Artikkelikommentaari: “The Eternal Return of “Technical Government” in Italy” by Thomas Fazi
Johdanto
Ohessa kommentoitu tiivistelmä italialaisen toimittajan Thomas Fazin artikkelista “The Eternal Return of “Technical Government” American Affair julkaisussa (Summer/2021). Sivusto sallii artikkelille vain yhden lukukerran per asiakas, joten se kannattaa tallettaa pdf-muodossa omalle koneelle (Print -> “Save as pdf”).
Artikkeli on hyvin pitkä ja siinä olisi asiaa yhden kirjan edestä. Mutta eipä hätää: Toimittaja Fazi onkin yhdessä austraalialaisen MMT-proffa Bill Mitchellin kanssa kirjoittanut kirjan samasta aiheesta: “Reclaiming the state”, (2017). Kirjan ydinajatuksena on se, että neoliberaalit poliitikot, ekonomistit ja keskuspankkiirit ovat 1980-luvulta lähtien “rekonfiguroineet” valtiot toteuttamaan heidän neoliberaalia agendaansa.
Missio on onnistunut erittäin hyvin, sillä nykyisin lähes kaikki länsimaat noudattavat enemmän tai vähemmän neoliberaalia politiikkaa. Lisäksi lähes kaikki puolueet ovat omaksuneet suuren osan neoliberaalista talousajattelusta. Kirjan otsikon sana “reclaiming” / “takaisinvaltaus” viittaakin em. rekonfiguraation purkamiseen.
Italia on erinomainen esimerkki “onnistuneesta” rekonfiguraatiosta. Vastaavanlainen rekonfiguraatio koskee myös Suomea ja siksi myös meidän suomalaistenkin on erittäin tärkeää perehtyä tähän Thomas Fazin artikkeliin.
Lisäksi Italian poliittinen kehitys saattaa jopa ratkaista euron kohtalon ja myös siksi on syytä ymmärtää Italian poliittista lähihistoriaa.
Uusliberalismi
Uusliberalismia voi pitää, vallitsevana olevan, uusklassisen taloustieteen yksinkertaistettuna poliittisena sovelluksena.
Uusliberaalin ajattelutavan mukaan raha on niukkuushyödyke, joka syntyy yksityisen sektorin taloudellisen toimeliaisuuden tuloksena. Valtio on riippuvainen yksityiseltä sektorilta saamaastaan verotulosta ja on näin ikäänkuin kotitalouden asemassa ts. valtion verotulojen on keskimäärin katettava valtion menot. Kriitikot käyttävätkin neoliberalismista ivallista ilmaisua “handbag economics”. Hauska on myös hollantilaisen Rabobankin ekonomistin Michael Every:n käyttämä ilmaisu:”comic book economics”.
Uusklassisen taloustieteen “hienouksiin” voi perehtyä esim. sen armottoman kriitikon, Steve Keenin, teoksen: “Can we avoid another financial crisis” avulla, joka on suppeampi versio hänen aiemmasta hittiteoksestaan “Debunking (neoclassical) economics”.
Mario Draghi
Fazin mukaan Draghi, ja hänen tuore teknokraattihallituksensa, ei voi olla ratkaisu Italian ongelmiin, sillä juuri Draghi itse on ollut luomassa niitä useammassa aiemmassa roolissaan: valtiovarainministerinä ja keskuspankkiirina ja EKP:n pääjohtajana:
”Italia on sitä, mikä se on nykyään suurelta osin Draghin itse sponsoroiman politiikan - sekä suoraan, toimiessaan Italian valtiovarainministerinä 1990 -luvulla, Italian keskuspankin pääjohtajana 2000 -luvun lopulla että sitten EKP: n puheenjohtaja viimeisen vuosikymmenen aikana; ja epäsuorasti, länsimaita viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana hallinneen uusliberaalien teknokraattien luokan johtavana edustajana. Itse asiassa Italian 1990-luvun jälkeinen historia on, hyvässä tai pahassa, erottamattomasti (erottamattomasti) sidottu Draghiin. ”
…
"Draghi on tietysti kirjaimellisesti poliittisen ja taloudellisen mallin ruumiillinen inkarnaatio, joka on saanut Italian alun perin tähän sotkuun. On tyhmää ajatella, että hän voisi jollakin tavalla ratkaista katastrofin, jonka syntymiseen hän niin paljon vaikutti. Jos jotain, viimeisen vuosikymmenen tapahtumat ovat täydellinen esimerkki vincolo esternon perverssistä kiertokulusta. ”
Draghi ajoi mm. laajamittaista Italian valtionyhtiöiden yksityistämistä, sekä kannatti talouden kokonaiskysyntää pudottavaa talouskuripolitiikkaa (austerity):
Italian “rekonfiguroinnin” lisäksi Draghin syntilistalla on myös Italian velkatilastojen väärentäminen erilaisin johdannaissopimuksin Italian EMU-jäsenyyden mahdollistamiseksi, jotka kaiken lisäksi koituvat maalle hyvin kalliiksi:
”Valtiovarainministeriössä Draghi käytti myös laajaa valikoimaa johdannaisia ja strukturoituja rahoitustuotteita peittääkseen Italian alijäämän ja velan tason täyttääkseen Maastrichtin julkisen talouden kriteerit ja ansaitakseen maalle Euroopan unionin Enron -arvon. Monet näistä sopimuksista menivät myöhemmin takaisin ja maksoivat maalle kymmeniä miljardeja euroja. ”Draghin (ja EKP:n) kannalta todella raskauttavaa on myös Fazin artikkelin tieto siitä, että EKP on puuttunut Italian sisäpolitiikkaan syrjäyttämällä epämieluisan pääministerin Silvio Berlusconin vähentämällä Italian valtionvelkakirjojen tukiostoja, jolloin niiden korot nousivat kestämättömästi, mikä pakotti Berlusconiin lopulta eroamaan. Berlusconin seuraaja, Mario Monti, myönsi näin todellakin tapahtuneen:
"Kuten jopa Financial Times myönsi, on nyt yhä selvemmäksi tullut, että EKP Draghin johdolla" pakotti Silvio Berlusconin jättämään tehtävänsä valeissa valitsemattoman Mario Montin hyväksi "lopettamalla keskuspankin italialaisten joukkovelkakirjojen ostot - aiheuttaen siten tarkoituksellisesti korkojen nousun. ja asettamalla Berlusconin syrjäyttämisen edellytykseksi sille, että EKP tukee edelleen Italian joukkovelkakirjalainoja. Monti itse myönsi tämän myöhemmin ja väitti vuoden 2017 haastattelussa, että vuoden 2011 lopulla Draghi "päätti lopettaa Italian valtionlainojen ostot, jotka olivat pitäneet Berlusconin hallituksen yllä kesän ja syksyn 2011".
Summa summarum
Thomas Fazin artikkelin perusteella Italian nykyisen taloudellisen ja yhteiskunnallisen ahdingon perussyyt ovat:
- Viimeisien vuosikymmenien aikana tehdyt neoliberaalit “uudistukset”, eli Fazin ja Mitchellin ilmaisua käyttäen “valtion neoliberaali rekonfiguraatio”.
- Talouspoliittisen liikkumavaran (***) supistuminen ensin ERM-valuuttakytkyn kautta ja lopulta itsenäisen rahapolitiikan menetyksen, eli EMU-jäsenyyden myötä.
- Lisätaakka Italialle on ollut myös tarpeeton koronmaksu valtionvelkakirjatalletuksista.
Italia maksoi tarpeettoman suurta korkoa valtionvelkakirjatalletuksista koko 1980-luvun, sillä osittainen suora keskuspankkirahoitus kiellettiin v.1981:
“So just a few years later, in 1981, came the infamous “divorce” between the Bank of Italy and the Treasury, which put an end to the partial monetary financing of the government deficit by the central bank and initiated a drastic monetary tightening…Resorting to financial markets to finance the budgetary deficit led to the rise of interest rates and therefore increased the cost of debt, leading to the “explosion” of Italy’s debt-to-GDP ratio during the 1980s, despite a reduction in the government deficit. “
MMT:n (**) mukaan koronmaksu valtionvelkakirjatalletuksista on valtioille täysin vapaaehtoista. MMT:n talouspoliittisten suositusten mukaan valtion ei tulisi maksaa ollenkaan korkoa valtionvelkakirjatalletuksista, sillä se on suora tulonsiirto julkiselta sektorilta vauraalle, ko. velkakirjoja omistavalle, väestönosalle. Toisella tavalla ilmaistuna voi sanoa, että koronmaksu valtionvelkakirjatalletuksista on vauraalle väestönosalle annettu oikeus verottaa valtiota.
(*) ERM = “Exchange Rate Mechanism”, osa Euroopan valuuttajärjestelmää EMS (“European Monetary System” (1979-99)). Kiinteiden valuuttakurssien järjestelmä “esieuro”.
(**) MMT = “Modern Monetary theory”. Valtiorahajärjestelmän kuvaus, sekä joukko sen perusteella johdettuja talouspoliittisia suosituksia.
(***) “Talouspoliittinen liikkumavara” (“fiscal space”) = määrittelee valtion kyvyn kasvattaa alijäämiä (menot > verot)
PUBLISHED BY
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti