Kunta-alan opiston emeritus-toiminnanjohtaja Veikko Räntilä kirjoittaa seuraavassa yritystoiminnan riippuvuudesta yhteiskunnallisista tuista ja myös mahdollisuudesta yritystoiminnan lähestymistavan muuttamiseen yhteiskunnallisesti tarkoituksenmukaiseen suuntaan. Mitä yhteyttä tällä on paljon puhuttuun "luovaan tuhoon" muutostilanteessa?
Yrityksen kannattavuuden monta puolta
Valtavirtaisessa taloustieteessä vannotaan liiketoiminnan harjoittamisen perusteena maksimivoiton ja omistajan pääoman arvon jatkuvan kasvattamisen nimiin. Kannattavuudesta puhutaan toisaalta ehdottomana maksimina tai mystisenä riittämättömyytenä. Jälkimmäinen merkitys tulee esiin puhuttaessa ns. luovan tuhon aiheuttamista yritysten vaikeuksista ja konkursseista. Nämä oikeutetaan sellaisenaan tarkastelematta asiaa yksityiskohtaisemmin. Jos yritys ei selviä taloudellisesta kriisistä, jota se ei ole edes itse aiheuttanut, se on epäkelpo. Oletetaan, että yrityksen tuottavuus ja kannattavuus ovat olleet heikot ja siten sillä ei olisi edellytyksiä selvitä edes kriisin jälkeisissä normaalioloissa. Vaikeuksien syyksi ei ajatella esim. käyttöpääoman satunnaista tai kriisistä aiheutuvaa puutetta. Toisaalta nykyisessä koronakriisissä tämä ollaan valmiita tunnustamaan, kun vaaditaan yhteiskunnan tukea kattamaan yritysten kustannuksia ja menetettyä kysyntää. Tukea arvostellaan aiheestakin, että se ei kohdennu vain elinkelpoisiin yrityksiin, jotka voisivat kriisin jälkeen selvitä omillaan vaan myös normaalioloissa kannattamattomiin yrityksiin.
Luovan tuhon apostolit eivät ole johdonmukaisia vannoessaan kapitalismin kriisien aiheuttaman ns. luovan tuhon hyvää tekeviin vaikutuksiin. Yritysten tuhoutumisen ja uusien, väitetysti tehokkaampien yritysten syntymisen uskotaan olevan hyväksi taloudelle. Tämän opin puolustajat eivät kuitenkaan vaadi opin tuhovaikutusten soveltamista ruuan tuotantoon, energian tuotantoon, puolustusteollisuuteen, huoltovarmuutta turvaavaan toimintaan tai Suomen kohdalla edes lentoliikenteeseen. Kriisien tuhovaikutusten oikeuttaminen ei huomioi niiden tuottamia valtavia yhteiskuntataloudellisia, sosiaalisia ja inhimillisiä kustannuksia ja kärsimyksiä. Se ei myöskään tarkastele tuhon aiheuttamia haittoja tuotantokapasiteetin ja pääomien tuhoutumisen muodossa. Huomiotta jäävät myös kansantalouden putoaminen tuotantopotentiaaliensa alapuolelle, bkt:n kasvun pysähtyminen ja sen kasvukäyrän alempi taso sekä näistä johtuva alhaisempi elintaso. Kriisin jälkeenkin suuri osa tuotannontekijöistä on poissa käytöstä, kuten työvoima laajan joukkotyöttömyyden muodossa. Kokemusten mukaan kriisiä edeltävä bkt:n taso saavutetaan vasta noin kymmenen vuoden kuluttua. Tällöin ollaan usein jo uudessa kriisissä.
Valtavirtaisen talousopin ongelmana on, että se ei pysty sanomaan, millä perusteella voidaan karsia jyvät akanoista. Sen tekee sitten aikanaan näkymätön käsi. Tämän ympäriinsä huitovan, yrityksiä kaatavan voiman vaikutuksen tarkkuus on vähintään yhtä huono kuin tässä moitetta saaneiden koronatukien. Vaikka sitä ei sanota, näytetään oletettavan, että taloudessa toimii laaja kilpailu ja ettei monopolien ja kartellien tms. kannattavuutta ja tehokkuutta vääristävää vaikutusta ole. Tuomionsa ansaitsevien yritysten johdon toiminnalle ei aseteta kriteereitä sen enempää kuin liiketoiminnan tunnusluvuille tai yrityksen strategiselle ankkuroinnille hankintoihinsa, markkinoihinsa ja teknologiseen kehitykseensä. Kannattamattomiksi osoittautuvat mm. monet heikon kysynnän kaatamat, patenttisuojan syrjimät, kilpailijan dumppauksen tai hallitsevan markkina-aseman vahingoittamat yritykset. Kaatuneiden tilalle ei suinkaan synny aina edes tehokkaampia yrityksiä. Suuret markkinoita hallitsevat yritykset eivät ole puuttuvan kilpailun johdosta pakotettuja tehokkaisiin ratkaisuihin. Ne kuitenkin useimmiten jäävät eloon kriiseissä. Nykyisissä kriiseissä keskeinen asema on rahoituslaitoksilla. Ne ovat tunnetusti kaataneet elinkelpoisia yrityksiä eväämällä niiltä rahoituksen ja ajamalla ne suoritustilaan niiden omaisuuden realisoimiseksi. Näin on Suomessa toimittu mm. pankkikriisissä ja finanssikriisissä. Tässä tuli nimettyä ”luovan tuhon” keskeinen toimija. Kriisistä selviytyäkseen yrityksen riittävän kannattavuuden määrittely jää tässä talousopissa spekulatiiviseksi. Tieteenomainen tarkastelu jää vajaaksi.
Jos irtaudutaan valtavirtaisen markkinafundamentalismin uskomuksista ja tarkastellaan kannattavuutta tuotantopanoksensa antavien vastavuoroisena hyötynä, saadaan asiasta erilainen kuva. Se tarkoittaa sitä, että sidosryhmät voivat saada osuutensa palkkoina tai muina korvauksina, jolloin ylijäämälle asettavat vaatimukset pienenevät. Nykyisellään kannattavuus syntyy pitkälti sen varassa, että osa yrityksen kustannuksista on ulkoistettu. Näistä kuluista kantaa vastuun muu yhteiskunta tai sitten niiden sisältämät haitat ja vahingot eivät ole kenenkään vastuulla, mutta tuottavat haittaa muulle yhteiskunnalle. Ensimmäinen osa tällaisia kuluja muodostuu yhteiskunnan turvaamasta liiketoimintaympäristöstä sekä valtion, tutkimuslaitosten ja yliopistojen tki-panostuksista. Toinen osa ulkoistetuista kustannuksista aiheutuu tuotannon ja myynnin tuottamista jätteistä, kierrätyksen laiminlyönnistä, terveyshaitoista, ympäristön pilaantumisesta ja ilmaston muutoksesta sekä heikosta vastuusta yrityksestä uloslyödystä työvoimasta ja sen koulutuksesta. Jos yhteiskunta edellyttäisi näiden vastuiden kattamista yrityksen tuloksesta, kannattavuuden taso ja merkitys muuttuisivat. Näiden lisäksi yhteiskunta on ottanut kannettavakseen suuren osan yritysten kustannuksista yritystukien muodossa. Suomessa niiden mittaluokka on 5-8 mrd:n euron tasolla suorien tukien ja verotukien muodossa. Näitä saavat monet suuryrityksetkin. Niiden on todettu vahvistavan lähinnä ko. yritysten markkina-asemaa. Ne eivät ole lisänneet talouden tehokkuutta tai uudistuskykyä. Kannattavuus ei ole nykyisellään vain yritysten omien liiketoimien varassa vaan usein yhteiskunnan tarjoaman kainalosauvan tai suorastaan proteesin varassa.
Kaikki yhteiskunnalliset järjestelyt yritysten toiminnan varmistamiseksi tukevat yhteiskunnallista sidosryhmäedustusta yrityksen toiminnassa ja jopa omistuksessa.Yksiselitteinen käsitys omillaan toimeentulevista kannattavista yrityksistä on lähes mahdoton. Yrityksen sidosryhmämallissa yhteiskunta ja yrityksen muut sidosryhmät saisivat suurelta osin osuutensa yrityksen normaalin toimintatavan puitteissa. Yrityksen toiminta ja tulos kattaisivat tällöin sen tarvitsemat panostukset ja aiheuttamat haittavaikutukset. Näiden lisäksi yrityksen tulevaisuuden turvaaminen edellyttää ylijäämää tuotannollisten investointien ja kehittämispanostusten kattamiseen. Omistajien riskinotto, saati sijoittajien tuotto-odotukset eivät tässä mallissa olisi kovinkaan merkittävä peruste ylijäämälle ja sen ulosotolle yrityksestä. Jos omistajat ja muut sidosryhmät ottavat korvauksensa yritystä hyödyttävästä toiminnasta palkkoina, tarvittavan ylijäämän määrä pienenee. Investointien ja kehittämistyön tulorahoitus asettavat perusteet ylijäämälle.
Jos muutetaan omistajuuden rakennetta sellaiseksi, että omistuksessa ovat mukana sidosryhmät, intressi toiminnan jatkuvuuden ja sen sijainnin säilymisen hyväksi vahvistuu. Sidosryhmien intressien sovittaminen takaisi sen, että yritysten kehittämiseen tarvittavista tuotoista ei kovin helposti oteta liikaa ulos pelkkinä voittoina toiminnan jatkuvuutta vaarantaen. Yksi tapa edetä tähän suuntaan on yrityksen kehittämisrahasto, johon osapuolet sijoittavat omia varojaan. Kun osa voitoista sijoitetaan esitetyllä tavalla tulevaisuuden varmistamiseen, puhe maksimivoitosta saa erilaisen merkityksen. Kun voittoa käytetään yrityksen hyväksi, sen hyväksyttävyys lisääntyy.
Viime vuosina on alettu puhua zombiyrityksistä. Näillä tarkoitetaan sellaisia yrityksiä, jotka eivät pysty maksamaan velkojensa korkoja. Tällaisia yrityksiä väitetään olevan kehittyneissä Euroopan maissa 20-25 % yritysten määrästä. Näiden yritysten konkursseja on pyritty välttämään mm. sillä, että niiden vaatimista suoritustilaan on rajoitettu. Suomessa tällainen suoja poistui vuoden alussa ja saatamme nähdä, missä määrin näitä yrityksiä tulee olemaan. Konkurssiin joutumiseen koronakriisissä voi olla myös muita syitä kuin pitkäaikainen heikko tuottavuus ja kannattavuus. Korona on hävittänyt monen palvelualan yrityksen kysynnän. Näin ollen tulevat konkurssit eivät kerro ns. zombiyritysten määrästä. Jos yritykset saavat luottoa lähes nollakorolla, eivät korot muodosta kovin suurta haastetta täyttää em. opin käsitystä terveestä yrityksestä. Korkojen nousu on uhka, mutta laajempaa taustaa vasten tarkasteltuna epätodellinen. EKP ei pysty nostamaan korkoa vaarantamatta usean Euroopan maan valtion tilaa ja siten myös koko EMU-alueen taloutta. Näyttää myös siltä, että osa valtionlainoista tulee jäämään ikuisiksi, joita tuskin koskaan maksetaan takaisin EKP:lle. Tämäkin tukee em oletusta alhaisen korkotason jatkumisesta pitkään. Missä määrin alhainen korkotaso on syy alhaiseen pitkäaikaiseen kokonaistuottavuuden kehitykseen, on arvoitus. Laiminlyöty tki-toiminta sitä vastoin on sen merkittävä selittäjä.
Tuottavuuden nousun keskeisinä tekijöinä ovat olleet automaatio, robotit ja digitalisaatio sekä osaamisen kehitys. Liiketoimintaympäristön paraneminen on tärkeä kokonaistuottavuuden tekijä, jonka osuutta on vaikea arvioida. Joka tapauksessa se on ollut tuottavuuden kasvun taustatekijä. Investointien kannattavuudelle alhainen korko tarjoaa houkuttelevat näköalat. Rahoitus on halpaa eikä voittojen tarvitse olla huippuluokkaa turvatakseen terveen yrityksen. Riittävä kysyntä varmistuu vasta talouden normalisoituessa. Tarpeellisten investointien kriteerit eivät kuitenkaan ole samoja kuin riittävän kysynnän mahdollistamat investoinnit. Voitto toiminnan kannustimena ohjaa investoinnit maksukykyisen kysynnän varaan, ei esim. kansanterveyden edellyttämien palvelusten tuotantoon. Näin ollen voi olla olemassa sellainen zombiyritykseksi luonnehdittu yritys, joka pyrkii tuottamaan esim. rokotteita köyhien kehittyvien maiden käyttöön. Sen kannattavuus on heikko asiakkaiden heikon maksukyvyn johdosta. Sen tehokkuus voi olla mitä parhain. Se kuitenkin kuolee kun maksajien tulot ehtyvät. Zombiyrityksen käsite on riittämätön lausuttaessa tuomioita siitä, mitkä yritykset ovat elinkelpoisia.
Riittävän kannattavuuden määrittely tulee mahdolliseksi vasta kun yritys kantaa vastuun kaikista tarvitsemistaan panostuksista ja aiheuttamistaan haitoista. Vielä on huomioitava yhteiskunnan tarjoaman liiketoimintaympäristön arvo yritykselle ja siitä maksettava korvaus verotuksen muodossa. Kannattavuuden tasoa saattaa nostaa yhteiskunnan tukien korvaaminen yrityksen tuotoilla. Kapitalismin periaatteiden mukaan kysynnän ohjaava vaikutus pääomien allokoinnissa on riittävä. Se ei kuitenkaan ohjaa pääomia monille välttämättömille tuotannon aloille. Näiden periaatteiden mukaan monet suuret riskit suurissa investoinneissa eivät myöskään houkuttele pääomia. Tässä tullaan yhteiskunnan mukaan tuloon yritystoiminnan harjoittamiseen suuren riskin alueilla ja kansan välttämättömien tarpeiden tyydyttämisessä. Tämän jälkeen ei löydy yksinkertaista kannattavuuden tai kannattamattomuuden rajaa. Kaiken kaikkiaan kannattavuus on yhteiskunnallisten päätösten ja käytäntöjen määrittämä käsite. Nykyistä yritysten kannattavuutta kannattelee laaja yhteiskunnallisten vastuiden ja puolesta tekemisen verkosto. Jotta liiketoiminta kohtaisi paremmin ympäristöllisen ja sosiaalisen kestävyyden haasteet kuten myös laajemman talouden demokratisoinnin vaatimukset on kannattavuuden yhteiskunnallisia reunaehtoja muutettava vastaavasti.
Raaseporissa 26.1.2021
Veikko Räntilä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti