Teollisuusmaiden järjestö OECD:n Suomea koskevan maaraportin mukaan Suomen tulee kiinnittää erityistä huomiota työllisyyden ja tuottavuuden parantamiseen koronan jälkeisessä elpymisessä (11.12.2020 HS). Näitä edistäisivät panostukset koulutukseen ja palkkojen joustoihin. Lisäksi järjestö esittää kilpailun esteiden poistamista liikenteen, energian ja kaupan alalta. Maaraportti suosittelee eläkeputken poistamista ja paikallisen sopimisen lisäämistä kuin myös julkisen työttömyyskassan perustamista. Näistä ehdotuksista voi hyvin päätellä, että järjestön suhteet VVM:öön ja elinkeinoelämän järjestöihin ovat kunnossa. Ehdotukset ovat samoja, joita nämä ovat pitäneet pitkään lämpiminä. Suomen rakenteellisiksi heikkouksiksi ei nähdä teollisen pohjan haurastumista ja investointien vähäisyyttä eikä innovatiivisuuden riittämättömyyttä.
Monet tahot ovat jo nostaneet esiin tarpeen perustaa kansallisia ja eurooppalaisia yrityksiä huoltovarmuuden, lääketeollisuuden sekä digi- ja alustatalouden turvaamiseksi. Perusteollisuuden tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiorahoituksen riittämättömyys niin yrityksissä kuin julkisella puolella jää myös pois maaraportista, jossa EU:n elvyttämisohjelman tarkoittamaa elinkeinojen kehittämistä ei nähdä relevanttina. Ohjelmassahan nostetaan esiin laaja joukko kehittämistoimia energiatalouden, logistiikan, asumisen, ympäristön, ilmaston ja infrastruktuurin aloilta. Nämä EU:n esitykset taas vaatisivat investointeja ja tuottaisivat työpaikkoja.
Samasta näkemyksen rajoittuneisuudesta kertoo uutisten yhteydessä ekonomistien jatkuvasti esittämä ajatus siitä, että talouden elpyminen riippuu patoutuneen kulutuksen purkautumisesta. Oletetaan kuluttajien pihdanneen ostohaluaan ja lähtevän koronan jälkeen purkamaan talletuksiaan ja vinguttamaan luottokorttejaan, minkä uskotaan synnyttävän tarvittavan kysynnän ja lisääntyvän tuotannon. Korona on luonut patoutuneen kysynnän ohella myös merkittävästi köyhyyttä. Kummanko vaikutus purkautuvaan kokonaiskysyntään on suurempi, jää arvoitukseksi.
Tässä maaraportin esityksessä ei nähdä pääomien omistajien vastuuta uuden tuotannon mahdolli- suuksien etsimiseen ja käynnistämiseen. Sen mukaan vain olemassa oleva tuotantokapasiteetti pitää saada käyttöön ja se tapahtuisi parhaiten kuluttajien kukkaroiden raotuksen kautta. Aktiivisia kysynnän kasvattamisen keinoja ei esitetä käytettäviksi julkisten investointien muodossa. Yritysten ja ihmisten tukemisen rahaa jakamalla oletetaan riittävän talouden elvytykseen. Edes vientikysynnältä ei odoteta apua. Raportissa sitä ei tarkastella, vaikka esim. Saksa on käynnistänyt mittavan oman elvytysohjelman ja lisäksi tulevat Euroopan laajuiset EU:n elvytystuet. Perspektiivi on lyhyt ja vailla kansallista arviota Suomen pärjäämisestä jo tiedossa olevissa globaaleissa haasteissa. OECD:n arvioissa taloutta tarkastellaan yrityksen ja sen omistajien näkökulmasta.
Kun raportissa puhutaan tuottavuudesta, ei ajatus kohtaa sellaista mahdollisuutta, että työntekijät ja johto yhdessä tasavertaisempina osapuolina kehittäisivät yritystä, tuotantoa, työtä, tuotteita ja yhteiskuntasuhteita samoin kuin ottaisivat yhdessä vastuuta riskeistä yhteisen rahaston avulla. Uudistamalla tuotannollista yhteistyötä saavutettaisiin merkittäviä tuottavuusetuja. Työntekijöiden valmius palkoista tinkimiseen (palkkajoustot) nähdään tuottavuuden kehittämisen keinona. Se voi sellaisena toimia vain laskennallisesti, kun tuottavuusluvun jakaja (työpanos) pienenee jaettavan (tuotannon) säilyessä ennallaan, jolloin osamäärä kasvaa. Tuotannossa ei ole tällöin tapahtunut mitään muutosta, joka turvaisi tuottavuuden kehitystä, ei parempia koneita tai laitteita, ei parempaa osaamista, ei parantunutta työn organisointia tai työprosessia eikä tuotteen paranemista. Se mikä on menetetty, on yhteisvastuu ja luottamus. Luottamus siihen, että yhteisessä veneessä kaikkia kohdellaan yhtäläisesti, ei toteudu. Palkkajoustoilla harvoin edes viitataan siihen, että hyvän suhdanteen aikana maksettaisiin kasvaneista voitoista bonuksia henkilöstölle. Esitetyt keinot ovat sopeutuskeinoja, todelliset tuottavuuden kehittämistoimet ovat toimintatavan muutoksia.
Eläkeputken poistamisesta tuli aivan liian suuria toiveita sisältävä keino työllisyyden parantamiseksi. Tein selvityksen ikäsyrjinnästä Suomen työelämässä useiden kymmenien vuosien ajalta. Se näytti olevan suurin selittäjä työkykyongelmien ohella yli 55-vuotiaiden heikolle työllistymiselle ja työllisyysasteen kasvulle. Nyt tehdyllä ratkaisulla kahden kuukauden koulutusoikeudella ja yhden kuukauden ansiokorvauksella näitä ei ratkaista. Työntekijäammateista työttömiksi joutuville kynnys päästä uuteen työhön nousee senkin takia, että samaan aikaan tapahtuu rakennemuutosta suorittavien töiden katoamisen muodossa ja uusina syntyy asiantuntijatyötä. Tämän kynnyksen ylittäminen vaatii pitkähköä koulutuspanosta. Lyhyempi väylä on tarjolla lisääntyviin palvelualan töihin, usein pätkätöiden tai alustatalouden varsin epämääräisiin työsuhteisiin. Terveyden ja työkyvyn ylläpitoon ikääntyvien kohdalla tarvitaan suurempia satsauksia kuin mistä on ollut keskustelua.
Ihmetyttämään jää myös, että työkyvyttömyys-, osa-aika- ja vanhuuseläkkeellä oleville, työssäkäyntiä haluaville ei töiden tarjoamiseksi ole tehty erityisiä toimia. Kyselyjen mukaan näissä ryhmissä on useiden kymmenien tuhansien ihmisten joukko, joka olisi valmis töihin. Toinen suuri ryhmä on pitkäaikaistyöttömät. Tämä ryhmä on säilynyt lähes saman suuruisena vuosikymmenten ajan. Miten tämän joukon kuntouttaminen työelämään edes osittain voisi olla mahdollista? Näitä toimia hallitukselta voisi odottaa. Laaja kuntouttamisen ja kouluttamisen haaste koskee niin pitkäaikaistyöttömiä kuin työhön haluavia eläkeläisiä, joista monet ovat toki valmiita tekemään entisiä töitään. Samoin voi kysyä, miten estetään Suomelle ominainen mielenterveyssyistä eläköityminen, jotta tulevaisuudessa olisi riittävästi työvoimaa. Hallitus olisi voinut tarkastella ongelmaa koko työuran aikaisena työhön osallistumisasteen kysymyksenä ja esittää toimia kaikkien näiden ryhmien työmarkkinoille saamiseksi.
Työllistämistoimista haastavimpia ovat nuorisoa koskevat kysymykset. Laaja nuorisotyöttömyys ja koulun kesken jättäminen ovat esimerkkejä haasteista. Apua näihin pyritään saamaan oppivelvollisuuden pidentämisen kautta. Koulutusasteen nostaminen on tutkitusti keino parantaa työllistymistä. Pystyäkseen hyödyntämään oppivelvollisuuden lisävuodet, nuoren täytyy ymmärtää arvostaa koulutusta, tulla paremmaksi oppijaksi, sekä uskoa pärjäämiseensä opintiellä. Velvoite koulun käyntiin ei riitä.
OECD esittää kilpailun esteiden poistamista liikenteen, energian ja kaupan alueelta. Ehdotuksille voi olla pohjaakin. On syytä kuitenkin arvioida, millaisilla yleisen edun perusteilla kilpailua on kussakin tapauksessa rajoitettu. Järjestö puhuu tässä säännösperusteisista kilpailurajoitteista. Se ei ota kantaa monopoleihin eikä kartelleihin, jotka ovat merkityksellisimpiä kilpailun rajoittajia. Se ei ole myöskään moittinut menneitä hallituksia Fortumin aikanaan tekemästä valtakunnanverkon, luonnollisen monopolin myymisestä sijoittajille. Apteekkilaitos näyttää myös jääneen katveeseen.
Näillä poliittisen ja talouseliitin piirissä suosituilla talouden ongelmien korjaamiseen tähtäävillä keinoilla on tapana olla ideologisesti latautuneita ja siksi yksipuolisia. Niitä ajetaan laajalla rintamalla ja pitkäaikaisesti. Ne syötetään eri tahoille, jotka taas syöttävät niitä eteenpäin. Edellä käsitellyille keinoille on tunnusomaista selvä sidos työnantajaintressiin, lyhyt tähtäin ja osaoptimointi. Halutaan paljon työvoimaa tarjolle, vaikka työpaikkoja ei ole eikä niitä esitetä lisättäväksi. Ei myöskään esitetä määrätietoisia toimia tämän työvoiman kvalifikaation nostamiseksi. Järjestö esittää näillä keinoilla voitavan estää koronakriisin jälkeistä ”suhteellisen elintason heikentymistä pitkällä aikavälillä”. Pelkästään investointien ja todellisten tuottavuuden kehittämiskeinojen huomiotta jättäminen kertoo näiden lupausten olevan kaukana todellisuudesta. Ehdotuksiin ei myöskään kuulu selvittää tai ottaa huomioon ehdotusten kohteena olevien ryhmien omia toiveita. Työvoimansa tarjoavien ihmisten äänen parempi kuuleminen alkaa tuotannollisen toiminnan uudelleen järjestämisestä niin, että heidän äänensä tulee paremmin esiin yrityksen päätöksenteossa. Yli puolet kansalaisista olisi halunnut eläkeputken säilyvän, he eivät olleet asiasta päättämässä.
Tampereella 14.1. 2021
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti