Euroopan Komissio haastaa Unkarin oikeuteen

 Bryssel haastaa Unkarin oikeuteen sen kiistanalaisen "kansallisen suvereniteettilain" vuoksi, kirjoittaa Euronews perjantaina 4.10. 2024. 

Bryssel on tehostanut oikeustoimiaan Unkarin "kansallista suvereniteettilakia vastaan" väittäen, että se loukkaavan monia perusoikeuksia.

Euroopan komissio on haastanut Unkarin oikeuteen erittäin kiistanalaisen lain takia, jonka Budapest sanoo olevan välttämätön "kansallisen suvereniteetin" suojelemiseksi. Kansalaisjärjestöt ovat kuitenkin tuominneet sen olevan vaarallinen väline opposition äänien torjumiseksi ja lopulta hiljentämiseksi.

Torstai-iltapäivällä 3.10. 2024 julkistettu oikeusjuttu on seuraava askel komission helmikuussa käynnistämässä oikeustoimessa , ja se on vastaus Budapestin "epätyydyttäviin" vastauksiin.

Päätös siirtää asian käytännössä Brysselistä Luxemburgiin, jossa EU:n korkein oikeus sijaitsee. Erityisesti toimeenpanoviranomaiset eivät vaadi tuomareita määräämään välitoimia, kuten lain väliaikaista keskeyttämistä, jota jotkut kansalaisjärjestöt olivat pyytäneet. Tuomiota odotetaan lähivuosina.

"Arvioituaan huolellisesti Unkarin viranomaisten vastauksen komissio pitää voimassa suurimman osan havaituista epäkohdista, joita ei ole vieläkään käsitelty", komissio sanoi torstaina.

Kiistanalainen laki, joka hyväksyttiin joulukuussa Viktor Orbánin hallitsevan puolueen tuen ansiosta, perustaa niin sanotun Suvereniteetin suojeluviraston (SPO) tutkimaan ihmisiä ja organisaatioita, joiden epäillään heikentävän maan "kansallista suvereniteettia" ja "perustuslaillista identiteettiä".

SPO voi kerätä tietoja henkilöistä tai ryhmistä, jotka saavat rahoitusta ulkomailta ja joiden uskotaan vaikuttavan demokraattiseen keskusteluun ja vaaliprosesseihin "toisen valtion" tai "vieraan elimen edun mukaisesti". Unkarin salaiset palvelut ovat pakotettuja auttamaan toimistoa, jolla on oikeus tutustua turvaluokiteltuihin asiakirjoihin.

Kun tutkimus on saatu päätökseen, SPO julkaisee päätelmänsä. Laissa ei säädetä korjaustoimenpiteistä havaintojen kiistämiseksi.

Orbán, joka usein moittii vastustajiaan länsimaisina palkattuina agentteina, sanoo, että teko on välttämätön Unkarin suojelemiseksi tarpeettomalta poliittiselta puuttumiselta.

Mutta lain laaja mandaatti, epämääräiset määritelmät ja oikeudellisen valvonnan puute ovat herättäneet vakavaa huolta kansalaisyhteiskunnan ja riippumattomien toimittajien keskuudessa, jotka pelkäävät joutuvansa epäoikeudenmukaisesti häpeälliseen maineeseen, koska he kieltäytyivät noudattamasta Orbánin poliittista dogmaa ja ovat jääneet voimattomaksi haastaa SPO:n julkisia johtopäätöksiä.

Transparency International Unkari ja kansainvälisten lahjoitusten tukema voittoa tavoittelematon Átlátszó ovat jo olleet toimiston kohteena.

Komissio toisti nämä näkökohdat käynnistäessään oikeustoimen helmikuussa ja sanoi, että laki rikkoo monia perusarvoja ja laillisia takeita, kuten demokratian periaatetta sekä oikeutta yksityiselämään, henkilötietojen suojaan ja sananvapauteen. , tiedottamiseen ja yhdistymisvapauteen sekä syyttömyysolettamaan, kaiken muun ohessa.

Yhdysvallat on myös arvostellut "drakonista" lakia sanomalla, että "Unkarin hallituksen yritys ahdistella, pelotella ja rangaista riippumattomia järjestöjä on vastoin demokraattisen hallinnon periaatteita, jotka juurtuvat oikeusvaltioperiaatteeseen."

Lisäkritiikkiä ovat esittäneet Euroopan parlamentti , Venetsian komissio , Amnesty International ja Unkarin Helsinki-komitea sekä kymmenet kansalaisjärjestöt ja riippumattomat tiedotusvälineet.

Viimeisin kehitys tapahtuu keskellä erittäin raskasta lukua vuosikymmenen kestäneessä Brysselin ja Budapestin välisessä taistelussa. Viime viikkoina Unkaria on arvosteltu, koska se kieltäytyi maksamasta 200 miljoonan euron sakkoa, uhkasi bussilla Belgiaan suuntautuvia siirtolaisia ​​ja helpottaa Venäjän ja Valko-Venäjän kansalaisten työlupia .

Orbánin on määrä puhua Euroopan parlamentille ensi viikolla osana Unkarin puolivuotista EU-neuvoston puheenjohtajuutta, jota boikotoidaan vastauksena pääministerin tapaamiseen Vladimir Putinin kanssa heinäkuussa.

Uutta viiniä vanhassa pullossa...

 Werner Raza, Michael Ertl ja Michael Soder kirjoittavat Social Europe verkkolehdessä 27.9.2024 Mario Draghin Draghi "kilpailukyvystä": uutta viiniä vanhassa pullossa - saattaisi tulla paremmin  ymmärretyksi muodossa "Vanhaa viiniä uudessa pullossa". Tämä artikkreli on kääntentekevä erityisesti siksi, että siinä ymmärretään ja avoimesti todetaan Euroopan Unionin peruskirjan ja Euroopan Keskuspankin uusliberaali, talouspoliittisesti "ortodoksinen" perusolemus. Käännökseni julkaisen kirjoittajilta saamallani nimenomaisella luvalla.

Draghin Euroopan Komissiolle tekemästä mietinnnöstä. Se  sisältää hyödyllisiä ehdotuksia, mutta se ei vastaa Euroopan unionin kohtaamiin haasteisiin.

Euroopan keskuspankin entinen pääjohtaja ei ymmärrä, kuinka finanssialisaatio on heikentänyt sitoutuneita investointeja Euroopan reaalitalouteen (Eigenblau/shutterstock.com)

Vuonna 2000 Euroopan unionin johtajat hyväksyivät "Lissabonin strategian", joka lupasi tehdä EU:sta "maailman kilpailukykyisimmän ja dynaamisimman tietoon perustuvan talouden". Se yhdistettiin uusliberaalisiin uudistuksiin, jotka perustuivat työmarkkinoiden "joustamiseen", sääntelyn purkamiseen ja "liberalisointiin". Silti 23 vuotta myöhemmin Euroopan keskuspankin entinen pääjohtaja Mario Draghi sai Euroopan komissiolta jälleen tehtävän asettaa Euroopan "kilpailukyky" EU:n talouspolitiikan keskipisteeseen.

Vuonna 1994 amerikkalainen taloustieteilijä Paul Krugman havaitsi virheellisen ajattelun, että maat (tai alueet) voisivat "kilpailla" kuten yritykset. Ja sikäli kuin se ylipäätään merkitsee mitään, lainkäyttöalueiden "kilpailukyky" ei ole riippunut kansainvälisistä vaan kotimaisista tekijöistä, lähinnä tuottavuuden kasvusta.

Draghi pitää raportissaan tuottavuuden nostamista EU:n tärkeimpänä pitkän aikavälin kasvun ja elintasotason nousun liikkeellepanevana tekijänä. Ja hän torjuu nollasummakilpailun, joka perustuu kaupan so. viennin ylijäämiin, EU:n "mestarien" puolustamiseen tai palkkakustannusten alentamiseen. Mutta miksi sitten laajentaa "vaarallista pakkomiellettä" (kuten Krugman sen sanoi) niin ambivalentilla termillä kuin "kilpailukyky" - sen sijaan, että kutsuttaisiin tätä vain eurooppalaiseksi tuottavuuden ja kasvun ohjelmaksi?

Ortodoksinen taloustiede

Draghin tuottavuuden käsite on sinänsä kapea, suurelta osin sidottu innovaatioihin. Ja hänen raporttinsa tarjoaa runsaasti todisteita siitä, että EU:n talous on jäljessä Yhdysvalloista ja Kiinasta kehittyneiden teknologioiden suhteen. Se syyttää tätä innovaatiovajetta:

- liian paljon "byrokratiaa", joka korjataan vähentämällä yksinkertaisempia säännöksiä ja vähentämällä yritysten raportointivelvoitteita jopa puoleen;

- rahoituksen puutetta, joka johtuu pirstoutuneista ja ylisäännellyistä pääomamarkkinoista ja riskinottopääoman rajallisesta saatavuudesta, joka on ratkaistava todellisella pääomamarkkinaliitolla, laajalla (julkisella ja yksityisellä) investointiohjelmalla, jonka arvo on 800 miljardia euroa vuodessa, yhteinen turvallinen omaisuus ja yksityisten säästöjen kanavointi riskipääomamarkkinoille;

- työvoiman heikot digitaaliset taidot, mikä merkitsee T&K-menojen lisääntymistä (mukaan lukien Euroopan tutkimusneuvoston ja Horizon Europe -apurahojen kautta), lisää koulutusta teknologiaan liittyvissä 'STEM' -aineissa ja teknisten taitojen hankintaohjelmaa ammatillisen koulutuksen edistämiseksi.

Diagnoosi ja suurin osa ehdotuksista ovat siis juurtuneet ortodoksiseen tarjontapuolen taloustieteeseen. Raportissa keskitytään liiketoimintaedellytysten parantamiseen ja jätetään huomioimatta muut tuottavuutta edistävät tekijät, kuten työolot ja palkat.

Sääntelyn purkamisohjelma on ollut EU:n talouspolitiikan eturintamassa kahden vuosikymmenen ajan, ja useita aloitteita – REFIT-ohjelma, "parempi sääntely", sääntelyn valvontalautakunta ja niin edelleen - on jo olemassa. Raportissa tunnustetaan, että niillä on ollut rajallinen menestys. Siinä päättelee vakuuttavasti, että niitä olisi tehostettava.

Hyötyä yhteiskunnalle

Sääntely itsessään voi kuitenkin johtaa innovaatioihin: ajattele kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisen kannustimia energiatehokkaampiin autoihin, kodinkoneisiin ja rakennuksiin. Siitä ei seuraa vain kustannuksia yrityksille, vaan myös hyötyä yhteiskunnalle. Raportti vaatii yhtenäistä menetelmää uuden sääntelyn hyötyjen ja kustannusten arvioimiseksi, mutta sosiaalisten etujen mittaaminen ja rahallistaminen on erittäin vaikeaa.

Tärkeää on kuitenkin demokraattiseen harkintaan perustuva arviointi. Ehdotetut sääntelyn rajoitukset ja vetoomukset jäsenvaltioiden yhdenmukaiseen täytäntöönpanoon – eli ei "kultausta" – eivät ainoastaan ​​vaikeuta lainsäätäjien mahdollisuuksia laajentaa sosiaali- ja ympäristösäännöstöä, vaan myös heikentävät nykyisen EU-lainsäädännön tehokasta kansallista täytäntöönpanoa. kuten yritysten huolellisen sosiaalisen vastuunoton  (due diligencen) toteutumista.

Haetun investoinnin rahoituksesta mietinnössä tunnustetaan potilaspääoman puute EU:ssa, mutta siinä jätetään huomiotta taustalla olevat ongelmat. EU:n talouden rahoittaminen on tuonut mukanaan liialliset tuotto-odotukset, negatiiviset asenteet riskeihin ja lyhyet aikahorisontit. Viimeisen neljännesvuosisadan aikana hintavakauteen ja verotuksen tiukkuuteen keskittynyt makrotaloudellinen kehys on rajoittanut julkisia investointeja, mikä on luultavasti tärkein tekijä EU:n heikossa sjuoriutumisessa investointien suhteen Yhdysvaltoihin ja Kiinaan verrattuna. Vaikka yhteinen turvallinen omaisuus onkin kiitettävä pääomamarkkinaunionin avaintekijänä, mietinnössä ehdotetaan muutoin erittäin ongelmallisia toimenpiteitä, kuten arvopaperistaminen ja toisen pilarin eläkerahastojen tukeminen riskipääoman lähteinä.

On huomattava, että Draghi ei pyydä EU:n lisäbudjettia ilmeisesti siksi, että se aiheuttaisi pannaanjulistuksen vaikutusvaltaisissa jäsenvaltioissa, kuten Saksassa. Tämä pätee kuitenkin myös hänen ehdotukseensa yhteisestä turvallisesta omaisuudesta – muistakaa "euroobligaatioita" koskeva kiista. Näin ollen jää epäselväksi, kuinka hänen vuotuinen 800 miljardin euron investointiohjelma rahoitettaisiin.

Aggressiivinen ulkomamaankauppapolitiikka

Ulkoiseen ympäristöön keskittyvän kilpailukyvyn osalta raportissa yksilöidään EU:n riippuvuus kriittisistä raaka-aineista, energiasta sekä vihreästä ja digitaalisesta teknologiasta. Se vaatii "vakuuttavampaa" kauppapolitiikkaa, jossa kauppa- ja talouspolitiikkaa käytetään laajemmin taloudellisen turvallisuuden tavoittelemiseen. Ottaen huomioon Ukrainan sodan ja geopoliittisen konfliktin voimistumisen, mietinnössä kannatetaan eurooppalaista sotilas-teollista kompleksia yhteisten sotilashankintojen ja 500 miljardin euron turvallisuusinvestointipaketin kautta.

Liittymällä niiden kuoroon, jotka valittavat Euroopan "kovan" vallan puutetta, tämä yhä aggressiivisempi ulkomaankauppapolitiikka, joka näkyy kaikissa viimeaikaisissa EU:n strategia-asiakirjoissa, yliarvioi selvästi EU:n kansainvälisen painoarvon. Jos mikään, sen "strateginen autonomia" on heikentynyt.

Tämä pätee Yhdysvaltoihin, joista Eurooppa on ennen kaikkea riippuvainen, eritoten koskien maakaasun turvallisuutta ja toimituksia. Sama koskee Kiinaa. EU:n hiilidioksidipäästöjen vähentämisohjelman toteuttaminen on mahdotonta ilman kriittisiä raaka-aineita ja vihreitä tekniikoita Kiinasta, joka on myös tärkein markkina monille EU:n tuotteille, mukaan lukien ajoneuvot, joihin esimerkiksi saksalaiset yritykset ovat investoineet voimakkaasti.

Mutta riippuvuuksia on myös globaaliin etelään, jossa suhteet ovat kärsineet pääasiassa EU:n epätasapainoisesta kauppapolitiikasta, erityisesti suhteessa Afrikan maihin, ja "rokotenationalismista" pandemian aikana. Raportin ehdotus neuvotella suosituimmuuskauppasopimukset luonnonvararikkaiden maiden kanssa ja käyttää Global Gateway -varoja hallitusten hyvän tahdon ostamiseen haisee uuskolonialismille. Sen sijaan tuottajamaiden kehitystarpeet olisi asetettava etusijalle ja otettava täysimääräisesti huomioon luonnonvarojen hyödyntämisen massiiviset ympäristö- ja sosiaaliset vaikutukset sekä Euroopan toistaiseksi laajalti tunnustamaton ilmastovelka.

Mitä tulee puolustuspolitiikkaan, pandemian jälkeisen (tarkistettujen) finanssisääntöjen uudelleen käyttöönoton johdosta useimmat Euroopan maat siirtyvät uuteen säästökierteesen tulevina vuosina. Joten mikä tahansa "sotilaallinen keynesiläisyys" on yksinkertaisesti poissa laskuista. Raportissa ei myöskään oteta huomioon, että Pohjois-Atlantin liiton NATOn Euroopalle tarjoamalla puolustuskilvellä on hintalappu, joka muodostuu lisääntyneistä aseostoista Yhdysvalloista.

Näin ollen eurooppalaisen sotilasteollisuuden kehittyminen estyy ainakin lähitulevaisuudessa. Ottaen huomioon Ranskan ja Saksan välisen syvän jakautumisen niiden kansallisten alojen edistämisessä ja kaikkialla Euroopassa nousevan äärioikeiston syvän antipatian kaikelle ylikansalliselle vallansiirrolle, todennäköisin lopputulos on "aseita voin sijaan". ': sotilasmenojen lisäys tapahtuu sosiaaliseen hyvinvointiin ja vihreään muutokseen käytettävien varojen kustannuksella.

Voittajat ja häviäjät

Draghin rakennemuutosohjelma toisi väistämättä voittajia ja häviäjiä; sen sosiaalinen ja poliittinen hyväksyntä riippuu ratkaisevasti jakautumisen vaikutuksista. Mietinnössä ei kuitenkaan pyritä sovittamaan yhteen kilpailukykyä ja tätä sosiaalista ulottuvuutta, paitsi puolustelemalla osaamisohjelmaa. Siten se hyväksyy implisiittisesti "tihkuvan" taloustieteen olettaen, että kasvun lisääminen hyödyttää automaattisesti koko väestöä. Tämä on merkittävä askel taaksepäin, kun sitä tarkastellaan Euroopan vihreän kehityksen ohjelman verraten, ja siinä painotetaan (tosin vain vähän) oikeudenmukaista siirtymistä.

Vaikka mietinnössä ehdotetaan EU:n historian suurinta investointiohjelmaa – satojen miljardien eurojen julkisten varojen siirtämistä yksityiselle sektorille – sosiaaliset ehdot, joita tarvitaan hyötyjen oikeudenmukaisen jakamisen varmistamiseksi, puuttuvat. Siinä ei myöskään käsitellä yksityiskohtaisesti suoritusmittareita, jotka mahdollistaisivat tuen kytkemisen julkisen talouden  asettamien ennalta määriteltyjen kriteerien täyttämiseen.

Ympäristötavoitteet jäävät marginaaliin, osittaisena poikkeuksena  hiilidioksidipäästöjen vähentämisohjelma. Raportti keskittyy tinkimättömästi kasvuun, mutta siinä ei millään mielekkäällä tavalla käsitellä haastetta tämän irrottamista energian ja resurssien kulutuksesta, lukuun ottamatta muutamia pinnallisia viittauksia kiertotalouteen.

Mielikuvituksen puute

Vaikka raportti sisältää mielenkiintoisia analyyseja useista eri toimialoista ja joitain ajankohtaisia ​​poliittisia ehdotuksia, se ei kuitenkaan tarjoa vakuuttavaa pakettia aikamme keskeisiin haasteisiin vastaamiseksi. Jäljelle jää tarjontapuolen ohjelma, joka perustuu sääntelyn purkamiseen ja liberalisointiin yhdistettynä aggressiivisempaan (joskin kuvitteelliseen) lähestymistapaan kansainvälisiin kauppasuhteisiin.

Tämä kertoo EU:n poliittisen eliitin mielikuvituksen ja rohkeuden puutteesta kohdata nykyiset realiteetit. Krugman naulasi sen kirjoittaessaan, että "kilpailukyvyn" käsitettä käyttävät ensisijaisesti poliitikot, kun he tarvitsevat kansan tukea epäsuosituille politiikoille. Draghin raportti on uutta viiniä vanhassa pullossa.

----

Werner Raza on Itävallan kehitystutkimussäätiön (ÖFSE) johtaja Wienissä.

Michael Ertl (michael.ertl@akwien.at) on Wienin työkamarin taloustieteilijä ja ulkopuolinen luennoitsija.

"Meidän on modernisoitava EU:n talous..."

 

S&D-ryhmän johtaja Iratxe García vaatii edistyksellistä EU:n kilpailukykystrategiaa, joka sopii tämän päivän ja huomisen maailmaan

EU tarvitsee ehdotuksia vastatakseen nykyisiin haasteisiin, kuten ilmastonmuutokseen ja sosiaaliseen yhteenkuuluvuuteen. Meidän on modernisoitava EU:n talous, jotta se sopisi tulevaisuuteen sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen, ilmaston oikeudenmukaisuuteen ja taloudelliseen vakauteen perustuvalla eurooppalaisella asialistalla. Tarvitsemme Mario Draghin täyttämään lupauksensa ja tarvitsemme yhtenäisyyttä Euroopan-myönteisten ja demokraattisten voimien välillä Euroopan parlamentissa vahvistaaksemme EU:ta, joka sopii tämän päivän ja huomisen kiireellisimpiin haasteisiin.

"Euroopan keskuspankin entisen pääjohtajan Mario Draghin Euroopan parlamentin poliittisten ryhmien johtajille EU:n kilpailukykyä käsittelevän raporttiesitelmän jälkeen  Iratxe García kehotti Mario Draghia esittämään ehdotuksen, joka pystyy nykyaikaistamaan ja vähentämään teollisuutemme hiilidioksidipäästöjä keskittyen hyvinvointiin, laadukkaisiin työpaikkoihin ja edulliseen energian hintaan.

S&D-ryhmän puheenjohtaja Iratxe García sanoi:

"EU tarvitsee ehdotuksia vastatakseen nykyisiin haasteisiin, kuten ilmastonmuutokseen ja sosiaaliseen yhteenkuuluvuuteen. Meidän on modernisoitava EU:n talous, jotta se sopisi tulevaisuuteen sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen, ilmaston oikeudenmukaisuuteen ja taloudelliseen vakauteen perustuvalla eurooppalaisella asialistalla.

"Tulevaisuutemme riippuu kokonaisvaltaisesta kilpailukyvystä: vahvasta yhteiskunnallisesta sitoutumisesta työllisyyden, tasa-arvon ja syrjimättömyyden aloilla sekä ympäristö- ja ilmastoagendan edistämiseen. Kilpailukyky tarkoittaa teollisuuden kasvua, mutta myös sosiaalisen ulottuvuuden rahoittamista.

"Kestävät julkiset investoinnit ja riittävät taloudelliset resurssit ovat avainasemassa, kun halutaan kuroa umpeen eurooppalaisten julkishyödykkeiden rahoitusvaje sekä EU:n budjetin että uuden investointivälineen, kuten investointikapasiteetin, kautta. Tämä on ratkaisevan tärkeää paitsi keskeisten painopisteidemme, kuten vihreään ja digitaaliseen siirtymiseen, mutta myös Euroopan teollisen perustan ja maailmanlaajuisen kilpailukyvyn vahvistamiseen.

"Tätä varten investointikapasiteetin on tuettava uutta EU:n vihreää teollisuussuunnitelmaa, joka kykenee saavuttamaan kilpailukykyisen ja vihreän uudelleenteollistumisen, joka perustuu laadukkaisiin työpaikkoihin ja kohtuuhintaan energian hinnoissa. Green Deal -teollisuussuunnitelma ja "Buy Green and European Act" kohtuulliseen hintaan Katot väärinkäytösten estämiseksi ovat välttämättömiä. Pyydämme myös nykyisten verosääntöjen tarkistamista ja pääomamarkkinoiden loppuun saattamista.

"Tarvitsemme Mario Draghia lunastamaan lupauksensa ja tarvitsemme yhtenäisyyttä Euroopan-myönteisten ja demokraattisten voimien välillä Euroopan parlamentissa vahvistaaksemme EU:ta, joka sopii tämän päivän ja huomisen kiireellisimpiin haasteisiin."

Euroopan asunnottomuuden ja köyhyyden torjunta - EU:n poliittisten suuntaviivojen "suuri kompromissi"

 Kaikkia koskeva sosiaalinen Eurooppa – mutta riittääkö se?

- HENRI HAAPANALA ja PIETRO VALETTO 23 heinäkuuta 2024 "Social Europe" verkkolehdessä

Ursula von der Leyen, vahvisti ja lupasi aloitteita kohtuuhintaisten asuntojen rakentamiseksi ja köyhyyden torjumiseksi. Köyhyyden lopettamisen vuoteen 2040 mennessä pitäisi olla tavoitteena.

On olennaisen tärkeää, että Euroopan demokraattinen henki säilyy. Mutta jos tämän hengen halutaan säilyvän, sen on vastattava ihmisten elämässään kohtaamien huolenaiheiden ja haasteiden koko laajuutta.

Ursula von der Leyenin poliittiset suuntaviivat , jotka hän asetetti 18.7. 2024 toiselle viisivuotiskaudelle Euroopan komission puheenjohtajana, ehdottavat Eurooppaa, joka vastaa suoremmin kansalaistensa tarpeisiin. Von der Leyen vahvistettiin tuona päivänä Euroopan Komission puheenjohtajaksi parlamentin huomattavalla enemmistöllä 401-284 , mikä luultavasti tarjoaa kaikista stereotypioista eniten "brysseliä" – suuren kompromissin muodossa.

Komission suuntaviivat lepyttelevät vihreitä tuplaamalla tavoitteen vähentää kasvihuonekaasupäästöjä 90 prosentilla vuoteen 2040 mennessä. Kasvua, kilpailukykyä ja kunnianhimoisia investointeja – Von der Leyenin Euroopan kansanpuolueen keskeisiä lupauksia – esitetään kuitenkin samaan hengenvetoon maanosan liikkeellepanevana voimana. "Laista ja järjestyksestä", siirtolaisuudesta ja turvapaikoista sekä Euroopan konservatiivien ja reformistien "eurooppalaisesta elämäntavasta" puhutaan painokkaasti (vaikka se ei riittänyt houkuttelemaan mukaan italialaista äärioikeistolaista johtajaa Giorgia Mellonia). Ja viimeisenä mutta ei vähäisimpänä, sosiaalista markkinataloutta ja vuoden 2017 Euroopan sosiaalisten oikeuksien pilaria (EPSR) koskevat sitoumukset on osoitettu sosialisteille ja demokraateille.

Euroopan on oltava tarpeeksi rohkea panostaakseen sosiaalipolitiikkaan – jossa sitä tällä hetkellä rajoittaa Euroopan unionin rajallinen toimivalta sosiaalialalla – edistääkseen osallistavaa kasvua ja poistaakseen köyhyyden. Rohkean askeleen eteenpäin visiossa sosiaalisesta Euroopasta on tultava käsi kädessä eurooppalaisten perussopimusten viivästyneen tarkistuksen kanssa, sillä ne ovat tällä hetkellä tärkeimpiä syitä, jotka estävät "Euroopan sosiaalisten oikeuksien pilarin periaatteen toteuttamista kaikkialla unionin maissa”, kuten suuntaviivat ilmaisivat.

Edullinen asunto

Suuntaviivat lupaavat kaikkien aikojen ensimmäisen eurooppalaisen kohtuuhintaisen asumisen suunnitelman. Von der Leyen myöntää, että eurooppalaiset kotitaloudet käyttävät jatkuvasti kasvavan osan tuloistaan ​​asumismenoihin. Vuosina 2010–2022 keskimääräiset asuntojen hinnat nousivat 47 prosenttia ja vuokrat 18 prosenttia, kun taas EU27:n mediaanitulot nousivat 31 prosenttia. Pandemian ja energiakriisin jälkeiset koronnostot ovat lisänneet entisestään perinteisen rahoituksen kautta hankitun asunnon kustannuksia, mikä voi syventää sukupolvien välistä kuilua asunnon omistamisessa.

Nykyiset omistajat, joilla on kiinteäkorkoisia asuntolainoja, ovat turvassa näiltä koronnostoilta eivätkä he halua myydä kotiaan. Tämä vähentää entisestään asuntokantaa varsinkin perheasuntojen osalta, sillä vanhemmat eurooppalaiset asuvat yleensä suuremmissa kodeissa kuin  mitä he tarvitsevat, kun taas nuoremmilla perheillä on vaikeuksia löytää sopivan kokoisia ja hinnoiteltuja asuntoja kasvaviin tarpeisiinsa.

Yksi mahdollinen ratkaisu on se, että hallitukset alkavat ottaa sosiaalisen asumisen vakavasti lisäämällä asuntokantaa nimenomaan näitä erityisen tarjontarajoitteisia luokkia varten. Ranska on ainoa Taloudellisen Yhteistyön ja Kehityksen järjestön jäsenvaltio, joka käyttää yli 0,2 prosenttia bruttokansantuotteesta sosiaalisen asumisen tukemiseen, ja menot ovat reaalisesti laskeneet viimeisen vuosikymmenen aikana.

Suuntaviivojen mukaan kohtuuhintaisiin asuntoihin suunnitellut koheesiopoliittiset investoinnit kaksinkertaistetaan ja valtiontukisääntöjä tarkistetaan, jotta lisäasumisen tukitoimenpiteitä voidaan toteuttaa. Ne osoittaisivat sitoutumista sen varmistamiseen, että "kansalaisilla on oikeus oleskella paikassa, jota he kutsuvat kodikseen ", kuten von der Leyen sanoi parlamentille.

Köyhyyden vastainen strategia

Toinen tärkeä sitoumus suuntaviivoissa on myös ennennäkemätön eurooppalainen köyhyyden vastainen strategia. Lupauksena on "puuttua köyhyyden perimmäisiin syihin" ja "auttaa ihmisiä saamaan tarvitsemansa välttämättömän turvan ja palvelut". Köyhyys liittyy syvästi (työttömyyteen), sukupuoleen ja kotitalouksien kokoon, sosiaaliseen ja etniseen taustaan ​​ja asuinpaikkaan – ja hyvinvointivaltioilla on huomattava vaikutus näihin piirteisiin liittyviin elinoloihin.

Uuden komission tehtävänä on muuttaa tämä sitoumus toteuttamiskelpoiseksi politiikaksi, jossa kauan kaivattua vähimmäistuloa koskevaa direktiiviä pitäisi käyttää ensimmäisenä menestyksekkään, riittäviä vähimmäispalkkoja koskevan direktiivin jälkeen. Strategia onnistuu vain, jos se sisältää kaikkien köyhyydestä kärsivien ja epävarmoista työsuhteista huolissaan olevien  pienituloisten kotitaloudet; kansalaisyhteiskunnan järjestöjen, työmarkkinaosapuolten ja akateemisen maailman on saatava sanoa mielipiteensä.

Ihmisarvoinen työ ja riittävä palkka on ratkaisevan tärkeää köyhyyden vähentämiseksi. Se on Euroopan sosiaalisen markkinatalouden ydinlupaus . Mutta työn sokea edistäminen ei riitä - työssäkäyvien köyhyys on valitettava tosiasia. Meidän on varmistettava, että jokaisella työmarkkinoilla tai työmarkkinoiden ulkopuolella olevalla on riittävästi resursseja elääkseen ihmisarvoista elämää ja osallisuus eurooppalaiseen vaurauteen.

Lainsäädäntötoimet

On vaikea liioitella EPSR:n merkitystä , jonka Jean-Claude Junckerin johtama edellinen komissio esitteli, tämän EU:n sosiaalisen toimintaohjelman tiukan täytäntöönpanon kannalta. Monet ovat kutsuneet kehystä, joka on syntynyt valtiovelkakriisin jälkeisenä euroskeptisenä vastareaktiona, sosiaalisen ulottuvuuden "pelin muuttajaksi ".

Muutos tulee kuitenkin hitaasti ja asteittain. Asiantuntijat katsovat, että pilarin kolmesta pääluvusta kolmannen – sosiaalisen suojelun, osallisuuden ja köyhyyden vähentämisen – sisällyttäminen EU:n lainsäädäntöön on ollut riittämätöntä. Euroopan köyhyyden vastaista strategiaa olisi kehitettävä kiireellisesti, ja siinä olisi keskityttävä selkeästi lainsäädäntötoimiin.

EPSR tarvitsee myös muutakin kuin toistuvaa poliittista tukea. Se ilmoitettiin Göteborgissa vuonna 2017, se vahvistettiin Portossa vuonna 2021 ja aiemmin tänä vuonna La Hulpessa (Belgia). (Unkari ja Ruotsi kuitenkin pidättyivät tuoreimmasta julkilausumasta.) Sosiaalisen lähentymisen edistäminen 27 kansallisen yhteiskuntamallin välillä on vaikea tehtävä, mutta se on välttämätöntä, jotta nykyisen yhteiskuntamallin arvostelijat pysyisivät mukana.

Rohkeampi visio

Vuosien 2024–29 poliittiset suuntaviivat ja korkean tason EPSR-tavoitteet vuodelle 2030 antavat varovaisen optimistisen kuvan Euroopan sosiaalipolitiikasta. Uudet asumisen ja köyhyyden tavoitteet ovat tervetulleita. Mutta jo nyt voidaan kysyä: mitä tulee vuoden 2030 jälkeen?

Von der Leyenin toisen toimintakauden aikana tarvitaan uutta ja rohkeampaa sosiaalista visiota, jota kehitetään vuoropuhelussa kansalaisyhteiskunnan ja kansalaisten kanssa. Vuoden 2030 tavoitteena on vähentää köyhyyden tai sosiaalisen syrjäytymisen vaarassa olevien määrää 15 miljoonalla. Vuoden 2040 tavoitteena pitäisi olla kaikkien köyhyyden poistaminen .

---

Henri Haapanala

Tri Henri Haapanala on FWO:n (Flanderin tutkimusneuvosto) nuorempi tutkija Antwerpenin yliopiston Herman Deleeck Center for Social Policy -keskuksessa. Hänen tutkimuksensa keskittyy työmarkkinoiden eriarvoisuuteen ja Euroopan sosiaalipolitiikkaan.

Pietro Valetto

Pietro Valetto on tohtoritutkija Antwerpenin yliopiston Herman Deleeckin sosiaalipolitiikan keskuksessa. Hän tutkii omaisuusköyhyyttä ja varallisuuden eriarvoisuutta Euroopan unionissa ja Yhdysvalloissa.

Jälkidemokratia - ja vaikutusvallan polarisoituminen

 Jälkidemokratia

Kuinka epätasa-arvo ja köyhyys vaarantavat demokratian; Colin Crouch kirjoittaa tästä teemasta laajahkossa esseessään. Linkin sain Eric Bonsen "LostInEurope"  blogista.

Termi "jälkeinen demokratia" kuvaa tilannetta, jossa kaikki demokraattisen politiikan instituutiot ovat edelleen olemassa ja jopa näyttävät kukoistavan, mutta vain muutama niistä on jäljellä. Niillä on Crouchin mukaan todellista vaikututa demokratian toimivuuteen. (Crouch 2008, 2020).

 Keskeistä tässä kehityksessä on päätöksenteon siirtyminen: poliittisilla ja erityisesti taloudellisilla eliiteillä on päätöksentekovalta, eikä ole harvinaista, että molemmat toimijaryhmät menevät päällekkäin. Monet kehittyneet demokratiat näyttävät olevan tässä tilassa. Politiikka pysyy elävänä, poliittiset keskustelut,

kampanjat ja sosiaaliset liikkeet kukoistavat, vaikka niillä harvoin olisikaan valtaa

yritysten ja rikkaiden vaikutusvallan rinnalla.. Samaan aikaan köyhät jäävät poissa poliittisista prosesseista. He jäävät poissuljetuiksi, koska 

heillä on  harvoin resursseja järjestää kampanjoita 

 elleivät he saa tukea muilta.

Kukaan ei todellakaan ole syyllinen uuteen suuntaukseen kohti postdemokratiaa. Se johtuu kahdesta suuresta muutoksesta taloudessa ja yhteiskunnassa:

Ensinnäkin globalisaatio ja siihen liittyvä ylikansallisten yritysten kasvava rooli

siirtävät tärkeimmät taloudelliset päätökset

 tasolle, jota demokratia ei voi saavuttaa, koska suuri osa siitä on juurtunut kansallisvaltion tasolle. Toiseksi suuret luokka- ja uskonnolliset erot, jotka muodostavat tärkeimmät poliittiset erot

teollisuusyhteiskunnassa syntyneissä puolueissa,  ovat menettäneet merkityksensä jälkiteollisessa, sekularisoituneessa maailmassa. Tämä on heikentänyt puolueiden ja äänestäjien välisiä yhteyksiä. Puolueiden - erityisesti vasemmiston - johtohahmot välittävät 

vaikutelmaa, että heillä on enemmän yhteistä yritysten eliitin kanssa

joiden kanssa he joutuvat tekemisiin joka päivä, paljon enemmän  kuin omien seuraajiensa kanssa.

Tässä yhteydessä talouden ja kapitalismin voima vahvistuu koko ajan. Tämä käynnistää kierteen, jossa rikkaat käyttävät resurssejaan vaikuttaakseen politiikkaan, mikä puolestaan ​​johtaa

johtaa siihen, että hallitukset harjoittavat politiikkaa, joka suosii rikkaita entisestään,  mikä tekee heistä vielä rikkaampia ja niin edelleen. Tuloksena on lisää eriarvoisuutta nyky-yhteiskunnassa. Tämä eriarvoisuus huolestuttaa  jo taloustieteilijöitä, koska se uhkaa kasvua, jos - kuten Yhdysvalloissa -  0,1 % eniten tulonsaajista imee kasvavan osan kulutuksesta. 

Samaan aikaan, Epätasa-arvo on uhka demokratialle ja edistää jälkidemokratiaa seuraavilla tavoilla:

– niin kauan kuin erityisiä sääntelytoimia ei tehdä, kapitalistisessa taloudessaon  ei ole olemassa keinoja estää taloudellinen eliitin poliittista valtaa, mikä olisi välttämätön edellytys demokratialle ja rajoittamattomien ,tasavertaisten   poliittisten muutosvaatimusten esittämiselle;

– avoimessa poliittisessa järjestelmässä varallisuuden keskittyminen on erityisen edullista vaikuttamisen kannalta; koska rikkaat eivät joudu kamppailemaan kollektiivisen toiminnan ongelmien kanssa, jotka puolestaan rajoittavat muiden sosiaalisten ryhmien toimintaa. Tämä tilanne aiheuttaa ongelmia kaikille kansalaisille – paitsi hyvin pienelle rikkaiden ihmisten ryhmälle. Köyhille vaikutus on valtava, koska he ovat vaarassa jäädä kokonaan poliittisten vaikutusnahdollisuuksien ulkopuolelle, mikä puolestaan  luo alaspäin suuntautuvan kierteen. Se on hämmästyttävää monissa maissa;

– tämä ei koeke kuitenkaan rikkaita, jotka ovat kaukana meiden ulottumattomissamme. Ero on kasvamnassa

 – tulonsaajien alin 10 % tai jopa 20 % on jäänyt vieläkin enemmän jälkeen kaikista muista..

– Tätä vaikutusvaltaa käytetään poliittisten palvelusten saamiseen rikkaiden etujen mukaisesti, palveluksia, jotka lisäävät kierrettä entisestään.

Näitä kolmea väitettä tarkastellaan vuorotellen jatkossa.

(Essee jatkuu tarkientavana analyysina)

---

Colin Crouch on brittiläinen politologi ja sosiologi. Hän opettaa

Warwickin yliopistossa ja hänestä tuli kansainvälisesti tunnettu jälkidemokraattinen analyysinsa kautta. Kirjoituksen orsikko on tämän blogin pitäjän  muotoilema

.

Toivon periaate - ja sen puuttuminen

Päivän politiikkaa hallitsee porvarillisen toivottomuuden surrealistinen ilmapiiri; hyvinvointivaltio on liian suuri, maahanmuuttajat vievät suustamme viimeisenkin leipäpalan, laiskuutta vastaan on taisteltava voimakeinoin, tulevaisuudesta ei sanota mitään, on valmistauduttava sotaan, alistuminen suurvallan suojelukseen on parasta itsenäisyyttä. 

Yksi parhaimmista toivon käsitteen analysoijista - ja samalla porvarillisen toivottomuuden kuvaajista - on saksalaissyntyinen

Ernst Bloch (8. heinäkuuta 1885 – 4. elokuuta 1977). Hän  oli saksalainen marxilainen filosofi, joka toimi professorina Leipzigissa vuosina 1948–1957. Blochin tuotanto oli keskeinen vaikuttaja vuoden 1968 opiskelijaliikehdinnässä ja vapautuksen teologiassa. Laajasta tuotannosta nousee esiin "Toivon Periaate" (Prinzip Hoffnung), yli 1600-sivuinen toivon ilmiötä ja ulottuvuuksia käsittelevä suurteos. 

Tässä mielestäni ajankohtaista analyysia suurteoksen esipuheesta:

 Ajatteleminen tarkoittaa ylittämistä. Kuitenkin siten, että saatavilla olevaa ei jätetä huomiotta tai huomiotta. Ei hädässään eikä edes siitä poistuessaan. Ei hätätilanteen syissä eikä edes siinä kypsyvän muutoksen alkuvaiheissa. Siksi todellinen transsendenssi ei mene pelkkään jonkin edessämme olevaan tyhjyyteen, vain raivoaa siitä, vain maalaa sen abstraktisti. Pikemminkin se ymmärtää uuden sellaisena, joka välittyy jo liikkeessä olevaan, vaikka paljastuakseen se vaatii äärimmäistä tahtoa. Todellinen ylittäminen tunnistaa ja aktivoi historian luontaisen dialektisen taipumuksen. 

Ensisijaisesti jokainen elää pyrkimällä tulevaisuuteen, menneisyys tulee vasta myöhemmin, ja todellinen nykyisyys on vasta avautumassa.. (Ernst Bloch: Das Prinzip Hoffnung, esipuhe s. 2)

Tulevaisuus sisältää pelätyn tai toivotun; Ihmisen tarkoituksen mukaan, ts. esteettömästi, se sisältää vain sen, mitä toivottiin. Toivon toiminta ja sisältö koetaan jatkuvasti, ja ne aktivoituvat ja laajenevat jatkuvasti ylöspäin liikkuvan yhteiskunnan aikoina. Vain taantuvan vanhan yhteiskunnan aikoina, kuten nykyään lännessä, tietty osittainen ja ohimenevä aikomus kulkee vain alaspäin. Silloin ne, jotka eivät löydä tietä ulos taantumasta, pelkäävät toivoa ja ovat sitä vastaan. Silloin pelko esittelee itsensä subjektivistisena, nihilismi kriisiilmiön objektivistisena naamiona: sen, mikä kestää, mutta jonka ei nähdä läpi, jota surraan, mutta jota ei osata muuttaa. Muutos on joka tapauksessa mahdoton porvarillisella maaperällä, jopa sen syvyydessä, joka on ollutta ja mennyttä, vaikka muutosta haluttaisiinkin - mikä ei suinkaan pidä paikkaansa. Porvarillinen intressi todellakin haluaisi vetää kaikki muut sitä vastustavat edut omaan epäonnistumiseensa; uuden elämän tyhjentämiseksi se tekee omasta tuskastaan ​​näennäisesti perustavanlaatuisen, näennäisen ontologisen. Porvarillisen olemassaolon toivottomuus laajenee yksinkertaisesti ihmistilanteeksi yleensä, olemisena. Pitkällä tähtäimellä tietysti turhaan. Tyhjäksi tullut porvarillinen maailma on yhtä lyhytaikainen kuin luokka, joka vain ilmaisee itseään siinä, ja yhtä epävakaa kuin on sen oman köyhän välittömyytensä ilme, jolle se on vannonut. 

Toivottomuus itsessään, niin ajallisessa kuin aineellisessakin mielessä, on sietämättömin asia, joka on täysin sietämätön ihmisen tarpeille. Siksi jopa petoksen on toimittava imartelevan ja turmeltuneen kiihtyneen toivon kanssa, jotta se olisi tehokasta. Tästä syystä toivoa saarnataan jälleen kaikilta saarnatuoleilta, mutta rajoittuen pelkkään yksipuolisuuteen tai lohduttaen tuonpuoleisella. Tästä syystä länsimaisen filosofian viimeiset kurjuudet eivät enää pysty esittelemään kurjuusfilosofiaansa muuten kuin hehkuttamalla sitä ylittämisellä ja ylityksellä. Se ei tarkoita muuta kuin sitä, että ihminen on oleellisesti tulevaisuuden määräämä, ja kyynisellä ja omaa luokkatilannetta  hypostaattisesti kuvaavalla merkityksellä, jonka mukaan tulevaisuus on kuin yöbaarin kyltti  ja että ihmisen kohtalo on tyhjyys. 

Siis: anna kuolleiden haudata kuolleensa; Päivän alku haikailee edelleen sitä viivettä, joka vielä hapuilee kuluneessa yössä, kuin mädäntyvänä, tunkkaisena, sisällöttömänä nihilistinen hautakellona. Riippumatta siitä, kuinka levottomia ihmiset ovat, niin yksityistä kuin julkistakin olemassaoloa läpäisevät unelmat; unelmat paremmasta elämästä kuin mitä hänellä on ollut tähän mennessä. Väärennöksessä ja vielä enemmän todellisessa jokainen ihmisen aikomus perustuu tähän perustaan. Ja vaikka syy, kuten niin usein ennenkin, saattaa olla petollinen, joskus täynnä hiekkalaatikoita, joskus täynnä illuusioita, se voidaan selvittää vain objektiivisen taipumus- ja subjektiivisen tarkoitustutkimuksen avulla toimitetulla ja tuomitulla tavalla. Corruptio optimi pessima (pahinta on parhaiden korruptio): huimaava toivo on yksi suurimmista syyllisistä. Se on myös ihmiskunnan pelottaja, ja samalla itse asiassa heidän vakavimmin otettava hyväntekijänsä. Tietävä, konkreettinen toivo murtuu subjektiivisesti voimakkaimmin pelkoon ja johtaa objektiivisesti tehokkaimmin pelkosisällön kausaaliseen eliminointiin. Se toimii yhdessä tiedostavan tyytymättömyyden kanssa, joka kuuluu toivoon. Ne kumpikin syntyvät puutteen torjumisesta hyväksyttävänä vaihtoehtona.

---

(Käännös: IR)

"Progressiivisen hallinnan huippukokous" Berliinissä 21-22. 6. 2024

Olen seuraillut livestriimiä tätä kokousta ja tässä on ensimmäinen raportti, ja raportti myös siitä keskustelusta, johon SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen osallistui:: "Progressiivisen hallinnan huippukokous" Berliinissä 21-22. 6. 2024 nostaa esiin monia mielenkiintoisia kysymyksiä. 

Sosialidemokratian kannalta mielenkiintoista on ylipäätään puhe progressiivisesta allianssista eurooppalaisia sosialidemokraatteja yhdistävänä voimana. Tytti Tuppurainen käytti luontevasti progressiviisten voimien käsitettä monikon ensimmäisessä persoonassa omissa puheenvuoroissaan, jotka olivat selkeitä ja paneelin parhaita. Tosin Suomessa sosialidemokratian ymmärtäminen Progressiivisena Allianssina Sosialistinen Internationaalin rinnalla ja myös sijasta ei ole noussut yhteiseen tietoisuuteen Suomen sosialidemokraattien keskuudessa. Harva sosialidemokraatti tietää kuuluvansa tällaiseen joukkoon. Yhtä vähän on tietoa siitä, mikä erottaa progressiiviset sosialidemokraatit Sosialistisen Internationaalin muista jäsenpuolueista.

Saksan puolustusministeri Boris Pistorius nosti tervehdyksessään esiin integroidun turvallisuuden käsitteen, joka tarkoittaa huolenpitoa ympäristöstä, sosiaalisesta hyvinvoinnista ja sotilaallisesta puolustuksesta samanaikaisesti ristiriitoja täynnä olevassa maailmassa. Kaikki aspektit ovat sidoksissa toisiinsa ja siksi turvallisuus on nähtävä kaikkia ulottuvuuksia integroivana INKLUSIIVISENA kokonaisuutena. Yhtenä tärkeänä kokonaisvaltaisuuden osana Pistorius korosti, että diplomatia, neuvottelut ja pyrkimys luottamukseen ja rauhaan ovat ensisijaisia tavoitteita. Sotilaalliset ratkaisut ovat viimeisimpiä keinoja - mutta rajojen ja arvojen puolustuksessa myös tähän on varauduttava.

Tytti Tuppurainen kiinnitti huomiota inklusiivisuuden käsitteeseen. Hän piti tärkeänä sitä, että Venäjä häviää tämän Ukrainassa käytävän sodan. Inklusiivisuuden käsite hänelle oli samaa kuin kansallinen yhtenäisyys Venäjän tuomitsemisessa, Ukrainan tukemisessa ja käynnissäolevan sodan voittamisessa Ukrainan hyväksymillä ehdoilla - niitähän ei ole kyseenalaistettu.  

Venäjän suuri häviö viime vuosisadan alussa Japania vastaan toi Venäjälle Duuman, kansanedustuslaitoksen, ja 1990-luvulla häviö Afganistanissa toi venäläiseen yhteiskuntakeskusteluun  perestroikan käsitteen. Tuppurainen visioi, että Venäjän häviö Ukrainassa voisi tuoda uutta ilmettä suurena muutoksena autoritaariseen ja brutaaliin sosiaalipsykologiseen tilaan Venäjällä.

Euroopan Unionin taloudellinen ja sosiaalinen tilanne nousi esille pääasiassa vain teoreettisena, kaikenkattavan inklusiivisuuden osatekijänä. Alustavasti olin olettanut tämän puolen esiinnousemista kokonaiskuvassa seuraavaan tapaan:

"Ajatuspajan tarkoituksena on löytää pohjaa sellaiselle puolustuspolitiikalle, jossa samaan aikaan otetaan vastuuta myös sosiaalisesta vakaudesta ja turvallisuudesta. Tien löytäminen on vaikeaa ja erityisen vaikeaa se on Saksassa, joka rakensi koko energiainfrastruktuurinsa edullisen venäläisen kaasun ja öljyn varaan. Euroopan keskeinen talousveturi oli lisäksi viennissään riippuvainen vahvasti mm. Venäjän ja Kiinan autovientimarkkinoista. Entinen liittokansleri Gerhard Schröder on sitä mieltä, että Saksan teollisuus on edelleen riippuvainen venäläisestä energiasta, koska mm. USA:n särötekaasu on monta kertaa kalliimpaa ja laadultaan huonompaa kuin venäläinen vastaava. Saksan julkinen infrastruktuuri laahaa pahasti jälkijunassa eikä yhteistä, kaikkia koskevaa eläkejärjestelmää ole rakennettu. Valtaosalle työelämän jälkeen ei ole tarjolla työeläkettä (Pension) vaan Rente-järjestelmä, joka takaa neljänkymmenen työvuoden jälkeen runsaasti alle 1000 euron kuukausitulon ikääntyvälle kansalaiselle. Tällaisessa tilanteessa kymmenien ja satojen miljardien satsaukset Ukrainan tukemiseen vailla ajallista takarajaa herättävät sekä keskustelua että julkista vastarintaa Saksassa."

Saksan liittokansleri Olaf Scholz oli mukana toisessa avainkeskustelussa "Vapaus, rauha ja edistys Euroopassa"; toisena keskustelijana oli englantilaisen Guardian -lehden sosialidemokraattishenkinen toimittaja  Lea Ypi ", Toinenkin keskustelija oli selkeä ja lahjakas, mutta keskityn tässä Saksan liittokanslerina toimivan Olaf Scholzen ajatuksiin,

Scholzen mukaan Kiina edustaa yhtä lajia kapitalismia, vain ehkä Pohjois-Korea on sosialistinen sanan yleisimmin omaksutussa merkityksessä; 

Globalisaatio on myönteinen asia; erityisesti keskiluokka on pääsemässä mukaan nauttimaan hyvinvoinnista. Globalisaatio alkoi mm. siitä kuinka britit tuhosivat Intian tekstiiliteollisuuden viime vuosisadan alkupuolella. Tänä päivänä tekstiiliteollisuus kukoistaa Intiassa ja Bangladeshissa, siellä on edullista työvoimaa ja hyviä näköaloja teollisen tulevaisuuden kannalta. Tässä on tapahtunut suuri muutos sitten 1970-luvun - globalisaation kannalta tilanne on kääntymässä päinvastaiseksi. Myös Kiinan nousu on muuttanut globalisaation luonnetta. 

Meidän on löydettävä vastaus siihen, miksi kaikkein hyvinvoivimmissa maissa juuri kova oikeisto on niin pajjon vahvistunut; Suomi, Ruotsi, Hollanti, Saksa, Ranska, Italia...On syntynyt polarisaatio äärioikeiston kanssa - tämä on yksi kokonaisturvallisuuden aspekti. Miten näissä oloissa päästään turvalliseen ja hyvinvoivaan maailmaan, sillä tulisi olla tärkeä asema tässä keskustelussa.

Onko muuta tietä globalisaatioon kuin nykyinen, kapitalistnen tie?. Scholzen mielestä on. 

Scholzen mukaan meillä ei ole vielä mallia taloudellisen dynamiikan parantamisesta. (Näyttää siis siltä, että Scholz ei tunnista mm, USA:n Bidenin politiikan Modernin Monetaarisen Teorian soveltamista mm. IRA-lainsäädännön yhteydessä tai hän ei halua halua keskustella makrotalouden uusista ulottuvuuksista tässä yhteydessä, IR) Julkinen kontrolli on tärkeää myös globalisaation maailmassa. Teollisuuden uudet muodot asettavat haasteita sekä demokratialle että turvallisuudelle.Keinoälyn vaikutukset ja merkitys tulevaisuudelle on edelleen avoin kysymys suuren yleisön kannalta. Scholzelle tärkeä kysymys on, miten luoda turvallinen tie tulevaisuuteen näissä muuttuvissa olosuhteissa.

Toimintatavoiltaan vaihtelevan mutta henkiseltä sisällöltään samansuuntaisen äärioikeiston vahvistuminen  tekee sekä progressiivisen keskustelun että tulevaisuuden arvioinnin vaikeaksi ja erityisen vaikeaa se on  Euroopan tasolla tavalliselle kansalaiselle. Progressiivisten voimien tehtävä on toimia yhtenäisenä ryhmänä ja edistää kansalaisen mahdollisuuksia ymmärtää  kokonaisuutta, josta hän saa tietoa vain oman maansa edustajilta EU:n elimissä. Elämme epävarmoja aikoja ja politiikkaan tarvitaan kanssaihmisen kunnioitusta ja arvostamista (respect).

Lopuksi panelin vetäjä kysyi Scholzelta, mitä hän ajattelee Iso-Britannian edessäolevista vaaleista ja mahdollisesta - jopa todennäköisestä -  Työväenpuolueen voitosta. Scholz sanoi tuntevansa uuden puheenjohtajan, jota toinen panelisti piti pragmaattisena teknokraattina. Scholz sanoi odottavansa jännityksellä ja innolla, millä tavalla Englannin työväenpuolue vastaa tulevassa hallituksessa maansa haasteisiin. Tässä keskustelussa hän ei kuitenkaan halunnut mennä yksityiskohtiin.

Euroopan ja "globaalin etelän" on yhdistettävä voimansa

WILLIAM DESMONTS 21.5.2024

- Social Europe -verkkolehden julkaisu

Yhdysvaltojen ja Kiinan vastakkainasettelun keskellä suurvaltoja voi hallita uudelleen rakennettu monenvälisyys.

Olemme tulleet pois ajanjaksosta, jolloin maailmaa hallitsi Yhdysvallat, josta tuli Berliinin muurin murtumisen jälkeen ainoa supervalta. Tätä ylivaltaa leimasi Yhdysvaltain vahva yksipuolisuus ja samaan aikaan monenvälisen järjestelmän heikkeneminen. Kiinan näyttävä nousu on tuonut meidät takaisin moninapaiseen maailmaan.

Näiden kahden jättiläisen vastakkainasettelu sisältää kuitenkin valtavia riskejä, vaikka todellinen talouksien irrottaminen ja paluu 1950-luvun tyyliin kylmään sotaan vaikuttavat mahdottomalta. Tämä umpikuja tarjoaa mahdollisuuden ehdottaa "globaalin etelän" maille liittoutumaa monenvälisen järjestelmän uudistamiseksi ja vahvistamiseksi. Tavoitteena olisi pitää suurvallat kurissa, jotta niiden vastakkainasettelu ei entisestään pahene, ja kohdata yhdessä ekologisen kriisin aiheuttamat suuret globaalit haasteet.

Länsimaissa on viime aikoina jatkuvasti valitettu siitä, että Kiinan nousu ja Venäjän toimet kyseenalaistavat toisen maailmansodan jälkeen luodun "sääntöpohjaisen kansainvälisen järjestyksen". Eikä voi olla epäilystäkään siitä, että Venäjän uudistetut keisarilliset tavoitteet Vladimir Putinin ja Xi Jinpingin Kiinan aikana vaarantavat maailmanrauhan ja heidän heikompien naapuriensa suvereniteettia. Näiden kahden johtajan ja heidän liittolaistensa Pohjois-Koreassa ja Iranissa täydellinen epäluottamus tai perusihmisoikeuksien kunnioittamisen puute on todellakin syy vakavaan huoleen Euroopassa ja muualla maailmassa. Mutta tämä ei oikeuta menneisyyden tulkitsemista jälkikäteen.

Yhdysvaltojen hallitsemalla maailmalla, kun se oli ainoa supervalta, ei todellisuudessa ollut juurikaan tekemistä monenväliseen järjestelmään ankkuroidun sääntöihin perustuvan järjestyksen kanssa. Syntynyt Yhdistyneet Kansakunnat ja siihen liittyvät organisaatiot ja niitä isännöinyt  USA New Yorkissa, on pitkään ollut yksi rajoituksillaan ​​YK:ta halveksivimpia . Se ei ole koskaan todella suostunut alistumaan yhteisiin monenvälisiin sääntöihin.

Amerikkalainen unilateralismi

Kieltäytymällä ratifioimasta Kioton pöytäkirjaa, joka hyväksyttiin vuonna 1997 osana YK:n ilmastonmuutosta koskevaa puitesopimusta, Yhdysvallat hukkasi 20 vuotta maailmanlaajuisista ilmastotoimista. Päästäksemme umpikujasta meidän piti tyytyä vuoden 2015 Pariisin sopimukseen, jossa määrätään vain ei-sitovista toimenpiteistä ja jotka eivät selvästikään ole riittäviä . Useiden vuosien ajan Yhdysvallat on myös estänyt Maailman kauppajärjestön (WTO) toiminnan kieltäytymällä nimittämästä uusia tuomareita sen riitojenratkaisuelimeen, joka on tämän maailmankaupan sääntelykoneiston sydän.

Myös Yhdysvallat on johdonmukaisesti kieltäytynyt alistumasta Kansainvälisen tuomioistuimen lainkäyttövaltaan . Se ei myöskään ole ratifioinut Kansainvälisen rikostuomioistuimen perustamissopimusta, joten sen kansalaiset eivät myöskään ole sen lainkäyttövallan alaisia.

Vuonna 2017 Yhdysvallat erosi YK:n koulutus-, tiede- ja kulttuurijärjestöstä – lopetettuaan kaiken rahoituksen vuodesta 2011 lähtien Palestiinan liittymisen jälkeen – ja vuonna 2020 silloinen presidentti Donald Trump ilmoitti eroavansa Maailman terveysjärjestöstä. Joe Bidenin aikana Yhdysvallat kuitenkin palasi Unescon jäseneksi viime heinäkuussa – vastustaakseen Kiinan kasvavaa vaikutusvaltaa – ja WHO:n päätös kumottiin .

Dollarin globaali rahavoima on seurausta Yhdysvaltojen rahoitusmarkkinoiden vertaansa vailla olevasta koosta ja likviditeetistä. Mutta Yhdysvallat ei ole koskaan kannattanut vahvasti Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) valtuuksien ja resurssien laajentamista säätelemään maailman rahoitusta ja valuuttoja.

Lyhyesti sanottuna maailma, jota Yhdysvallat hallitsi muurin murtumisen jälkeen, oli amerikkalaisen yksipuolisuuden sanelemaa, jota vahvisti kiistaton sotilaallinen ylivoima . Sen huipentuma oli katastrofaalinen hyökkäys Irakiin vuonna 2003. Erityisesti peräkkäiset Israelin hallinnot ymmärsivät tämän selvästi, suosien liittoa amerikkalaisten kanssa  samalla kun he rikkoivat kansainvälistä oikeutta ja kohtelivat YK:ta vihollisena .

Mutta tämän herruuden perusta on katoamassa. Yhdysvaltojen taloudellista ja sotilaallista ylivoimaa uhkaa Kiinan nousu , 1,4 miljardin asukkaan maa, jota vastaan ​​330 miljoonan amerikkalaisen voi olla vaikea kilpailla tulevaisuudessa. Tästä johtuvat kasvavat jännitteet näiden suurvaltojen välillä.

Euroopan strateginen valinta

Tätä taustaa vasten eurooppalaiset joutuvat strategisen valinnan eteen: antaa siis  heilurin heilua USA:n tähänastisen yksipuolisen herruuden ja tulevan Kiinan yksipuolisen herruuden välillä, jota tukee Venäjä-Iran-Pohjois-Korea-akseli, tai toimia välittävänä voimana. yrittäen rakentaa aito monenvälinen järjestelmä. Tämän on kyettävä pakottamaan voimakkaimmat maat noudattamaan Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirjan ja ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen perussääntöjä .

Euroopan unioni on ollut pitkään erilainen kuin Yhdysvallat näissä asioissa. 1900-luvun kahden maailmansodan ja siirtomaavaltakuntien lopun jälkeen se ei koskaan pyrkinyt maailmanjohtajuuteen. Tänä päivänä eurooppalainen johtaja, joka puolustaisi tällaista kunnianhimoa, tuskin laukaisi muualla maailmassa muuta kuin huvittuneita hymyjä tai kohotettuja kulmakarvoja (vaikka muutamat nostalgiset ranskalaiset tai brittiläiset poliitikot saattavat vielä joskus vaalia sellaista toivoa). Kukaan ei enää pelkää eurooppalaista maailmanvaltaa.

EU on perustamisestaan ​​lähtien aina ollut monenvälisen järjestelmän hyvä oppilas. Se on tukenut YK:ta ja sen eri virastoja, se on uskonut ilmastonmuutoksen torjuntaan ja pannut täytäntöön Kioton pöytäkirjan , se on haaveillut, että WTO tuo järjestyksen ja kurin maailmankauppaan , se on toivonut, että IMF pystyisi sääntelemään  ja vakauttamaan maailman rahoitusta,  valuuttoja ja niin edelleen.

Uskottava tarjous

EU on siksi uskottava – ainakin selvästi enemmän kuin Yhdysvallat – ehdottaessaan globaalin etelän maille, että ne hyödyntäisivät nykyistä voimatasapainoa rakentaakseen yhdessä uudistetun monenvälisen järjestelmän, jolla on todellista toimintakykyä. Muuten Kiina ja sen liittolaiset vahvistavat valtaansa, kuten BRICS-verkoston syntyessä .

Ekologisen kriisin valtavat paineet, jotka vaativat voimakkaampaa monenvälistä toimintaa, tunnistvat innokkaasti kaikki – mutta erityisesti etelän maat, jotka kärsivät usein pahiten . Eikä maailmassa ole pulaa suurista toimijoista, mukaan lukien Intia, Meksiko, Brasilia, Etelä-Afrikka, Indonesia ja Nigeria, jotka eivät halua liittoutua jommankumman suurvallan kanssa ja etsivät sen sijaan tapoja suojella itseään näiden ruokahalulta ​​ja vaatimusten liiallisuuksista.

Jos Euroopan tarjouksen halutaan olevan uskottava , sen on kuitenkin tehtävä selväksi, mitä uhrauksia se edellyttää. Toisen maailmansodan jälkeen perustettu monenvälinen järjestelmä antoi eurooppalaisille paikan YK:n turvallisuusneuvostossa ja muissa toimielimissä, mikä on suoraan sanottuna muuttunut suhteettomaksi. Esimerkiksi sopimus , jonka mukaan IMF:n johtaja on eurooppalainen (ja Maailmanpankin pääjohtaja amerikkalainen ), ei voi enää olla voimassa.

Tämä tarkoittaa myös Euroopan (ja muiden kehittyneiden maiden) suurempaa taloudellista sitoutumista monenväliseen yhteistoimintaan. Sodanjälkeisen monenvälisen järjestelmän heikkous ei ole vain Yhdysvaltojen vika: Eurooppakaan ei ole tehnyt sitä, mitä vaaditaan varmistaakseen, että etelän mailla on oikea paikka.

On olemassa todellinen vaara, että Eurooppa on yksi supervaltojen välisen yhteentörmäyksen ensimmäisistä uhreista, jos kanssakäymiselle  ei tehdä pakottavia puitteita. Mutta jos Eurooppa on valmis tekemään vaaditut uhraukset, sillä on tehtävänsä uudistetun ja vahvistetun monenvälisyyden puolestapuhujana. Käyttämällä riittävästi energiaa tähän se tekisi itselleen ja koko ihmiskunnalle valtavan palveluksen.

(Alunperin ranskaksi julkaissut Le Nouvel Observateur)

William Desmonts

"William Desmonts" on korkea ranskalainen virkamies.

Tarjontapuolen politiikan aika - Thatcher vastaan ​​Schumpeter

PETER BOFINGER 20 toukokuuta 2024

Peter Bofinger selittää Social Europe -verkkolehdessä, mitä on Saksan talouspolitiikan "liikennevalokoalition" (punainen SDP, keltainen liberaalit, vihreä Vihreät) ratkaisemattoman  konfliktin takana. Peter Bofinger on taloustieteen professori Würzburgin yliopistossa ja entinen Saksan talousasiantuntijaneuvoston jäsen. 

Saksan taloudellinen heikkous uhkaa tulla krooniseksi. Euroopan komission tuoreen ennusteen mukaan sen talous kasvaa tänä vuonna vain 0,1 prosenttia. Saksan talousasiantuntijaneuvoston kevään ennuste on yhtä epäsuotuisa, 0,2 prosenttia.

Koska työttömyys Saksassa on kuitenkin edelleen alhainen, vaikka monet yritykset valittavat ammattitaitoisen työvoiman puutteesta, keynesiläinen kysynnän hallinta ei ole politiikan ohje. "Aika tarjontapuolen politiikalle" oli siksi Gerald Braunbergerin, yhden Frankfurter Allgemeine Zeitungin toimittajista, äskettäisen kommentin otsikko .  

Puhe "tarjontapuolen politiikasta" tuo heti mieleen Margaret Thatcherin, Britannian pääministerin, joka on ensisijaisesti huolissaan ammattiliittojen vallan murtamisesta, ja Ronald Reaganin, veroleikkauksen Yhdysvaltojen presidentin, joka oli hänen ideologinen sukulaissielunsa. Saksassa talousasiantuntijaneuvoston 1970-luvulla levittämä tarjontapuolen politiikka puolusti ensisijaisesti ajatusta, että silloinen korkea työttömyys vaati ammattiliittojen palkkarajoituksia.

Markkinaliberaali

Saksassa nykyään 1970-luvun tyylistä tarjontapuolen politiikkaa vaatii Christian Lindner, liittovaltion valtiovarainministeri ja markkinaliberaalin vapaan demokraattisen puolueen (FDP) johtaja. Vihreiden talous- ja ilmastoministeri Robert Habeck kannattaa sitä vastoin modernia versiota, joka on nimetty "muuttavaksi tarjontapolitiikaksi ".

Perinteiselle tarjontapuolen politiikalle on ominaista ajatus, että valtio on viime kädessä kaikkien ongelmien aiheuttaja ja ratkaisuna on siksi oltava sen vaikutusvallan vähentäminen talouteen. FDP:n ohjelma on tässä suhteessa paradigmaattinen. Sitä esiteltiin äskettäin kahdessa asiakirjassa, " 12 kohtaa talouden käänteen nopeuttamiseksi " ja " Viiden kohdan suunnitelma sukupolvien väliseen oikeudenmukaiseen budjettipolitiikkaan ", jotka julkaistiin viime kuussa ja tässä.

Molemmille on ominaista vaatimus Schuldenbremsen ( velkajarrun) tiukasta noudattamisesta, joka on kirjattu Saksan  perustuslakiin. Periaatteessa tämä fiskaalinen sääntö edellyttää tasapainoista valtion budjettia, lukuun ottamatta liittohallituksen sallittua alijäämää, joka on 0,35 prosenttia bruttokansantuotteesta. Samalla FDP kannattaa yritysten laajoja veronalennuksia ja poistohelpotuksia sekä korkeatuloisten kotitalouksien verohelpotuksia.

Tämä saataisiin yhteensopivaksi Schuldenbremsen kanssa sosiaalimenojen leikkauksilla: sosiaalivakuutusperusteisella lakisääteisellä eläkkeellä ja Bürgergeldillä ( kansantulo) pitkäaikaistyöttömille ja työkyvyttömille. Myös "byrokratiaa" vähennettäisiin – vaikka onkin epäselvää, mitkä tietyt määräykset kumottaisiin tai rajoitettaisiin – ja uusiutuvien energialähteiden tukeminen lopetettaisiin "mahdollisimman nopeasti".

Habeckilla ja Lindnerillä vähän yhteistä

Habeckin esittämä "muuttava tarjontapolitiikka" ei juurikaan liity tähän. Habeck suhtautuu skeptisesti velkajarruun, joka on sellaisenaan pysyvä toteemi Lindnerille. "Henkilökohtaisesti en salaile sitä tosiasiaa, että mielestäni tapa, jolla Saksan velkajarru on rakennettu, ei ole tarpeeksi älykäs", Habeck sanoi haastattelussa viime marraskuussa. Se oli "hyvin staattinen", koska se ei tehnyt eroa juoksevien menojen ja myöhempinä vuosina tuottoa tuottaneiden investointien välillä.

Habeckin vaihtoehto keskittyy ilmastoneutraaliuteen. Tavoitteena ei siis ole vain laajentaa olemassa olevia tuotantorakenteita, vaan nopeuttaa niiden uudelleenorganisointia kestävämmän ja kestävämmän vaurauden saavuttamiseksi.

Toisin kuin Lindner, Habeck vastustaa yhtiöveron yleistä alentamista. Sen sijaan transformatiivisia investointeja tulisi tukea kohdennetusti.

Tätä kuvataan tarkemmin ministeriön artikkelissa " Teollisuuspolitiikka uudella aikakaudella". Siinä lukee: "Taloudellinen turvallisuus on siksi teollisuus- ja talouspolitiikkamme uusi painopiste... Tämä tarkoittaa … strategisesti tärkeiden teollisuudenalojen säilyttämistä Euroopassa, menetettyjen teollisuudenalojen palauttamista ja uusien avainalojen houkuttelemista."

Uusklassinen näkymä

Näillä täysin vastakkaisilla tarjontapuolen politiikan ideoilla on tuskin yllättävää, että Habeck ja Lindner eivät löydä yhteistä vastausta maan vakaviin taloudellisiin ongelmiin. Mutta seisomalla velkajarrun rinnalla  Lindnerillä on valta – vaikka tämä estää aktiivisen teollisuuspolitiikan, jota tarvitaan kiireesti Saksan talouden " keskisuuren teknologian ansaan " puuttumiseksi .

Käsitteellisesti Lindner heijastaa yksinkertaista uusklassista näkemystä, jossa täysin perillä olevat yritykset löytävät aina parhaat ratkaisut täydellisessä kilpailussa. Tässä mallimaailmassa valtiolla on viime kädessä vain häiriötekijä.

Habeckin "muuttava tarjontapolitiikka" sitä vastoin ei ole aivan niin helppo luokitella. Se eroaa perinteisestä, keynesilaisesta, kysyntäkeskeisestä politiikasta siinä, että se ei johda oikeuttaan kysynnän puutteesta, joka liittyy työttömyyteen ja alityöllisyyteen.  

Sellaisen konseptin suojelija ei ole John Maynard Keynes (1883-1946), vaan hänen aikalaisensa Joseph Schumpeter (1883-1950). Schumpeter jäi (ja on edelleen) Keynesin varjossa, koska hänen teoriansa innovaatiovetoisesta kasvusta, joka kehitettiin jo vuonna 1911, tuskin resonoi kahden maailmansodan aiheuttaman hyperinflaation ja sitten massatyöttömyyden vuosikymmenien aikana.

Tuet ja lainat ovat avainasemassa

Uusklassinen kasvuteoria olettaa tietyn yksikköhyödykkeen kertymistä, mikä väistämättä johtaa pienenevään marginaalituottoon. Schumpeter sitä vastoin keskittyi käytettävissä olevien resurssien "uudelleenkäyttöön" täysin uusiin tuotteisiin. Mutta Schumpeterin kasvuteoria ei lopu tähän. Hän tiesi, että hyvät ideat eivät yksin riitä tuomaan menestyviä uusia tuotteita markkinoille. Innovaattori tarvitsee "ostovoimaa" hankkiakseen tarvittavat resurssit: työntekijät, koneet, rakennusmaa.

Myös tässä Schumpeter näkee maailman eri tavalla kuin uusklassiset taloustieteilijät, joille säästämisen on edeltävä sijoittamista. Schumpeter ymmärsi enemmän kuin melkein kukaan muu, että pankit pystyvät luomaan lainoja ilman, että ne ovat ensin keränneet säästöjä kotitalouksilta. Hänelle pankkiiri on siksi keskeinen vaikuttaja taloudellisessa toiminnassa.

Nopeasti eteenpäin 

Elon Musk on sellainen uudistaja, jota Schumpeter ajatteli. Mistä Tesla sai rahoituksen tuodakseen sähköajoneuvansa menestyksekkäästi markkinoille? Vuosina 2014–2015 Musk sai yli 2 miljardia dollaria valtiontukia ja lainoja, pääasiassa Nevadasta ja New Yorkista. Pankit eivät siis enää tarjoa taloudellista tukea erityisen innovatiivisille ja siksi myös erittäin riskialttiille hankkeille. Italialainen taloustieteilijä Mariana Mazzucato kutsuu tätä "yrittäjävaltioksi " .

Kiinan viimeisten neljän vuosikymmenen kasvumalli on täydellinen esimerkki Schumpeterin tarjontapuolen teoriasta. Se perustuu pankkien kansainvälisten standardien mukaan erittäin korkeaan luotontuotantoon ja tilaan, joka on yleensä onnistunut tunnistamaan lupaavat liiketoimintamallit, kuten akku- ja aurinkoteknologian, varhaisessa vaiheessa. Kuten nykyinen kiinteistökriisi osoittaa, tämä ei kuitenkaan sulje pois ei-toivottua kehitystä.

Valtion tukema innovaatio käynnistäjänä

Viime kädessä Yhdysvaltain nykyisen presidentin Joe Bidenin käynnistämä inflaatiota vähentävä laki ja CHIPS- ja tiedelaki ovat osoitus tarjontapuolen politiikasta, jonka tavoitteena on edistää talouskasvua hallituksen tukeman innovaation avulla. Saksa on kuitenkin risteyksessä 1970-luvun tarjontapuolen politiikan ja modernin iteraation välillä.

Perusedellytys Schumpeterin kaltaiselle tarjontapuolen politiikalle olisi hylätä Schuldenbremse , joka nykyään estää valtiota rahoittamasta tulevia menoja lainoilla. Koska tämä edellyttäisi perustuslain muutosta, joka edellyttää kahden kolmasosan enemmistöä liittopäivissä , myös konservatiivisen CDU/CSU-puolueen olisi oltava valmis tukemaan tällaista uudistusta.

Tämä on kaikkea muuta kuin todennäköistä. Siksi ei voida odottaa, että "Euroopan sairas mies" paranee nopeasti.

---

(Tämä on käännös Social Europen  ja  IPS-Journalin yhteisestä julkaisusta)

Eurooppavaalit, puolustus ja treaty - sosiaalisen Euroopan manifesti

Kun Euroopan parlamentin vaalit ovat neljän viikon kuluttua, älä missaa ainutlaatuista ja kattavaa "manifestia", jonka Social Europe -verkkolehti on koonnut; se koostuu yli 50 osallistujan,  aktivistien ja nykyisten parlamentaarikkojen yhteisestä viisaudesta ja osaamisesta.

"Manifesti" vuodelle 2024

Kesäkuussa 2024 järjestettävillä europarlamenttivaaleilla on valtava merkitys Euroopan unionin tulevaisuuden kannalta – Zeitenwende. Tämän vuosikymmenen loppupuolella on ryhdyttävä kriittisiin toimiin, jos EU aikoo saavuttaa vuodelle 2030 asetetun 55 prosentin vähennyksen kasvihuonekaasupäästöissä ja ottaa käyttöön tarvittavan kansainvälisen tuen saavuttaakseen vuonna 2030 asetetun +1,5 asteen globaalin lämpötilan nousun katon. vuoden 2015 Pariisin sopimus.

Tulee myös muita kriittisiä asiakirjoja, mukaan lukien ulkoasiat ja laajentuminen Ukrainan jatkuvan sodan ja Lähi-idän räjähdyksen yhteydessä Unleashed lokakuussa 2023. Sosiaalipoliittisia toimenpiteitä oikeiston ekologisen vastareaktion ehkäisemiseksi Vedon saaminen on elintärkeää. Niin sopii globalisoituneeseen maailmaan aito teollisuuspolitiikka, ei pelkästään kansallisten "valtion tukien" rajoittaminen. Kaiken kaikkiaan "kasvun ulkopuolella" -kehys, joka keskittyy kaikkien hyvinvointiin bruttokansantuotteen sijaan, on avainasemassa.

Edistykselliset haluavat kuitenkin avata uusia poliittisia kirjekuoria edistäen asialistaansa. Näitä voisivat olla työelämän demokratian ja sosiaalisen omistajuuden lisääminen, työvoiman hyödykkeitä poistavien hyvinvointijärjestelmien uudistaminen, palkkatyön ja hoitovelvollisuuksien tasapainottaminen, uudelleenjaon jatkaminen eriarvoisuuden kasvun kääntämiseksi ja sosiaalisesti liikkuvien, monimuotoisten ja integroitujen yhteiskuntien puolustaminen.

Sen tunnustamiseen, että tarvitaan paljon suurempia investointeja julkisiin hyödykkeisiin, lasten kehityksestä nuorten taitoihin ja aikuisten kansanterveyteen, olisi liityttävä elpymis- ja selviytymisvälineen käynnistämän keskinäisen lainaamisen tekemiseen pysyväksi. Uskottavien ilmastorahoitussitoumusten tekeminen ja raskaiden suhteiden jälleenrakentaminen globaalin etelän kanssa vaatii huomattavasti enemmän ulkopuolista rahoitusta. EU:n talousarviota on laajennettava lisäämällä vastaavasti varakkaiden, suurten päästöjen aiheuttajien, rahoituskeinottajien ja suuryritysten veroista saatavia "omia varoja".

"Manifesti" vuodelle 2024

Kesäkuussa 2024 järjestettävillä europarlamenttivaaleilla on valtava merkitys Euroopan unionin tulevaisuuden kannalta – Zeitenwende. Tämän vuosikymmenen loppupuolella on ryhdyttävä kriittisiin toimiin, jos EU aikoo saavuttaa vuodelle 2030 asetetun 55 prosentin vähennyksen kasvihuonekaasupäästöissä ja ottaa käyttöön tarvittavan kansainvälisen tuen saavuttaakseen vuonna 2030 asetetun +1,5 asteen globaalin lämpötilan nousun katon. vuoden 2015 Pariisin sopimus.

Tulee myös muita kriittisiä asiakirjoja, mukaan lukien ulkoasiat ja laajentuminen Ukrainan jatkuvan sodan ja Lähi-idän räjähdyksen yhteydessä Unleashed lokakuussa 2023. Sosiaalipoliittisia toimenpiteitä oikeiston ekologisen vastareaktion ehkäisemiseksi Vedon saaminen on elintärkeää. Niin sopii globalisoituneeseen maailmaan aito teollisuuspolitiikka, ei pelkästään kansallisten "valtion tukien" rajoittaminen. Kaiken kaikkiaan "kasvun ulkopuolella" -kehys, joka keskittyy kaikkien hyvinvointiin bruttokansantuotteen sijaan, on avainasemassa.

Edistykselliset haluavat kuitenkin avata uusia poliittisia kirjekuoria edistäen asialistaansa. Näitä voisivat olla työelämän demokratian ja sosiaalisen omistajuuden lisääminen, työvoiman hyödykkeitä poistavien hyvinvointijärjestelmien uudistaminen, palkkatyön ja hoitovelvollisuuksien tasapainottaminen, uudelleenjaon jatkaminen eriarvoisuuden kasvun kääntämiseksi ja sosiaalisesti liikkuvien, monimuotoisten ja integroitujen yhteiskuntien puolustaminen.

Sen tunnustamiseen, että tarvitaan paljon suurempia investointeja julkisiin hyödykkeisiin, lasten kehityksestä nuorten taitoihin ja aikuisten kansanterveyteen, olisi liityttävä elpymis- ja selviytymisvälineen käynnistämän keskinäisen lainaamisen tekemiseen pysyväksi. Uskottavien ilmastorahoitussitoumusten tekeminen ja raskaiden suhteiden jälleenrakentaminen globaalin etelän kanssa vaatii huomattavasti enemmän ulkopuolista rahoitusta. EU:n talousarviota on laajennettava lisäämällä vastaavasti varakkaiden, suurten päästöjen aiheuttajien, rahoituskeinottajien ja suuryritysten veroista saatavia "omia varoja".

Mahdoton tehtävä?

Eric Bonse - Bruxelles Paris Berlin - poliittisesti riippumaton blogisti on kirjoittanut samannimisen kirjan perustuen hänen "Lost in Europa" blogissaan julkaistuihin artikkeleihinsa. Meillä eurovaalien kynnyksellä pyritään antamaan myönteinen kuva Euroopan Unionin eurooppalaisesta yhteistyöstä, mikä on vaaliaktiivisuuden ja osallistumisen kannalta ymmärrettävää. Sen ei pitäisi kuitenkaan estää meitä katselemasta analyyttisesti ja kriittisesti Euroopan Unionin tilaa, joka täyttää pysyvän monialakriisin tunnusmerkit.

---

"Rauha on menetetty, vauraus hupenee, demokratia ja oikeusvaltio ovat vaarassa. Mihin Euroopan unioni on menossa? – Kriittinen arvio vuoden 2024 eurovaaleista .

E-kirja, joka perustuu katselublogissani "Lost in Europe" ilmestyneisiin artikkeleihin. Tässä ote esipuheesta:

Vuosi on 2024, ja pelko leviää Saksassa ja Euroopassa. Se on vaalien pelko – epämukavuus, jolle ei pitäisi olla sijaa demokratiassa. Mutta näkymä siitä, että kesäkuun eurovaaleissa voi tapahtua massiivinen siirtyminen oikealle ja Donald Trump voidaan valita uudelleen Yhdysvaltain presidentinvaaleissa marraskuussa, ei anna eurooppalaisille ja amerikkalaisille poliitikoille ja tiedotusvälineille rauhaa. Demokratia on vaarassa, sanotaan Atlantin molemmin puolin. 

Huoli on ymmärrettävää, mutta varoitukset vievät huomion pois todellisesta ongelmasta. Uhkaava vaalisokki on vain oire länsimaailman kriisistä. USA on syvästi jakautunut sisäpolitiikassa ja on nyt vaarassa menettää paljon kehuttu johtoasemansa ulkopolitiikassa. Sodat, joihin nykyinen presidentti Joe Biden joutui Ukrainassa, Israelissa ja Lähi-idässä, voivat maksaa hänen uudelleenvalinnan - kauaskantoisilla seurauksilla ei vain Yhdysvaltoihin, vaan myös Eurooppaan. 

EU on ollut "polykriisissä" vuosia, ja asiantuntijat ovat viime aikoina puhuneet "permakriisistä". Se ilmenee siinä, että EU ei enää täytä ydintehtäviään – rauhaa, vakautta ja vaurautta – mutta samalla se on jatkuvasti uusien ongelmien haasteena. Pakolaiskriisi 2015/16, Brexit 2016-2020, koronakriisi 2020/21, kiista oikeusvaltiosta ja lopulta Ukrainan sota pitävät politiikan jännityksessä; Eurooppa on jatkuvassa hätätilassa. 

Ihmiset Brysselissä ovat ylpeitä siitä, että EU on löytänyt vastauksen kaikkiin kriiseihin. Komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen ylpeilee, että unioni on vahvistunut brexitistä, koronasta ja sodasta. Mutta todellisuudessa kriisitehtävät valtaavat yhteisön. " Tehtävähiipuminen " näkyy EU:n tiukassa budjetissa, mutta myös muuttoliikkeen hallinnan menettämisessä. Vaikka Bryssel tarjoaakin vastauksia, kuten turvapaikka- ja maahanmuuttosopimuksen, ne tulevat liian myöhään ja jäävät vajaaksi. 

"Liian vähän, liian myöhään" – tämä on ollut jatkuva ongelma Euroopan politiikassa eurokriisin jälkeen. Nyt suunnitellun Ukrainan sisääntuloon liittyy myös "liian ison, liian pian" uhka . Vuodelle 2030 suunniteltu laajennus voi osoittautua "mahdottomaksi tehtäväksi" ..."

Mitä on mielekäs työ?

 Mitä on mielekästä työ? Social Europe verkkolehti julkaisi filosofin näkemyksen siitä, mitä mielekäs työ  on,,,

CALEB ALTHORPE 30. huhtikuuta 2024

Työntekijöiden täytyy tuntea työnsä antavan sosiaalisen panoksen – mikä tarkoittaa, että heidän on oltava mukana sen hallinnassa.

Sisyphuksen työ

Sisyfean tehtävät ovat merkityksettömiä ( rangizzz / Shutterstock )

Työ on väistämätön osa nykymaailmaa. Useimmat meistä muutamaa onnekasta lukuun ottamatta viettävät merkittävän osan elämästään töissä. Jos näin on, voimme yhtä hyvin yrittää tehdä siitä mielekästä. Vuoden 2019 raportissa 82 prosenttia kyselyyn vastanneista yhdysvaltalaisten yritysten työntekijöistä ilmoitti, että heidän työssään on tärkeää, että heillä on tarkoitus ja että mielekkään työn tekeminen oli yksi heidän tärkeimmistä tavoitteistaan.

Mutta mikä tarkalleen ottaen tekee tietystä työstä esimerkin "merkittävästä työstä"? Onko se vain mikä tahansa työ, jonka ihmiset uskovat olevan merkityksellistä? Vai onko kyseessä tiettyjä objektiivisia piirteitä sisältävä työ?

Vastataksemme näihin kysymyksiin voisimme ensin miettiä, mikä tekee työstä merkityksettömän. Otetaan kreikkalainen myytti Sisyfoksesta, jonka rangaistus huonosta käytöksestä oli kierrettävä kiven ylös vuorelle vain, jotta se vierii takaisin alas juuri ennen kuin hän saavutti huipulle. Hänen täytyi kävellä takaisin alas ja aloittaa alusta, toistaen prosessia ikuisesti. Nykyään kuvailemme vaivalloisia ja turhia tehtäviä sisypfeisiksi.

Jumalat tiesivät, mitä he tekivät tällä rangaistuksella: jokainen, joka on käyttänyt aikaa Sisyphoselle määrättyihin tehtäviin työssään, ymmärtää kuinka sielua murskaavia he voivat olla. Fjodor Dostojevski ymmärsi tämän varmasti. Kirjailija kirjoitti osittain omasta työleirillä saaduista kokemuksistaan : "Jos joku haluaisi murskata ja tuhota miehen kokonaan... hänen täytyisi vain saada hänet tekemään työtä, joka oli täysin hyödytöntä ja merkityksetöntä. .'

Ihmiset saattavat uskoa, että tällaiset Sisyphos-tehtävät ovat merkityksellisiä (ehkä tämä on ainoa asia, joka tekee siitä siedettävän), mutta riittääkö tämä usko yksinään tekemään siitä niin? Monet filosofit eivät ajattele niin. Sen sijaan he väittävät, että jotta toiminta olisi mielekästä, sen on myös edistettävä jotakin päämäärää tai päämäärää, joka yhdistää sitä tekevän henkilön johonkin itseään suurempaan. Filosofi Susan Wolfin mukaan merkitys edellyttää "elämän näkemistä arvokkaana tavalla, joka voidaan tunnistaa muustakin kuin omasta näkökulmasta".

Työn merkityksen tutkimuksessani , jotta työ olisi mielekästä, vaatii jonkin objektiivisen piirteen työntekijän yhdistäminen laajempaan kehykseen, joka ulottuu heidän itsensä ulkopuolelle. Tämä ominaisuus on sosiaalinen panos: vaikutatko myönteisesti työlläsi? Onko työstäsi hyötyä ja auttaako se muita elämään? Jos vastaat itsevarmasti "kyllä" näihin kysymyksiin, työsi asetetaan laajempaan yhteiskunnalliseen kontekstiin.

Sisyfean työ selvästi epäonnistuu tämän sosiaalisen maksun standardin vastaisesti, joten se ei voi olla mielekästä. Ainakin joidenkin tutkimusten mukaan tällaisia ​​työpaikkoja on nykyajan talouksissa yllättävän paljon. Viimeaikainen kiinnostus " laiskatyttötöitä " ja " vääresähköpostitöitä " kohtaan viittaa siihen, että jotkut nuoret saattavat itse asiassa hakea tällaista työtä keinona säilyttää terveempi työ- ja perhe-elämän tasapaino ja erottaa itsetunto työstään.

Älä vahingoita

Työ ei voi olla mielekästä, jos se ei vain auta muita vaan vahingoittaa heitä. Esimerkkejä voivat olla viallisten tuotteiden tahallinen markkinointi tai työskentely aloilla, jotka edistävät ympäristökriisiä ja kaikkia siihen liittyviä haittoja. Ilmastosyistä lopettamisen ilmiö (työnantajan jättäminen ympäristösyistä) voidaan nähdä seurauksena siitä, että ihmiset päättävät irtisanoa mielekkään työn halusta.

Nämä esimerkit viittaavat siihen, että työ ei automaattisesti ole mielekästä vain siksi, että se edistää taloutta. Vaikka markkina-arvo ja sosiaalinen arvo menevät joskus päällekkäin (esimerkiksi supermarketissa työskentely auttaa saamaan ruokaa ihmisten vatsaan), nämä kaksi arvoa voivat erota toisistaan. Meidän on pohdittava, kuka hyötyy työstämme, tarkoittaako heidän yhteiskunnallinen asemansa sitä, että tämä hyöty tulee muiden vahingoittumisen kustannuksella ja onko työllämme todennäköisesti tahattomia kielteisiä seurauksia.

Sen lisäksi, edistävätkö jotkin työt positiivisesti toisia, työllä on vaikeuksia olla mielekästä, jos työntekijät eivät koe heidän panoksensa tuntuvana. Toisin sanoen, näetkö työssäsi antamasi panoksen vai tunnetko olevasi abstrakti ja irrallinen?

Tämä koskee erityisesti ihmisiä, jotka työskentelevät monimutkaisissa yrityksissä tai suurissa organisaatioissa. Useimmat yritykset eivät anna tavallisille työntekijöille vaikutusvaltaa suuriin päätöksiin, jotka vaikuttavat yrityksen toimintaan yhteiskunnassa (päätökset siitä, mitä tuotetta tuottaa tai mitä palvelua tarjotaan, millä markkinoilla se toimii ja niin edelleen). Sen sijaan tämä vaikutusvalta rajoittuu johtajiin ja johtajiin.

Tämän seurauksena työntekijät voivat helposti irtautua ja vieraantua työhönsä sisältyvästä sosiaaliturvamaksusta, jolloin se ei ole heille mielekästä. Seuraava on ote suuren pankin tilintarkastajan lausunnosta : "Useimmat pankin ihmiset eivät tienneet, miksi he tekivät ja mitä he tekivät. He sanoisivat, että heidän pitäisi vain kirjautua tähän yhteen järjestelmään… ja kirjoittaa tiettyjä asioita. He eivät tienneet miksi. Tässä ei ole kysymys siitä, että työntekijät eivät osallistu (pankeilla on loppujen lopuksi tärkeä yhteiskunnallinen tehtävä), vaan siitä, että heidän päivittäisessä työssään he ovat täysin erillään siitä, miten he osallistuvat.

Yksi tapa tehdä työstä mielekkäämpää useammalle olisi pohtia, kuinka suuret organisaatiot voisivat demokraattisemmin ottaa työntekijät mukaan tällaisiin päätöksiin. Tämä voi tarkoittaa työntekijöiden veto-oikeuden antamista strategisiin päätöksiin, työntekijöiden edustajien ottamista yritysten hallituksiin tai jopa kyseisen yrityksen muuttamista työntekijöiden osuuskunnaksi . Tutkimukset viittaavat siihen, että tällaiset demokraattiset järjestelyt voivat auttaa ihmisiä löytämään merkityksen työssään yhdistämällä heidät tiiviimmin työskentelyn myönteisiin tuloksiin.

(Tämä artikkeli on julkaistu uudelleen The Conversationista Creative Commons -lisenssillä)

---

Caleb Althorpe

Caleb Althorpe on filosofian tutkija Trinity Collegessa Dublinissa. Hän on toteuttamassa Irlannin tutkimusneuvoston rahoittamaa projektia mielekkäästä työstä ja oikeudenmukaisuudesta.

https://www.socialeurope.eu/what-is-meaningful-work-a-philosophers-view