Tässä päivän Helsingin Sanomien ponnistus perustella valtavirtaisen talouspolitiikan ainutlaatuisuutta ja välttämättömyyttä pysytellä pohjimmiltaan asetetuissa ideologisissa raameissa. EU:n Perussopimusten yksipuolisuus, ts. nojaaminen markkinoiden ensisijaisuuteen ja sivuuttamalla demokraattinen valtio ensisijaisena toimijana on johtanut tilanteeseen, jossa Italiakin tällä hetkellä on. Jos vuosina 2014-2018 toteutettu määrällinen elvytys olisi tsuunnattu jäsenvaltioiden infrastruktuuriin, palveluihin ja ostovoimaa tasaisesti lisääviin suunnitelmiin, Eurooppa olisi säästynyt monilta nyt uhkaavilta koettelemuksilta.
"Minulla ei ole kristallipalloa..."
"Draghi totesi, että kiistassa on kyse budjetista eikä rahapolitiikasta. " Pääjohtaja taitaa olla tietoinen siitä, että juuri EU:n peruskirjoihin muurattu rahapoliittinen yksipuolisuus on Italian kanssa nyt syntyneen ongelman ydin. Jos se myönnettäisiin, voitaisiin alkaa vakavasti etsiä tietä Euroopan dynaamiseen tulevaisuuteen.
Pääjohtaja Martio Draghin kunniaksi on todettava, että hän on poikkeuksellisen rohkea uudistaja, josta osoituksena on hänen pääjohtajakautenaan EKP:ssä toteutettu määrällisen elvytyksen (QE) tuhansia miljardeja euroja eurooppalaiseen yritystalouteen pumpannut projekti vuosina 2014-18.
Markkinatalouden oppikirjojen mukaan tämän suurprojektin olisi pitänyt suorastaan syöstä eurooppalainen talouskasvu liikkeelle ja pelastaa samalla Valuuttaunionin jäsenvaltiot. Esimerkiksi Italia on saanut määrällistä elvytystä arvioni mukaan lähemm 500 mrd euroa velkakirjojen oston myötä. Tämä elvytys on mennyt kuitenkin yrityksille ja vain osittain hyödyttänyt valtiontaloutta.
Myös Suomessa - Italiaa väestömäärältän kymmenen kertaa pienemmällä maalla määrällisellä elvytyksellä on ollut huomattava vaikutus nykyiseen myönteiseen kasvukehitykseen, vaikka sitä ei ole hallituksen toimesta kansalle kerrottukaan. Se että määrällisen elvytyksen projekti ei ole pelastanut valuuttaunionin jäsenvaltioita kuten Italiaa, täytyy olla Draghille hänen taloudellisen maailmankuvansa romahtamisen kaltainen pettymys. Jännittävää nähdä, mitä vielä jo irrationaaliksi osoittautuneen markkinahengen nimissä keksitään. Keinoja ei ole järisyttävän paljoa jäljellä.
Miika Kautto:
Olet siinä oikeassa että politiikka olisi voinut säilyä voimakkailta laineilta. Määrällinen elvytys on kuitenkin vähentänyt korkoriskiä, jota ei kannata väheksyä. Markkinat aivan varmasti kriisiytyvät uudestaan, silloin on hyvä jos korkojen takia ei maat joudu leikkauskuurille. Olen samaa mieltä että EUn perussopimukset on rakennettu sillä hetkellä dominoivien talousteorioiden varaan. Toisin sanoen EUlta puuttuu edelleen yksinkertainen perusopimus, jonka päälle järkevää ja tietoon perustuvaa politiikkaa voitaisiin rakentaa
Reijo Päivärinta:
Oikeistopopulistit vievät Italian talouden katastrofin partaalle. Onko ulospääsytietä ja keiden kustannuksella?
Ilpo Rossi:
Mario Draghi näytti väläyttävän - italialainen kun on - jonkinlaista ratkaisumahdollisuutta, vaikka "hänellä kristallipalloa ei olekaan". Eurooppalaista oikeistopopulismia mielestäni on se, että uskotellaan pelkästään markkinavoimia tukemalla selvittävän auvoiseen tulevaisuuteen. Valtava määrällinen elvytys (QE) ei pelastanutkaan valuuttaunionin jäsenvaltioita, tuhannet miljardit valuivat jonnekin. Kun valtio eurooppalaisista rakenteista johtuen ei selviydy tehtävistään, seuraa siitä pako kansalliseen, rajojen sulkemiseen ja koko manteretta koskevien suurten haasteiden sivuuttamiseen. Saattaa käydä niin, että Italia pakotetaan rakentamaan hallituksensa jollekin muulle pohjalle ja budjetti karsitaan euroraameihin sopivaksi - mutta se ei poista mitään tämän hetken todellisista ongelmista.
Seppo Tuovinen:
Ilpo Rossi! Erinomainen kommentti. Pitää mennää juurisyihin, jotta ymmärtäisimme, mistä on kysymys. Olet harvoja, joka uskaltaa ja OSAA nostaa kissan pöydälle.
Seppo Tuovinen:
Taloustieteilijä Hyman Minsky toteaa mm. näin: Korkojen lasku on osaltaan vahvistanut kasvua ja kohentanut vakautta, mutta samalla se on voimistanut velkaantumista. Ja siihen taas kätkeytyvät seuraavan epävakauden siemenet.
Velkaantuminen rikkoo taas ennätyksiä
Välittömästi finanssikriisin leimahdettua alkoi useissa velkaisimmissa maissa mittava velkataakan kevennys. Se tapahtui velkoja maksamalla mutta myös suuren luokan luottotappioina.
Velkaantuminen ei ole kuitenkaan hidastunut eikä velkataakka keventynyt. On käynyt päinvastoin. Velkaantuminen on entisestään voimistunut ja niinpä maailman velkataakka on taas suurempi kuin milloinkaan aiemmin.Tuskin tarvitsee olla Minskyn veroinen taloustieteilijä oivaltaakseen, että tällaisen velkaantumisen avulla aikaansaatu kasvu ja vakauden tunne kestävät vain aikansa. Ja että sen jälkeen koittaa taas uusi epävakauden jakso.
Ja tuskin tarvitsee olla Sherlock Holmes keksiäkseen yhden johtolangan seuraavan epävakauden sysäykseen: keskuspankkien suuri käänne taloushistorian mittavimmasta rahaelvytyksestä kohti rahahanojen kiristämistä. Kommenttini perustuu taloustoimittaja Jan Hurrin kolumniin 19.8.2018 Taloussanomat. Mielestäni Ilpo Rossi on oikeassa kun hän kirjoittaa: "EU:n Perussopimusten yksipuolisuus, ts. nojaaminen markkinoiden ensisijaisuuteen ja sivuuttamalla demokraattinen valtio ensisijaisena toimijana on johtanut tilanteeseen, jossa Italiakin tällä hetkellä on. Jos vuosina 2014-2018 toteutettu määrällinen elvytys olisi suunnattu jäsenvaltioiden infrastruktuuriin, palveluihin ja ostovoimaa tasaisesti lisääviin suunnitelmiin, Eurooppa olisi säästynyt monilta nyt uhkaavilta koettelemuksilta." Kysymys onkin talousideologiasta, johon Ilpo viittaa. Jaan myös Miika Kauton näkemyksen. Jotain pitäisi perussopimusten suhteen tehdä. Olisiko yksinkertainen perussopimus ratkaisu ongelmaan? Kysymys on siitä, löytyköö tarvittava yksimielisyys sen tarpeellisuudesta?
Jan Hurri Taloussanomissa 25.10. 2018: Ensimmäinen ison maan eurokriittinen hallitus
"Komissio on jo tyrmännyt Italian hallituksen ensimmäisen budjettiesityksen ja vaatinut siihen tuntuvia muutoksia. Hallituksella on kolme viikkoa aikaa toimittaa komissiolle korjattu painos, mutta se on jo ilmoittanut pitävänsä kiinni ensimmäisestä versiostaan.
Vastakkainasettelu tuskin on yllätys, sillä Italian hallitus on kaiken aikaa tiennyt ja ymmärtänyt budjettiesityksensä rikkovan komission aiempaa ohjausta ja EU:n taloussääntöjä.
Siksi komissiota ja sääntöjä vastaan avoimesti niskuroiva budjettiesitys vaikuttaa ennemmin Italian hallituksen taktiselta provokaatiolta kuin tahattomalta sattumalta saati tottumattomien talouspoliitikkojen työtapaturmalta.
Niinpä myös komission torjuvat nuhteet ja budjettiesityksen kimpoaminen Brysselistä takaisin Roomaan vaikuttavat ennemmin Italian hallituksen alun perinkin tavoittelemilta toimilta, joita hallitus voi hyödyntää ikään kuin syynä joihinkin seuraaviin siirtoihinsa.
Italian hallituksen toimia on houkuttelevaa moittia ja paheksua asiattomaksi EU-veneen keikuttamiseksi, mutta niissä on silti omanlaistaan poliittista johdonmukaisuutta."
---
Ilpo Rossi: Käy lukaisemassa myös Jan Hurrin Merkeliä, Macronia ja Italiaa koskeva kommenttikirjoitus "Euroopan ytimen pehmenemisestä"...
"Minulla ei ole kristallipalloa..."
"Draghi totesi, että kiistassa on kyse budjetista eikä rahapolitiikasta. " Pääjohtaja taitaa olla tietoinen siitä, että juuri EU:n peruskirjoihin muurattu rahapoliittinen yksipuolisuus on Italian kanssa nyt syntyneen ongelman ydin. Jos se myönnettäisiin, voitaisiin alkaa vakavasti etsiä tietä Euroopan dynaamiseen tulevaisuuteen.
Pääjohtaja Martio Draghin kunniaksi on todettava, että hän on poikkeuksellisen rohkea uudistaja, josta osoituksena on hänen pääjohtajakautenaan EKP:ssä toteutettu määrällisen elvytyksen (QE) tuhansia miljardeja euroja eurooppalaiseen yritystalouteen pumpannut projekti vuosina 2014-18.
Markkinatalouden oppikirjojen mukaan tämän suurprojektin olisi pitänyt suorastaan syöstä eurooppalainen talouskasvu liikkeelle ja pelastaa samalla Valuuttaunionin jäsenvaltiot. Esimerkiksi Italia on saanut määrällistä elvytystä arvioni mukaan lähemm 500 mrd euroa velkakirjojen oston myötä. Tämä elvytys on mennyt kuitenkin yrityksille ja vain osittain hyödyttänyt valtiontaloutta.
Myös Suomessa - Italiaa väestömäärältän kymmenen kertaa pienemmällä maalla määrällisellä elvytyksellä on ollut huomattava vaikutus nykyiseen myönteiseen kasvukehitykseen, vaikka sitä ei ole hallituksen toimesta kansalle kerrottukaan. Se että määrällisen elvytyksen projekti ei ole pelastanut valuuttaunionin jäsenvaltioita kuten Italiaa, täytyy olla Draghille hänen taloudellisen maailmankuvansa romahtamisen kaltainen pettymys. Jännittävää nähdä, mitä vielä jo irrationaaliksi osoittautuneen markkinahengen nimissä keksitään. Keinoja ei ole järisyttävän paljoa jäljellä.
Miika Kautto:
Olet siinä oikeassa että politiikka olisi voinut säilyä voimakkailta laineilta. Määrällinen elvytys on kuitenkin vähentänyt korkoriskiä, jota ei kannata väheksyä. Markkinat aivan varmasti kriisiytyvät uudestaan, silloin on hyvä jos korkojen takia ei maat joudu leikkauskuurille. Olen samaa mieltä että EUn perussopimukset on rakennettu sillä hetkellä dominoivien talousteorioiden varaan. Toisin sanoen EUlta puuttuu edelleen yksinkertainen perusopimus, jonka päälle järkevää ja tietoon perustuvaa politiikkaa voitaisiin rakentaa
Reijo Päivärinta:
Oikeistopopulistit vievät Italian talouden katastrofin partaalle. Onko ulospääsytietä ja keiden kustannuksella?
Ilpo Rossi:
Mario Draghi näytti väläyttävän - italialainen kun on - jonkinlaista ratkaisumahdollisuutta, vaikka "hänellä kristallipalloa ei olekaan". Eurooppalaista oikeistopopulismia mielestäni on se, että uskotellaan pelkästään markkinavoimia tukemalla selvittävän auvoiseen tulevaisuuteen. Valtava määrällinen elvytys (QE) ei pelastanutkaan valuuttaunionin jäsenvaltioita, tuhannet miljardit valuivat jonnekin. Kun valtio eurooppalaisista rakenteista johtuen ei selviydy tehtävistään, seuraa siitä pako kansalliseen, rajojen sulkemiseen ja koko manteretta koskevien suurten haasteiden sivuuttamiseen. Saattaa käydä niin, että Italia pakotetaan rakentamaan hallituksensa jollekin muulle pohjalle ja budjetti karsitaan euroraameihin sopivaksi - mutta se ei poista mitään tämän hetken todellisista ongelmista.
Seppo Tuovinen:
Ilpo Rossi! Erinomainen kommentti. Pitää mennää juurisyihin, jotta ymmärtäisimme, mistä on kysymys. Olet harvoja, joka uskaltaa ja OSAA nostaa kissan pöydälle.
Taloustieteilijä Hyman Minsky toteaa mm. näin: Korkojen lasku on osaltaan vahvistanut kasvua ja kohentanut vakautta, mutta samalla se on voimistanut velkaantumista. Ja siihen taas kätkeytyvät seuraavan epävakauden siemenet.
Velkaantuminen rikkoo taas ennätyksiä
Välittömästi finanssikriisin leimahdettua alkoi useissa velkaisimmissa maissa mittava velkataakan kevennys. Se tapahtui velkoja maksamalla mutta myös suuren luokan luottotappioina.
Velkaantuminen ei ole kuitenkaan hidastunut eikä velkataakka keventynyt. On käynyt päinvastoin. Velkaantuminen on entisestään voimistunut ja niinpä maailman velkataakka on taas suurempi kuin milloinkaan aiemmin.Tuskin tarvitsee olla Minskyn veroinen taloustieteilijä oivaltaakseen, että tällaisen velkaantumisen avulla aikaansaatu kasvu ja vakauden tunne kestävät vain aikansa. Ja että sen jälkeen koittaa taas uusi epävakauden jakso.
Ja tuskin tarvitsee olla Sherlock Holmes keksiäkseen yhden johtolangan seuraavan epävakauden sysäykseen: keskuspankkien suuri käänne taloushistorian mittavimmasta rahaelvytyksestä kohti rahahanojen kiristämistä. Kommenttini perustuu taloustoimittaja Jan Hurrin kolumniin 19.8.2018 Taloussanomat. Mielestäni Ilpo Rossi on oikeassa kun hän kirjoittaa: "EU:n Perussopimusten yksipuolisuus, ts. nojaaminen markkinoiden ensisijaisuuteen ja sivuuttamalla demokraattinen valtio ensisijaisena toimijana on johtanut tilanteeseen, jossa Italiakin tällä hetkellä on. Jos vuosina 2014-2018 toteutettu määrällinen elvytys olisi suunnattu jäsenvaltioiden infrastruktuuriin, palveluihin ja ostovoimaa tasaisesti lisääviin suunnitelmiin, Eurooppa olisi säästynyt monilta nyt uhkaavilta koettelemuksilta." Kysymys onkin talousideologiasta, johon Ilpo viittaa. Jaan myös Miika Kauton näkemyksen. Jotain pitäisi perussopimusten suhteen tehdä. Olisiko yksinkertainen perussopimus ratkaisu ongelmaan? Kysymys on siitä, löytyköö tarvittava yksimielisyys sen tarpeellisuudesta?
Jan Hurri Taloussanomissa 25.10. 2018: Ensimmäinen ison maan eurokriittinen hallitus
"Komissio on jo tyrmännyt Italian hallituksen ensimmäisen budjettiesityksen ja vaatinut siihen tuntuvia muutoksia. Hallituksella on kolme viikkoa aikaa toimittaa komissiolle korjattu painos, mutta se on jo ilmoittanut pitävänsä kiinni ensimmäisestä versiostaan.
Vastakkainasettelu tuskin on yllätys, sillä Italian hallitus on kaiken aikaa tiennyt ja ymmärtänyt budjettiesityksensä rikkovan komission aiempaa ohjausta ja EU:n taloussääntöjä.
Siksi komissiota ja sääntöjä vastaan avoimesti niskuroiva budjettiesitys vaikuttaa ennemmin Italian hallituksen taktiselta provokaatiolta kuin tahattomalta sattumalta saati tottumattomien talouspoliitikkojen työtapaturmalta.
Niinpä myös komission torjuvat nuhteet ja budjettiesityksen kimpoaminen Brysselistä takaisin Roomaan vaikuttavat ennemmin Italian hallituksen alun perinkin tavoittelemilta toimilta, joita hallitus voi hyödyntää ikään kuin syynä joihinkin seuraaviin siirtoihinsa.
Italian hallituksen toimia on houkuttelevaa moittia ja paheksua asiattomaksi EU-veneen keikuttamiseksi, mutta niissä on silti omanlaistaan poliittista johdonmukaisuutta."
---
Ilpo Rossi: Käy lukaisemassa myös Jan Hurrin Merkeliä, Macronia ja Italiaa koskeva kommenttikirjoitus "Euroopan ytimen pehmenemisestä"...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti