lauantai 23. maaliskuuta 2019

Riittävätkö eläkerahastot?

Rahastoiva eläkejärjestelmämme
Riittävätkö eläkevarat? Pitäisikö eläkkeitä korottaa vai laskea - niinkuin kesäkuun 2019 virkaan astuva Eläketurvakeskuksen toiminnanjohtaja Mikko Kautto näkee asian. #”En itse lähtisi nykyisiä enkä tulevia jo ansaittuja eläketasoja leikkaamaan. Pitäisikö pikemminkin ajatella indeksisääntöä siihen tapaan, että jos taloudellinen tulevaisuus yllättää meidät iloisesti, niin voisiko osan tästä ilosta jakaa eläkkeensaajille? Huonommassa taloustilanteessa taas sekä eläkemaksujen maksajat että eläkkeensaajat voisivat osallistua vajeen kattamiseen”, Kautto esittää vaihtoehtoja."

"Kautto sanoo, että lisärahastoinnilla voi olla asiallisia perusteita tilanteessa, jossa syntyvyys pienenee. Lisärahastointi tarkoittaa, että tulevia vanhuuseläkkeitä rahastoitaisiin etukäteen nykyistä enemmän. Tämä voi tarkoittaa suurempia eläkemaksuja.

Kauton ajatus kulkee niin, että vähän lapsia saavilla sukupolvilla on paremmat kulutusmahdollisuudet, koska jälkikasvusta ei tarvitse huolehtia yhtä paljon.

”Mitä jos vähän lapsia saavien sukupolvien kulutusmahdollisuudesta osa käytettäisiinkin tulevan kulutuksen rahoittamiseen eli eläkerahastojen kartuttamiseen”, Kautto heittää ajatuksen kestävyysvajeen paikkaamiseksi."
"

https://www.hs.fi/paivanlehti/23032019/art-2000006044717.html

1 kommentti:

  1. Olisin sitä mieltä, että peruspääomaa kannattaa kasvattaa edelleen. Kun uusi hallitus joutuu miettimään julkisen hallinnon vahvistamista ja ottamaan kantaa mm. velanottoon, pitäisin strategisesti viisaana ottaa lainaa omista työeläkerahastoista sillä korolla mitä siellä vaaditaan. Pohjimmiltaan kysymys tällöin olisi julkisten voimavarojen kasvattamisesta. Työeläkevarathan laskettiin EU:iin liityttäessä kansalliseksi varallisuudeksi.

    VastaaPoista