tiistai 30. kesäkuuta 2020
Massadata - kaksiteräinen miekka
Professori Sun Yunchuan: Massadata helpottaa elämää, mutta aiheuttaa myös riskejä
- Käännös China Daily päivälehdestä
Massadata (Big data) ja tekoälyteknologiat ovat saaneet aikaan perusteellisia muutoksia ihmisten elämän- ja työskentelytavoissa. Esimerkiksi terveydenhuollon QR-koodit - vihreänä, keltaisena ja punaisena ja perustuvat matkapuhelimen käyttäjän fyysisiin liikkeisiin, jotka määrittävät, aiheuttaako hän tartuntariskin - ovat sovellutuksia massadatasta.
Kun Pekingissä Xinfadi-tukkumarkkinoilla havaittiin 11. kesäkuuta uusi joukko koronavirusinfektioita, viranomaiset pystyivät massadatan avulla jäljittämään ihmisten digitaaliset jalanjäljet ja sähköiset maksut ja tunnistamaan ne, jotka olivat vierailleet Xinfadissa edellisten päivien aikana. Myöhemmin tällaisille ihmisille ilmoitettiin viestien kautta nukleiinihappotestin suorittamisesta ennen pääsemistä julkisiin paikkoihin.
Koska Xinfadi on Pekingin suurin hedelmien, vihannesten, lihan ja äyriäisten tukkumarkkina, tuhansia ihmisiä käy siellä päivittäin. Olisi melkein mahdotonta tunnistaa kaikkia niitä, jotka vierailivat markkinoilla päivässä, puhumattakaan viikosta tai pidemmästä ajasta, käyttämättä massadataa. Massadata tarjosi kriittistä ja reaaliaikaista tietoa vierailijoille ja auttoi siten hallitusta toteuttamaan tehokkaita toimenpiteitä uuden puhkeamisen hillitsemiseksi.
Makrotasolla massadata voi auttaa määrittämään viruksen levinneisyysmalleja ympäri maailmaa ja alueita sekä Kiinan provinsseissa ja kaupungeissa. Seuraamalla massadatan avulla tarkkaan pandemian leviämistä hallitukset voivat mitata sen suuntautumista ja antaa varhaisvaroituksia. Jotkut matkapuhelimien navigointikartat osoittavat jo riskitason, jonka yhteisö kohtaa sen koon ja tartuntojen määrän perusteella, vähentäen merkittävästi ihmisten mahdollisuuksia joutua vahingossa tällaisten yhteisöjen läheisyyteen ja riskiin tartunnasta.
Ja mikrotasolla, seuraamalla yksilöiden liikkumista ulkona, massadata helpottaa tiukkoja valvontatoimenpiteitä, mukaan lukien karanteenin, kohdistamaan valvontaa korkean ja keskitason riskialueille ja antamaan muiden alueiden toimia normaalisti, jotta paikalliset taloudet eivät saisi lisää vaurioita. Suojaten ihmisten elämää ja terveyttä suuret, datapohjaiset tarkat viruksenseurantajärjestelmät voivat auttaa talouden uudelleenkäynnistämisessä ja asettumisessa paranemisen tielle .
Yhä useammat ihmiset ovat huolissaan siitä, että massadata mahdollistaisi heidän henkilökohtaisten tietojensa rikollisen väärinkäytön ja vaarantaisi heidän yksityisyytensä. Tieto- ja viestintätekniikan kehittyessä Kiinassa melkein kaikkia normaalin ihmisen elämän ja työn näkökohtia valvotaan käytännössä, koska hänen henkilökohtaisia tietojaan, kuten kuljetushistoria, koti- ja työpaikan osoite, sosiaalinen verkostoituminen, omaisuus, harrastukset ja jopa terveydentila on tallennettu useille verkkosivustoille ja mobiilisovelluksille. Se tarkoittaa sitä, että ihmisillä ei ole juurikaan yksityisyyttä － ja massadata voi vaarantaa heidän henkensä ja omaisuutensa, varsinkin jos rikolliset käyttävät tietoja hyödykseen.
Myöhemmi monet Pekingin asukkaat hämmästyivät vastaanottaessaan puheluita tai viestejä, jotka kertoivat heidän äskettäisestä matkustamisestaan riskialueille, vaikka monet heistä vain ohittivat tällaisen alueen autolla. Heidän hämmästyksensä osoittaa heidän olevansa huolissaan siitä, että myös rikolliset saisivat ja hyödyntäisivät joitain näistä tiedoista; se voi ruokkia rikoksia, kuten sieppauksia, varkauksia, petoksia ja / tai kiristyksiä. Tiedotusvälineissä on jo korostettu joitain verkkokauppoja, jotka uhkaavat paljastaa heidän tuotteistaan tai palveluistaan huonoja arvosteluja kirjoittaneiden asiakkaiden henkilökohtaiset tiedot. Henkilötietojen vuotaminen voi myös saada rikolliset tekemään telepetoksia ja taloudellisia huijauksia.
Toisin sanoen edistyksellinen tekniikka on kaksiteräinen miekka － se voi tehdä elämästä helpompaa, mutta myös luoda lisää riskejä ja epävarmuustekijöitä. Siksi on tärkeää erottaa toisistaan suurten tietojen käyttö yleisen edun hyväksi ja niiden väärinkäytöt / väärinkäytöt petosten ja muiden rikosten tekemiseen. Ja näiden kahden erottamiseksi tarvitaan asianmukaista yhteistyötä hallitusten, instituutioiden, verkkoyritysten ja kansalaisten välillä.
Ensinnäkin, kun käytetään massadataa hallintotavan parantamiseksi, hallituksen, jolla on pääsy miljoonien ihmisten henkilökohtaisiin tietoihin, olisi annettava joukko poliitisia määräyksiä tiukentaakseen edelleen tietokannan käytön valvontaa ja estääkseen ihmisten henkilökohtaisten tietojen vuotamisen. .
Toiseksi hallituksen olisi myös ryhdyttävä toimenpiteisiin seurata yrityksiä, jotka keräävät ja käyttävät asiakkaiden tietoja, ja perustaa yksityisyyden suojan mekanismi, jotta voidaan poistaa epäselvyydet, joihin yritykset ovat saattaneet ihmiset heidän henkilökohtaisia tietoja hankkiessaan - jo ennen kuin he antavat näiden käyttää heidän palveluitaan. Niille yrityksille ja organisaatioille, jotka rikkovat sääntöjä, hallituksen tulee laatia musta lista, joka varoittaa käyttäjiä pysyttelemään poissa heidän palveluistaan.
Ja kolmanneksi, on tarpeen perustaa jäljitettävyysjärjestelmä tietojen vuotamisen ja väärinkäytön lähteiden tunnistamiseksi ja saattaa laitokset ja henkilöt, jotka loukkaavat käyttäjien yksityisyyttä, lailliseen vastuuseen. Itse asiassa massatietoa olisi käytettävä mm. pandemian torjumiseksi ja ihmisten elämän ja terveyden parantamiseksi, mutta hallituksen olisi myös ryhdyttävä toimenpiteisiin suurdatan mahdollisten riskien minimoimiseksi.
______________
Sun Yunchuan on Pekingin normaalin yliopiston rahoitus- ja yritystoiminnan kansainvälisen Big Data -instituutin professori. Ja Zhang Junsheng on Kiinan tieteellisen ja teknisen tiedon instituutin tutkija.
Näkemykset eivät välttämättä edusta China Daily: n näkemyksiä.
maanantai 29. kesäkuuta 2020
Orjuuden pitkä käsi
Veikko Räntilä:
Ihmisten poliittinen vaisto ohjaa helpoiten kannanottoihin eriarvoisuuden ilmetessä existentiaalisissa kysymyksissä, kuten millaiseksi olet syntynyt tai millainen perimmiltään olet. Ihonvärin, muiden ulkoisten ominaisuuksien, vammaisuuden tai sukupuolisen suuntautuneisuuden perusteella ei saa syrjiä. Eikä missään nimessä tappaa, kuten nyt on tapahtunut. Mustia kuolee USA:ssa Covid19 - pandemiassa suhteettomasti ja näin tapahtuu myös Ruotsissa suomalaista taustaa olevien ihmisten kohdalla. Mustan elämän merkityksen puolesta on syntynyt laajoja mielenosoitusliikkeitä.
Jonkin verran on ollut keskustelua myös erilaisista rakenteellisista tekijöistä, jotka nykypäivänä toimivat jatkuvan syrjinnän ja sorron tukipilareina.
Eriarvoisuuskannanottojen esiintyminen taloudellisella alueella on ollut vähäisempää. Resurssien jakautuminen eliitin ja syrjittyjen kesken on aina ollut äärimmäisen epätatasaista. Tulo- ja varallisuuserot ovat nyt huipussaan. Luokkien välillä ei ole juuri liikettä.
Esiin on tullut, että Englannissa säädettiin 1835 laki, jolla entisille orjanomistajille korvattiin orjuuden lopettamisesta aiheutuneet menetykset. Tätä varten otettiin laina. Orjuudesta kärsineet eivät saaneet mitään hyvitystä. Korvaussumma vastasi noin 5% silloisesta Englannin bkt:sta. Lainaa maksettiin aina vuoteen 2015. Englannin keskuspankki ei ole pyydettäessä ”löytänyt” tietoja siitä, ketkä korvauksia saivat, mitkä pankit olivat asian hoitajina ja millaisia summia maksettiin. Orjien omistajille korvattiin menetys veronmaksajien rahoilla. Maksajia olivat myös siirtomaaimperiumien vapautetut orjat jälkeläisineen. Britannia ei ole käsitellyt orjuuden yhteiskunnallisten seuraamusten ja niiden korjaamisen kysymyksiä. Belgiassa näyttää nousevan kohu kuningas Leopoldin omistaman Kongon riistosta ja väestön teurastuksesta. Arviot tästä liikkuvat yli 10 miljoonan hengen tasolla. Britannin taakka riiston ja teurastuksen määrissä koko imperiumissa nousee suuriin lukuihin.
Orjuudesta hyötyneiden kansakuntien tulisi korvata orjien jälkeläisille riisto ja kärsimys. Paras tapa tehdä hyvittäminen poliiittisesti on perustaa hyvinvointivaltio ja kohdistaa sen palvelut tälle väestölle ja nostaa näin sorron kokeneiden yhteiskunnallista tilaa.
Englanti perusti omat finanssisaarekkeensa orjatalouden pimennossa pitämiseksi. Suuret omaisuudet ja kartanot luotiin Englantiin orjien riistolla. Brittiläisen hallinnon alla on lukuisia veroparatiiseja, jotka nykyisin piilottavat riistetyn, ryöstetyn, keinotellun, ansaintakeinojaan häpeävän, veroja välttelevän ja yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden vaatimuksia vastaan piileskelevän rahan. Kuningatar Elisabeth suosii Panamaa omaisuutensa kätköpaikkana. Transaktioverolla näitäkin pääomia saataisiin verolle pantavaksi. Tarvitaan myös varallisuusvero ja suurien voittojen progressiivinen verotus.
Suomesssa kuulee sanottavan, että ei meillä ole onneksi ollut orjuutta, joten nuo kysymykset eivät koske meitä. Tosiasiassa Suomen teollinen nousu rakennettiin orjuuden pohjalle. Puuvillateollisuus Tampereella ja muuallakin käytti Britannian laajan orjatalouden tuotteita. Puuvillaa tuotiin Amerikan orjaplantaaseilta. Sama koski sokeria ja muita maatalouden tuotteita. Suomi vei puuta ja tervaa Englantiin. Näillä Englanti rakensi orja- ym. laivastoaan.
Lähdin alussa ihmisten vaistomaisesta reaktiosta existentiaalisiin epäoikeudenmukaisuuksiin. Resursseja koskeva arvio ja tietoisuus vaatii enemmän tiedollista pohjaa ja harkintaa. Kasvaako tästä eriarvoisuushuolesta suurempi kysymys yhteiskunnallisten ja tuotantosuhteiden eriarvoistavasta toiminnasta ja niiden korjaamisen välttämättömyydestä on, vielä avoin kysymys.
Tampereella 24.6.2020
Veikko Räntilä
Sosiaalisilla investoinneilla ulos Korona-kriisistä
Sorsa -säätiön blogisarjassa on kevään mittaan pohdittu koronakriisin vaikutuksia ja erityisesti sitä, miten kriisistä mennään eteenpäin. Aatu Puhakka avaa sosiaalisten investointien merkitystä ja vaikutuksia kriisistä toipumiseen.
Kun koronakriisin taloudellinen vakavuus selvisi keväällä, vain harva yhteiskunnallinen keskustelija oli huolissaan julkisen talouden nopeasta velkaantumisesta. Rahaa vaadittiin täysin oikeutetusti erityisesti pienyrittäjille, joista suuri osa sitä myös sai. Useiden valtionvelasta yleensä huolissaan olevien tahojen viesti tuntui olevan, että nopea velkaantuminen ei ole ongelma, jos sillä vältetään konkurssiaalto ja massatyöttömyys.
Kun ensimmäisestä korona-aallosta on selvitty ja rajoituksia alettu purkamaan, on ääni monessa kellossa kuitenkin muuttunut. Erityisesti hallituksen kesäkuun alussa julkaisema lisätalousarvio synnytti kritiikkiä löysästä rahankäytöstä. Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo kutsui lisätalousarviota tuhlailuksi ja vastuuttomaksi rahalingoksi. Orpon mukaan osa hallituksen menoesityksistä sisälsi ns. uutta ”syömävelkaa”, eli menoja, jotka eivät elvytä taloutta.
Kokoomus ei suinkaan ole ollut talouskuritoiveineen yksin. Myös keskustalaiset ovat olleet huolissaan julkisista menoista ja usealla suulla on vaadittu sopeutustoimia koronan jälkeiselle ajalle. Aika näyttää sen, kuinka tosissaan keskusta on vaatimustensa kanssa ja synnyttääkö suhtautuminen talouskuriin jännitteitä hallituspuolueiden välille, kun koronasta on päästy eroon.
Vaikka Suomi, kuten muutkin koronasta kärsivät maat, velkaantuu nyt vauhdilla, on olennaista pohtia sitä mitä velkarahalla saadaan. Esimerkiksi infrahankkeisiin panostaminen on saanut suurelta osin myös opposition siunauksen niiden elvyttävän luonteen vuoksi. Kuitenkin myös sosiaalisilla investoinneilla voidaan samanaikaisesti nopeuttaa kriisistä elpymistä sekä parantaa ihmisten hyvinvointia.
Tutkimus: Sosiaalisia investointeja ei ole varaa jättää tekemättä
Julkisessa keskustelussa julkinen sektori ja hyvinvointivaltio nähdään usein kasvua hidastavana kivirekenä. Tämä suppea näkökanta ei kuitenkaan huomioi hyvinvointivaltion kykyä tulevaisuusorientoituneisiin sosiaalisiin investointeihin. Hyvinvointivaltio voi tukea kasvua ja hyvinvointia tekemällä sosiaalisia investointeja väestön osaamiseen esimerkiksi varhaiskasvatuksen ja koulutuksen kautta. Näin arvioi Kalevi Sorsa -säätiön tutkija Aatu Puhakka tuoreessa tutkimuksessaan ”Sosiaalinen investointi – käsite ja mahdollisuudet hyvinvointivaltion uudistamiselle” (Kalevi Sorsa -säätiö 2019).
Tulevaisuuden vaikeisiin ja monimutkaisiin haasteisiin ei voida vastata ilman osaavaa väestöä. Sosiaaliset investoinnit vastaavat näihin haasteisiin kurjistavaa politiikkaa paremmin. Sosiaaliset investoinnit kuitenkin tarvitsevat ympärilleen suotuisaa talouspoliittista ympäristöä. Sosiaalisten investointien edistämistä vaikeuttaa lyhytjänteinen säästöpolitiikka, joka aliarvioi ihmisten hyvinvoinnin ja osallisuuden roolin talouskasvun vauhdittajana.
”Suomalaisessa keskustelussa hyvinvointivaltio nähdään usein sosiaalivakuutuksena tai tulonjakoautomaattina. Sosiaalisen investoinnin käsite tuo tilaa ajattelulle, jossa hyvinvointivaltio on myös hyvinvoinnin lisäksi myös talouskasvun mahdollistaja.” Puhakka arvioi.
lauantai 27. kesäkuuta 2020
Onko paha, jos valtio tekee digitaalista rahaa?
Tämä on referaatti pääekonomisti Cyrus de la Rubian (Hampurin Commercial Bank) Spiegeliin joulukuussa 2019 kirjoittamasta Modernia Monetaarista Teoriaa käsittelevästä artikkelista
Klassiset taloustieteilijät epäilevät yleensä ajatusta rahanpainamisvaltuuksien antamisesta hallitukselle. Mutta on syytä siitä huolimatta arvioida nykyaikaisen rahateorian mahdollisia etuja ilman puolueellisuutta.
Oletko myös MMT kannattaja? Ei? Voi, et edes tiedä mikä MMT on? Sitten on syytä lukea tämä lyhyt selitys, koska MMT - lyhenne sanoista Modern Monetary Theory - on taloustieteilijöiden keskuudessa melkoista hypeä aikaansaanut koulukunta. Sillä on tällä hetkellä (joulukuu 2019) tärkeä rooli etenkin Yhdysvaltojen vaalikampanjassa, jota edustaa pääosin yksi demokraattisista presidenttiehdokkaista Bernie Sanders. Hänen teesinsä on: valtiolla on paljon suuremmat mahdollisuudet käyttää enemmän rahaa on kuin yleensä oletetaan. MMT:n mukaan hallituksella ei olisi mitään ongelmaa luoda työpaikkoja kaikille tai rahoittaa "vihreää sopimusta" ympäristönsuojelun lisäämiseksi.
Kuinka sen oletetaan toimivan?
Aloitetaan ajatusleikillä. Valtiovarainministeriö ja keskuspankki sulautuvat yhteen. Valtiovarainministeriö ja keskuspankki ovat riippumattomia valtion yksiköitä. Kuvitelkaamme nyt, että molemmat sulautuvat yhteen instituutioon. Tällöin valtiolla olisi kolme vaihtoehtoa rahoittaa kulut: 1. nostaa veroja, 2. ottaa velkaa tai 3. tulostaa rahaa.
Klassisille taloustieteilijöille, etenkin Saksassa, tulee nopeasti mielikuva holtittomuudesta, kun he havaitsevat hallituksen ottavan lisäävän setelien painamista, mutta seurataan nyt tässä tätä ideaa. Tässä tapauksessa finanssipolitiikkaa olisi ajateltava hyvin eri tavalla: Jos valtio haluaisi kasvattaa menojaan, se voisi luopua korkeammista veroista ja veloista ja sen sijaan yksinkertaisesti hyvittää valtiota luomaa uutta rahaa. Väite, jonka mukaan valtio ei voi rakentaa uusia teitä tai tietoverkkoja ja kunnostaa rappeutuneita kouluja rahan puutteen vuoksi, tulee vanhentuneeksi. Tällaisen institutionaalisen järjestelyn avulla valtiolla olisi aina tarpeeksi rahaa. Tavallaan tämä on perusidea, johon MMT perustuu.
Talouspolitiikkaa rajoittamattomilla resursseilla
Tosiasia on, että nykyaikaiset modernit valtiot pitävät valtiovarainministeriön ja keskuspankin tiukasti erillään ja keskuspankilla on korkea poliittinen riippumattomuus. Saksalle Euroopan Keskuspankin (EKP) riippumattomuus oli pakollinen edellytys euron käyttöönotolle. Miksi oikeasti?
Riippumaton keskuspankki on lakiin ja instituutioihin perustuva kertomus, joka keinotekoisesti rajoittaa talouspolitiikan laajuutta ja pitää inflaation loitolla. Yhteiskuntamallimme toimii tällaisissa puitteissa, kuten lainsäädännössä. Se antaa meille mahdollisuuden elää rauhallisesti yhdessä antamalla elämälle tietyt säännöt,joiden mukaan eletään.
Valtiovarainministeriön ja keskuspankin erottamisen perusajatuksena on rajoittaa valtion mielivaltaista pääsyä talouteen. Raha lisäämällä valtio voisi teoriassa ostaa kaikki yritykset ja hallita kaikkia maan resursseja. Ilman budjettirajoituksia valtiontukea koskevat vaatimukset kasvaisivat kaikkialla riippumatta siitä, joudutaanko joku pankki pelastamaan,käännetäänkö konjunktuureja parempaan suuntaan vai pidetäänkö rappeutunutta teollisuutta hengissä. Pidättäytyminen rahapolitiikasta tarkoittaa kuitenkin budjetin rajoittamista.
Verotulot ovat rajalliset, koska liian korkeat verot luovat negatiivisia tuloskannustimia ja heikentävät siten taloudellista suorituskykyä ja myös veropohjaa. Lainanotto on mahdollista myös vain tiettyyn määrään saakka, koska muuten on riski suistua velan lisääntymisspiraaliin yhä korkeampien korkovaatimusten takia - esimerkkinä Kreikka. Tämän vuoksi taloudellisia keinoja on käytettävä järkiperäisesti ja suhtessa talouden kantokykyyn. Näin siis teoriassa.
Politiikalla on viimeinen sana. Aina.
Kuitenkin, rehellinen tarkastelu viime vuosikymmenten kehityksestä osoittaa, että keskuspankin ja valtiovarainministeriön välillä ei ole koskaan ollut selvää eroa sen puhtaimmassa muodossa. Ja ehkä siihen ei edes kannata pyrkiä. Vaikka keskuspankki on poliittisesti riippumaton paperilla, poliitikot ja markkinat tietävät, että se voidaan hätätilanteessa alistaa valtion perustelemille tarpeille ja on toimittava viimekäden rahoituksen lähteenä. Esimerkiksi sodan sattuessa kukaan ei rajoita tätä rahoituslähdettä. Eikä selvästi myöskään pankkikriiseissä: Tuskin kukaan kyseenalaisti vakavasti vuonna 2009 sitä , että Yhdysvaltain hallituksella olisi varaa pelastaa ja uudelleenrahoittaa suuret pankit. USA vain teki sen.
Vain pieni osa asiantuntijoista uskoo, että Japani voisi mennä konkurssiin jonakin päivänä, vaikka maan valtionvelka on kasvanut yli 250 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen. (Vertailun vuoksi: euromaiden kasvu- ja vakaussopimuksessa määrätään 60 prosentin enimmäismäärä.) Japanin velasta hieman alle 50 prosenttia on kuitenkin keskuspankilla. Valtiovarainministeriön koronmaksut virtaavat tältä osin takaisin valtiovarainministeriölle keskuspankin voitonjakojen kautta. Kuinka valtio voisi näissä olosuhteissa mennä konkurssiin?
Toisin sanoen: MMT on ollut olemassa jo pitkään. Japanissa, Yhdysvalloissa ja osittain myös euroalueella, vaikka sen institutionaalinen erityispiirre on se, että keskuspankki ja valtio ovat vielä enemmän erillään toisistaan, koska sen sisällä on 19 erilaista kansallisia valtiovarainministeriöitä . EKP: n sitoutuminen eurokriisin aikana vuonna 2012 oli kuitenkin jo merkittävä askel kohti MMT: tä, jolloin silloin vallinneissa olosuhteissa alettiin ostaa valtion joukkovelkakirjalainoja.
Hallitus hallitsee inflaatiota
MMT-vastustajien suurin pelko on kuitenkin liiallinen inflaatio. Oikein, koska rahamäärän väärinkäyttö rahoituksen lähteenä on historiallisesti toistuvasti johtanut rahan tuhoon ja katastrofaaliseen taloudelliseen ja sosiaaliseen kehitykseen. MMT-kannattajien kannalta tämä ei kuitenkaan ole välttämätöntä kehitystä.
Tämän seikan ymmärtämiseksi rahapolitiikkaa on myös harkittava uudelleen valtiovarainministeriön ja keskuspankin välisen yhtenäisyyden lähtökohdista. Tällöin valtio pystyisi myös vähentämään rahaa lisäämällä veroja ja poistamalla siten rahaa järjestelmästä. Se hidastaisi inflaatiota. Toisaalta, jos inflaatiota halutaan lisätä, siirtomaksut tai helikopterirahat saattavat olla tehokkain tapa saavuttaa tämä. Teoriassa valtio pystyy siis aktiivisesti hallitsemaan inflaatiota MMT-maailmassa.
Keinotekoisesti luotu pelko
Joten MMT: n tavoitteena ei ole yksinkertaisesti käynnistää digitaalista rahan lisäämistä jokaisessa poliittisesti vaikeassa tilanteessa. Kyse on pikemminkin tiedostamisesta, että yhteiskunnalle tärkeiksi tunnustettujen tehtävien ei tarvitse epäonnistua rahoituksen takia. Pelko siitä, että valtio voi mennä konkurssiin, on keinotekoisesti luotu pelko, joka ylittää järjellisen kohtuuden rajat. Lisäksi on syytä mainita, että MMT: n kannattajilla, kuten yhdysvaltalaisella professorilla Stephanie Keltonilla, australialaisella taloustieteilijällä Bill Mitchellillä tai saksalaisella taloustieteilijällä Dirk Ehntsillä, on hyvin erilaisia ideoita siitä, mitä MMT: llä on tarkoitus ymmärtää.
Lopuksi toinen ajatusleikki: Mitä tapahtuisi, jos seuraavissa vaaleissa saadaan enemmistö puolueille, jotka vaihtaisivat sähköiseen liikenteeseen kymmenessä vuodessa, täydellisen digitaalisen verkon peittoalueen 5G: llä viiden vuoden kuluessa ja koulutusmenojen lisäämisen kolmanneksella heti? Se vaatisi valtavia julkisia panostuksia.
Mahdollisuus uuteen ajatteluun
Oletetaan edelleen, että uusi hallitus tarkistaa velkajarrua, neuvottelee vapautuksista EU: n kanssa (esimerkiksi vähentämällä julkiset investoinnit budjettialijäämiä laskettaessa) ja rahoittaa sitten päätetyt menot uudella velalla - hyvin tietäen, että sijoittajat ovat hengessä mukana kaikkialla maailmassa, koska MMT:n lähtökohtien mukaan valtion konkurssi epätodennäköinen? Voisiko se toimia? Kyllä, se olisi mahdollista.
Siksi meidän ei pitäisi hylätä MMT: tä alusta alkaen toiveajatteluna, vaan pikemminkin tilaisuutena. Se merkitsisi, että kaikkia julkisia toiveita valtion investointihankkeista ei upoteta heti budjettia vedoten rahoituksen puutteen vuoksi. Toisaalta kuka tahansa, joka vaatii monetaarisen elvytyksen pidäkkeetöntä käyttöä MMT: n nimissä, tekee karhunpalveluksen tämän uuden talousajattelun käytön suhteen. Ja sama koskee koko yhteiskuntaa.
____
Cyrus de la Rubia on pääekonomisti Hampurissa sijaitsevassa Hamburg Commercial Bankissa, jossa hän analysoi valuutta- ja korkomarkkinoiden globaalia kehitystä. Hän työskentelee myös kehittyvien maiden talouspoliittisessa neuvonnassa ja oli monia vuosia luennoitsija Frankfurtin kauppakorkeakoulussa. Hän on myös kirjan "Rahamme kriisissä" -kirjoittaja. Cyrus de la Rubia on manager-magazin.de-sivuston sisältöneuvoston jäsen. Siitä huolimatta, tämä kolumni ei välttämättä vastaa manager-lehden toimituksen mielipidettä.
perjantai 26. kesäkuuta 2020
Vaatimus paikallisesta sopimisesta - nykypäivän troijalainen?
Harri Järvinen, SAK:n yhteysjohtaja:
"Kun kevään aikana on seurannut niin työmarkkinapoliittista kuin poliittista koronakeskustelua, paikallinen sopiminen on ollut lähes kaikkien puhujien huulilla. Sitä on tarjottu tietysti työnantaja- ja yrittäjäjärjestöjen suunnasta, mutta myös poliitikot ovat ottaneet asian agendalleen. Paikallisen sopimisen perään on huudettu niin opposition kuin hallituksen riveistä.
Mutta mihin tätä huutokuoroa tarvitaan, kun jo tällä hetkellä työehtosopimukset tarjoavat satoja mahdollisuuksia paikalliseen sopimiseen. Lisäksi monissa sopimuksissa on jo sisällä niin sanottuja kriisilausekkeita, joita voidaan tarvittaessa ja yhdessä sopien käyttää.
Mahdollisuudet ovat siis lähes rajoittamattomat jo nyt, mutta sekään ei tunnu riittävän. Mistä siis oikeasti on kysymys?"
_____
26.6.2020
Jarkko Eloranta, SAK:n puheenjohtaja:
Suomen Yrittäjät ja Keskuskauppakamari vaativat Lännen Median perjantaina julkaisemassa haastattelussa hallitukselta paikallisen sopimisen edistämistä kolmivuotisella kokeilulla.
Yrittäjäjärjestöjen ehdotuksen mukaan työehtosopimuksen määräyksistä voisi poiketa työnantajan ja henkilöstön keskinäisellä sopimuksella. Vapaus sopia koskisi esimerkiksi palkkausta, työaikoja, lomautuskäytäntöjä tai takaisinottovelvoitetta. Kokeilu toteutettaisiin työsopimus- ja työehtosopimuslakiin tehtävillä muutoksilla.
SAK:n puheenjohtajan Jarkko Elorannan kanta on selvä: liitto ei tällaista ehdotusta kannata.
– Hallitusohjelmaan on selvästi kirjattu, että paikallista sopimista edistetään työehtosopimusten kautta. Tämä esitys menee siitä ohitse.
https://www.kaleva.fi/sak-ja-sttk-tyrmaavat-yrittajajarjestojen-esitykse/2644593
torstai 25. kesäkuuta 2020
Onko raha edelleen oravannahkoja?
Joonas Honkimaa kirjoittaa blogissaan rahasta ja siitä, kuinka huonosti rahan merkitystä ja toimintatapaa ymmärretään. "Liekö meidän peruskoulun opetuksen sisällössä puutteita kun sieltä marssitaan läpi ilman, että ymmärretään edes jollain tasolla yhteiskunnallisesti ehkä merkittävintä valtaa, rahaa. Kyynisempi voisi todeta, että se taitaa olla tarkoituskin.
Lindström kirjoittaa uusimmassa blogissaan: “Tässä käy vielä niin, että seuraava hallitus ja seuraavat hallitukset joutuvat, siis joutuvat synkän totuuden eteen. Taloutta on laitettava kuntoon kovalla kädellä. Ja aina vaikeammaksi se savotta käy, mitä pidemmälle päätöksiä venytetään.” Esitänkin tässä yhden kysymyksen: kuinka pitkälle esimerkiksi Lindström on valmis kovan kätensä kanssa menemään? Onkin näet harvinaisen yleistä, että kovien otteiden vaatijat eivät ihan aidosti halua kovia otteita. Se näet tarkoittaisi, että asioita täytyisi oikeasti muuttaa. Onko valmiuksia esimerkiksi kyseenalaistaa nykyinen rahajärjestelmä, jolle tyypillistä on mm. se, että jo 1970-luvulta lähtien pääosin kaikilta OECD-mailta kiellettiin menojen suora keskuspankkirahoitus, mikä on antanut rahan luomisen olennaisilta osin finanssimarkkinoiden käsiin, joille taas parhaat vakuudet eivät suinkaan ole työllistävissä investoinneissa vaan aivan jossain muualla. "
Lindström kirjoittaa uusimmassa blogissaan: “Tässä käy vielä niin, että seuraava hallitus ja seuraavat hallitukset joutuvat, siis joutuvat synkän totuuden eteen. Taloutta on laitettava kuntoon kovalla kädellä. Ja aina vaikeammaksi se savotta käy, mitä pidemmälle päätöksiä venytetään.” Esitänkin tässä yhden kysymyksen: kuinka pitkälle esimerkiksi Lindström on valmis kovan kätensä kanssa menemään? Onkin näet harvinaisen yleistä, että kovien otteiden vaatijat eivät ihan aidosti halua kovia otteita. Se näet tarkoittaisi, että asioita täytyisi oikeasti muuttaa. Onko valmiuksia esimerkiksi kyseenalaistaa nykyinen rahajärjestelmä, jolle tyypillistä on mm. se, että jo 1970-luvulta lähtien pääosin kaikilta OECD-mailta kiellettiin menojen suora keskuspankkirahoitus, mikä on antanut rahan luomisen olennaisilta osin finanssimarkkinoiden käsiin, joille taas parhaat vakuudet eivät suinkaan ole työllistävissä investoinneissa vaan aivan jossain muualla. "
keskiviikko 24. kesäkuuta 2020
Finanssitalouden rikkaruohoja
Tässä Veikko Räntilän kirjoitus pääoma-, sijoitus- ja omistusrahastoista ja muista johdannaisiin perustuvista "finanssitalouden rikkaruohoista".
Yritysvoittojen runsaus on luonut maailmaan niin paljon rahaa, että sen turvin on syntynyt mitä erilaisempia varallisuuskohteiden hallinnointia ja sijoittamista harjoittavia liiketoimintoja. Suoranaista rahaa sijoitetaan erilaisiin pääoma-, sijoitus- ja omistusrahastoihin tai johdannaisten hallintaan kiinteistövarallisuudesta puhumattakaan. Suurimmissa saattaa olla kymmenien miljardien eurojen pääomat. Sen lisäksi toimialaan kuuluvat ns. investointipankit. Pimco, Blackrock ja Aramco edustavat kärkeä, näistä muutamia mainitakseni. Viimemainittu on Saudi-Arabian hallitsijasuvun omistama ja sen pääomat ovat useita satoja miljardeja euroja. USA:ssa ja Englannissa syntyi 1980-luvulla riskipääoman sijoitusyhtiöitä. Samanlaisia syntyi lähes samanaikaisesti Ruotsissa. Ruotsissa on asiasta Carolina Neurathin ja Jan Almgrenin julkaisu muutaman vuoden takaa. Suomesta ei tiettävästi ole alaa koskevaa yhtenäistä kuvausta.
Suurimmat riskipääomasijoitusyhtiöt tai riskkapitalistbolagen kuten niitä ruotsiksi nimitetään - ovat EQT, Nordic Kapital, Altor ja IK. Niiden yhteinen sijoituspääoma oli vuonna 2014 yli 3 mrd euroa, koostuen 30 rahastosta ja vastaten noin kolmannesta Ruotsin valtion budjetista. Niihin sijoittavat rikkaat yksityishenkilöt ja instituutiot kuten eläkerahastot ja amerikkalaiset yliopistojen ylläpitosäätiöt. Niiden liiketoimintamalli on houkutella sijoittajia panemaan rahansa näiden yhtiöiden rahastoihin, joita sitten yhtiön omistajat ja johto sijoittavat yritysten ostoon. Ostetut yritykset järjestellään uusiksi, ne pilkotaan ja fuusioidaan, niiden varallisuus imetään uusille omistajille. Ne kuormataan velalla, jolle pannaan korkea korko, jota maksetaan uusille omistajille. Nämä uudet omistajat ovat veroparatiiseissa Englannin kanaalin saarilla kuten Jerseyllä tai Guernseyllä tai Caribialla Neitsytsaarilla. Kun yritykset on imetty kuiviin, ne myydään muutaman vuoden päästä elleivät ne sitä ennen ole ajautuneet konkurssiin. Yrityksiin ei juurikaan sijoiteta varoja, sen kehitystä pidemmällä aikavälillä ei turvata. Vanha konekanta käytetään loppuun, henkilöstöä irtisanotaan ja työtahtia kiristetään. Toinen tulonlähde omistajille ovat sijoittajien kiinteät palkkiomaksut sijoittamistaan sijoituspääomistaan vaihdellen 1,5 -2 %:n välillä. Kolmesta miljardista se on jo 60 miljoonaa euroa. Rahastojen säännöt sanova,t että kun tuotot ylittävät tietyn tason, voitot jaetaan enemmistöisesti rahastojen omistajille, ei sijoittajille. Tästä on tullut parhaimmillaan toinen mokoma tuottoa omistajille. Omistajat eivät riskeeraa mitään. Riski otetaan sijoittajien rahoilla. On myös tapauksia, joissa ostetun yrityksen konkurssiin menon aikana johto ja omistajat ottavat 80 miljoonan euron bonukset.
Riskipääomasijoitusyhtiöt yhtiöt eroavat ”venture capital”- yhtiöistä, jotka sijoittavat alkaviin yrityksiin turvatakseen niiden toiminnan. Niistä etsitään kultamunia, jotka voisivat jatkossa tuottaa korkoa sijoitetulle pääomalle. Näidenkään toimintamalliin ei kuulu sitoutunut omistajuus. Kun herkut on nautittu, omistukset myydään. Ruotsalaisten pääomasijoittajien omien lausumien mukaan1990-luvulla ei tarvinnut olla Einstein tehdäkseen rahaa, sijoittajat saattoivat saada rahansa takaisin 4-5 kertaisina muutamassa vuodessa. Samaan aikaan rahastojen pääomat kasvoivat puolesta miljardista kruunusta 30 mrd:iin kruunuun. Se oli todellista kasinokapitalismia.
Tällainen liiketoiminta ei luo mitään arvoa. Sen voitot perustuvat yritysten osto- ja myyntihintojen eroon ja kysymys on spekulaatiosta. Myytävän yrityksen varat ja taloudellinen tila voivat olla jopa huonompia kuin ostetun. Toiminta alkoi Ruotsista mutta nyt se on Euroopan laajuista. Omistetut yritykset ovat teollisuusyrityksistä hotelleihin ja viimevuosina julkisten palvelusten yksityistäminen on tarjonnut uuden toimialan näiden käyttöön. Hoito, hoiva ja koulut ovat olleet keskeisiä. Ruotsissa on laaja ns. vapaakoulujen ryhmä, joiden ostoja riskipääomayhtiöt ovat tehneet. Neljä suurinta vapaakouluyhtiötä ovat näiden sijoittajatahojen omistuksessa. Pekästään suurimmassa kouluyhtiö Akademediassa on 50 000 oppilasta. Hoivan puolella Attendo on samaan ryhmään kuuluva samoin kuin aiemmin skandaaleissa ryvettynyt Carema. Päivähoidon firma Touhula kuului EQT:n omistukseen kuulunut. EQT taas on Wallenbergin suvun hallitsema. Touhulan päivikodeista lakkautettiin viranomaisarvioin lähes 50. Touhula kuvaa toisaalta myös itse riskipääomasijoittamista. Se on nopeaa touhumista tuloksen repimiseksi milloin huonojen toimitilojen, epäpätevien hoitajien, liian vähäisen henkilökunnan, puuttellisten tarvikkeiden ja ja kaikein kaikkiaan lapsen selkänahasta.
Ruotsin EK:n mukaan suurehkon konsernin toimitusjohtaja ansaitsi 2014 noin 200 000 euroa vuodessa. Ruotsin riskipääomasijoittajayhtiöiden toimitusjohtajat/omistajat ovat ansainneet vuosina 2010-2012 4-30 milj. euroa vuodessa. Nämä ovat virallisia tietoja. Toiminta on veroparatiiseissa juuri sen takia, että se voi toimia salaisesti. Nämä omistusjärjerjestelyt mahdollistavat salaiset liiketoimet ja rahansiirrot sekä kätkemiset. On syytä olettaa todellisten lukujen olevan huomattavastikin poikkeavia. Toimitusjohtajat maksavat tuloistaan pääomaveroa 25 % ansiotuloveron ollessa 58 %. Tästä käytiin kiistaa verohallituksen kanssa ja verohallitus hävisi jutun. Juridiset argumentit päätöksessä vaikuttivat tarkoitushakuisilta. Riita oli nimenomaan pääomasijoittajayhtiöiden johdon saamista lisäpalkkioista, kun rahaston tuotot ylittivät sovitun tason. Toisaalta tulojen pääomatuloksi määrittely tarkoitti sitä, että omilla ansioilla näihin tuottoihin ei ollut mitään osuutta. Ne olivat tuulen tuomia rahoja.
Riskipääomasijoittajyhtiöiden perustajien tarinat ovat sinäsä mielenkiintoisia ja nimienkin tunteminen on joskus paikallaan. Todetaan tässä suurimpien omistajien nimet: Conni Jonsson, Harald Mix, Bjorn Saven ja Robert Andreen.
On paikallaan kysyä, mitä nyt ajattelevat ne poliitikot, jotka ovat olleet päästämässä näitä yhtiöitä hyvinvointipalvelujen alueelle. Ovatko he edes ymmärtäneet näiden ansaintalogiikkaa. Onko ihmisen hoivan, hoidon ja koulutuksen alueella liiketoiminta perusteltua. Kun hoivaa ja hoitoa vaadittiin yksityistettäväksi, perusteltiin sitä yksityisten yritysten tehokkuudella, millä taas nähtiin yhteys kilpailuun ja siinä jopa joskus syntyviin konkursseihin. Sijoitustoiminan riskiä pidettiin luonnollisena asiana, Kuitenkin yhteiskunnassa hoivan, hoidon ja koulutuksen tarve on jatkuva eikä näitä toimintoja voi altistaa kannattavuusriskille, synyipä se mistä tahansa. Eihän nämä toiminnot voi katketa ja päättyä. Ruotsi sosialidemokraattien pitkään hallitsemana valtiona on avannut ovet tälle toiminnalle. Sosialidemokraattien entinen puheenjohtaja Göran Persson ja yksi hänen ministereistäänkin ovat siirtyneet pääomasijoittajien palvelukseen. Pyydettäessä he eivät olleet halukkaita antamaan haastattelua aiheesta. Kukaan ei ole uskottavasti osoittanut, että yksityisen liiketoiminnan tulo olisi tuonut kustannussäästöjä, kuten tämän alalle pääsyä perusteltiin. Aihetta ei edes tutkita. Kaikki toimii poliittisen tarkoituksenmukaisuuden perusteella. Tulos on saavutettu . Hyvinvointipalveluita on yksityistetty eikä näitä firmoja sieltä pois ajeta. Poliittinen ongelma on, miten niitä voidaan säädellä paremmin. Miten varmistetaan laatu? Niin kauan kuin riskipääomayhtiöiden liiketoimintamalli on se, mikä se on, ongelmat jatkuvat.
Yhtiöt ovat herkkiä haistamaan rahaa. Ne hakeutuvat nykyään kauneudenhoidon, hammashoidon, eläinlääkinnän ja eläinten hoidon ja ruokinnan alueiden yritysten ostoihin. Ne ostavat vammaisten ja kehitysvammaisten ja yksin maahan muuttaneiden lasten ja nuorten hoivakotitoiminnan yrityksiä lisääntyvästi.
Suomessa samat virtaukset jatkuvat. Yhtenäisen kuvan saaminen on vaikeaa. Asiaa ei näytetä pitävän ongelmana. Julkista rahaa pumpataan spekulatiivisiin liiketoimintoihin ja vaarannetaan hoivan ja hoidon kohtalo. Suomessa sentään koulut on vielä pystytty pitämään julkisina. Yliopistot sitä vastoin ovat jo yksityisiä säätiöyliopistoja, joissa elinkeinoelämän edustajilla on hallinnossa enemmistö. Yhä useampi profesuuri on ostettu, eri elinkeinoelämän toimialajärjestöt ja suuret säätiöt rahoittavat ns työelämäprofessorien oppituolien perustamisen. Jatkossa ne hoidetaan julkisin varoin.
Tampereella 22.6.2020
Veikko Räntilä
Yritysvoittojen runsaus on luonut maailmaan niin paljon rahaa, että sen turvin on syntynyt mitä erilaisempia varallisuuskohteiden hallinnointia ja sijoittamista harjoittavia liiketoimintoja. Suoranaista rahaa sijoitetaan erilaisiin pääoma-, sijoitus- ja omistusrahastoihin tai johdannaisten hallintaan kiinteistövarallisuudesta puhumattakaan. Suurimmissa saattaa olla kymmenien miljardien eurojen pääomat. Sen lisäksi toimialaan kuuluvat ns. investointipankit. Pimco, Blackrock ja Aramco edustavat kärkeä, näistä muutamia mainitakseni. Viimemainittu on Saudi-Arabian hallitsijasuvun omistama ja sen pääomat ovat useita satoja miljardeja euroja. USA:ssa ja Englannissa syntyi 1980-luvulla riskipääoman sijoitusyhtiöitä. Samanlaisia syntyi lähes samanaikaisesti Ruotsissa. Ruotsissa on asiasta Carolina Neurathin ja Jan Almgrenin julkaisu muutaman vuoden takaa. Suomesta ei tiettävästi ole alaa koskevaa yhtenäistä kuvausta.
Suurimmat riskipääomasijoitusyhtiöt tai riskkapitalistbolagen kuten niitä ruotsiksi nimitetään - ovat EQT, Nordic Kapital, Altor ja IK. Niiden yhteinen sijoituspääoma oli vuonna 2014 yli 3 mrd euroa, koostuen 30 rahastosta ja vastaten noin kolmannesta Ruotsin valtion budjetista. Niihin sijoittavat rikkaat yksityishenkilöt ja instituutiot kuten eläkerahastot ja amerikkalaiset yliopistojen ylläpitosäätiöt. Niiden liiketoimintamalli on houkutella sijoittajia panemaan rahansa näiden yhtiöiden rahastoihin, joita sitten yhtiön omistajat ja johto sijoittavat yritysten ostoon. Ostetut yritykset järjestellään uusiksi, ne pilkotaan ja fuusioidaan, niiden varallisuus imetään uusille omistajille. Ne kuormataan velalla, jolle pannaan korkea korko, jota maksetaan uusille omistajille. Nämä uudet omistajat ovat veroparatiiseissa Englannin kanaalin saarilla kuten Jerseyllä tai Guernseyllä tai Caribialla Neitsytsaarilla. Kun yritykset on imetty kuiviin, ne myydään muutaman vuoden päästä elleivät ne sitä ennen ole ajautuneet konkurssiin. Yrityksiin ei juurikaan sijoiteta varoja, sen kehitystä pidemmällä aikavälillä ei turvata. Vanha konekanta käytetään loppuun, henkilöstöä irtisanotaan ja työtahtia kiristetään. Toinen tulonlähde omistajille ovat sijoittajien kiinteät palkkiomaksut sijoittamistaan sijoituspääomistaan vaihdellen 1,5 -2 %:n välillä. Kolmesta miljardista se on jo 60 miljoonaa euroa. Rahastojen säännöt sanova,t että kun tuotot ylittävät tietyn tason, voitot jaetaan enemmistöisesti rahastojen omistajille, ei sijoittajille. Tästä on tullut parhaimmillaan toinen mokoma tuottoa omistajille. Omistajat eivät riskeeraa mitään. Riski otetaan sijoittajien rahoilla. On myös tapauksia, joissa ostetun yrityksen konkurssiin menon aikana johto ja omistajat ottavat 80 miljoonan euron bonukset.
Riskipääomasijoitusyhtiöt yhtiöt eroavat ”venture capital”- yhtiöistä, jotka sijoittavat alkaviin yrityksiin turvatakseen niiden toiminnan. Niistä etsitään kultamunia, jotka voisivat jatkossa tuottaa korkoa sijoitetulle pääomalle. Näidenkään toimintamalliin ei kuulu sitoutunut omistajuus. Kun herkut on nautittu, omistukset myydään. Ruotsalaisten pääomasijoittajien omien lausumien mukaan1990-luvulla ei tarvinnut olla Einstein tehdäkseen rahaa, sijoittajat saattoivat saada rahansa takaisin 4-5 kertaisina muutamassa vuodessa. Samaan aikaan rahastojen pääomat kasvoivat puolesta miljardista kruunusta 30 mrd:iin kruunuun. Se oli todellista kasinokapitalismia.
Tällainen liiketoiminta ei luo mitään arvoa. Sen voitot perustuvat yritysten osto- ja myyntihintojen eroon ja kysymys on spekulaatiosta. Myytävän yrityksen varat ja taloudellinen tila voivat olla jopa huonompia kuin ostetun. Toiminta alkoi Ruotsista mutta nyt se on Euroopan laajuista. Omistetut yritykset ovat teollisuusyrityksistä hotelleihin ja viimevuosina julkisten palvelusten yksityistäminen on tarjonnut uuden toimialan näiden käyttöön. Hoito, hoiva ja koulut ovat olleet keskeisiä. Ruotsissa on laaja ns. vapaakoulujen ryhmä, joiden ostoja riskipääomayhtiöt ovat tehneet. Neljä suurinta vapaakouluyhtiötä ovat näiden sijoittajatahojen omistuksessa. Pekästään suurimmassa kouluyhtiö Akademediassa on 50 000 oppilasta. Hoivan puolella Attendo on samaan ryhmään kuuluva samoin kuin aiemmin skandaaleissa ryvettynyt Carema. Päivähoidon firma Touhula kuului EQT:n omistukseen kuulunut. EQT taas on Wallenbergin suvun hallitsema. Touhulan päivikodeista lakkautettiin viranomaisarvioin lähes 50. Touhula kuvaa toisaalta myös itse riskipääomasijoittamista. Se on nopeaa touhumista tuloksen repimiseksi milloin huonojen toimitilojen, epäpätevien hoitajien, liian vähäisen henkilökunnan, puuttellisten tarvikkeiden ja ja kaikein kaikkiaan lapsen selkänahasta.
Ruotsin EK:n mukaan suurehkon konsernin toimitusjohtaja ansaitsi 2014 noin 200 000 euroa vuodessa. Ruotsin riskipääomasijoittajayhtiöiden toimitusjohtajat/omistajat ovat ansainneet vuosina 2010-2012 4-30 milj. euroa vuodessa. Nämä ovat virallisia tietoja. Toiminta on veroparatiiseissa juuri sen takia, että se voi toimia salaisesti. Nämä omistusjärjerjestelyt mahdollistavat salaiset liiketoimet ja rahansiirrot sekä kätkemiset. On syytä olettaa todellisten lukujen olevan huomattavastikin poikkeavia. Toimitusjohtajat maksavat tuloistaan pääomaveroa 25 % ansiotuloveron ollessa 58 %. Tästä käytiin kiistaa verohallituksen kanssa ja verohallitus hävisi jutun. Juridiset argumentit päätöksessä vaikuttivat tarkoitushakuisilta. Riita oli nimenomaan pääomasijoittajayhtiöiden johdon saamista lisäpalkkioista, kun rahaston tuotot ylittivät sovitun tason. Toisaalta tulojen pääomatuloksi määrittely tarkoitti sitä, että omilla ansioilla näihin tuottoihin ei ollut mitään osuutta. Ne olivat tuulen tuomia rahoja.
Riskipääomasijoittajyhtiöiden perustajien tarinat ovat sinäsä mielenkiintoisia ja nimienkin tunteminen on joskus paikallaan. Todetaan tässä suurimpien omistajien nimet: Conni Jonsson, Harald Mix, Bjorn Saven ja Robert Andreen.
On paikallaan kysyä, mitä nyt ajattelevat ne poliitikot, jotka ovat olleet päästämässä näitä yhtiöitä hyvinvointipalvelujen alueelle. Ovatko he edes ymmärtäneet näiden ansaintalogiikkaa. Onko ihmisen hoivan, hoidon ja koulutuksen alueella liiketoiminta perusteltua. Kun hoivaa ja hoitoa vaadittiin yksityistettäväksi, perusteltiin sitä yksityisten yritysten tehokkuudella, millä taas nähtiin yhteys kilpailuun ja siinä jopa joskus syntyviin konkursseihin. Sijoitustoiminan riskiä pidettiin luonnollisena asiana, Kuitenkin yhteiskunnassa hoivan, hoidon ja koulutuksen tarve on jatkuva eikä näitä toimintoja voi altistaa kannattavuusriskille, synyipä se mistä tahansa. Eihän nämä toiminnot voi katketa ja päättyä. Ruotsi sosialidemokraattien pitkään hallitsemana valtiona on avannut ovet tälle toiminnalle. Sosialidemokraattien entinen puheenjohtaja Göran Persson ja yksi hänen ministereistäänkin ovat siirtyneet pääomasijoittajien palvelukseen. Pyydettäessä he eivät olleet halukkaita antamaan haastattelua aiheesta. Kukaan ei ole uskottavasti osoittanut, että yksityisen liiketoiminnan tulo olisi tuonut kustannussäästöjä, kuten tämän alalle pääsyä perusteltiin. Aihetta ei edes tutkita. Kaikki toimii poliittisen tarkoituksenmukaisuuden perusteella. Tulos on saavutettu . Hyvinvointipalveluita on yksityistetty eikä näitä firmoja sieltä pois ajeta. Poliittinen ongelma on, miten niitä voidaan säädellä paremmin. Miten varmistetaan laatu? Niin kauan kuin riskipääomayhtiöiden liiketoimintamalli on se, mikä se on, ongelmat jatkuvat.
Yhtiöt ovat herkkiä haistamaan rahaa. Ne hakeutuvat nykyään kauneudenhoidon, hammashoidon, eläinlääkinnän ja eläinten hoidon ja ruokinnan alueiden yritysten ostoihin. Ne ostavat vammaisten ja kehitysvammaisten ja yksin maahan muuttaneiden lasten ja nuorten hoivakotitoiminnan yrityksiä lisääntyvästi.
Suomessa samat virtaukset jatkuvat. Yhtenäisen kuvan saaminen on vaikeaa. Asiaa ei näytetä pitävän ongelmana. Julkista rahaa pumpataan spekulatiivisiin liiketoimintoihin ja vaarannetaan hoivan ja hoidon kohtalo. Suomessa sentään koulut on vielä pystytty pitämään julkisina. Yliopistot sitä vastoin ovat jo yksityisiä säätiöyliopistoja, joissa elinkeinoelämän edustajilla on hallinnossa enemmistö. Yhä useampi profesuuri on ostettu, eri elinkeinoelämän toimialajärjestöt ja suuret säätiöt rahoittavat ns työelämäprofessorien oppituolien perustamisen. Jatkossa ne hoidetaan julkisin varoin.
Tampereella 22.6.2020
Veikko Räntilä
sunnuntai 21. kesäkuuta 2020
Vanhustumiseen tunkeutujat
Juhani Räsänen, nykyään järvenpääläinen kasvatustieteen maisteri ja ikätoverini, palautti 80-vuotispäivänsä merkeissä ajatukset hänen jo vuosia sitten kehittämäänsä ajatukseen "vanhustumiseen tunkeutujista", joka tuntuu monella tapaa pitävän paikkansa. Tallennan tämän mielestäni loistavan esseen "Kohti uudenlaista maailmaa" blogisivulle - vanhuudsta ja vanhustumisesta ei ole vielä ehkä sittenkään ole kaikkea sanottu... "
Vanhustumiseeni tunkeutujat - määrittelyillä ratkotaan
oikeuksia ja etuuksia
Oidipuksen tarussa sfinksi kysyi: ”Mikä kulkee aamulla neljällä jalalla, päivällä kahdella jalalla ja illalla kolmella jalalla?” Määrittelemällä ratkotaan usein oikeudellisia tai poliittisia ikäryhmiin kuuluvia oikeuksia ja etuuksia.(Vanhuslaki) Tällä hetkellä eletään aikaa, jolloin kissalla sanotaan olevan yhdeksän henkeä ja ihmisellä puolestaan parhaimmillaan viisi ikää.
Täytin kesäkuun 14 päivä 80 vuotta. Suomessa neljäs alkaa noin 80- vuotiaana. Neljänteen ikään ihminen siirtyy, kun hänen jokapäiväinen riippuvuutensa ympäristöstä ja palveluista kasvaa. Neljännen iän alkaminen kuitenkin jatkuvasti on siirtynyt myöhemmäksi. Siihen kuuluu raihnaisuuden, avun tarpeen ja autonomian kyseenalaistuminen, sosiaalinen ja kulttuurinen syrjäytyminen ja yksinäisyys.
Vanhat ihmiset ovat yhteiskunnan keskiössä puheenaiheena ja kohteina, mutta marginaalissa kulttuurisesti kansalaisina. Vanhustuvan ihmisen elämään tunkeutujia puolestaan riittää. Tunkeutujia on monenlaisia kuten sairaudet, jotka aiheuttavat raihnaisuutta ja sitten nämä ”sinun vanhuutesi suunnittelijat”, jotka määrittelevät sitä, miten sinun pitäisi elää.
Olen nyt ikäluokassa, johon kohdistuu kaksi paineistamista ja tunkeutumista: 1)Yksilöllinen paineistaminen= oman elämän konseptointina ja 2) Yhteiskunnallinen paineistaminen = määritteleminen, työntäminen, ahtaaminen, tuppautuminen, sulloutuminen, seulominen jne.
Tunkeutujia ovat kaikki ohjelman tuottajat, jotka pyrkivät tunkeutumaan elämäsi päiväjärjestykseen (ohjelman tuottaminen käy vaipanvaihdon edelle) Kaikki luontaistuotemainnonnan apostolit, jotka haluavat että sijoitat rahasi turhiin toiveisiin. Kaikki, jotka velvoittavat luopumisen pakkoon ja itsenäisyyden menetykseen. Kaikki, jotka ”rauhoittavat” tahtomista ja tunteita kuuntelematta (” vanha ihminen rauhoittaa sisäisiä kammareitaan”. Kaikki, joiden tavoitteena on ajaa näkemystä ”suunnitelmalliseen vanhentumiseen”, jossa ihminen on ikään kuin ohjelmoitu tuote, jonka hyötykäyttö nollautuu.
Kaikki jotka markkinoivat vanhustumisen muutosprosesseja kuten hyytyminen, jäykistyminen, rasvoittuminen, honkaantuminen sekä raihnaus, johon liittyy voimien vähentyminen. (isoäidin herkkupiirakkaa, mummon lihapullia ja ranskanperunoita, Wanhan ajan jäätelöä tai lakua)
Suurin osa vanhuksille suunnatuista ikäbisnestuotteista ja -palveluista eli eräänlaisista ”harmaista markkinoista” pyrkii kompensoimaan vanhuuden menetyksiä, ruumiillisia, henkisiä, sosiaalisia tai kenties yhteiskunnalliseen asemaan liittyviä symbolisia tappioita ja riskejä. Kaikki, jotka odottavat vanhoilta ihmisiltä entistä enemmän yksilö-toimijoina itsevastuullisuutta ja itseohjautuvuutta. Vanhusten arvostettu asema on usein näköharhaa. Parhaan kohtelun saavat ne, jotka olivat hyväosaisia jo ennen vanhuutta. Heillä on mahdollisuus säädellä tunkeilijoita.
Tutkimuksen tasapainoilu
Vanhuustutkimuksessa tutkijat tasapainoilevat kahden näkemyksen välillä.
1) Onko vanhuus lainomainen kohtalo, johon ei voi itse vaikuttaa muuten kuin sopeutumalla terveyden heikkenemiseen ja menetyksiin
2) Vai onko niin, että omilla teoilla, valinnoilla, optimoinneilla ja kompensoinneilla voi vaikuttaa omaan terveyteensä ja siihen millaista vanhana on. Kysehän ei ole siitä kuinka vanha on, vaan siitä kuinka on vanha? Mitä tapahtuu meille tässä hetkessä, jonka totuutta emme pysty itse määrittelemään. Kreikan termi methodos muodostuu sanoista meta, ’kautta, läpi’, ja hodos, ’tie’. Kyse on siis siitä, miten kulkea vanhuuden kautta ja läpi päätepisteeseen. P. Sartrea mukaillen tärkeää ei ole se, mitä sinulle on tehty tai mitä elämässäsi on tapahtunut, tärkeää on se mitä sinä teet sille mitä sinulle on tehty tai mitä elämässäsi on tapahtunut.
Perinteinen psykologia diagnosoi kurjuutta. Perinteisen vanhustumiskäsityksen viisi kuolettavaa D-kirjaimella alkavaa sanaa: Decline (rappeutuminen), Diseace (sairaus), Dependency (riippuvuus), Depression (masennus), Decrepitude (vanhuudenheikkous), Seurauksena tästä negatiivisesta vanhuuskäsityksestä olivat sääli, pelko, vastenmielisyys, alistuvaisuus ja kieltäminen.
Positiivinen psykologia hakee vahvuuksia. Positiivisen vanhustumiskäsityksen viisi elvyttävää R:llä alkavaa sanaa: Renewal (elpyminen), Rebirth (uudestisyntyminen), Regeneration (uudistuminen), Revitalization (uudelleen elävöittäminen), Rejuvenation (nuorentuminen), Seurauksena tästä positiivisesta vanhustumis-käsityksestä olivat viisaus, valtaistuminen, kypsyys, seesteisyys, ja kunnioitus. Kauhukuvia, jotka usein ovat todellisia, löytyy joka kolkasta. Istummeko ikäihmisinä mykistyneinä ruokailemassa hoitolassa, kun taustalla pyörivät telenovelat ja ostoskanavan mainokset?
-Laahustammeko ponnettomasti kalseaa käytävää laitosvaatetus päällä?
-Minne jäivät suosikkibokserit, mieliverkkarit tai tutut toppaliivit?
-Odotammeko ystävien ja omaisten vierailuja kuin kuuta nousevaa?-Missä viipyy hyvinvointivalmentaja, joka karauttaa kanssamme reissulle luonnon helmaan tai vähintäänkin pihalle?
-Paistaako aurinko turvasänkyyn milloinkaan?
- Muutummeko sukupuolettomaksi harmaaksi massaksi? Jokaisesta vanhaksi eläneestä ihmisestä tulee lopulta enemmän tai vähemmän ”oman elämänsä omaishoitaja”, mikä näkemys tavallaan kieltää vanhuuden siinä merkityksessä, että se on riippuvuutta muista.
Vanhuuden näkeminen
Vanhuus on muodostettu UUs-johtimella, jonka perusmerkitys on ominaisuuden nimen ilmaiseminen. Toisaalta samalla johtimella voi muodostaa sanoja, jotka ovat vakiintuneet tarkoittamaan esimerkiksi jonakin olemisen aikaa. Tätä havainnollistaa sana lapsuus, jonka merkityksen voisi ilmaista ’lapsena olemisen aika’. Vanhuus-sanalle on saman mallin kautta mahdollista luoda merkitys ’vanhana olemisen aika’, jolloin keskeinen merkitys kiteytyy sanaan aika (ISK § 173–178).
Eri kulttuureissa vanhuus-käsite ilmaistaan eri tavalla. Ne ovat kiertoilmaisuja ihmisille, jotka ovat lähestymässä elinkaaren loppua. Vanhukset(maailmanlaajuinen käyttö). Eläkeläiset (amerikkalainen ja brittiläinen käyttö). Ikääntyvät (yhteiskuntatieteissä). Vanhimmat (alkuperäiskulttuureissa). Vanhuuteen kytketään ns. ”hidastumisen” ja ”haurastumisen” periaate.
Vanhus tai vanhuus -sanat voivat tuoda mieleen esimerkiksi raihnaisuuden ja hoidon tarpeen. Vanhuus- käsite ilmaisee ”vanhana olemisen aikaa” samalla tavoin kuin lapsuus ”lapsena olemisen aikaa”. On esitetty, että vanhuus-sanan voisi korvata sanalla vanheneminen, sillä se ilmaisee prosessiluonnetta, joka sisältäisi merkityksen vanhuuteen liittyvistä muutoksista. Prosessiluonteen korostamisessa on ajatus siitä, että yksilöllinen kokemus nousisi keskeiseksi (Bytheway 1995; Blaakilde ym. 1998 Vakimon 2001 mukaan). Myös Jyrkämä (2009) korostaisi prosessiluonnetta pysyvän tilan sijaan. Hänen mielestään vanhustuminen olisi hyvä sana kuvaamaan tätä prosessia, jossa vanhuus on läsnä jo ennen vanhuutta. Vanhuus kertoo ihmisestä, jolla on paljon ikää, joka on kauan elänyt, joka on raihnas, jolla on ryppyjä, joka kompuroi, joka on kokeneempi ja jonka elämä ilmenee esimerkiksi toiveina, odotuksina, pelkoina, taisteluna, antautumisena, valintoina, optimointeina ja kompensaatioina.
Kysymys on olemisen muototaistelusta
Ikää yleensä pidetään ihmistä ja hänen elämäänsä määrittävänä tekijänä (Sankari & Jyrkämä 2001).
Tietyssä iässä oleminen luo kulttuurisia vaatimuksia ja velvollisuuksia: oletetaan tiettyjä asioita elämänkulusta, perheestä, ystävistä, arvoista ja mistä tahansa, minkä katsotaan yleisesti kuuluvan normaaliin elämään. Näin ollen ikään kätkeytyy oletuksia maailmasta ja siitä, miten siinä tulee elää. Tähän liittyen vanhana olemistakin voidaan pitää eräänä yhteiskunnallisena luokituksena, tapana puhua ja mieltää asioita ja ihmisiä sekä tapana hahmottaa maailmaa. (Harris 2007; Jyrkämä ym. 2009). Oleminen tapahtuu kuitenkin ruumiin osien (corps) tuntemusten kautta. Terve sielu häiritsee kuitenkin kaikkea hauskaa, josta terve ruumis voisi pitää.
”Pitäisi” ja ”Tulisi”
Vanhustumiseen liittyvä yhteiskunnallinen keskustelu tarkoittaa sitä, että vanhuutta pidetään yhteiskunnallisena ilmiönä, eikä yksilön asiana. Yhteistä yhteiskunnallista keskustelua tarkentaville puheille on tyypillistä kantaaottavuus, johon on mahdollista liittää pyrkimys vaikuttaa havaittuihin epäkohtiin.
Keskeinen teema yhteiskunnalliseen keskusteluun liittyen on vanhuuden ja vanhusten kunnioitta-minen ja arvostaminen. Konditionaalimuotoiset verbit ovat tyypillisesti tulisi tai pitäisi kunnioittaa. Ilmaukset pitävät sisällään ajatuksen ideaalitilanteesta.Toinen yhteiskunnan pääkeskusteluun liittyvä teema on ongelmien kuvaaminen. Teksteissä nimetään ongelmia, jotka liitetään vanhuuteen, kuten vanhusten kasvava määrä ja siitä aiheutuvat talouteen ja hoitamiseen liittyvät ongelmat. Ongelma-diskurssille on tyypillistä, että ongelmat tuodaan esiin kritiikin muodossa, jolloin kritisoidaan yhteiskunnan rakenteita ja asenteita.
Vanhuus kuvissa ja mediassa
Vanhusteosten kuvissa ja kuvateksteissä 2014 oli esillä 139 kuvaa. Vanhuutta edustivat esimerkiksi dementiaa käsittelevän kirjan esittelyteksti, rypyt, harmaat karvat, fyysinen kunto, lukulasit, kävelykeppi, kudotut villasukat, pyykkipoikien ripustus, päiväunet, dosetti ja piippu. Esimerkiksi Eläkeläinen-lehti, eläkeläismatkat, istumapaikat julkisissa kulkuneuvoissa, Jouko-bussilinjat, jousisakset, kausi-influenssarokotus, kirjanlukutuki, kuulolaite, kuvagramofoni-musiikinkuunteluohjelma, liukuestesukat, lompakkosuurennuslasi, lonkkahousut murtumien ehkäisyyn, muistineuvolat ja -kahvilat, nokkamuki (onko siitä myös viinipikariksi?), Old is gold -t-paita, robottihylje, seniorilääkäripalvelu, Senioriterveys-lehti, sukanvetolaite, sähköskootteri, tarttumapihdit, varmuusalusasu ja älylattia.
Vanhuksille suunnattujen tuotteiden elinkaari saattaa pisimmilläänkin jäädä käyttäjänsä loppuelämän pituiseksi. Esimerkkinä suositeltavasta ”apuvälineestä” voidaan mainita ”kylpyhuoneessa jatkuvasti palava valo”. Tutuimpia vanhuudesta ja ikääntyvän elinpiiristä muistuttavia tuotteita ovat mukana kulkevat lääkkeiden annostelurasiat, suurennuslasit, isonäppäimiset puhelimet sekä itselliseen liikkuvuuteen vaikuttavat rollaattorit (pyörillä varustetut kävelytelineet) kaiteelliset WC-tuolit, luiskat ja hissit.
Vanhuus ja teknologia
Suuri vimma on etsiä ja kehittää vanhusten avuksi ja iloksi teknisiä laitteita ja viriketeknologiaa. On esimerkiksi suunniteltu tietokone-ohjelmia, joissa soi mielimusiikki, on sähköinen albumi omille valokuville ja arkisto tekstikokoelmalle. Samoin koneelta voivat löytyä sanaristikot sekä muisti- ja palapelit. Kasvokkainen yhteydenpito toteutuu onneksi usein tällöinkin, kun omainen tai työntekijä auttaa vanhusta tietokoneen kanssa.
”Uusi aika tuo uudet huolet. Minulle se toi tietokoneen. Hieno ja palveleva, omapäinen. Ei tottele uutta herraansa, ei suostu yhteistyöhön,Uhittelee.. Ei muka tunne kumppaniaan. Heittelee ivallisia huomautuksia, niin kuin tehdään osattomalle. Huomaa minun olevan kyvytön, tietämätön, muistamaton, kieltä ja polkuja hallitsematon. Siis täydellinen nolla.Osaan sulkea jo koneen ilman huomautusta, että suljit väärin, toiminnot pitää tarkistaa. Kirjoittamaan pääsen tuurilla. Sähköpostia yritin eilen, turhaan. En tiennyt mikä on miuku, vaikka olen kirjoittanut erilaisilla koneilla ainakin viisikymmentä vuotta. Ne olivat kuolleita, tottelivat. Tämä on kai elävä, jotenkin ilkeäkin. Olisiko vika kuitenkin minun.
Nämä harmit ovat pienimpiä todellisten rinnalla. Yritän itseopiskelua, sillä tahdon vanhuudestani huolimatta olla mukana uudessa maailmassa.” (Yrjö Junikka: Mistä on vanhat miehet tehty? 2000)"
Vanhustumiseeni tunkeutujat - määrittelyillä ratkotaan
oikeuksia ja etuuksia
Oidipuksen tarussa sfinksi kysyi: ”Mikä kulkee aamulla neljällä jalalla, päivällä kahdella jalalla ja illalla kolmella jalalla?” Määrittelemällä ratkotaan usein oikeudellisia tai poliittisia ikäryhmiin kuuluvia oikeuksia ja etuuksia.(Vanhuslaki) Tällä hetkellä eletään aikaa, jolloin kissalla sanotaan olevan yhdeksän henkeä ja ihmisellä puolestaan parhaimmillaan viisi ikää.
Täytin kesäkuun 14 päivä 80 vuotta. Suomessa neljäs alkaa noin 80- vuotiaana. Neljänteen ikään ihminen siirtyy, kun hänen jokapäiväinen riippuvuutensa ympäristöstä ja palveluista kasvaa. Neljännen iän alkaminen kuitenkin jatkuvasti on siirtynyt myöhemmäksi. Siihen kuuluu raihnaisuuden, avun tarpeen ja autonomian kyseenalaistuminen, sosiaalinen ja kulttuurinen syrjäytyminen ja yksinäisyys.
Vanhat ihmiset ovat yhteiskunnan keskiössä puheenaiheena ja kohteina, mutta marginaalissa kulttuurisesti kansalaisina. Vanhustuvan ihmisen elämään tunkeutujia puolestaan riittää. Tunkeutujia on monenlaisia kuten sairaudet, jotka aiheuttavat raihnaisuutta ja sitten nämä ”sinun vanhuutesi suunnittelijat”, jotka määrittelevät sitä, miten sinun pitäisi elää.
Olen nyt ikäluokassa, johon kohdistuu kaksi paineistamista ja tunkeutumista: 1)Yksilöllinen paineistaminen= oman elämän konseptointina ja 2) Yhteiskunnallinen paineistaminen = määritteleminen, työntäminen, ahtaaminen, tuppautuminen, sulloutuminen, seulominen jne.
Tunkeutujia ovat kaikki ohjelman tuottajat, jotka pyrkivät tunkeutumaan elämäsi päiväjärjestykseen (ohjelman tuottaminen käy vaipanvaihdon edelle) Kaikki luontaistuotemainnonnan apostolit, jotka haluavat että sijoitat rahasi turhiin toiveisiin. Kaikki, jotka velvoittavat luopumisen pakkoon ja itsenäisyyden menetykseen. Kaikki, jotka ”rauhoittavat” tahtomista ja tunteita kuuntelematta (” vanha ihminen rauhoittaa sisäisiä kammareitaan”. Kaikki, joiden tavoitteena on ajaa näkemystä ”suunnitelmalliseen vanhentumiseen”, jossa ihminen on ikään kuin ohjelmoitu tuote, jonka hyötykäyttö nollautuu.
Kaikki jotka markkinoivat vanhustumisen muutosprosesseja kuten hyytyminen, jäykistyminen, rasvoittuminen, honkaantuminen sekä raihnaus, johon liittyy voimien vähentyminen. (isoäidin herkkupiirakkaa, mummon lihapullia ja ranskanperunoita, Wanhan ajan jäätelöä tai lakua)
Suurin osa vanhuksille suunnatuista ikäbisnestuotteista ja -palveluista eli eräänlaisista ”harmaista markkinoista” pyrkii kompensoimaan vanhuuden menetyksiä, ruumiillisia, henkisiä, sosiaalisia tai kenties yhteiskunnalliseen asemaan liittyviä symbolisia tappioita ja riskejä. Kaikki, jotka odottavat vanhoilta ihmisiltä entistä enemmän yksilö-toimijoina itsevastuullisuutta ja itseohjautuvuutta. Vanhusten arvostettu asema on usein näköharhaa. Parhaan kohtelun saavat ne, jotka olivat hyväosaisia jo ennen vanhuutta. Heillä on mahdollisuus säädellä tunkeilijoita.
Tutkimuksen tasapainoilu
Vanhuustutkimuksessa tutkijat tasapainoilevat kahden näkemyksen välillä.
1) Onko vanhuus lainomainen kohtalo, johon ei voi itse vaikuttaa muuten kuin sopeutumalla terveyden heikkenemiseen ja menetyksiin
2) Vai onko niin, että omilla teoilla, valinnoilla, optimoinneilla ja kompensoinneilla voi vaikuttaa omaan terveyteensä ja siihen millaista vanhana on. Kysehän ei ole siitä kuinka vanha on, vaan siitä kuinka on vanha? Mitä tapahtuu meille tässä hetkessä, jonka totuutta emme pysty itse määrittelemään. Kreikan termi methodos muodostuu sanoista meta, ’kautta, läpi’, ja hodos, ’tie’. Kyse on siis siitä, miten kulkea vanhuuden kautta ja läpi päätepisteeseen. P. Sartrea mukaillen tärkeää ei ole se, mitä sinulle on tehty tai mitä elämässäsi on tapahtunut, tärkeää on se mitä sinä teet sille mitä sinulle on tehty tai mitä elämässäsi on tapahtunut.
Perinteinen psykologia diagnosoi kurjuutta. Perinteisen vanhustumiskäsityksen viisi kuolettavaa D-kirjaimella alkavaa sanaa: Decline (rappeutuminen), Diseace (sairaus), Dependency (riippuvuus), Depression (masennus), Decrepitude (vanhuudenheikkous), Seurauksena tästä negatiivisesta vanhuuskäsityksestä olivat sääli, pelko, vastenmielisyys, alistuvaisuus ja kieltäminen.
Positiivinen psykologia hakee vahvuuksia. Positiivisen vanhustumiskäsityksen viisi elvyttävää R:llä alkavaa sanaa: Renewal (elpyminen), Rebirth (uudestisyntyminen), Regeneration (uudistuminen), Revitalization (uudelleen elävöittäminen), Rejuvenation (nuorentuminen), Seurauksena tästä positiivisesta vanhustumis-käsityksestä olivat viisaus, valtaistuminen, kypsyys, seesteisyys, ja kunnioitus. Kauhukuvia, jotka usein ovat todellisia, löytyy joka kolkasta. Istummeko ikäihmisinä mykistyneinä ruokailemassa hoitolassa, kun taustalla pyörivät telenovelat ja ostoskanavan mainokset?
-Laahustammeko ponnettomasti kalseaa käytävää laitosvaatetus päällä?
-Minne jäivät suosikkibokserit, mieliverkkarit tai tutut toppaliivit?
-Odotammeko ystävien ja omaisten vierailuja kuin kuuta nousevaa?-Missä viipyy hyvinvointivalmentaja, joka karauttaa kanssamme reissulle luonnon helmaan tai vähintäänkin pihalle?
-Paistaako aurinko turvasänkyyn milloinkaan?
- Muutummeko sukupuolettomaksi harmaaksi massaksi? Jokaisesta vanhaksi eläneestä ihmisestä tulee lopulta enemmän tai vähemmän ”oman elämänsä omaishoitaja”, mikä näkemys tavallaan kieltää vanhuuden siinä merkityksessä, että se on riippuvuutta muista.
Vanhuuden näkeminen
Vanhuus on muodostettu UUs-johtimella, jonka perusmerkitys on ominaisuuden nimen ilmaiseminen. Toisaalta samalla johtimella voi muodostaa sanoja, jotka ovat vakiintuneet tarkoittamaan esimerkiksi jonakin olemisen aikaa. Tätä havainnollistaa sana lapsuus, jonka merkityksen voisi ilmaista ’lapsena olemisen aika’. Vanhuus-sanalle on saman mallin kautta mahdollista luoda merkitys ’vanhana olemisen aika’, jolloin keskeinen merkitys kiteytyy sanaan aika (ISK § 173–178).
Eri kulttuureissa vanhuus-käsite ilmaistaan eri tavalla. Ne ovat kiertoilmaisuja ihmisille, jotka ovat lähestymässä elinkaaren loppua. Vanhukset(maailmanlaajuinen käyttö). Eläkeläiset (amerikkalainen ja brittiläinen käyttö). Ikääntyvät (yhteiskuntatieteissä). Vanhimmat (alkuperäiskulttuureissa). Vanhuuteen kytketään ns. ”hidastumisen” ja ”haurastumisen” periaate.
Vanhus tai vanhuus -sanat voivat tuoda mieleen esimerkiksi raihnaisuuden ja hoidon tarpeen. Vanhuus- käsite ilmaisee ”vanhana olemisen aikaa” samalla tavoin kuin lapsuus ”lapsena olemisen aikaa”. On esitetty, että vanhuus-sanan voisi korvata sanalla vanheneminen, sillä se ilmaisee prosessiluonnetta, joka sisältäisi merkityksen vanhuuteen liittyvistä muutoksista. Prosessiluonteen korostamisessa on ajatus siitä, että yksilöllinen kokemus nousisi keskeiseksi (Bytheway 1995; Blaakilde ym. 1998 Vakimon 2001 mukaan). Myös Jyrkämä (2009) korostaisi prosessiluonnetta pysyvän tilan sijaan. Hänen mielestään vanhustuminen olisi hyvä sana kuvaamaan tätä prosessia, jossa vanhuus on läsnä jo ennen vanhuutta. Vanhuus kertoo ihmisestä, jolla on paljon ikää, joka on kauan elänyt, joka on raihnas, jolla on ryppyjä, joka kompuroi, joka on kokeneempi ja jonka elämä ilmenee esimerkiksi toiveina, odotuksina, pelkoina, taisteluna, antautumisena, valintoina, optimointeina ja kompensaatioina.
Kysymys on olemisen muototaistelusta
Ikää yleensä pidetään ihmistä ja hänen elämäänsä määrittävänä tekijänä (Sankari & Jyrkämä 2001).
Tietyssä iässä oleminen luo kulttuurisia vaatimuksia ja velvollisuuksia: oletetaan tiettyjä asioita elämänkulusta, perheestä, ystävistä, arvoista ja mistä tahansa, minkä katsotaan yleisesti kuuluvan normaaliin elämään. Näin ollen ikään kätkeytyy oletuksia maailmasta ja siitä, miten siinä tulee elää. Tähän liittyen vanhana olemistakin voidaan pitää eräänä yhteiskunnallisena luokituksena, tapana puhua ja mieltää asioita ja ihmisiä sekä tapana hahmottaa maailmaa. (Harris 2007; Jyrkämä ym. 2009). Oleminen tapahtuu kuitenkin ruumiin osien (corps) tuntemusten kautta. Terve sielu häiritsee kuitenkin kaikkea hauskaa, josta terve ruumis voisi pitää.
”Pitäisi” ja ”Tulisi”
Vanhustumiseen liittyvä yhteiskunnallinen keskustelu tarkoittaa sitä, että vanhuutta pidetään yhteiskunnallisena ilmiönä, eikä yksilön asiana. Yhteistä yhteiskunnallista keskustelua tarkentaville puheille on tyypillistä kantaaottavuus, johon on mahdollista liittää pyrkimys vaikuttaa havaittuihin epäkohtiin.
Keskeinen teema yhteiskunnalliseen keskusteluun liittyen on vanhuuden ja vanhusten kunnioitta-minen ja arvostaminen. Konditionaalimuotoiset verbit ovat tyypillisesti tulisi tai pitäisi kunnioittaa. Ilmaukset pitävät sisällään ajatuksen ideaalitilanteesta.Toinen yhteiskunnan pääkeskusteluun liittyvä teema on ongelmien kuvaaminen. Teksteissä nimetään ongelmia, jotka liitetään vanhuuteen, kuten vanhusten kasvava määrä ja siitä aiheutuvat talouteen ja hoitamiseen liittyvät ongelmat. Ongelma-diskurssille on tyypillistä, että ongelmat tuodaan esiin kritiikin muodossa, jolloin kritisoidaan yhteiskunnan rakenteita ja asenteita.
Vanhuus kuvissa ja mediassa
Vanhusteosten kuvissa ja kuvateksteissä 2014 oli esillä 139 kuvaa. Vanhuutta edustivat esimerkiksi dementiaa käsittelevän kirjan esittelyteksti, rypyt, harmaat karvat, fyysinen kunto, lukulasit, kävelykeppi, kudotut villasukat, pyykkipoikien ripustus, päiväunet, dosetti ja piippu. Esimerkiksi Eläkeläinen-lehti, eläkeläismatkat, istumapaikat julkisissa kulkuneuvoissa, Jouko-bussilinjat, jousisakset, kausi-influenssarokotus, kirjanlukutuki, kuulolaite, kuvagramofoni-musiikinkuunteluohjelma, liukuestesukat, lompakkosuurennuslasi, lonkkahousut murtumien ehkäisyyn, muistineuvolat ja -kahvilat, nokkamuki (onko siitä myös viinipikariksi?), Old is gold -t-paita, robottihylje, seniorilääkäripalvelu, Senioriterveys-lehti, sukanvetolaite, sähköskootteri, tarttumapihdit, varmuusalusasu ja älylattia.
Vanhuksille suunnattujen tuotteiden elinkaari saattaa pisimmilläänkin jäädä käyttäjänsä loppuelämän pituiseksi. Esimerkkinä suositeltavasta ”apuvälineestä” voidaan mainita ”kylpyhuoneessa jatkuvasti palava valo”. Tutuimpia vanhuudesta ja ikääntyvän elinpiiristä muistuttavia tuotteita ovat mukana kulkevat lääkkeiden annostelurasiat, suurennuslasit, isonäppäimiset puhelimet sekä itselliseen liikkuvuuteen vaikuttavat rollaattorit (pyörillä varustetut kävelytelineet) kaiteelliset WC-tuolit, luiskat ja hissit.
Vanhuus ja teknologia
Suuri vimma on etsiä ja kehittää vanhusten avuksi ja iloksi teknisiä laitteita ja viriketeknologiaa. On esimerkiksi suunniteltu tietokone-ohjelmia, joissa soi mielimusiikki, on sähköinen albumi omille valokuville ja arkisto tekstikokoelmalle. Samoin koneelta voivat löytyä sanaristikot sekä muisti- ja palapelit. Kasvokkainen yhteydenpito toteutuu onneksi usein tällöinkin, kun omainen tai työntekijä auttaa vanhusta tietokoneen kanssa.
”Uusi aika tuo uudet huolet. Minulle se toi tietokoneen. Hieno ja palveleva, omapäinen. Ei tottele uutta herraansa, ei suostu yhteistyöhön,Uhittelee.. Ei muka tunne kumppaniaan. Heittelee ivallisia huomautuksia, niin kuin tehdään osattomalle. Huomaa minun olevan kyvytön, tietämätön, muistamaton, kieltä ja polkuja hallitsematon. Siis täydellinen nolla.Osaan sulkea jo koneen ilman huomautusta, että suljit väärin, toiminnot pitää tarkistaa. Kirjoittamaan pääsen tuurilla. Sähköpostia yritin eilen, turhaan. En tiennyt mikä on miuku, vaikka olen kirjoittanut erilaisilla koneilla ainakin viisikymmentä vuotta. Ne olivat kuolleita, tottelivat. Tämä on kai elävä, jotenkin ilkeäkin. Olisiko vika kuitenkin minun.
Nämä harmit ovat pienimpiä todellisten rinnalla. Yritän itseopiskelua, sillä tahdon vanhuudestani huolimatta olla mukana uudessa maailmassa.” (Yrjö Junikka: Mistä on vanhat miehet tehty? 2000)"
keskiviikko 17. kesäkuuta 2020
Oikeisto hylkäämässä globalisaation?
Vasemmistopuolueet tulevat pysymään globalisaation puolestapuhujina ja keskustaoikeistolaiset puolueet siirtyvät todennäköisemmin kohti kansallismielistä politiikkaa, analysoi politiikan tutkija Antti Ronkainen Helsingin yliopistosta.
Ronkainen esitti näkemyksiään politiikan suurista murroksista kesäkuussa Suomalaisuuden Liiton virtuaalisilla liittopäivillä, johon hänet oli kutsuttu puhujavieraaksi.
"Näen paljon todennäköisempänä, että kokoomuslaiset ja keskustalaiset puolueet – erityisesti kokoomuksen eurooppalaiset sisarpuolueet – hylkäävät globalisaation ja alkavat kannattaa kansallismielisempää otetta kuin sen, että vasemmisto hylkäisi globalisaation, alkaisi vastustaa EU:a tai alkaisi vaatia valtioiden suvereniteettia", Ronkainen arvioi.
Olipa hyvä tämä Ronkaisen alustus! Tampere-ryhmän kanssa olemme päätyneet enemmän tai vähemmän samaan analyysiin. Duunariporukan pysyvään perussuomalaistumiseen en oikein jaksa uskoa; koululaitoksemme on pakko seurata myös globalisaatiota. Kielitaidon lisääntyminen mahdollistaa entistä paremman kansainvälisen seurannan myös tavalliselle kansalaiselle. Sen sijaan pidän mahdollisena että todellakin syntyy vahva yritys palata Euroopan Unionin juridiseen perustaan ja sen ideologiseen henkeen markkinoista kaikenkattavana dynaamisena voimana, kansojen väliseen kilpailukyky- ja vientikilpailuun ja kovaan valtiota näivettävään säästöpolitiikkaan. Uskon EK:n olevan tässä vankkureiden vetäjänä samalla kun se ja poliittinen oikeisto yrittää suunnata eurooppalaista velkaelvytystä pelkästään markkinoiden kautta toimivaksi. Jos tämä hallitus Suomessa saa jatkaa kautensa loppuun saakka, niin uskon sen pystyvän osoittamaan, että nollakorkoisella velkaelvytykselläkin saadaan julkisen sektorin kautta kasvu selkeästi liikkeelle. Julkisen sektorin veronkanto-oikeus on se ratkaiseva tekijä yhdessä poliittisesti ilmaistujen tarpeiden ja niiden tyydyttämisen kanssa. Kysymys: Onko tasavallan presidentti Niinistön nyrkki ensioire palaamisesta puhtaasti kansalliseen vastuuseen ja epäluottamuksen osoitus Euroopan Unionia kohtaan?
___________
6.6. 2020
Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn on selvästi toista mieltä kuin suomalainen juristisiipi, joka tavoittelee oikeusvaltioperiaatetta Euroopan Unionin konsolidoidun perussopimuksen hengessä - siis julkisen sektorin tiukan säästölinjan ja markkinoiden kautta tapahtuvan elvytyksen hengessä:
Olli Rehn 6.6. 2020
Esityksestä ei vielä ilmene täsmällisesti, millaiset ehdot hätärahoituksella olisi. Todennäköisesti kyse olisi siitä, että komissio asettaa rahoitukselle ehtoja sen perusteella, mihin varoja on tarkoitus käyttää.
Suomen Pankin pääjohtaja arvelee nyt elvytystä tulevan suoraan jäsenvaltioillekin "tietyin edellytyksin":
”Ehdollisuus on olennaista. Rahoitusta on käytettävä terveydenhoitoon, kestävän talouskasvun ja työllisyyden edellytysten parantamiseen, ilmastotavoitteiden saavuttamiseen ja digitalisaation edistämiseen. Kaikki nämä ovat tärkeitä päämääriä eurooppalaisten yhteiskuntien ja talouksien uudistamisessa.”
Ehdotus on rakennettu pitkälti sen varaan, että perussopimuksessa sallitaan taloudellisen avun antaminen ”tietyin edellytyksin” jäsenvaltiolle, jos luonnonkatastrofit tai poikkeukselliset tapahtumat, joihin jäsenvaltio ei voi vaikuttaa, ovat aiheuttaneet jäsenvaltiolle vaikeuksia tai vakavasti uhkaavat aiheuttaa sille suuria vaikeuksia.
---
Toisaalta on myös erittäin vaikea arvioida, missä määrin työllisten määrän lisääntyminen johtui nimenomaan eurovaltioiden päätöksistä tai kuinka paljon rahapolitiikka on talouskasvua vahvistanut."
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)