Vanhustumiseen tunkeutujat

Juhani Räsänen, nykyään järvenpääläinen kasvatustieteen maisteri ja  ikätoverini, palautti 80-vuotispäivänsä merkeissä ajatukset hänen jo vuosia sitten kehittämäänsä ajatukseen "vanhustumiseen tunkeutujista", joka tuntuu monella tapaa pitävän paikkansa. Tallennan tämän mielestäni loistavan esseen "Kohti uudenlaista maailmaa" blogisivulle - vanhuudsta ja vanhustumisesta ei ole vielä ehkä sittenkään ole kaikkea sanottu... "

Vanhustumiseeni tunkeutujat - määrittelyillä ratkotaan
oikeuksia ja etuuksia
Oidipuksen tarussa sfinksi kysyi: ”Mikä kulkee aamulla neljällä jalalla, päivällä kahdella jalalla ja illalla kolmella jalalla?” Määrittelemällä ratkotaan usein oikeudellisia tai poliittisia ikäryhmiin kuuluvia oikeuksia ja etuuksia.(Vanhuslaki) Tällä hetkellä eletään aikaa, jolloin kissalla sanotaan olevan yhdeksän henkeä ja ihmisellä puolestaan parhaimmillaan viisi ikää.


Täytin kesäkuun 14 päivä 80 vuotta. Suomessa neljäs  alkaa noin 80- vuotiaana. Neljänteen ikään ihminen siirtyy, kun hänen jokapäiväinen riippuvuutensa ympäristöstä ja palveluista kasvaa. Neljännen iän alkaminen kuitenkin jatkuvasti on siirtynyt myöhemmäksi. Siihen kuuluu raihnaisuuden, avun tarpeen ja  autonomian kyseenalaistuminen, sosiaalinen ja kulttuurinen syrjäytyminen ja yksinäisyys.

Vanhat ihmiset ovat yhteiskunnan keskiössä puheenaiheena ja kohteina, mutta marginaalissa kulttuurisesti kansalaisina.  Vanhustuvan ihmisen elämään tunkeutujia  puolestaan riittää. Tunkeutujia on monenlaisia kuten sairaudet, jotka aiheuttavat raihnaisuutta ja sitten nämä ”sinun vanhuutesi suunnittelijat”, jotka määrittelevät sitä, miten sinun pitäisi elää.

Olen nyt ikäluokassa, johon kohdistuu kaksi paineistamista ja tunkeutumista: 1)Yksilöllinen paineistaminen= oman elämän konseptointina ja 2) Yhteiskunnallinen paineistaminen = määritteleminen, työntäminen, ahtaaminen, tuppautuminen, sulloutuminen, seulominen jne.

Tunkeutujia ovat kaikki ohjelman tuottajat, jotka pyrkivät tunkeutumaan elämäsi päiväjärjestykseen (ohjelman tuottaminen käy vaipanvaihdon edelle) Kaikki luontaistuotemainnonnan apostolit, jotka haluavat että sijoitat rahasi turhiin toiveisiin. Kaikki, jotka velvoittavat luopumisen pakkoon ja itsenäisyyden menetykseen. Kaikki, jotka ”rauhoittavat” tahtomista ja tunteita kuuntelematta (” vanha ihminen rauhoittaa sisäisiä kammareitaan”. Kaikki, joiden tavoitteena on ajaa näkemystä ”suunnitelmalliseen vanhentumiseen”, jossa ihminen on ikään kuin ohjelmoitu tuote, jonka hyötykäyttö nollautuu.

Kaikki jotka markkinoivat vanhustumisen muutosprosesseja kuten hyytyminen, jäykistyminen, rasvoittuminen, honkaantuminen sekä raihnaus, johon liittyy voimien vähentyminen. (isoäidin herkkupiirakkaa, mummon lihapullia ja ranskanperunoita, Wanhan ajan jäätelöä tai lakua)

Suurin osa vanhuksille suunnatuista ikäbisnestuotteista ja -palveluista eli eräänlaisista ”harmaista markkinoista” pyrkii kompensoimaan vanhuuden menetyksiä, ruumiillisia, henkisiä, sosiaalisia tai kenties yhteiskunnalliseen asemaan liittyviä symbolisia tappioita ja riskejä. Kaikki, jotka odottavat vanhoilta ihmisiltä entistä enemmän yksilö-toimijoina itsevastuullisuutta ja itseohjautuvuutta. Vanhusten arvostettu asema on usein näköharhaa. Parhaan kohtelun saavat ne, jotka olivat hyväosaisia jo ennen vanhuutta. Heillä on mahdollisuus säädellä tunkeilijoita.

Tutkimuksen tasapainoilu
Vanhuustutkimuksessa tutkijat tasapainoilevat kahden näkemyksen välillä. 
1) Onko vanhuus lainomainen kohtalo, johon ei voi itse vaikuttaa muuten kuin sopeutumalla terveyden heikkenemiseen ja menetyksiin 
2) Vai onko niin, että omilla teoilla, valinnoilla, optimoinneilla ja kompensoinneilla voi vaikuttaa omaan terveyteensä ja siihen millaista vanhana on. Kysehän ei ole siitä kuinka vanha on, vaan siitä kuinka on vanha? Mitä tapahtuu meille tässä hetkessä, jonka totuutta emme pysty itse määrittelemään. Kreikan termi methodos muodostuu  sanoista meta, ’kautta, läpi’, ja hodos, ’tie’. Kyse on siis siitä, miten kulkea vanhuuden kautta ja läpi päätepisteeseen. P. Sartrea mukaillen tärkeää ei ole se, mitä sinulle on tehty tai mitä elämässäsi on tapahtunut, tärkeää on se mitä sinä teet sille mitä sinulle on tehty tai mitä elämässäsi on tapahtunut.

Perinteinen psykologia diagnosoi kurjuutta. Perinteisen vanhustumiskäsityksen viisi kuolettavaa D-kirjaimella alkavaa sanaa: Decline (rappeutuminen), Diseace (sairaus), Dependency (riippuvuus), Depression (masennus), Decrepitude (vanhuudenheikkous), Seurauksena tästä negatiivisesta vanhuuskäsityksestä olivat sääli, pelko, vastenmielisyys,  alistuvaisuus ja kieltäminen.

Positiivinen psykologia hakee vahvuuksia. Positiivisen vanhustumiskäsityksen viisi elvyttävää R:llä alkavaa sanaa: Renewal (elpyminen), Rebirth (uudestisyntyminen), Regeneration (uudistuminen), Revitalization (uudelleen elävöittäminen), Rejuvenation (nuorentuminen), Seurauksena tästä positiivisesta vanhustumis-käsityksestä olivat viisaus, valtaistuminen, kypsyys, seesteisyys, ja kunnioitus. Kauhukuvia, jotka usein ovat todellisia, löytyy joka kolkasta. Istummeko ikäihmisinä mykistyneinä ruokailemassa hoitolassa, kun taustalla pyörivät telenovelat ja ostoskanavan mainokset? 
-Laahustammeko ponnettomasti kalseaa käytävää laitosvaatetus päällä?
-Minne jäivät suosikkibokserit, mieliverkkarit tai tutut toppaliivit?
-Odotammeko ystävien ja omaisten vierailuja kuin kuuta nousevaa?-Missä viipyy hyvinvointivalmentaja, joka karauttaa kanssamme reissulle luonnon helmaan tai vähintäänkin pihalle? 
-Paistaako aurinko turvasänkyyn milloinkaan? 
- Muutummeko sukupuolettomaksi harmaaksi massaksi? Jokaisesta vanhaksi eläneestä ihmisestä tulee lopulta enemmän tai vähemmän ”oman elämänsä omaishoitaja”, mikä näkemys tavallaan kieltää vanhuuden siinä merkityksessä, että se on riippuvuutta muista.
Vanhuuden näkeminen
Vanhuus on muodostettu UUs-johtimella, jonka perusmerkitys on ominaisuuden nimen ilmaiseminen. Toisaalta samalla johtimella voi muodostaa sanoja, jotka ovat vakiintuneet tarkoittamaan esimerkiksi jonakin olemisen aikaa. Tätä havainnollistaa sana lapsuus, jonka merkityksen voisi ilmaista ’lapsena olemisen aika’. Vanhuus-sanalle on saman mallin kautta mahdollista luoda merkitys ’vanhana olemisen aika’, jolloin keskeinen merkitys kiteytyy sanaan aika (ISK § 173–178).

Eri kulttuureissa vanhuus-käsite ilmaistaan eri tavalla. Ne ovat kiertoilmaisuja ihmisille, jotka ovat lähestymässä elinkaaren loppua. Vanhukset(maailmanlaajuinen käyttö). Eläkeläiset (amerikkalainen ja brittiläinen käyttö). Ikääntyvät (yhteiskuntatieteissä). Vanhimmat (alkuperäiskulttuureissa). Vanhuuteen kytketään ns. ”hidastumisen” ja ”haurastumisen” periaate.

Vanhus tai vanhuus -sanat voivat tuoda mieleen esimerkiksi raihnaisuuden ja hoidon tarpeen. Vanhuus- käsite ilmaisee ”vanhana olemisen aikaa” samalla tavoin kuin lapsuus ”lapsena olemisen aikaa”. On esitetty, että vanhuus-sanan voisi korvata sanalla vanheneminen, sillä se ilmaisee prosessiluonnetta, joka sisältäisi merkityksen vanhuuteen liittyvistä muutoksista. Prosessiluonteen korostamisessa on ajatus siitä, että yksilöllinen kokemus nousisi keskeiseksi (Bytheway 1995; Blaakilde ym. 1998 Vakimon 2001 mukaan). Myös Jyrkämä (2009) korostaisi prosessiluonnetta pysyvän tilan sijaan. Hänen mielestään vanhustuminen olisi hyvä sana kuvaamaan tätä prosessia, jossa vanhuus on läsnä jo ennen vanhuutta. Vanhuus kertoo ihmisestä, jolla on paljon ikää, joka on kauan elänyt, joka on raihnas, jolla on ryppyjä, joka kompuroi, joka on kokeneempi ja jonka elämä ilmenee esimerkiksi toiveina, odotuksina, pelkoina, taisteluna, antautumisena, valintoina, optimointeina ja kompensaatioina.

Kysymys on olemisen muototaistelusta
Ikää yleensä pidetään ihmistä ja hänen elämäänsä määrittävänä tekijänä (Sankari & Jyrkämä 2001).

Tietyssä iässä oleminen luo kulttuurisia vaatimuksia ja velvollisuuksia: oletetaan tiettyjä asioita elämänkulusta, perheestä, ystävistä, arvoista ja mistä tahansa, minkä katsotaan yleisesti kuuluvan normaaliin elämään. Näin ollen ikään kätkeytyy oletuksia maailmasta ja siitä, miten siinä tulee elää. Tähän liittyen vanhana olemistakin voidaan pitää eräänä yhteiskunnallisena luokituksena, tapana puhua ja mieltää asioita ja ihmisiä sekä tapana hahmottaa maailmaa. (Harris 2007; Jyrkämä ym. 2009). Oleminen tapahtuu kuitenkin ruumiin osien (corps) tuntemusten kautta. Terve sielu häiritsee kuitenkin  kaikkea hauskaa, josta terve ruumis voisi pitää.
”Pitäisi” ja ”Tulisi”
Vanhustumiseen liittyvä yhteiskunnallinen keskustelu tarkoittaa sitä, että vanhuutta pidetään yhteiskunnallisena ilmiönä, eikä yksilön asiana. Yhteistä yhteiskunnallista keskustelua tarkentaville puheille on tyypillistä  kantaaottavuus, johon on mahdollista liittää pyrkimys vaikuttaa havaittuihin epäkohtiin.

Keskeinen teema yhteiskunnalliseen keskusteluun liittyen on vanhuuden ja vanhusten kunnioitta-minen ja arvostaminen. Konditionaalimuotoiset verbit ovat tyypillisesti tulisi tai pitäisi kunnioittaa. Ilmaukset pitävät sisällään ajatuksen ideaalitilanteesta.Toinen yhteiskunnan pääkeskusteluun liittyvä teema on ongelmien kuvaaminen. Teksteissä nimetään ongelmia, jotka liitetään vanhuuteen, kuten vanhusten kasvava määrä ja siitä aiheutuvat talouteen ja hoitamiseen liittyvät ongelmat. Ongelma-diskurssille on tyypillistä, että ongelmat tuodaan esiin kritiikin muodossa, jolloin kritisoidaan yhteiskunnan rakenteita ja asenteita.

Vanhuus kuvissa ja mediassa
Vanhusteosten kuvissa ja kuvateksteissä 2014 oli esillä 139 kuvaa. Vanhuutta edustivat esimerkiksi dementiaa käsittelevän kirjan esittelyteksti, rypyt, harmaat karvat, fyysinen kunto, lukulasit, kävelykeppi, kudotut villasukat, pyykkipoikien ripustus, päiväunet, dosetti ja piippu. Esimerkiksi Eläkeläinen-lehti, eläkeläismatkat, istumapaikat julkisissa kulkuneuvoissa, Jouko-bussilinjat, jousisakset, kausi-influenssarokotus, kirjanlukutuki, kuulolaite, kuvagramofoni-musiikinkuunteluohjelma, liukuestesukat, lompakkosuurennuslasi, lonkkahousut murtumien ehkäisyyn, muistineuvolat ja -kahvilat, nokkamuki (onko siitä myös viinipikariksi?), Old is gold -t-paita, robottihylje, seniorilääkäripalvelu, Senioriterveys-lehti, sukanvetolaite, sähköskootteri, tarttumapihdit, varmuusalusasu ja älylattia.
 Vanhuksille suunnattujen tuotteiden elinkaari saattaa pisimmilläänkin jäädä käyttäjänsä loppuelämän pituiseksi. Esimerkkinä suositeltavasta ”apuvälineestä” voidaan mainita ”kylpyhuoneessa jatkuvasti palava valo”. Tutuimpia vanhuudesta ja ikääntyvän elinpiiristä muistuttavia tuotteita ovat mukana kulkevat lääkkeiden annostelurasiat, suurennuslasit, isonäppäimiset puhelimet sekä itselliseen liikkuvuuteen vaikuttavat rollaattorit (pyörillä varustetut kävelytelineet) kaiteelliset WC-tuolit, luiskat ja hissit.

Vanhuus ja teknologia
Suuri vimma on etsiä ja kehittää vanhusten avuksi ja iloksi teknisiä laitteita ja viriketeknologiaa. On esimerkiksi suunniteltu tietokone-ohjelmia, joissa soi mielimusiikki, on sähköinen albumi omille valokuville ja arkisto tekstikokoelmalle. Samoin koneelta voivat löytyä sanaristikot sekä muisti- ja palapelit. Kasvokkainen yhteydenpito toteutuu onneksi usein tällöinkin, kun omainen tai työntekijä auttaa vanhusta tietokoneen kanssa. 

”Uusi aika tuo uudet huolet. Minulle se toi tietokoneen. Hieno ja palveleva, omapäinen. Ei tottele uutta herraansa, ei suostu yhteistyöhön,Uhittelee.. Ei muka tunne kumppaniaan. Heittelee ivallisia huomautuksia, niin kuin tehdään osattomalle. Huomaa minun olevan kyvytön, tietämätön, muistamaton, kieltä ja polkuja hallitsematon. Siis täydellinen nolla.Osaan sulkea jo koneen ilman huomautusta, että suljit väärin, toiminnot pitää tarkistaa. Kirjoittamaan pääsen tuurilla. Sähköpostia yritin eilen, turhaan. En tiennyt mikä on miuku, vaikka olen kirjoittanut erilaisilla koneilla ainakin viisikymmentä vuotta. Ne olivat kuolleita, tottelivat. Tämä on kai elävä, jotenkin ilkeäkin. Olisiko vika kuitenkin minun. 

Nämä harmit ovat pienimpiä todellisten rinnalla. Yritän itseopiskelua, sillä tahdon vanhuudestani huolimatta olla mukana uudessa maailmassa.” (Yrjö Junikka: Mistä on vanhat miehet tehty? 2000)"