"Kohtalokas vikatikki"

Seppo Tuovinen: 
Velkaantumisessa tehdään jälleen ennätyksiä. Jan Hurrilta tiivistä analyysiä edellisestä kriisistä ja vielä suuremmasta tulevasta:

"Velkaa on eri puolilla taloutta varovaisestikin arvioiden jopa tuplaten sen verran kuin kymmenen vuotta sitten juuri ennen finanssikriisin syttymistä. Mittaustavasta ja mittaajasta riippuen erityyppistä velkaa on nyt ainakin 250 000 tuhatta miljardia dollaria, mutta määrä voi yhtä hyvin olla jopa 350 000 tuhatta miljardia dollaria. Talous ei ole kuitenkaan kasvanut likimainkaan samaa tahtia kuin sen taakkana oleva velkamäärä, joten velkaisuuden suhdeluvut ovat jatkaneet heikkenemistään. Nyt velkaa on jopa yli neljä kertaa vuotuisen kokonaistuotannon arvosta.
Tuskin tarvitsee olla Minskyn veroinen taloustieteilijä oivaltaakseen, että tällaisen velkaantumisen avulla aikaansaatu kasvu ja vakauden tunne kestävät vain aikansa. Ja että sen jälkeen koittaa taas uusi epävakauden jakso.
Ja tuskin tarvitsee olla Sherlock Holmes keksiäkseen yhden johtolangan seuraavan epävakauden sysäykseen: keskuspankkien suuri käänne taloushistorian mittavimmasta rahaelvytyksestä kohti rahahanojen kiristämistä.
Se on jo alkanut"



---
Taloussanomien juttusarja kertoo syksyllä 2008 kärjistyneestä finanssikriisistä ja sen vaikutuksista. Tässä linkki on sarjan ensimmäisen osaan

Finanssihistorian ajanlaskun yksi surkea virstanpylväs tulee vastaan ensi kuun puolivälissä.

Silloin tulee kuluneeksi tasan kymmenen vuotta maailman taloushistorian siihen mennessä suurimmasta konkurssista, investointipankki Lehman Brothersin kaatumisesta.
Viime viikolla (viikko 33/2018)  tuli kuluneeksi 11 vuotta siitä, kun meikäläisittäin ennestään suhteellisen vieras käsite ”subprime” nousi talousuutisten aiheeksi meilläkin.
- Kyseiset erikoisrahastot olivat keskittäneet sijoituksiaan Yhdysvaltain asuntorahoituksen niin sanottuihin subprime-velkakirjoihin ja niihin perustuviin osin äärimmäisen monimutkaisiin velkainstrumentteihin. Sen piti olla tuottoisaa ja liki riskitöntä, mutta se olikin kohtalokas vikatikki.

---
Helsingin Sanomat 20.8. 2018 velkaantumisen syistä:
"Kymmenessä vuodessa menoja ovat lisänneet ennen kaikkea valtion omien työntekijöiden eläköityminen sekä valtion kasvava osuus yrittäjien ja maatalousyrittäjien eläkkeistä (HS. 15.8.).
Lisäksi valtion osuutta paisutti kertaheitolla se, että työnantajien kansaneläkemaksu poistettiin vuonna 2010. Sitä ennen työnantajat osallistuivat pienituloisille maksettavien kansaneläke-etuuksien rahoittamiseen vuosittain yli miljardilla eurolla."
---
Pentti Hämäläinen: Seppo, Kiitos jakamisesta.
On jokseenkin johdonmukaista, että koetunkaltaiset rahanjakamisen seuraukset ovat ennakoidun kaltaisia.
Jokainen pankki, muu luottolaitos, ja meillä ECB erityisesti, ovat luoneet rahaa jatkuvana virtana. Ilman mitään rajoituksia. Kukaan ei kontrolloi sen suhdetta reaalitalouteen, vaikka niin pitäisi. Jossakin vaiheessa kuplan kasvu lakkaa, se puhkeaa.
Siksikin olisi erityisen tarpeellista, että spekulatiiviset finanssitoimet eriytettäisiin normaaleista pankkitoimista, jotta tavalliset pankkien talletus- ja luottoasiakkaat, myös valtiolliset laitokset, säästyisivät niiltä seurauksilta, mikä kuplan puhkeamisesta seuraa. EU:ssa valtioiden konkurssiuhkatkin ovat olleet todellisia.
Erottelun tekoa ehdotti Liikasen komitea toteutettavaksi EU-yhteysissä. Vaan mitään ei ole kuulunut tehtävän ehdotuksen toteuttamiseksi. finanssipelaajien vaikutusvoima on suunnaton. Ja loppupeleissä kansa maksaa.
---

Karl Renner- Instituutti ja sosialidemokratian tehtävä (2)

On luotava uskottava kertomus...
Seuraavassa referoin wieniläisessä Karl Renner -Instituutissa käytyä keskustelua sosialidemokratian tehtävästä. Alustajina olivat emeritus-taloustutkija Stephan Schulmeister ja SPÖ:n uusi toiminnanjohtaja Max Lercher. Linkin takaa löytyy käyty keskustelu videona.

Max Lercher, SPÖ:n liittovaltiotoiminnanjohtaja:
Minulle sosialidemokratian suuri tehtävä on vaihtoehtoisen, toisenlaisen talousjärjestelmän kehittäminen. En voi kieltää sitä, että me haluamme pikemminkin hallita kuin analysoida. Se että me emme enää ole suurten palkansaajaryhmien kannalta uskottava puolue, johtuu siitä että me itse olemme tuhonneet oman perustamme. Se että me emme enää ymmärrä tavallisen kansalaisen tilannetta vaikka osaammekin sen teoreettiseti kuvata, on ajanut sosialidemokratian puolustuskannalle.

Meidän on osattava nähdä ja kuvata oma tilamme ja luoda siitä uskottava kertomus, narratiivi. Sen on oltava puolestaan rohkea ja perustuttava oikealle, marxilaisen perinteemme ymmärtämiselle. Tämä on jo suuri ongelma. Toinen on se että on luotava organisaatio joka pystyy uskottavasti taistelemaan asettamiensa arvojen puolesta. On saatava aikaan uskottava, demokraattinen vuorovaikutuksen ilmapiiri. Tällöin on kysymys  enemmän aatteellisuudesta kuin opportunismista. On siis oltava rohkea suhteessa niihin 70 000 jäseneen ja moniin muuten liikettä lähellä oleviin. Periaateohjelman ja organisaation täytyy siis mahdollistaa "sodan johtaminen". Max Lercher uskoo että ei ole liian myöhäistä käydä uskottavaan taisteluun. Itävallassa on parastaikaa hallitus joka tekee perusteellista työtä murskatakseen sosiaalivaltion, josta on vielä sentään jotain jäljellä. Olemme suuren tehtävän edessä.

Stephan Schulmeister: 
Tehtävän muotoilussa olisi vältettävä kielteisiä ilmaisuja kuten  käsitteitä"uusliberalismi" tai "kapitalismi", vaan olisi kyettävä löytämään ongelmiin liittyviä kokoavia käsitteitä, jotka osoittavat mitä ihmisiltä ollaan ottamassa pois ja mikä heitä uhkaa. Oikeistovoimat ovat tässä erittäin taitavia, he väittävät olevansa pelastamassa sosiaalivaltiota esityksillään. Tai he ovat aina positiivisia eurooppalaisia. Markkinaehtoisen median vaikutuksesta ihmisen jäävät tässä koukkuun. Oikeistohallituksen politiikka kuitenkin kouraisee aina myönteisistä puheista huolimatta syvältä taskusta.

Sosialidemokraattinen strategia olisi Schulmeisterin mielestä oltava selkeässä yhteydessä
kansalaisjärjestökenttään ja osittain myös yrityksiin. Hänen mielestään ajattelutavassa on tehtävä selkeä ero työn ja pääoman välillä ja erityisesti työn ja odotusarvoisen finanssipääoman välillä. Kysymys on maailmankatsomuksesta, suhteellisen selkeästä kuvasta, jonka avaamisessa esimerkiksi Labourin puheenjohtaja Jeremy Corbyn on onnistunut erinomaisesti - ja on saanut nuoremman sukupolven puolelleen. Tällaista "narratiivia" ei pidä jättää kertomatta.

Hallituksen politiikassa teemat seuraavat nopeasti toisiaan ja aina uudestaan joudutaan ottamaan kantaa politiikan aiheuttamiin seurauksiin. Perussanomamme tulee olla aina sama ja sitä pitää toistaa yhä uudelleen ja uudelleen. Puhuttaessa esimerkiksi Euroopasta olemme tietenkin yhteisen Euroopan
kehittämisen puolella, mutta eurooppalaisessa traditiossa se tarkoittaa vahvaa sosiaalivaltiota, eikä
esimerkiksi amerikkalaisen kaupallisen mallin kopiointia. Me haulamme vahvaa mutta toisenlaista
Eurooppaa. On tietenkin vaikea tehtävä vakuuttaa ihmiset siitä, että Maastrichtin sopimuksen ehdot eivät edusta sitä Eurooppaa jota me sosialidemokraatteina haluamme. Schulmeisterilta tulee ilmestymään näinä aikoina kirja, jossa hän kuvaa tätä strategiaa tarkemmin.

Max Lercher: 
Oikeistohallitus käyttää sille lojaalia mediaa ja asiantuntija-armeijaansa jatkuvasti hyväkseen
murentaakseen uskoa sosialidemokratian tavoitteisiin. Siksi meidän on keskityttävä muutamiin
perusteemoihin, joita me tuomme jatkuvasti esille. Tämä on osattava johtaa periaateohjelmastamme ja siinä kuvatusta työn ja pääoman ristiriidasta.Tilanne on ollut se että jos kysyn viideltä itävaltalaiselta sosialidemokraatilta mitä sosialidemokratia on,  saan viisi erilaista vastausta. Meidän kertomuksemme, narratiivin tulee olla periaatteiltaan samanlainen, yhteiseen perusanalyysiin perustuva. Vaatii tietenkin valtavasti energiaa osata perustella kantansa sosialidemokraattisista lähtökohdista. Puolueen organisaation tehtävä on tukea ihmisiä  oman, usein ongelmallisen tilanteensa havaitsemisessa ja sen kuvaamisessa sosialidemokraattisesta arvomaailmasta lähtien. Tälle narratiiville, analyysille meidän on luotava tilaa.

Keskustelussa 
nousi esiin mielenkiintoisia kysymyksiä. Miten luoda toivon ilmapiiriä? Kapitalistinen järjestelmä on toiminut Itävallassa hyvin, mihin suuntaan tienviittojen pitäisi osoittaa ? Menossa on massiivinen sosiaalivaltion purkaminen, joka näkyy myös yritystasolla. Luottamusmiehenä olen vaikeuksissa löytääkseni yritystason vastauksia jatkuvasti esiin nousevalle sääntelyn purkamiselle. Miten toimia? Miten löytää vastastrategia valtaville finanssimarkkinoille? Ilman taloutta emme voi elää, mikä on
ohjelmamme Itävallassa ja Euroopassa?

Moderaattori  Angelika Striedingerin mielestä on kysymys lyhyen ja pitkän tähtäimen yhteiskunnallisista tavoitteista, taistelusta populismia ja uusliberalismia vastaan. Miten
toimia?

Stephan Schulmeister: 
Viktor Adlerin mukaan on tärkeää pitää suurta yhteiskunnallista tavoitettamme esillä, mutta samaan aikaan käsitellä äärimmäisen kärsivällisesti arjessa esiin nousevia ongelmia. Vallankumouksellinen retoriikka on historiaa jo vuosikymmeniä, mutta rakenteisiin pureutuvaa perusajattelua tarvitaan edelleen. On uskottava evolutiiviseen keskusteluun, arjen ongelmien näkemiseen yhteiskunnallisella tavalla. Revoluutioajattelu on tyypillistä kommunisteille, maolaisille ja muille kumousta
suunnitteleville ryhmille. Kyky yhdistää yksityiskohdat yhteiskunnalliseen kokonaiskuvaan on tärkeää, koska pelkissä yksityiskohdissa pysytteleminen johtaa helposti pelkkään pragmaattiseen toimintaan.

Minun (Schulmeisterin) poliittinen tavoitteeni olisi myös suurten kokonaisuuksien muovaaminen niin, että sosiaalinen käy myös yksityiskohdissa mahdolliseksi. Kysymykseen finassikapitalismista totean, että siinä on kysymys egosentrisestä eikä sosiaalisesta lähestymistavasta. Mitä enemmän minä voitan sitä enemmän kilpailijani häviävät - se on juuri tätä egosentristä, eisosiaalista ajattelutapaa. Pelkistäisin asian niin, että ihminen on jatkuvasti tienhaarassa, valinnan tekemisen egosentrisen ja altruistisen ajattelutavan välillä. Kysymys on rationaliteetin ja emotionaalisen yhdistämisestä yhtenäiseksi teoriaksi.

Uusliberalismi  haluaa vaikuttaa rationaaliselta, mutta vähät välittää emotionaalisesta - siitä miltä ihmisestä tuntuu. Ajatus että ihminen on ainoastaan egoisti, ainoastaan rationaalinen ja ainoastaan yksilö - tälle ajattelulle perustuu uusliberalismi. Se että on alistuttava jatkuvasti kilpailulle pyrkii estämään ihmisen emotioiden esilletuloa.

Uusliberalismilla ei ole konkreettista poliittista rakennetta, vaan kehittely tapahtuu erilaisissa
ajatuspajoissa, jopa keskenään ristiriitaisissa. Kannattajakunta on samanlaista; tuntuu ristiriitaiselta että 70% Wienin kunnallisissa asunnoissa asuvista äänesti  vaaleissa FPÖ:tä, uusliberaalia, heidän
elämänmuotoaan vastustavaa ja tuhoavaa puoluetta.

Uusliberaalit saavat taloudellista tukea finanssitalouden piirissä olevilta yrityksiltä palkintona kritiikittömästä suhtautumisestaan tähän polariteetteja tuottavaan megakoneeseen - tämä on yksi niistä taistelukentistä, jolla on löydettävä vastauksia. Kun vastustajalla on koko mediakenttä hallussaan, meidän on kehitettävä omia kanavia saadaksemme vakaumuksemme ja ratkaisumallimme kuuluville. Internetissä voidaan muodostaa sosiaalista tietoisuutta edistäviä ja kannustavia ryhmiä.

Max Lercher: 
Yhtyy Stephan Schulmeisterin ilmaisuun menossa olevasta sodankäynnistä. Kaikkia sosialidemokratialle luonteenomaisia keinoja on tässä kamppailussa käytettävä hyväksi. Hallituspuolueet näyttävät olevan tiukassa yhteydessä yrityksiin. Hallituspuolueiden toimitsijat ajavat firmojen autoilla, mitä erilaisimpia etuihin ja vuorovaikutukseen liittyviä suhteita toimii kulissien takana. Itsehallinnollisia ja yhteisiä rakenteita köyhdytetään ja korvataan yritysratkaisuilla. Parlamentaarinen keskustelu ei tässä riitä, uusliberaaleja ratkaisumalleja pitää kyseenalaistaa kaikkialla.

Max Lercher kannattaa myös evolutionääristä keskustelua ja etenemistapaa. Keskeistä on se, kuinka onnistumme tuomaan yhteisen hyvinvoinnin kaikkien ulottuville. Vuosikausia on vaadittu myös toimitsijoita "pysymään rauhallisina"; nyt on vuorossa toisenlainen lähestymistapa:"Miten organisoidaan hyvä kampanja?" ÖVP:n puheenjohtaja Sebastian Kurz on ihminen, joka ajaa sosiaalivaltiota raunioiksi uskomattoman kaunein sanakääntein. Hän osaa markkinoida, minä todennäköisesti en - mutta olen ihmisten puolella.

Muutosta ei voida päättää puoluepäivillä, se täytyy tapahtua toimintakulttuurin muutoksena jäsenten keskuudessa. Liike ei ole pelkästään hallintokoneisto, se on perustan luoja kansalaisliikkeelle. Se tarkoittaa verkostoitumista keskenämme eri tasoilla, puolueosastoissa, kunnallisjärjestöissä, piireissä.
Iloitsen tästä keskustelusta - mutta sen täytyy johtaa toimintaan!

Keskustelun lopussa Stephan Schulmeister otti esille suomalaisilta sosialidemokraateilta saamansa "syvällisen" kysymyksen, joka koski erilaista sosiaalista kohtelua ulkomaalaistaustaisten ja kotimaan kansalaisten välillä. - Täällä Suomessa me tiedämme sosialidemokratian vastauksen tähän kysymykseen - yhdenvertaisuudesta ei tingitä.

Karl Renner instituutti ja Sosialidemokratian tehtävä (1)

 Itävaltalainen Karl Renner instituutti on järjestänyt keskustelutilaisuuden Sosialidemokratian tehtävästä. Talouspoliittisena luennoitisijana tilaisuudessa puhuu  Stephan Schulmeister, joka on varsin tunnettu uusliberaalin talous-ja rahapolitiikan arvostelija Itävallassa. Linkin takana on video ja  sen alussa Stephan Schulmeisterin alustus sosialidemokratian tehtävästä työväenliikkeen historian valossa. Tässä pääkohtia hänen alustuksestaan:

Sosialidemokratialle Itävallassa on ollut tyypillistä sitten Viktor Adlerin ajoista analysoida yhteiskunnallista tilannetta kolmen tärkeän tekijän puitteissa: 1) Ihmisen tilanne kriisitilanteessa ja sen näkeminen; 2) Kriisin analysointi, siis tehtävän määrittely kriisin poistamiseksi ja 3) organisaation luominen tehtävän hoitamiseksi.

Tällainen tilanne syntyi jo 1870-luvulla ja se johti työväestöm vahvojen organisaatioiden syntymiseen. Keskeiset ideat sosiaalisesti tietoisen valtion luomiseksi syntyivät jo 1890-1915 välisenä aikana.

Toinen suuri kriisi sattui 1930-luvulle ja se vaati uudenlaista navigointikarttaa. Sen kehittäjäksi nousi John Maynard Keynes, joka ei ollut sosialisti vaan liberaali, mutta joka oli huolissaan kapitalismin kyvystä ratkaista suuria kansantaloudellisia ongelmia. Lähtökohtana ei ollut sosiaalinen oikeudenmukaisuus vaan sen havaitseminen, että sosiaalivaltiota tarvittiin puskuroimaan ja tasoittamaan kapitalistisen talouden epävakautta.

Sosialidemokratian lähestymistapaan kuului patriarkaalinen asennoituminen, jonka mukaan
kriisien uhrien pitää tulla tietoiseksi vallitsevasta kurjuudesta ja mahdollisuudesta voittaa kurjuus ja vastoinkäymiset omin voimin, tietoisuudellaan .

Sodan jälkeen, 1950 ja -60 luvuilla tultiin jo johtopäätökseen, että lakkoja ja taistelua ei enää tarvita. Oli syntynyt suorastaan uskomaton luottamus sosiaalivaltion kykyyn lyödä itsensä läpi yleisenä ratkaisumallina. Sosialidemokratialta näyttää unohtuneen sen oma arvoperinne, joka Karl Marxin mukaan on jatkuvaa vastakkainasettelua pääoman omistajien ja sitä omistamattomien välillä ja että vastaliike oli koska hyvänsä odotettavissa.

Sosiaalivaltion vastustajilla, esimerkiksi Milton Friedmannilla ja Friedrich Hayekillä oli neroutta nähdä, että taistelussa sosiaalivaltiota vastaan tarvitaan pidempiä ajanjaksoja kuin vain kolmen-neljän vuoden kamppailuja. Hayekin  mukaan suunnanmuutokseen tarvitaan  pari-kolme sukupolvea, jona aikana sosiaalivaltiota voidaan massiivisesti rajata. Heidän mukaansa oli kehitettävä tietyissä pesäkkeissä (Chigago, Virginia, Freiburg) sosiaalivaltiota vastaan toimiva teoria. Sitä alettiin kehittämään jo 1950-luvulla, kun suuri pörssiromahdus oli jo painunut ihmisten mielissä unholaan.

Teorian lähtökohtana oli,  että kriisiä eivät aiheuta finanssimarkkinat vaan tuhlaileva ja liian antelias valtio, johon keynesiläinen antisyklinen talous- ja rahapolitiikka tulisi valtion johtamaan. Porvaristo hyljeksi sosiaalisesti anteliasta valtiota ja ajatteli sen pysyvän pystyssä heidän varoillaan ja aiheuttavan taloudellisia taantumia, vaikka todellisuudessa 1930-luvun kriisin aiheutti USA:ssa alkanut pörssikeinottelu.

Keynesiläinen politiikka saavutti 1950-ja 60-luvuilla hyviä tuloksia menestyen erityisesti täystyöllisyystavoitteen toteuttamisessa. Samaan aikaan alkoi kuitenkin uusliberaali strategia onnistua monitahoisessa hyvinvointivaltion kritiikissään, joka sitten johti kriiseihin ja niiden voimistumiseen aina vuoden 2008 suureen odotusarvoisen raha- ja finanssipolitiikan romahdukseen saakka. Tähän neljänkymmenen vuoden aikaan sattuu vasemmiston näköalattomuus, jota voi pitää tragediana. Vasemmistolla olisi ollut käytettävissään edelleen Keynesin luoma ja toimiva teoria, mutta poliittiseksi työvälineeksi se ei kuitenkaan ole onnistunut nousemaan.

Palaten alussa esitettyyn kolmen lähtökohdan tiekarttaan voidaan todeta, että kriisi ja suurten väestönosien kurjistuminen on havaittu, mutta analyysissa ja toimintaohjelmassa uusliberaalin linjan korvaamiseksi keynesiläisessä, valtionvaraan rakentuvassa antisyklisessä politiikassa on epäonnistuttu.

Kun halutaan käydä vastaiskuun uusliberaalia politiikkaa vastaan, pitää osata oivaltaa missä ja koska ratkaiseva taistelu käydään. Tähän tarvitaan riittävän pitkäjänteinen ja uskottava ohjelma, projekti, joka on samalla sosialidemokraattisen liikkeen tuleva tehtävä.

Yrittäjien eläkkeet - uusi rahareikä

Helsingin Sanomien toimittaja Teemu Muhonen kirjoittaa lehden talousosastolla:
"YRITTÄJIEN eläkkeistä on nopeasti kasvanut valtiolle suuri menoerä. Yrittäjien eläkejärjestelmän tukemiseen on ensi vuoden budjettiehdotuksessa varattu noin 290 miljoonaa euroa, kun vielä vuonna 2012 summa oli vain 23 miljoonaa."

Tässä tulee uutta ja tähän saakka vaiettua tietoa yrittäjien eläkkeistä. Yllätys on se että maatalousyrittäjien tapaan myös muut yrittäjät maksattavat eläkkeensä suoraan valtion budjetista. Palkansaajien puolella on kerätty jo 40-50 vuotta työeläkereahastoja, jotka on tarkoitettu turvaamaan valtion budjetin ulkopuolella eläkkeiden maksamista. Minulle on jäänyt käsitys että yrittäjät ovat varsin hanakoita omien eläkemaksujensa sijasta sijoittamaan pörssiin ja erilaisiin odotusarvoisiin kohteisiin. Missä määrin ne muodostuvat tueksi pienille yrittäjäeläkkeille - siitä ei ole tietoa. Paradoksi tilanteessa on se, että ne jotka kaikkein kiihkeimmin ovat vastustaneet vahvaa valtiota, ovat nyt ensimmäisinä kuittaamassa itselleen eläkkeitä valtion budjettivaroista.

Sosiaaliturva ja mikrotyömarkkinat

Saku Uuuninpankkopoika Timonen kiihdyttää vauhtia hallituksen aktiivimallin arvostelussaan. Tavoitteet ovat kokonaan muualla. Hänen mukaansa kysymyksessä on aktiivisesta sosiaaliturvan leikkurista ja saksalaisen mallin mukaisista mikrotyömarkkinoiden luomisesta. Tämä vastaa puolestaan minun mielestäni myös Euroopan Unionin markkina-alisteista lähestymistapaa työllistämiseen. Lainataan Sakun analyysia:

"Työttömyysturvan aktiivimalli on viimeistään nyt toisen tarkastelujakson päätyttyä osoittautunut täsmälleen sellaiseksi pysyväksi tukileikkuriksi kuin osattiin odottaa. Vain kymmenen prosenttia ensimmäisen tarkastelujakson jälkeen alennetulle tuelle joutuneista täytti aktiivimallin ehdot toisen tarkastelujakson aikana. Kaikista työttömistä 38 prosentin tukea leikattiin, kertoo Kela tiedotteessaan."

"Ei hallitus anna keppiä työttömille sen takia, että se nauttisi siitä, eikä päätarkoitus ole säästää. Tarkoitus ei myöskään ole työllistää oikeisiin palkkatöihin. Kyse on hallituksen tavoitteesta saada työllisyysaste 72 prosenttiin ja yli. Sen takia ollaan valmiita tekemään millaisia silmänkääntötemppuja tahansa.

Tavoitteena on saada ensin aikaan mikrotyömarkkinat Saksan mallin mukaisesti. Niillä markkinoilla palkalla ei ole tarkoituskaan tulla toimeen, vaan yhä suurempi osa toimeentulosta saadaan yhteiskunnan tukena. Lopullisena tavoitteena on vastikkeellinen sosiaaliturva Britannian mallin mukaisesti. Siinä työtä tehdään pelkkää sosiaaliturvaa vastaan."

Matto virallisen ulkopolitiikan alta...

Kontula kirjoittaa Facebook-seinällään, että ulkoministerillä ei virkavastuulla toimiessaan ole omaa mielipiteenvapautta.

”Tässä suhteessa ulkoministerin tehtävä eroaa jopa muista ministereistä, sillä perustuslain 93 § mukaan ’Ulkopoliittisesti merkittävien kannanottojen ilmoittamisesta muille valtioille ja kansainvälisille järjestöille vastaa ministeri, jonka toimialaan kansainväliset suhteet kuuluvat’”, Kontula kirjoittaa.

”Hän vetää maton pois Suomen viralliselta linjalta. Hän ei voi edustaa kahta linjaa heikentämättä Suomen virallisen linjan uskottavuutta”, Scheinin sanoi.

Lojaalisuuden ansa

Ilpo Rossi kirjoittaa lojaaliudesta jan sen kaksista kasvoista "Kuuta osoittava sormi "-blogissaan.

Kommunistit olivat väärällä tavalla lojaalisia Neuvostoliiton Kommunistisen puolueen tapaan tulkita työväenliikken arvoperintöä ja onnistuivat luomaan autoritaarisen, ehdottomaan kuuliaisuuteen ja lojaaliuteen perustuvan "reaalisosialismin" mallin. Nyt Euroopan Unioni on luomassa vastaavanlaista, peruskirjoilla yksiulotteiseksi sementoitua yhteiskuntamallia koko Euroopalle. Siinä valtion rooli yhteisen hyvinvoinnin arkkitehtina on kielletty lopullisesti ja keskeinen asema on annettu markkinoille. Onko nyt vuorostaan sosialidemokratia väärällä tavalla kuuliainen ja lojaali sen omia toimintamahdollisuuksia ja poliittista vastuunottoa rajaaville rakenteille?

Europan Unioni on peruskirjoissaan läntisen arvokäsityksen voiton jälkeen lähtenyt luomaan tiukasti markkinoihin tukeutuvaa, koko manteretta koskevaa yhteiskuntajärjestelmää. Suuri paradoksi on, että asettaessaan 1900-luvun historiallisten kokemusten valossa demokraattisen valtion pysyvästi ja peruskirjojen mukaan peruuttamattomasti alisteiseksi markkinoille on syyllistytty  sisällöllisesti samaan virheeseen, jonka autoritaarinen Neuvostoliitto teki suhteessa pääomaan, yksityiseen yrittämiseen ja omistusoikeuteen.

Tiedossa on että koko Eurooppa kantaa mukanaan raskasta historiallista taakkaa, joka ilmenee asenteissa ja luonteenpiirteissä. Pahojen epäonnistumisten jälkeen yritetään tehdä korjausliikkeitä, mutta sukupolvien vaihtuessa yhä uudelleen palataan irrationaaleihin, demokratian ja ihmisoikeuksien kannalta järjettömiin ja turhauttaviin ratkaisuihin. Suhteessa kansaan ja kansoihin se näkyy väärän lojaalisuuden ja solidaarisuuden vaatimuksena. Kansalaisten toimintatavassa se näkyy väärän lojaalisuuden sietämisenä, hyväksymisenä ja ajan kuluessa ilmeisesti myös aktiivisena hyväksymisenä asenteissa ja luonteenpiirteistössä.

Olisiko jotakin tehtävä?