Vesa Puuronen:
MEIDÄN JÄLKEEMME VEDENPAISUMUS – ADORNO OIKEISTORADIKIALISMISTA
Theodor Adorno (1903-1969) oli yksi niistä eurooppalaisista yhteiskuntatieteilijöistä, jotka joutuivat pakenemaan Natsi-Saksan ei-arjalaisiin kohdistamaa vainoa vuonna 1933. Hän kirjoitti vuonna 1932: ”Yhteiskunnan järjettömyys on saavuttanut pisteen, että vain synkimmät ennustukset ovat uskottavia.” Kun otetaan huomioon viime aikaiset tapahtumat USAssa ja Euroopassa, mukaan lukien Suomessa leviävän radikaalin oikeistolaisen populismin ja siihen liittyvät oikeusvaltiota vaarantavat ilmiöt, Adornon lause kuvaa nykytilannetta.
Adornon piti vuonna 1959 Wienissä puheen otsikolla ”Näkökulmia uuteen oikeistoradikalismiin”. Tuossa puheessaan hän pohdiskeli oikeistoradikalismin nousun syitä 1950-luvulla Saksassa. Adornon pohdiskelut voivat valaista myös nykyisen oikeistoradikalismin perustaa.
Adornon mukaan oikeistoradikalismin mahdollistaa se, että fasismin yhteiskunnalliset edellytykset olivat säilyneet saksalaisessa yhteiskunnassa. Keskeisenä hän pitää pääoman keskittymistä, joka johtaa subjektiiviselta tietoisuudeltaan porvarillisten luokkien luokka-aseman pysyvään heikentymiseen. Nämä luokat pyrkivät pitämään kiinni asemastaan, niiden luokkatietoisuuden oleellinen osa on se, että ne vihaavat sosialismia, tai - kuten Adorno toteaa ”Sitä mitä he pitävät sosialismina.”
Jos tarkastellaan USAn tai koko globaalin kapitalismin kehitystä varsinkin nyt Covid 19 pandemian aikana, ei ole vaikea nähdä, että Adornon tilannekuva osuu kohdalleen erittäin hyvin. Globaalikapitalismi on keskittänyt pääomat yhä harvempien käsiin, kun taas erityisesti niin sanottujen länsimaiden keskiluokkien asema on heikentynyt niin globaalisti kuin jokaisessa kansallisvaltiossakin. Tämä, ja porvarillisten luokkien edustajien kyvyttömyys nähdä rakennetta, joka tuottaa heidän tilanteensa heikentymisen, on johtanut siihen, että näiden luokkien edustajat syyttävät sosialisteja omasta ahdingostaan.
Uutena ilmiönä esimerkiksi suomalaisessa oikeistopropagandassa on se, että sosialistien tai kommunistien syyttämisen lisäksi tilaneteen kurjistumisesta syytetään vihreitä, tai yhteisnimellä vihervasemmistoa. Porvarillisen luokkatietoisuuden omaavien ihmisten vääristyneestä todellisuuskuvasta erinomaisen esimerkin tarjoaa kasvatustieteen maisteri, luokanopettaja, Europarlamentaarikko Laura Huhtasaaren käsitys, että Joe Bidenin hallinnon myötä, USA siirtyy kommunistien käsiin.
Porvarillisten luokkien lisäksi myös työväenluokan eri kerrostumien luokkatietoisuus on alhainen ja ymmärrys yhteiskunnan rakenteesta ja siinä vaikuttavista tekijöistä heikko. Palkkatyöläisisten suuri osa syyttää porvariston tavoin ahdingostaan vasemmistoa niin meillä kuin USAssakin. Tämä näkyy USAsssa Trump ja meillä Perussuomalaisten kannatuksena.
Adorno esitti, että oikeistolaisen radikalismin mahdollistaa myös se, että Saksan tärkein vasemmistopuolue SPD (Sozialdemokratische Partei Deutschlands) oli omaksunut keynesiläisen talouspolitiikan, joka ei pyri yhteiskunnan rakenteen muuttamiseen mutta jonka seurauksena keskiluokat voivat köyhtyä. Suomessa keskiluokkia köyhdyttää verotus, joka on keynesiläiseen talouspolitiikkaan perustuvan hyvinvointivaltion ylläpitämisen ehto. Keskiluokat maksavat eniten veroa, mutta niidenkin veronmaksuhalukkuus on horjunut. Suomessa molemmat eduskunnassa edustettuna olevat vasemmistopuolueet kannattavat keynesiläistä talouspolitiikkaa, mikä voi ajaa niiden keskiluokkaisia, potentiaalisia kannattajia oikeistopopulistien eli Perussuomalaisten kannalle.
Adorno tuo esille, että niin keskiluokkien kuin työväenluokankin asemaa uhkaa teknologian kehityksen aiheuttama työmarkkinoiden muutos ja työttömyys: joutuminen tarpeettomaksi. Tästä uhasta on keskusteltu niin meillä kuin muuallakin jo ainakin viidentoista vuoden ajan. Adorno erittelee myös Euroopan tuolloisen yhteisön vaikutusta radikaalin oikeiston kansainvälinen integroituminen voi rajoittaa yksittäisten valtioiden päätösvaltaa. Tämäkin voi johtaa nationalismin ja oikeistoradikalismin nousuun, vaikka integraatiolle ei olisikaan reaalisia vaihtoehtoja.
Adornon mukaan oikeistoradikalismin nousun takana on pelko yhteiskunnan kokonaiskehityksen seurauksista. Siihen vaikuttaa myös se, että demokratia ei missään ole toteutunut taloudessa eikä yhteiskunnassa yleensä vaan on jäänyt muodolliseksi. Oikeistoradikalistiset liikkeet ovat hänen mukaansa demokratian parantumattomia haavoja, jotka osoittavat, että demokratia ei ”vieläkään vastaa täysin omaa käsitettään.”
Oikeistoradikalismin rakenteellisten ehtojen lisäksi Adorno tarkastelee sen psykologisia edellytyksiä. Hänen mukaansa väestön suuren osan kokema epävarmuus ja turvattomuus on saanut aikaan tiedostamattoman toiveen kärsimyksestä ja katastrofista. Hän varoittaa selittämästä näitä toiveita kuitenkaan psykologisesti vaan kehottaa näkemään, että niillä on objektiivinen perusta. Ihmiset toivovat katastrofia, koska heidän yhteiskunnalliset olosuhteensa ovat sellaiset kuin ovat. He eivät toivo perikatoa omalle ryhmälleen vaan koko yhteiskunnalle. Oikeistoradikalismi voi valjastaa tämän toiveen luodessaan viholliskuvia ja kiihottaessaan ihmisiä toimimaan näitä tulevaisuuttaan uhkaavia, kuviteltuja vihollisia vastaan.
Adornon pohdinta on ajankohtaista tänäänkin. 1950-1960-lukujen vaihteessa ei ollut vielä nykyisenkaltaista maahanmuuttoa eikä maahanmuuttajia, joita olisi voitu käyttää vihollisina. Hän toteaa myös, että vaikka oikeistoradikalismi on intellektuaaliselta tasoltaan alhaista eikä sillä ole teoriaa, se ei ole este sen menestykselle, koska sen propagandistiset menetelmät ovat pitkälle kehittyneitä. Tämä lienee yksi selitys niin Donald Trumpin menestykselle USA:ssa kuin Perussuomalaisten menestykselle Suomessa.
Vastapaino julkaisi puheen 2020.