Seppo Tuovinen: Kuuleeko kukaan?
Kari Uusikylä jatkaa kilpailuyhteiskunnan arvostelua. Näin hän kirjoittaa lainaten brittisosiologi Raymond E. Pahlia : ”Monia menestyviä ihmisiä ajaa eteenpäin suoranainen kiihko menestyä lisää. Käveleville ansioluetteloille ei ole olemassa mitään menestyksen jälkeistä olotilaa. Kun menestyjä saavuttaa jonkin tavoitteen, aina seuraa uusia. Menestys ruokkii edelleen intohimoa tavoitella sitä lisää. Tällainen kiihko on kaamea sairaus ja valitettavasti vielä tarttuvaa laatua.”
Olen sitä mieltä, että Uusikylä ja Pahl ovat oikeilla jäljillä. Olemme hyväksyneet vääristynyneen ajattelutavan, josta kirjoititti jo v. 2015 tunnettu brittiekonomisti Will Hutton. Olemme sairastununeet itsekkyyteen, jota pidän syynä meidän aikamme pahimpaan onnettomuuteen: Eriarvoistumisen huimaan kasvuun. Tätä vastaan ovat ihmiset nousseet, Kreikassa, Britanniassa, Ranskassa, Saksassa, Puolassa, Unkarissa jne.
Kriisi on ajassamme vain pahentunut, sillä meille on kerrottu viimeisten 30 vuoden ajan, että kansalaisten laaja hyvinvointi (universal wellbeing) toteutuu oikeudenmukaisuutta ja tasapuolisuutta menettämättä, kun annetaan markkinoiden toimia esteettömästi. Yksilöiden markkinoilla tekemiä päätöksiä/valintoja pidetään moraalisesti ja taloudellisesti ’parempina’, kuin julkishallinnon tai muun yhteisön tekemiä valintoja.
Myös Will Hutton toteaa, että tämän asenteen seurauksena sellainen kansalaisia yhteen sitova käsite kuin ’Me’, minkä kautta asemoidumme yhteisöön, on menetetty. Katse kääntyy omaan minään, kun ei ole perusteita kiinnittyä mihinkään laajempaan, kuten yhteisöön. Väistämätön seuraus tästä on heikentynyt yhteisöllisyys ja välinpitämättömyys kanssaihmisistä. Juuri tästä Kari Uusikyläkin kirjoittaa ties monennenko kerran. Turhaanko? Kuuleeko kukaan?
Kari Uusikylä jatkaa kilpailuyhteiskunnan arvostelua. Näin hän kirjoittaa lainaten brittisosiologi Raymond E. Pahlia : ”Monia menestyviä ihmisiä ajaa eteenpäin suoranainen kiihko menestyä lisää. Käveleville ansioluetteloille ei ole olemassa mitään menestyksen jälkeistä olotilaa. Kun menestyjä saavuttaa jonkin tavoitteen, aina seuraa uusia. Menestys ruokkii edelleen intohimoa tavoitella sitä lisää. Tällainen kiihko on kaamea sairaus ja valitettavasti vielä tarttuvaa laatua.”
Olen sitä mieltä, että Uusikylä ja Pahl ovat oikeilla jäljillä. Olemme hyväksyneet vääristynyneen ajattelutavan, josta kirjoititti jo v. 2015 tunnettu brittiekonomisti Will Hutton. Olemme sairastununeet itsekkyyteen, jota pidän syynä meidän aikamme pahimpaan onnettomuuteen: Eriarvoistumisen huimaan kasvuun. Tätä vastaan ovat ihmiset nousseet, Kreikassa, Britanniassa, Ranskassa, Saksassa, Puolassa, Unkarissa jne.
Kriisi on ajassamme vain pahentunut, sillä meille on kerrottu viimeisten 30 vuoden ajan, että kansalaisten laaja hyvinvointi (universal wellbeing) toteutuu oikeudenmukaisuutta ja tasapuolisuutta menettämättä, kun annetaan markkinoiden toimia esteettömästi. Yksilöiden markkinoilla tekemiä päätöksiä/valintoja pidetään moraalisesti ja taloudellisesti ’parempina’, kuin julkishallinnon tai muun yhteisön tekemiä valintoja.
Myös Will Hutton toteaa, että tämän asenteen seurauksena sellainen kansalaisia yhteen sitova käsite kuin ’Me’, minkä kautta asemoidumme yhteisöön, on menetetty. Katse kääntyy omaan minään, kun ei ole perusteita kiinnittyä mihinkään laajempaan, kuten yhteisöön. Väistämätön seuraus tästä on heikentynyt yhteisöllisyys ja välinpitämättömyys kanssaihmisistä. Juuri tästä Kari Uusikyläkin kirjoittaa ties monennenko kerran. Turhaanko? Kuuleeko kukaan?
Peruskoulun luonne on nykyisen hallituspolitiikan myötä muuttumassa omaehtoisuuden ja henkisen vapautumisen sijasta markkinoiden ja pääoman ehdollistamaksi malliksi. Se johtaa paitsi oppilaan, myös opettajan identiteettikriisiin. Luovalle, idealistiselle, yhteiskunnallisesti ja psykoanalyyttisesti asennoituneelle oppilaalle käy huonosti; hänet luokitellaan pimahtaneeksi ja sopeutumattomaksi "radikaaleiksi".Tästä markkinaehtoisesta "subjektimallista" saksalainen Frankfurtin sosiaalipsykologiaa seuraava analyytikko Helmuth Wehr on kirjoittanut erinomaisen tutkimuksen. Tähän teemaan kannattaa palata uudelleen, koska se tarkoittaa koululaitoksemme perusfilosofian ohjaamista täysin väärille raiteille.
VastaaPoista