Euroopan Keskuspankin taloudellinen elvytys
EKP:n määrällinen elvytys on tarkoitettu suuntautuvan pankkien kautta toteutetun valtion velkakirjojen osto-ohjelman kautta. Se tähtää markkinaehtoisen taloudellisen aktiviteetin lisäämiseen, jonka oletetaan heijastuvan ostovoiman lisääntymisenä ja voimistuvana kasvuna koko kansantalouteen. On kuitenkin muistettava, että erilaisia julkisia rahoitusinstrumentteja hyödyntäva yksityinen sekltori ei toimi yhteiskunta- vaan yritysvastuisesti. Valtio ei voi velvoittaa yrityksiä investoimaan, varsinkaan heikon ostovoiman vallitessa, vaikka suurten joukkojen kulutushalukkuus (kulutuskysyntä) olisikin suurta.
Miksi ei valtion ja julkisen sektorin kautta?
Miksi määrällistä elvytystä ei toteuteta Euroopassa demokraattiseksi luonnehditun valtion ja sen valmiiden rakenteiden kautta? Euroopan valuuttaunionin perustamisen yhteydessä yhteydessä siihen liittyneet jäsenvaltiot luopuivat itsenäisistä kansallisista pankeistaan ja siten kansallisella tasolla tapahtuva rakenteellinen elvytys keskuspankin endogeenisen rahanmuodostuksen keinoilla loppui.
Monetarismin kritiikkiä
Toimintalinjaksi tuli eksogeeninen, määrällisesti rajoitetun rahatalouden linja, josta kirjassaan "Rahatalous haltuun" Jussi Aholas ja Lauri Holappa kirjoittavat kirjan luvussa 4. "Nykyaikainen rahatalousjärjestelmä", sen kohdassa 4.4. "Julkinen kulutus ja valtion raha" ( ss. 156-157) mm. seuraavasti:
"Monet edelleen voimassaolevat rahapolitiikan demokraattista kontrollia rajoittavat institutionaaliset järjestelyt ovat siis seurausta monetaristisesta talousteoriasta. Tämä on siinä mielessä erikoista, että monetarismin pyrkimys säädellä rahamäärän kasvuvauhtia on modernissa rahatalousjärjestelmässä väistämättä tuhoon tuomittu, kuten edellä osoitettiin. Monetaristit eivät milloinkaan ymmärtäneet, että rahan tarjonta on endogeenista, minkä vuoksi heidän poliittiset suosituksensakin olivat useimmiten lähinnä haitallisia.
Juridiset ja institutionaaliset rajoitteet eivät kuitenkaan kumoa uuschartalistista perusargumenttia, jonka mukaan rahapoliittisesti suvereeni valtio ei voi milloinkaan joutua maksukyvyttömäksi. On tietenkin selvää, että halutessaan rahapoliittisesti itsenäinen valtio voi jättää maksunsa maksamatta. Yhtä lailla on selvää, että halutessaan rahapoliittisesti itsenäinen valtio voi myös luoda mitä tahansa rajoiotteita omalle toiminnalleen. Nämä ovat kuitenkin rajoitteita, joiosta se voi halutessaan milloin tahansa luopua."
-
-"On lisäksi epätodennäköistä, että lopulta yksikään keskuspankki voisi kriisitilanteessa pidättäytyä valtion rahoittamisesta. Vaikka monilta keskuspankeilta (mm. Suomen Pankilta, IR) on kielletty valtion kulutuksen suora rahoittaminen, on niiden tehtävänä kuitenkin aina rahoitusjärjestelmän vakaudesta huolehtiminen ja monesti myös viime käden lainoittajana toimiminen. Nämä tehtävät saattavat olla ristiriidassa valtion lainoituskiellon kanssa, jolloin jää yleensä keskuspankin harkittavaksi, miten tilanteessa tulisi toimia. On kuitenkin selvää, että viime kädessä rahoituskiellosta luovutaan poliitisella päätöksellä, jos muu ei auta. On lähes mahdotonta kuvitella, että yksikään keskuspankki haluaisi ajaa oman valtionsa pysyvästi maksukyvyttömäksi.""
Tämä Euroopan Unionin puhtaaasti monetaristinen linja näkyy selvästi mm. Suomen Pankkia koskevassa laissa, sen 6. pykälässä:
Julkisen rahoituksen kielto
Suomen Pankki ei saa antaa luottoa Euroopan unionin toimielimille tai laitoksille, Euroopan unionin jäsenvaltiolle, sen alueelliselle, paikalliselle tai muulle viranomaiselle taikka muulle julkisyhteisölle.
Suomen Pankki ei myöskään saa merkitä 1 momentissa tarkoitettujen yhteisöjen liikkeeseen laskemia velkasitoumuksia.
Mitä 1 ja 2 momentissa säädetään, koskee luottolaitoksia lukuun ottamatta myös yrityksiä, joissa 1 momentissa tarkoitetulla julkisyhteisöllä on määräysvalta. Suomen Pankin on keskuspankkirahoituksessa kohdeltava julkisessa omistuksessa olevia luottolaitoksia samalla tavalla kuin yksityisiä luottolaitoksia.
Esimerkiksi Ruotsin Keskuspankilla ei tällaista rajoitusta suhteessa valtioon tai ylipäätään julkiseen sektoriin ole. Vaikka se korostaakin rahan arvon säilyttämistä ja tehokasta rahoituspolitiikkaa, se on kuitenkin hengeltään moniarvoinen ja sallii myös endogeenisen rahoituspolitiikan koko laajuudessaan. Hyvinvointivaltio Ruotsi on kuitenkin selvinnyt niin hyvin, että rahoituspolitiikan koko arsenaalia ei ole ilmeisestikään tarvinnut näkyvästi ja koko voimallaan aktivoida.
Euroopan Valuuttaunioni on rakenteeltaan yksiulotteinen monetaristinen loukku, jossa sosialidemokraattisilla arvoilla ei ole kuin marginaalinen rooli pahimpien epäkohtien epäkiitollisena korjaajana ilman endogeenista rahoitusinstrumenttia.
Tätä marxismi-leninismin kaltaista, yhden ulottuvuuden poliittista ratkaisua en osannut odottaa, kun Suomi päätti Eduskunnan päätöksellä liittyä euroon ja Euroopan Valuuttaunioniin. Korostettiin länsimaisia arvoja ja yhteyttä perinteisiin demokratian arvoihin. Nyt tieteellisen sosialismin vastineeksi läntisessä arvoyhteisössä on kuitenkin noussut uusliberalistinen monetarismi. Euroopan Unionin konsolidoidun peruskirjan mukaan päätös on lopullinen, peruuttamaton eikä sitä saa edes kysenalaistaa: 130. artiklan mukaan
"Käyttäessään sille perussopimuksilla ja EKPJ:n ja EKP:n perussäännöllä annettuja valtuuksiaan tai suorittaessaan niillä sille annettuja tehtäviään ja velvollisuuksiaan Euroopan keskuspankki tai kansallinen keskuspankki taikka Euroopan keskuspankin tai kansallisen keskuspankin päätöksentekoelimen jäsen ei pyydä eikä ota ohjeita unionin toimielimiltä, elimiltä tai laitoksilta, jäsenvaltioiden hallituksilta eikä miltään muultakaan taholta. Unionin toimielimet, elimet ja laitokset sekä jäsenvaltioiden hallitukset sitoutuvat kunnioittamaan tätä periaatetta ja pidättymään yrityksistä vaikuttaa Euroopan keskuspankin tai kansallisten keskuspankkien päätöksentekoelinten jäseniin heidän suorittaessaan tehtäviään."
Matematiikan termein ilmaistuna: Mot.
Paavo Lipposta - Euroopan Valuuttaunioniin liittymisen aikaista pääministeriä muistellen totean vain, että olisi sokean Kreetankin pitänyt nähdä, mihin hirttosilmukkaan olemme sosialidemokratiaa ja sen suurta ylpeydenaihetta, pohjoismaista hyvinvointivaltiota viemässä. Miten tästä selvitään eteenpäin ja mitä seuraukset tulevat olemaan, on aavistelujen varassa ja toistaiseksi hämärän peitossa. Kun liikkeen ohjelmia - mm. periaateohjelmaa - kirjoitetaan, ei tässä asiassa pitäisi syyllistyä väärään lojaalisuuteen.
Lisäys 5.9. 2018
1) Helsingin Sanomat kirjoittaa ensimmäisessä pääkirjoituksessaan 5.9. 2018 Sosialidemokratian romahtamisesta Euroopassa. Tilanne on todellinen ja mielestäni yksi keskeisistä syistä - sitä ei mainita pääkirjoituksessa keskeisiä syitä kuvattaessa - on Euroopan Unionin monetaristinen luonne ja tämän kansanvaltaista hyvinvointivaltiota vastaan saneltu ehdoton diktaatti Euroopan Unionin peruskirjoissa. Lyhyesti sanottuna: Jos sosialidemokratialta odotetaan kansanvaltaisen hyvinvointivaltion rakentamisen jatkamista, Euroopan Unionin oloissa se on poissuljettu vaihtoehto. Sosialidemokratialla ei ole sijaa eurooppalaisessa rakenteessa. Vaikka kansallisissa vaaleissa tulisi rajukin voitto, se ei muuta Euroopan Unionissa mitään.
2) Kun Euroopan Unionin toimielimet sitoutuvat kunnioittamaan EU:n konsolidoidun peruskirjan mukaista politiikkaa, herää kysymys: voiko sosialidemokraattisesta poliittisesta taustasta toimiva henkilö ottaa vastaan Euroopan Unionin vastuullisia tehtäviä? Onko hänellä minkäänlaisia mahdollisuuksia onnistua tehtävässään oman arvomaailmansa kannalta? Tällä hetkellä suomalaisia demareita ei taida olla ollenkaan EU:n keskeisissä tehtävissä ja ainakin yksi johtava suomalainen sosialidemokraatti on kieltäytynyt jääden mieluummin kotimaan parlamenttiin kansanedustajaksi. Tämä on tärkeä strateginen kysymys ja soisi käytävän keskustelua toimintalinjastamme Euroopan Unionin ja sen instituutioiden keskeisiä tehtäviä täytettäessä.
EKP:n määrällinen elvytys on tarkoitettu suuntautuvan pankkien kautta toteutetun valtion velkakirjojen osto-ohjelman kautta. Se tähtää markkinaehtoisen taloudellisen aktiviteetin lisäämiseen, jonka oletetaan heijastuvan ostovoiman lisääntymisenä ja voimistuvana kasvuna koko kansantalouteen. On kuitenkin muistettava, että erilaisia julkisia rahoitusinstrumentteja hyödyntäva yksityinen sekltori ei toimi yhteiskunta- vaan yritysvastuisesti. Valtio ei voi velvoittaa yrityksiä investoimaan, varsinkaan heikon ostovoiman vallitessa, vaikka suurten joukkojen kulutushalukkuus (kulutuskysyntä) olisikin suurta.
Miksi ei valtion ja julkisen sektorin kautta?
Miksi määrällistä elvytystä ei toteuteta Euroopassa demokraattiseksi luonnehditun valtion ja sen valmiiden rakenteiden kautta? Euroopan valuuttaunionin perustamisen yhteydessä yhteydessä siihen liittyneet jäsenvaltiot luopuivat itsenäisistä kansallisista pankeistaan ja siten kansallisella tasolla tapahtuva rakenteellinen elvytys keskuspankin endogeenisen rahanmuodostuksen keinoilla loppui.
Monetarismin kritiikkiä
Toimintalinjaksi tuli eksogeeninen, määrällisesti rajoitetun rahatalouden linja, josta kirjassaan "Rahatalous haltuun" Jussi Aholas ja Lauri Holappa kirjoittavat kirjan luvussa 4. "Nykyaikainen rahatalousjärjestelmä", sen kohdassa 4.4. "Julkinen kulutus ja valtion raha" ( ss. 156-157) mm. seuraavasti:
"Monet edelleen voimassaolevat rahapolitiikan demokraattista kontrollia rajoittavat institutionaaliset järjestelyt ovat siis seurausta monetaristisesta talousteoriasta. Tämä on siinä mielessä erikoista, että monetarismin pyrkimys säädellä rahamäärän kasvuvauhtia on modernissa rahatalousjärjestelmässä väistämättä tuhoon tuomittu, kuten edellä osoitettiin. Monetaristit eivät milloinkaan ymmärtäneet, että rahan tarjonta on endogeenista, minkä vuoksi heidän poliittiset suosituksensakin olivat useimmiten lähinnä haitallisia.
Juridiset ja institutionaaliset rajoitteet eivät kuitenkaan kumoa uuschartalistista perusargumenttia, jonka mukaan rahapoliittisesti suvereeni valtio ei voi milloinkaan joutua maksukyvyttömäksi. On tietenkin selvää, että halutessaan rahapoliittisesti itsenäinen valtio voi jättää maksunsa maksamatta. Yhtä lailla on selvää, että halutessaan rahapoliittisesti itsenäinen valtio voi myös luoda mitä tahansa rajoiotteita omalle toiminnalleen. Nämä ovat kuitenkin rajoitteita, joiosta se voi halutessaan milloin tahansa luopua."
-
-"On lisäksi epätodennäköistä, että lopulta yksikään keskuspankki voisi kriisitilanteessa pidättäytyä valtion rahoittamisesta. Vaikka monilta keskuspankeilta (mm. Suomen Pankilta, IR) on kielletty valtion kulutuksen suora rahoittaminen, on niiden tehtävänä kuitenkin aina rahoitusjärjestelmän vakaudesta huolehtiminen ja monesti myös viime käden lainoittajana toimiminen. Nämä tehtävät saattavat olla ristiriidassa valtion lainoituskiellon kanssa, jolloin jää yleensä keskuspankin harkittavaksi, miten tilanteessa tulisi toimia. On kuitenkin selvää, että viime kädessä rahoituskiellosta luovutaan poliitisella päätöksellä, jos muu ei auta. On lähes mahdotonta kuvitella, että yksikään keskuspankki haluaisi ajaa oman valtionsa pysyvästi maksukyvyttömäksi.""
Tämä Euroopan Unionin puhtaaasti monetaristinen linja näkyy selvästi mm. Suomen Pankkia koskevassa laissa, sen 6. pykälässä:
Julkisen rahoituksen kielto
Suomen Pankki ei saa antaa luottoa Euroopan unionin toimielimille tai laitoksille, Euroopan unionin jäsenvaltiolle, sen alueelliselle, paikalliselle tai muulle viranomaiselle taikka muulle julkisyhteisölle.
Suomen Pankki ei myöskään saa merkitä 1 momentissa tarkoitettujen yhteisöjen liikkeeseen laskemia velkasitoumuksia.
Mitä 1 ja 2 momentissa säädetään, koskee luottolaitoksia lukuun ottamatta myös yrityksiä, joissa 1 momentissa tarkoitetulla julkisyhteisöllä on määräysvalta. Suomen Pankin on keskuspankkirahoituksessa kohdeltava julkisessa omistuksessa olevia luottolaitoksia samalla tavalla kuin yksityisiä luottolaitoksia.
Esimerkiksi Ruotsin Keskuspankilla ei tällaista rajoitusta suhteessa valtioon tai ylipäätään julkiseen sektoriin ole. Vaikka se korostaakin rahan arvon säilyttämistä ja tehokasta rahoituspolitiikkaa, se on kuitenkin hengeltään moniarvoinen ja sallii myös endogeenisen rahoituspolitiikan koko laajuudessaan. Hyvinvointivaltio Ruotsi on kuitenkin selvinnyt niin hyvin, että rahoituspolitiikan koko arsenaalia ei ole ilmeisestikään tarvinnut näkyvästi ja koko voimallaan aktivoida.
Euroopan Valuuttaunioni on rakenteeltaan yksiulotteinen monetaristinen loukku, jossa sosialidemokraattisilla arvoilla ei ole kuin marginaalinen rooli pahimpien epäkohtien epäkiitollisena korjaajana ilman endogeenista rahoitusinstrumenttia.
Tätä marxismi-leninismin kaltaista, yhden ulottuvuuden poliittista ratkaisua en osannut odottaa, kun Suomi päätti Eduskunnan päätöksellä liittyä euroon ja Euroopan Valuuttaunioniin. Korostettiin länsimaisia arvoja ja yhteyttä perinteisiin demokratian arvoihin. Nyt tieteellisen sosialismin vastineeksi läntisessä arvoyhteisössä on kuitenkin noussut uusliberalistinen monetarismi. Euroopan Unionin konsolidoidun peruskirjan mukaan päätös on lopullinen, peruuttamaton eikä sitä saa edes kysenalaistaa: 130. artiklan mukaan
"Käyttäessään sille perussopimuksilla ja EKPJ:n ja EKP:n perussäännöllä annettuja valtuuksiaan tai suorittaessaan niillä sille annettuja tehtäviään ja velvollisuuksiaan Euroopan keskuspankki tai kansallinen keskuspankki taikka Euroopan keskuspankin tai kansallisen keskuspankin päätöksentekoelimen jäsen ei pyydä eikä ota ohjeita unionin toimielimiltä, elimiltä tai laitoksilta, jäsenvaltioiden hallituksilta eikä miltään muultakaan taholta. Unionin toimielimet, elimet ja laitokset sekä jäsenvaltioiden hallitukset sitoutuvat kunnioittamaan tätä periaatetta ja pidättymään yrityksistä vaikuttaa Euroopan keskuspankin tai kansallisten keskuspankkien päätöksentekoelinten jäseniin heidän suorittaessaan tehtäviään."
Matematiikan termein ilmaistuna: Mot.
Paavo Lipposta - Euroopan Valuuttaunioniin liittymisen aikaista pääministeriä muistellen totean vain, että olisi sokean Kreetankin pitänyt nähdä, mihin hirttosilmukkaan olemme sosialidemokratiaa ja sen suurta ylpeydenaihetta, pohjoismaista hyvinvointivaltiota viemässä. Miten tästä selvitään eteenpäin ja mitä seuraukset tulevat olemaan, on aavistelujen varassa ja toistaiseksi hämärän peitossa. Kun liikkeen ohjelmia - mm. periaateohjelmaa - kirjoitetaan, ei tässä asiassa pitäisi syyllistyä väärään lojaalisuuteen.
Lisäys 5.9. 2018
1) Helsingin Sanomat kirjoittaa ensimmäisessä pääkirjoituksessaan 5.9. 2018 Sosialidemokratian romahtamisesta Euroopassa. Tilanne on todellinen ja mielestäni yksi keskeisistä syistä - sitä ei mainita pääkirjoituksessa keskeisiä syitä kuvattaessa - on Euroopan Unionin monetaristinen luonne ja tämän kansanvaltaista hyvinvointivaltiota vastaan saneltu ehdoton diktaatti Euroopan Unionin peruskirjoissa. Lyhyesti sanottuna: Jos sosialidemokratialta odotetaan kansanvaltaisen hyvinvointivaltion rakentamisen jatkamista, Euroopan Unionin oloissa se on poissuljettu vaihtoehto. Sosialidemokratialla ei ole sijaa eurooppalaisessa rakenteessa. Vaikka kansallisissa vaaleissa tulisi rajukin voitto, se ei muuta Euroopan Unionissa mitään.
2) Kun Euroopan Unionin toimielimet sitoutuvat kunnioittamaan EU:n konsolidoidun peruskirjan mukaista politiikkaa, herää kysymys: voiko sosialidemokraattisesta poliittisesta taustasta toimiva henkilö ottaa vastaan Euroopan Unionin vastuullisia tehtäviä? Onko hänellä minkäänlaisia mahdollisuuksia onnistua tehtävässään oman arvomaailmansa kannalta? Tällä hetkellä suomalaisia demareita ei taida olla ollenkaan EU:n keskeisissä tehtävissä ja ainakin yksi johtava suomalainen sosialidemokraatti on kieltäytynyt jääden mieluummin kotimaan parlamenttiin kansanedustajaksi. Tämä on tärkeä strateginen kysymys ja soisi käytävän keskustelua toimintalinjastamme Euroopan Unionin ja sen instituutioiden keskeisiä tehtäviä täytettäessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti