Onko vasemmisto ollut aina avuton Eurooppa-politiikassa?
Stuart Holland, Coimbran yliopiston taloustieteen vieraileva professori vastaa tässä Social Europe-verkkolehden kirjoituksessa eräiden eurooppalaista politiikkaa pitkään seuranneiden väitteeseen, jonka mukaan sosialidemokratia ja eurooppalainen vasemmisto ylipäätään olisi ollut vetäytyvällä, älyllisellä "kruunusta luopumisen" linjalla sitten 1980-luvun. Holland vastaa kirjoituksessaan muutamiin esitettyihin väitteisiin, joiden mukaan ranskalaiset sosialistit, mm. Jacques Delors olisivat asettuneet asettuneen Mitterandin epäonnistuneiden, keynesiläisiksi luokiteltujen hankkeiden jälkeen taloudellisen globaalin kilpailun kannalle.
Holland todistaa, että näin ei ollut asianlaita ja että Delors haki yhdessä eurooppalaisten sosialistien kuten Itävallan Kreiskyn ja Saksan Brandtin kanssa Euroopan yhteisön ja jäsenvaltioiden kautta rakentuvaa kansanvaltaista sosiaalista ratkaisua, johon mm. Helmuth Kohl periaatteessa myöntyi.
Ratkaisumalli ei edellyttänyt peruskirjojen avaamista. Vastauksena olivat mm. Eurobondi eli eurooppalaiset joukkovelkakirjalainat ja Euroopan Investointipankki, joka Delorsin mielestä olisi ollut juuri se elin jota kautta suuret makroluokan hankkeet - välttämättömät Euroopan dynaamisen kehityksen kannalta - saataisiin käyntin. Delors painotti, että Euroopan talousunionin rakentaminen ordoliberaalille perustalle merkitsisi ennenpitkää koko hankkeen epäonnistumista.
Hän oli avaamassa keskustelua Eurobondeista eurooppalaisena versiona Rooseveltin "New Deal" avaukselle 1930-luvun alussa tapahtuneen suuren pörssiromahduksen jälkeen. Tätä liittokansleri Angela Merkel asettui kuitenkin vastustamaan, mutta esimerkiksi Ranskan presidentti Emmanuel Macron puolestaan kuitenkin tukee suurten ja välttämättömien eurooppalaisten hankkeiden aikaansaamiseksi. Euroopan Investointipankkia ja Euroopan Investointirahastoa koskevien ehdotusten osalta Delors sai ajatukselle hyväksynnän, mutta rahoituspohja rakennettiin niin matalaksi että Investointipankki ja - rahasto ovat yltäneet vain pienimuotoisiin rakenneratkaisuihin.
Sittemminhän EU:n konsolidoidussa peruskirjassa nämä instituutiot on sidottu tiukasti ja peruuttamattomaksi tarkoitetulla tavalla ordoliberalistiseen Euroopan Unionin perusrakenteeseen. Holland väittää, että Kreikan vasemmistolainen Syriza-puolue olisi ollut hänen ja Yanis Varoufakisin ehdotuksen pohjalta valmis "New Deal" -tyyppiseen eurooppalaiseen kehittämismalliin, mutta eräät sosialistit, Hollannin työväenpuolueen talousmies ja sd-euroryhmän puheenjohtaja Jeroen Djisselbloem järjestivät hautajaiset tälle dynaamiselle sosialidemokraattiselle lähestymistavalle yhdessä Saksan valtionvarainministerin Wolfgang Schäublen kanssa Kreikan nujertamisen muodossa.
Tämä Ranskan Delorsin, Itävallan Kreiskyn, Saksan Brandtin ja Smithin ajama - ja jopa eräiden maltillisten konservatiivien hyväksymä - vahvan valtion varaan rakentuva visio ajettiin alas, mikä merkitsi pysyvää kriisiä sosialidemokraattisille hallituksille Euroopassa ja samalla koko eurooppalaisen sosialidemokratian kriisiä. Saksan vihreiden entisen ulkoministerin määritelmä on Hollandin mielestä oikeaanosuva: eurooppalaisen Saksan sijasta olemme saaneet saksalaisen Euroopan. Holland asettaa toivonsa Ranskan presidenttiin Emmanuel Macroniin ja Saksan nykyiseen valtionvarainministeri Olof Scholzeen, jotka ovat siinä asemassa että "eurooppalainen New Deal" olisi elvytettävissä - Jacques Delorssin ja 1900-luvun lopun vahvojen sosialidemokraattisten johtajien hengessä.
Keskeistä Hollanden kirjoituksessa on 1980-luvun Euroopan Komission vuosien 1985-95 puheenjohtajan Jacques Delorsin pyrkimysten näkeminen perinteisen sosialidemokraattisen hyvinvointivaltionäkemyksen eteenpäinviejänä, ei sosialidemokraattisten arvojen "kruunustaluopujana", jollaiseen väitteeseen hän kirjoituksellaan pyrkii vastaamaan.
Euroopan Unionissa on sitten 1980-luvun lopun tapahtunut muutos markkina-alisteiseen suuntaan, joka sittemmin on sinetöity pysyväksi EU:n perussopimuksiin. Ajatus demokratiasta, jossa kaiken yläpuolella on perustuslaillinen, markkinaliberaali dogmi, tuo minulle mieleen DDR:n Sosialistisen yhtenäisyyspuolueen, jossa puoluejärjestelmä pakotettiin oletettujen sosialististen perusarvojen hengessä toimivaksi. Nämä syvästi autoritaariset rakenneratkaisut ovat sosialidemokratialle täysin vieraita ja sen kanssa yhtensopimattomia.
Stuart Holland, Coimbran yliopiston taloustieteen vieraileva professori vastaa tässä Social Europe-verkkolehden kirjoituksessa eräiden eurooppalaista politiikkaa pitkään seuranneiden väitteeseen, jonka mukaan sosialidemokratia ja eurooppalainen vasemmisto ylipäätään olisi ollut vetäytyvällä, älyllisellä "kruunusta luopumisen" linjalla sitten 1980-luvun. Holland vastaa kirjoituksessaan muutamiin esitettyihin väitteisiin, joiden mukaan ranskalaiset sosialistit, mm. Jacques Delors olisivat asettuneet asettuneen Mitterandin epäonnistuneiden, keynesiläisiksi luokiteltujen hankkeiden jälkeen taloudellisen globaalin kilpailun kannalle.
Holland todistaa, että näin ei ollut asianlaita ja että Delors haki yhdessä eurooppalaisten sosialistien kuten Itävallan Kreiskyn ja Saksan Brandtin kanssa Euroopan yhteisön ja jäsenvaltioiden kautta rakentuvaa kansanvaltaista sosiaalista ratkaisua, johon mm. Helmuth Kohl periaatteessa myöntyi.
Ratkaisumalli ei edellyttänyt peruskirjojen avaamista. Vastauksena olivat mm. Eurobondi eli eurooppalaiset joukkovelkakirjalainat ja Euroopan Investointipankki, joka Delorsin mielestä olisi ollut juuri se elin jota kautta suuret makroluokan hankkeet - välttämättömät Euroopan dynaamisen kehityksen kannalta - saataisiin käyntin. Delors painotti, että Euroopan talousunionin rakentaminen ordoliberaalille perustalle merkitsisi ennenpitkää koko hankkeen epäonnistumista.
Hän oli avaamassa keskustelua Eurobondeista eurooppalaisena versiona Rooseveltin "New Deal" avaukselle 1930-luvun alussa tapahtuneen suuren pörssiromahduksen jälkeen. Tätä liittokansleri Angela Merkel asettui kuitenkin vastustamaan, mutta esimerkiksi Ranskan presidentti Emmanuel Macron puolestaan kuitenkin tukee suurten ja välttämättömien eurooppalaisten hankkeiden aikaansaamiseksi. Euroopan Investointipankkia ja Euroopan Investointirahastoa koskevien ehdotusten osalta Delors sai ajatukselle hyväksynnän, mutta rahoituspohja rakennettiin niin matalaksi että Investointipankki ja - rahasto ovat yltäneet vain pienimuotoisiin rakenneratkaisuihin.
Sittemminhän EU:n konsolidoidussa peruskirjassa nämä instituutiot on sidottu tiukasti ja peruuttamattomaksi tarkoitetulla tavalla ordoliberalistiseen Euroopan Unionin perusrakenteeseen. Holland väittää, että Kreikan vasemmistolainen Syriza-puolue olisi ollut hänen ja Yanis Varoufakisin ehdotuksen pohjalta valmis "New Deal" -tyyppiseen eurooppalaiseen kehittämismalliin, mutta eräät sosialistit, Hollannin työväenpuolueen talousmies ja sd-euroryhmän puheenjohtaja Jeroen Djisselbloem järjestivät hautajaiset tälle dynaamiselle sosialidemokraattiselle lähestymistavalle yhdessä Saksan valtionvarainministerin Wolfgang Schäublen kanssa Kreikan nujertamisen muodossa.
Tämä Ranskan Delorsin, Itävallan Kreiskyn, Saksan Brandtin ja Smithin ajama - ja jopa eräiden maltillisten konservatiivien hyväksymä - vahvan valtion varaan rakentuva visio ajettiin alas, mikä merkitsi pysyvää kriisiä sosialidemokraattisille hallituksille Euroopassa ja samalla koko eurooppalaisen sosialidemokratian kriisiä. Saksan vihreiden entisen ulkoministerin määritelmä on Hollandin mielestä oikeaanosuva: eurooppalaisen Saksan sijasta olemme saaneet saksalaisen Euroopan. Holland asettaa toivonsa Ranskan presidenttiin Emmanuel Macroniin ja Saksan nykyiseen valtionvarainministeri Olof Scholzeen, jotka ovat siinä asemassa että "eurooppalainen New Deal" olisi elvytettävissä - Jacques Delorssin ja 1900-luvun lopun vahvojen sosialidemokraattisten johtajien hengessä.
Keskeistä Hollanden kirjoituksessa on 1980-luvun Euroopan Komission vuosien 1985-95 puheenjohtajan Jacques Delorsin pyrkimysten näkeminen perinteisen sosialidemokraattisen hyvinvointivaltionäkemyksen eteenpäinviejänä, ei sosialidemokraattisten arvojen "kruunustaluopujana", jollaiseen väitteeseen hän kirjoituksellaan pyrkii vastaamaan.
Euroopan Unionissa on sitten 1980-luvun lopun tapahtunut muutos markkina-alisteiseen suuntaan, joka sittemmin on sinetöity pysyväksi EU:n perussopimuksiin. Ajatus demokratiasta, jossa kaiken yläpuolella on perustuslaillinen, markkinaliberaali dogmi, tuo minulle mieleen DDR:n Sosialistisen yhtenäisyyspuolueen, jossa puoluejärjestelmä pakotettiin oletettujen sosialististen perusarvojen hengessä toimivaksi. Nämä syvästi autoritaariset rakenneratkaisut ovat sosialidemokratialle täysin vieraita ja sen kanssa yhtensopimattomia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti