Jussi Ahokkaan ja Lauri Holapan kirjaa "Rahatalous haltuun - irti kurjistavasta talouspolitiikasta" (Like Kustannus Oy 2014) ei taida enää olla saatavissa muutenkuin satunnaisesti kirjastojen kautta. Olen lainaillut kirjan jälkikeynesiläistä lähestymistapaa - toivottavasti oikein - eri yhteyksissä ja mm. blogeissani tuonut keskusteluun finanssi- ja rahapolitiikan endogeenisen ja eksogeenisen ulottuvuuden ja niiden eroavaisuuden. Jotta analyysi saisi vähän syvällisempää ulottuvuutta, linkitän tähän Ahokkaan ja Holapan vastauksen Juha Tervalan Kansantaloudellisessa aikakauskirjassa esittämään jälkikeynesiläisyyden kritiikkiin.
Artikkelissa vastataan Juha Tervalan suomalaista jälkikeynesiläisyyttä käsitelleeseen kirjoitukseen. Tervalan kirjoitus osoittautuu objektiivisen ja laadukkaan kriittisen katsauksen sijasta huolimattomasti kirjoitetuksi arvioksi Jussi Ahokkaan ja Lauri Holapan Rahatalous haltuun -kirjasta. Artikkelissa osoitetaan, että Tervalan väitteet Ahokkaan ja Holapan suorittamasta taloustieteen vääristelystä eivät pidä paikkaansa.
----
Mitä Tervalan artikkeli ja sen julkaiseminen Kansantaloudellisessa aikakauskirjassa kertovat suomalaisesta taloustieteellisestä keskustelusta? Nähdäksemme ne ovat merkki siitä, ettei aika ole Suomessa edelleenkään kypsä laaja-alaiselle rakentavalle taloustieteelliselle keskustelulle.
---
Mikäli jälkikeynesiläiseen teoriaan suhtauduttaisiin vakavasti ja jälkikeynesiläisistä argumenteista keskusteltaisiin avoimesti ja rehellisesti taloustieteen piirissä ja julkisesti, myös talouspolitiikkaan voisi syntyä uudenlaisia näkemyksiä ja yhteiskuntapolitiikkaan voisi avautua nykyisestä poikkeavia mahdollisuuksia.
11.11. 2018 Pentti Hämäläinen:
Erityisen merkillepantavaa on se, että valtavirtaisessa talousajattelussa jätetään julkinen, erityisesti valtion toiminta kuin sivustakatsojaksi, käytännössä erilaisten avustusten jakajaksi elinkeinoelämälle ja tutkimuslaitosten rahoittajaksi. Niidenkin tulosten edunsaajiksi osoittautuvat usein hyvin menestyvät yhtiöt, mitkä edelleen 'iskevät suonta' valtion piikkiin, kun sellainen on olemassa.
Muistamme, kuinka kävi Pekkarisen ryhmän taannoiselle yritykselle löytää uusia perusteluja valtiontuen käytölle. Sisäpiiri ei siihen suostunut. Valtiolla pitäisi olla mm. selkeästi oma teollisen talouden kehittämisohjelma (katsokaamme, mitä Saksa on jo pitkään tehnyt Industrie 4.0 -ohjelman puitteissa; meillä ei aiheesta mitään julkisuudessa! ) ja sitä tukeva tutkimuspolitiikka. Se mahdollistaisi talouden uudistumisen tehokkaasti, kun paradigma muuttuu teknisesti sekä sen siivittämänä myös yhteiskunnan muut rakenteet koulutussisältöjä ja logistiikkaa myöten.
Tulee uudelleen nostaa keskusteluun esim. Marianne Mazzucaton erinomaiset kirjoitukset ja teesit siitä, mikä on ollut julkisen rooli talouden rakenneuudistusten ja markkinamenestyksen taustalla teknisesti edistyneissä ja markkinoita hallitsevissa talouksissa. Samoin on hyvä katsoa, miten luonnehtii teollisuuden merkitystä taloudessa ja taloustiedettä 'tieteenä' tunnettu Ha-Joon Chang, tuo korealais-brittiläinen professori: teollisuus on talouden ydintä; sen uudistumisesta on pidettävä huolta.
Pelkkä pörssitoimijoiden ja muiden meklareiden pyörittämä johdannaistalous ei juurikaan reaalitalouteen kiinnity. Niistä seuraa kuplia, mitkä kyllä reaalitalouttakin koettelevat, kuten koettu on.
Ja Chang taloustieteestä tieteenä: vain pieni osa sijoittuu ankarien tieteenkriteerien piiriin; pääasiassa on kyse poliittis-ideologisesta systematiikasta, missä perustelut ovat enemmän ja vähemmän illusorisia, ja siten myös jatkoargumentit vailla todellisuuden vasteita.
Myöskään sitä ei nykymenossa juurikaan kysytä, ketä talouden tulee palvella, erityisesti niiltä osin, kuin julkisilla rahoituksilla luodaan perusedellytykset niin infran, työvoiman osaamisen kuin muutoinkin ennustettavan toimintaympäristön ylläpitämiselle.
Tässä tulisi ottaa ohjeeksi professori Robert Reichin näkemykset, millä hän haluaa 'varjella kapitalismia sen itsetuholta'. Siispä meilläkin osakeyhtiölain 5§ tulisi uudelleenkirjoittaa. Ja perusajatuksena valtion rooli talouden alueella tulee olla sama, mitä Väinö Liukkonen meille opetti: tuotannontekijöiden tehokas käyttö, jotta saavutetaan täystyöllisyys. Sitä saa tarjoaa mm. Euroopan unionille päätavoitteeksi Joseph E. Stiglitz! Mutta kukaan muu ei julkisuudessa puhu enää täystyöllisyydestä. Työttömyydesta talouden 'joustoelementtinä' ja yhtenä 'ketteryyttä ylläpitävänä' on tullut uusi normaali. Edes sosialidemokraattien puheenparteen tämänlaiset valtiollisen ja muun julkisen toiminnan velvoitteet eivät sisälly.
Artikkelissa vastataan Juha Tervalan suomalaista jälkikeynesiläisyyttä käsitelleeseen kirjoitukseen. Tervalan kirjoitus osoittautuu objektiivisen ja laadukkaan kriittisen katsauksen sijasta huolimattomasti kirjoitetuksi arvioksi Jussi Ahokkaan ja Lauri Holapan Rahatalous haltuun -kirjasta. Artikkelissa osoitetaan, että Tervalan väitteet Ahokkaan ja Holapan suorittamasta taloustieteen vääristelystä eivät pidä paikkaansa.
----
Mitä Tervalan artikkeli ja sen julkaiseminen Kansantaloudellisessa aikakauskirjassa kertovat suomalaisesta taloustieteellisestä keskustelusta? Nähdäksemme ne ovat merkki siitä, ettei aika ole Suomessa edelleenkään kypsä laaja-alaiselle rakentavalle taloustieteelliselle keskustelulle.
---
Mikäli jälkikeynesiläiseen teoriaan suhtauduttaisiin vakavasti ja jälkikeynesiläisistä argumenteista keskusteltaisiin avoimesti ja rehellisesti taloustieteen piirissä ja julkisesti, myös talouspolitiikkaan voisi syntyä uudenlaisia näkemyksiä ja yhteiskuntapolitiikkaan voisi avautua nykyisestä poikkeavia mahdollisuuksia.
11.11. 2018 Pentti Hämäläinen:
Erityisen merkillepantavaa on se, että valtavirtaisessa talousajattelussa jätetään julkinen, erityisesti valtion toiminta kuin sivustakatsojaksi, käytännössä erilaisten avustusten jakajaksi elinkeinoelämälle ja tutkimuslaitosten rahoittajaksi. Niidenkin tulosten edunsaajiksi osoittautuvat usein hyvin menestyvät yhtiöt, mitkä edelleen 'iskevät suonta' valtion piikkiin, kun sellainen on olemassa.
Muistamme, kuinka kävi Pekkarisen ryhmän taannoiselle yritykselle löytää uusia perusteluja valtiontuen käytölle. Sisäpiiri ei siihen suostunut. Valtiolla pitäisi olla mm. selkeästi oma teollisen talouden kehittämisohjelma (katsokaamme, mitä Saksa on jo pitkään tehnyt Industrie 4.0 -ohjelman puitteissa; meillä ei aiheesta mitään julkisuudessa! ) ja sitä tukeva tutkimuspolitiikka. Se mahdollistaisi talouden uudistumisen tehokkaasti, kun paradigma muuttuu teknisesti sekä sen siivittämänä myös yhteiskunnan muut rakenteet koulutussisältöjä ja logistiikkaa myöten.
Tulee uudelleen nostaa keskusteluun esim. Marianne Mazzucaton erinomaiset kirjoitukset ja teesit siitä, mikä on ollut julkisen rooli talouden rakenneuudistusten ja markkinamenestyksen taustalla teknisesti edistyneissä ja markkinoita hallitsevissa talouksissa. Samoin on hyvä katsoa, miten luonnehtii teollisuuden merkitystä taloudessa ja taloustiedettä 'tieteenä' tunnettu Ha-Joon Chang, tuo korealais-brittiläinen professori: teollisuus on talouden ydintä; sen uudistumisesta on pidettävä huolta.
Pelkkä pörssitoimijoiden ja muiden meklareiden pyörittämä johdannaistalous ei juurikaan reaalitalouteen kiinnity. Niistä seuraa kuplia, mitkä kyllä reaalitalouttakin koettelevat, kuten koettu on.
Ja Chang taloustieteestä tieteenä: vain pieni osa sijoittuu ankarien tieteenkriteerien piiriin; pääasiassa on kyse poliittis-ideologisesta systematiikasta, missä perustelut ovat enemmän ja vähemmän illusorisia, ja siten myös jatkoargumentit vailla todellisuuden vasteita.
Myöskään sitä ei nykymenossa juurikaan kysytä, ketä talouden tulee palvella, erityisesti niiltä osin, kuin julkisilla rahoituksilla luodaan perusedellytykset niin infran, työvoiman osaamisen kuin muutoinkin ennustettavan toimintaympäristön ylläpitämiselle.
Tässä tulisi ottaa ohjeeksi professori Robert Reichin näkemykset, millä hän haluaa 'varjella kapitalismia sen itsetuholta'. Siispä meilläkin osakeyhtiölain 5§ tulisi uudelleenkirjoittaa. Ja perusajatuksena valtion rooli talouden alueella tulee olla sama, mitä Väinö Liukkonen meille opetti: tuotannontekijöiden tehokas käyttö, jotta saavutetaan täystyöllisyys. Sitä saa tarjoaa mm. Euroopan unionille päätavoitteeksi Joseph E. Stiglitz! Mutta kukaan muu ei julkisuudessa puhu enää täystyöllisyydestä. Työttömyydesta talouden 'joustoelementtinä' ja yhtenä 'ketteryyttä ylläpitävänä' on tullut uusi normaali. Edes sosialidemokraattien puheenparteen tämänlaiset valtiollisen ja muun julkisen toiminnan velvoitteet eivät sisälly.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti