Hannu Ikonen, aktiivinen pohdiskelija ja luova aktivisti julkaisi 8.11.- 2018 Facebookissa inhimillistä kehitystä ja sen yhteyttä toimivaan kansalaisyhteiskuntaan valaisevan kirjoituksen:
INHIMILLISEN KEHITYKSEN EDELLYTYS ON TOIMIVA KANSALAISYHTEISKUNTA
Pekka Kuusen laaja tutkimus ihmiskunnan kehityksestä ”Tämä ihmisen maailma” (WSOY 1982) valmistui keynesiläisen, kehitysoptimismin vielä vallitessa maailmaa. Teos kelpuutettiin Pekingin yliopistoon, kasvattamaan ymmärrystä kulttuurievoluution vaikutksesta ihmiskunnan kehityksessä kohti parempaa huomista. Naomi Klein julkaisi tutkimuksensa, ”Tuhokapitalismin nousu” (WSOY 2008) monetarismin, ”friedmanilaisuuden” vallitessa ja hallitessa maailmaa ”shokkihoidoillaan” kriisien jälkeisessä ajassa. Milton Friedman ja Chicagon koulukunta olivat vieneet oppinsa mm. Pekingiin ja Moskovaan, joissa kummassakaan ei haluttu toimivaa ja laein turvattua kansalaisyhteiskuntaa vaan taloudellista kasvua, jossa Peking, Kiina näyttää paremmin onnistuneen.
USA:n kasvua maailmasotien välisenä aikana selittää ”Coca-Cola-diplomatia” eli maailman taloudellinen valloitus, vastakohtana vallankumoukselliselle kommunismin ja Neuvostoliiton kasvulle, jolle oli tilausta kehittyvässä maailmassa. Toisen Maailmansodan jälkeen USA:n kasvu alkoi perustua enemmän sotilaalliseen voimaan kun NL haki kasvunsa ja voimansa kehitysyhteistyön kautta. Nyt nämä ”kilpakumppanit” on ”selättänyt” Kiina omaa luokkaansa olevilla talouden kasvuluvuilla. Talous ei ole kuitenkaan se ainoa asia, jolla hyvinvoivaa kansalaisyhteiskuntaa rakennetaan kunnioittamaan ihmistä, toinen toistaan, tasa-arvoa rakentamaan, ympäristöstään ja luonnon monimuotoisuudesta huolehtimaan.
Juan Bablo Cardenalin ja Heriberto Araujon tutkimus ”Kiinan maailmanvalloitus” (Into 2017) kuinka Kiinan taloudellinen kasvu ja kansalaisyhteiskunnan tukahduttaminen, tukevat toisiaan ja synnyttävät maailmalle inhimillisyyden ja ympäristön unohtavan negatiivisen kehityskierteen vaikka talous jatkaisi kasvuaan. Monetaristisessa, ”globalisoituvassa” vapaakauppaisessa maailmassa ”Kiinan heittämä pelastusrengas” monelle kehitysmaalle on ”ainoa vaihtoehto” IMF:n WB:n komentovallan sijaan, ”rakenteellisen sopeutuksen” sijaan. Kiinan ”punakapitalismi” raivaa tietään maailmanvaltiaaksi kapitalismissa ja näköjään kommunismissakin hyväksytyin keinoin. Rahan mahti on uskomaton. Kiinasta on Friedmanin opein sukeutunut ”maailman tehdas” (kaikkea kaikkialle), maailman suurin hanke- ja kehitysrahoittaja ohi IMF:n ja WB:n. Ns. realikommunismista on tullut kansalaisyhteiskuntaa arvostavan, demokraattisen sosialistin silmissä hylkytavaraa.
Kiina on monin projektein, yhteistyösopimuksin ja osakkuuksin päässyt hyödyntämään kehitysmaiden raaka-ainevaroja (Suomenkin?), rakentamalla kohdemaihin voimaloita ja patoja, infrastruktuuria ja stadioneja sekä huolehtimalla niiden rahoituksesta. Raaka-aineiden tie kulkee tuon ”maailman tehtaan” kautta takaisin, valmiina tuotteina maailman jokaiseen torppaan ja metropoliin, Suomeen ja Lieksaankin. Meille tavara kulkee vielä pääosin tukkukauppojemme välityksellä, mutta esimerkiksi Italiaan ja Sisiliaan (autonomia) kiinalaisten vähittäiskauppojenkin kautta. Köyhimmillekin tulee mahdolliseksi hankkia halpoja valmisteita, mutta itse tuottava työ on ”viety” Kiinaan. Maailma on kiinalaistettu ja edelleen kiinalaistetaan, piittaamatta kansallisista hyvinvoinneista tai ympäristönormeista kuitenkin lakeja ja kapitalismin normeja kunnioittaen.
Kulttuurievoluutio, jota Kuusi aikanaan kuvaili kehitysoptimistisin sävyin on sanut toisenlaisen sävyn Friedmanin oppien myötä. Tämä näkyy maailmalla – Suomessakin – työväestön oikeuksien polkemisina, työehto- ja työsopimusten heikennyksinä, ympäristönormien ja -lainsäädännön kyseenalaistamisina, kansalaisyhteiskunnan edellytysten syömisenä, kiinalaisen, kommunistisen kapitalismin valvontavallan ulottamisena ihmisten intiimeimille-, yksityisille- yleensä perustuslain suojaamille alueille.
Pekka Kuusi sosialidemokrattina tarkasteli aikanaan maailmaa keynesiläisestä, optimistisesta kehyksestä, jota heijasteli sdp:n silloinen periaateohjelma lausumineen: ”itsenäinen kansa yhteistyön maailma”, joka piti sisällään kansakuntien omehtoisen kehityksen kohti hyvinvointia kuten oli tapahtunutkin hänen tutkimustaan edeltävänä aikana, kansalaisyhteiskunnat olivat kehittyneet ja kriitistyneet hyvinvoinnin myötä. Kaksi muuta mainittua kirjaa uudempina eivät jaa enää Kuusen Kehityoptimismia vaan maalaavat Friedmanin monetaristisen maailman pessimismin vedoin, ”tuhokapitalismin” kansalaisyhteiskuntia syövästä voimasta. Kaikki teokset ammentavat kuitenkin jotain yhdistävää-, kulttuurievolutismia Pekingistä, maailman vapaakaupasta, ympäristöstä ja köyhyyden syistä, ehkä myös siitä, että maailma on poliittisesti rikki kommunisminkin taipuessa kapitalismiksi.
Hannu Ikonen sd
Lieksa
INHIMILLISEN KEHITYKSEN EDELLYTYS ON TOIMIVA KANSALAISYHTEISKUNTA
Pekka Kuusen laaja tutkimus ihmiskunnan kehityksestä ”Tämä ihmisen maailma” (WSOY 1982) valmistui keynesiläisen, kehitysoptimismin vielä vallitessa maailmaa. Teos kelpuutettiin Pekingin yliopistoon, kasvattamaan ymmärrystä kulttuurievoluution vaikutksesta ihmiskunnan kehityksessä kohti parempaa huomista. Naomi Klein julkaisi tutkimuksensa, ”Tuhokapitalismin nousu” (WSOY 2008) monetarismin, ”friedmanilaisuuden” vallitessa ja hallitessa maailmaa ”shokkihoidoillaan” kriisien jälkeisessä ajassa. Milton Friedman ja Chicagon koulukunta olivat vieneet oppinsa mm. Pekingiin ja Moskovaan, joissa kummassakaan ei haluttu toimivaa ja laein turvattua kansalaisyhteiskuntaa vaan taloudellista kasvua, jossa Peking, Kiina näyttää paremmin onnistuneen.
USA:n kasvua maailmasotien välisenä aikana selittää ”Coca-Cola-diplomatia” eli maailman taloudellinen valloitus, vastakohtana vallankumoukselliselle kommunismin ja Neuvostoliiton kasvulle, jolle oli tilausta kehittyvässä maailmassa. Toisen Maailmansodan jälkeen USA:n kasvu alkoi perustua enemmän sotilaalliseen voimaan kun NL haki kasvunsa ja voimansa kehitysyhteistyön kautta. Nyt nämä ”kilpakumppanit” on ”selättänyt” Kiina omaa luokkaansa olevilla talouden kasvuluvuilla. Talous ei ole kuitenkaan se ainoa asia, jolla hyvinvoivaa kansalaisyhteiskuntaa rakennetaan kunnioittamaan ihmistä, toinen toistaan, tasa-arvoa rakentamaan, ympäristöstään ja luonnon monimuotoisuudesta huolehtimaan.
Juan Bablo Cardenalin ja Heriberto Araujon tutkimus ”Kiinan maailmanvalloitus” (Into 2017) kuinka Kiinan taloudellinen kasvu ja kansalaisyhteiskunnan tukahduttaminen, tukevat toisiaan ja synnyttävät maailmalle inhimillisyyden ja ympäristön unohtavan negatiivisen kehityskierteen vaikka talous jatkaisi kasvuaan. Monetaristisessa, ”globalisoituvassa” vapaakauppaisessa maailmassa ”Kiinan heittämä pelastusrengas” monelle kehitysmaalle on ”ainoa vaihtoehto” IMF:n WB:n komentovallan sijaan, ”rakenteellisen sopeutuksen” sijaan. Kiinan ”punakapitalismi” raivaa tietään maailmanvaltiaaksi kapitalismissa ja näköjään kommunismissakin hyväksytyin keinoin. Rahan mahti on uskomaton. Kiinasta on Friedmanin opein sukeutunut ”maailman tehdas” (kaikkea kaikkialle), maailman suurin hanke- ja kehitysrahoittaja ohi IMF:n ja WB:n. Ns. realikommunismista on tullut kansalaisyhteiskuntaa arvostavan, demokraattisen sosialistin silmissä hylkytavaraa.
Kiina on monin projektein, yhteistyösopimuksin ja osakkuuksin päässyt hyödyntämään kehitysmaiden raaka-ainevaroja (Suomenkin?), rakentamalla kohdemaihin voimaloita ja patoja, infrastruktuuria ja stadioneja sekä huolehtimalla niiden rahoituksesta. Raaka-aineiden tie kulkee tuon ”maailman tehtaan” kautta takaisin, valmiina tuotteina maailman jokaiseen torppaan ja metropoliin, Suomeen ja Lieksaankin. Meille tavara kulkee vielä pääosin tukkukauppojemme välityksellä, mutta esimerkiksi Italiaan ja Sisiliaan (autonomia) kiinalaisten vähittäiskauppojenkin kautta. Köyhimmillekin tulee mahdolliseksi hankkia halpoja valmisteita, mutta itse tuottava työ on ”viety” Kiinaan. Maailma on kiinalaistettu ja edelleen kiinalaistetaan, piittaamatta kansallisista hyvinvoinneista tai ympäristönormeista kuitenkin lakeja ja kapitalismin normeja kunnioittaen.
Kulttuurievoluutio, jota Kuusi aikanaan kuvaili kehitysoptimistisin sävyin on sanut toisenlaisen sävyn Friedmanin oppien myötä. Tämä näkyy maailmalla – Suomessakin – työväestön oikeuksien polkemisina, työehto- ja työsopimusten heikennyksinä, ympäristönormien ja -lainsäädännön kyseenalaistamisina, kansalaisyhteiskunnan edellytysten syömisenä, kiinalaisen, kommunistisen kapitalismin valvontavallan ulottamisena ihmisten intiimeimille-, yksityisille- yleensä perustuslain suojaamille alueille.
Pekka Kuusi sosialidemokrattina tarkasteli aikanaan maailmaa keynesiläisestä, optimistisesta kehyksestä, jota heijasteli sdp:n silloinen periaateohjelma lausumineen: ”itsenäinen kansa yhteistyön maailma”, joka piti sisällään kansakuntien omehtoisen kehityksen kohti hyvinvointia kuten oli tapahtunutkin hänen tutkimustaan edeltävänä aikana, kansalaisyhteiskunnat olivat kehittyneet ja kriitistyneet hyvinvoinnin myötä. Kaksi muuta mainittua kirjaa uudempina eivät jaa enää Kuusen Kehityoptimismia vaan maalaavat Friedmanin monetaristisen maailman pessimismin vedoin, ”tuhokapitalismin” kansalaisyhteiskuntia syövästä voimasta. Kaikki teokset ammentavat kuitenkin jotain yhdistävää-, kulttuurievolutismia Pekingistä, maailman vapaakaupasta, ympäristöstä ja köyhyyden syistä, ehkä myös siitä, että maailma on poliittisesti rikki kommunisminkin taipuessa kapitalismiksi.
Hannu Ikonen sd
Lieksa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti