Vaihtoehtoinen lähestymistapa euroalueeseen

 Eckhard Hein: Vaihtoehtoinen lähestymistapa euroalueen makrotaloudelliseen politiikkaan
-Yhteenveto vaihtoehtoisesta lähestymistavasta kriisin ratkaisemiseen (ss. 61-81)

Suomi pääsee uudenlaiseen ytimeen euroalueella Eckhard Heinin analyysissa:

"Nykyinen Euroalueen makrotaloudellinen lähestymistapa ja sen institituutioiden asemoituminen on perustunut mitä ilmeisimmin epäonnistuneelle yritykselle estää vuosien 2008/9  globaali kriisi ja sen muuttuminen eurokriisiksi sen sijasta että olisi onnistuttu aikaansaamaan nopea toipuminen kriisistä euroalueella. Vuosien 2008/9 suuren taantuman jälkeen euroaluetta kohtasi uusi käänne alaspäin vuosina 2012/13 ja vuoteen 2016 mennessä oli päästy vain vuoden 2007 tasolle.  Hidasta toipumista on tapahtunut mutta läheskään kaikki euromaat eivät ole vielä päässeet takaisin edes vuoden 2007 tasolle. Useissa maissa, kuten Espanjassa, Suomessa, Portugalissa, Italiassa, Kreikasta puhumattakaan reaalinen kansantuote on edelleen vuoden 2007 tason alapuolella.

Lähtien huomiosta että valtavirtainen makrotaloudellinen politiikka perustuen NCM:oon eli "uuteen makrotaloudelliseen konsensukseen" on pahasti epäonnistunut euroalueella, tulisi sekä yrityksessä suojella globaalien kriisien muuttumista eurokriiseiksi ja luoden edellytyksiä nopealle nousua kriisistä, olen linjannut muutamia vaihtoehtoisia politiikkatapoja  erityiseksi euroalueen institutionaaliseksi uudelleenkokoamiseksi post-keynesiläisessä hengessä. Näiden toimenpiteiden tulisi suuntautua keskeisiin NCM:ssä ilmenneisiin ongelmiin sekä ennen kriisiä että sen aikana. Ne olisivat omiaan käsittelemään vääristymiä ja epätasapainoja euroalueella, ne tarjoaisivat välineitä NCM-tapaiseen lähestymistapaan sekä lyhyellä että pitkällä tähtäimellä, ja ne sisältävät ratkaisun viimekätisen takaajan kysymykseen hallitusten velkaongelmassa, seikka joka on laukaissut eurokriisin.

Tämä lähestymistapa, tullakseen toimivaksi ja jota euron säästämiseen pyrkivät poliitikot tavoittelevat - edellyttää euroalueen taloudellisen hallinnon uudelleenmuotoilua sekä euroalueella kokonaisuudessaan että jäsenvaltioiden tasolla. Se edellyttää myös makrotason talouspolitiikan koordinointia  Euroopan Keskuspankin, Ecofinin sekä Euroopan ammattiyhdistysliikken ja työnantajajärjestöjen välillä, sekä makrotason talouspolitiikan integroimista teollisuusalojen ja alueiden välillä ja siten helpottaa onnistuneesti  Euroopan periferia-alueiden tavoittamista. Liikkuessaan tällaisen lähestymistavan suuntaan ja tukiessaan euroalueen eloonjäämistä lyhyellä tähtäimellä, on mitä tärkeintä katkaista linkki EKP:n jäsenvaltioihin kohdistuvan velkakirjapohjaisen vakauttamispolitiikan yhtäällä ja jäsenvaltioihin suuntautuvan riistävähenkisen politiikan välillä toisaalla. Tämä sallisi näiden maiden  sekä Euroalueen kokonaisuudessaan soveltaa kasvuhakuisempaa talouspolitiikkaa ja yhdistää elvytysprosessi taloudellisten ja poliittisten edellytysten luomiseen lisäuudistuksille."

Kuinka kriisinkestäväksi euroalueen pitää tulla?

Sebastian Dullien: Kuinka kriisinkestäväksi euroalueen pitää tulla? (ss. 41-60)
- Yhteenveto kriisin monimuotoisuutta koskevasta luvusta (ss. 41-60)

Yhteenvetona seitsemän vuotta kestäneestä kriisitietoisuudesta, voidaan todeta, että näiden seitsemän vuoden vimmatun  uudistustyön jälkeen  euroalue on paremmin kriisejä kestävä kuin mitä se oli vuonna 2010. On kuitenkin liian aikaista julistaa eurokriisi voitetuksi. Jos halutaan suojautua (osittaiselta)  kriisin uusiutumiselta pitkässä juoksussa, lisää töitä on tehtävä, erityisesti vähentämällä euromaiden eroavaisuuksia, luonteeltaan syklisiä nousu- ja laskukausia (boom-and-bust) sekä rakenteellisia kriisejä. Lisäksi, ja erityisesti lyhyellä tähtäimellä, näyttää tärkeältä, että matala taloudellinen kasvu ja korkea työttömyys on on tarkoitettu suojaamaan uudelta kriisikierteeltä, jossa poliittinen epävarmuus käynnistää häiritsevän pääomavirtauman ja vääristää rahamarkkinoita. Samaan aikaan kun on mahdollista että globaalit taloudelliset olosuhteet ja pankkien elpyminen sellaisissa maissa kuin Italia tulee auttamaan euroaluetta palaamaan kestävän kasvun tielle ja pitkittyneet kasvukauden enteet saattavat ratkaista joitakin perintönä tulevia samoin kuin laillisuusongelmia  ilman edelleen tarvittavia muutoksia euroalueella; on kuitenkin typerää uskoa että näin kävisi. Ennenkaikkea, jos eurokriisi  räjähtää uudelleen, kortti irtautumisesta yhtenäisestä valuutta-alueesta  otetaan uudelleen käteen. Silloin taisteleminen kriisiä vastaan saattaa käydä todella kalliiksi.

Referaatin laati Ilpo Rossi

Euron ja Euroopan pelastaminen

Euroopan Unionin raha- ja finanssipolitiikkaa on arvosteltu vuosia, euroa pelätään ja sitä rakastetaan. Kansalaisen analyysi näistä suurista makrotaloudellisista kysymyksistä on ollut pakostakin hajanaista ja haparoivaa. Onko kysymys välttämättömyyksistä vai ideologisesta painottamisesta - se jää keskustelussa useimmiten joko ratkaisematta tai puutteellisesti perustelluksi.

Nyt on kuitenkin ilmestynyt vapaasti pdf-muodossa luettava kirja nimeltään "Euron pelastaminen", alaotsikkona "Euroalueen taloudellisen hallitsemisen uudelleenmuotoilu"; päivän 15.9. 2017 Social Europe -verkkolehdessä kirjan johdannon kirjoittaja ja kaksi otsikkokirjoittajaa esittelevät lyhyesti tätä tärkeää teemaa. Tämä kirja on sikälikin tervetullut, että se tuo esiin keynesiläisiä ratkaisumalleja euroalueen uudelleenhahmottamiseen - ulottuvuus joka todellakin voi tarjota pelastustien kriisiytyneelle Unionille ja vahvistaa sosiaalista ja yhteiseen hyvinvointiin tähtäävää Eurooppaa.
Omat valmiutemme keskustella näistä kysymyksistä eivät välttämättä ole riittävät - siksi 15 analyyttista eurooppalaista puheenvuoroa on mitä tervetullein, keskustelupohjaa rikastuttava

----
Euroopan Unionin raha- ja finanssipolitiikkaa on arvosteltu vuosia, euroa pelätään ja sitä rakastetaan. Kansalaisen analyysi näistä suurista makrotaloudellisista kysymyksistä on ollut pakostakin hajanaista ja haparoivaa. Onko kysymys välttämättömyyksistä vai ideologisesta painottamisesta - se jää keskustelussa useimmiten joko ratkaisematta tai puutteellisesti perustelluksi.


Nyt on kuitenkin ilmestynyt vapaasti pdf-muodossa luettava kirja nimeltään "Euron pelastaminen", alaotsikkona "Euroalueen taloudellisen hallitsemisen uudelleenmuotoilu"; päivän 15.9. 2017 Social Europe -verkkolehdessä kirjan johdannon kirjoittaja ja kaksi otsikkokirjoittajaa esittelevät lyhyesti tätä tärkeää teemaa. Tämä kirja on sikälikin tervetullut, että se tuo esiin keynesiläisiä ratkaisumalleja euroalueen uudelleenhahmottamiseen - ulottuvuus joka todellakin voi tarjota pelastustien kriisiytyneelle Unionille ja vahvistaa sosiaalista ja yhteiseen hyvinvointiin tähtäävää Eurooppaa.

Omat valmiutemme keskustella näistä kysymyksistä eivät välttämättä ole riittävät - siksi 15 analyyttista eurooppalaista puheenvuoroa on mitä tervetullein, keskustelupohjaa rikastuttava ulottuvuus.

Tässä referoitu opsuus koskee kirjan alkua, sivuja 1-8. Referaatin laati Ilpo Rossi.

Euroopan rahaliiton kriisin historia

I Hansjörg Herr: Euroopan rahaliiton kriisin historia

- loppupäätelmä  kirjan "Euroopan pelastaminen - euroalueen hallinnon uudelleenmuotoilu" ensimmäisestä luvusta (ss. 13-41)

(Saving the Euro –  redesigning Euro Area economic governance, Social Europe 15.9. 2017)

"Yllättävä seikka on se että sellaiset instituutiot kuin Euroopan Komissio tai Euroopan Keskuspankki eivät keskustelleet nähtävissä olevista heikkouksista Euroopan talousunionin (EMU) ensimmäisessä vaiheessa. Joku saattaa ajatella kuten Elisabeth II kun häneltä kysyttiin Lontoon taloudellisen (LSE) koulun akateemikkojen  luennon jälken kansainvälisestä myrskystä finanssimarkkinoilla: "Jos nämä asiat olivat niin suuria, kuinka kukaan ei nähnyt niitä?" (Telegraph). Tai hän olisi voinut kysyä: Miksi kukaan ei nähnyt EMUn kriisin tulemista?

Tällaiset seikat eivät puhu EMUn makroekonomisen hallinnon laadullisesta osaamisen puolesta.  Jo vuodesta 2005 viimeistään joidenkin maiden hintatason kehitys, ristiriitainen palkkakehitys, suuret budjettien epätasapainot saamoin kuin globaalin finanssijärjestelmän tila, kaikkien näiden seikkojen olisi pitänyt olla talouspoliittisen keskustelun polttopisteessä EMUn yhteydessä.  Professori Luis Caricano, yksi LSE:n johtajista vastasi kuningattarelle:"Kaikissa vaiheissa joku luotti johonkin toiseen ja jokainen ajatteli että hän oli tekemässä oikeaa asiaa."



EMU-kriisiä johdettiin vuodesta 2010 eteenpäin suurelta osin väärin perustein. EMU oli kykenemätän toimimaan viimekäden luotottojana ja antoi itseohjautuvan velkakriisin laajentua tarpeettomasti. Eriyttämällä talous- ja rahapolitiikan tavalla jolla EMUn johto sen teki oli seurauksiltaan tuhoisa ja se olisi ollut vältettävissä. Kuitenkin, Euroopan Keskuspankkia on pidettävä instituutiona joka piti EMUn yhdessä, tasoittaen tietä äärimmäisen stressiperiodin aikana. Sisäinen devalvaatio, taloudellinen riisto ja uusliberaalit rakenteelliset uudistukset olivat Troikan strategian keskiössä.



Sisäinen devalvaatio palkkoja leikkaamalla tarkoittaa deflaatiota. Deflaatio maissa joilla on paljon kotimaista velkaa, kuten EMU-kriisin maat johtaa korkeisiin, tuottamattomiin lainoihin ja jatkuvaan terveen talousjärjestelmän eroosioon. Rajoittava talouspolitiikka tunnusomaisesti vähenevän kysyvän leimaamana kiihdyttää kriisiä. Ja rakenneuudistuksista puhuttaessa  on päätettävä mitä uudistuksia tarvitaan. Edes välttämättömät uudistukset eivät johda nopeisiin taloudellisiin tuloksiin.Vuoden 2010 jälkeinen politiikka painoi EMUn hyvin lähelle japanilaistyylistä deflatoorista pysähdystilaa, skenaario joka saattaa jatkua vuosikymmeniä. (Diding ja Herr 2015a) Kuitenkin, EMUn pysähdystilan poliittinen sisältö ja dynamiikka on erilainen verrattuna Japanin tilanteeseen ja voi jopa tuhota  Eurooppa-projektin.

Hallituksen SOTE-esitys kesäkuulta 2018

Tässä hallituksen SOTE-esitys PDF-asiakirjana. Perustuslakivaliokunta antoi jo aikaisemmalle esitykselle parisenkymmentä huomautusta, joita tässä hallituksen esityksessä on sitten korjailtu. Tähän joutuu sosiaalivaliokunta ottamaan kantaa. Luku-urakkanakin tehtävä on hirmuinen ja keskustan vaatimalla aikataululla yli-inhimillinen ja mahdoton toteuttaa.


 Minä jaksan lukea tällaista tekstiä ajatuksen kanssa korkeintaan viisi sivua päivässä. Tuhannen sivun lukeminen ja kannan muodostaminen sen lisäksi sekä lain henkeen että kirjaimeen? Voiko tällaista tehtävää ylipäätään aikatauluttaa?


Edessä on ankara luku-urakka jos aikoo edes kahlata tämän lakiuudistuksen läpi. Kysymyksiä nousee heti mieleen, kun joutuu huomaamaan että jo lyhyessä esittelyssä yksityiskohtaisempia määräyksiä lain toteutumisesta siirretään yksityiskohtaisemman, myöhemmän käsittelyn varaan. Miten laki suhtautuu esimerkiksi vanhuuteen ja ikääntymiseen?
Kohta Sote- ja maakuntalain johdannosta, (esityksen sivu 13)
"Väestön ikärakenteen heikentymisen ja kuntien eriytyvän kantokyvyn vuoksi sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen yhdenvertainen saatavuus on vaarantunut." Kun väestö elää vanhemmaksi kuin aiemmin, onko tosiaan kysymys ikärakenteen heikentymisestä?.


Lakiesityksen tiivistetyssä esittelyosassa todetaan, että "Tähän liittyen erikseen valmistellaan asiakkaan valinnanvapautta koskeva lainsäädäntö." Tämä paljon keskustelua herättänyt pakollinen vapaa valinta ei siis vielä sisälly tähän tuhannen sivun lakipakettiin. Tällekin eduskunnan sosiaalivaliokunnan pitäisi näyttää vihreää valoa - ja vielä kiivaan aikataulun puitteissa.


Kuntien, kuntayhtymien ja niiden tehtäviä hoitavien eritysorganisaatioiden omaisuus siirtyisi vastikkeetta maakunnille:"Sairaanhoitopiirien ja kehitysvammaisten erityishuoltopiirien kuntayhtymät ja maakuntien liitot sekä niiden
omaisuus, vastuut ja velvoitteet siirtyvät maakunnille. Lisäksi kunnista siirtyisi maakunnille sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen järjestämiseen liittyvä irtain omaisuus. Omaisuussiirroista ei suoritettaisi korvausta kunnille eikä kuntayhtymille." Kunnallinen itsehallinto ei siis sisällä yhteisen omaisuuden suojaa?




22.6. 2018

Saku Uuninpankkopoika Timonen kirjoittaa blogisssaan sosiaalivaliokunnassa tapahtuneesta painostuksesta: "Joka tapauksessa kohtaus näyteltiin hyvin rooliin eläytyen. Syytösryöpyn sai päälleen valiokunnan puheenjohtaja Krista Kiuru, joka sattuu olemaan SDP:n edustaja. Hänet leimattiin demokratian estäjäksi, joka kieltäytyi äänestyttämästä kannatetusta ehdotuksesta. Unohdettiin kertoa katsomolle, että äänestys olisi todennäköisesti johtanut lainvastaiseen tilanteeseen, jossa eduskunnan virkamiesten jo hyväksytyt kesälomat olisi pitänyt perua. Olisi päädytty rikkomaan eduskunnan itsensä säätämää työaikalakia."

Tätä kuollutta tarvitaan enemmän kuin koskaan

Lauri Holappa: "Globalisaatiokritiikki kuoli, mutta sitä tarvitaan enemmän kuin koskaan"

"Ilmastonmuutos ja maailmantalouden epävakaus ovat asioita, joiden ratkaiseminen on mahdollista vain globaalien reformien kautta. Tulevaisuuden globaaliliikkeen on kuitenkin kytkeydyttävä konkreettisemmin ihmisten arkisiin ongelmiin. Uuden globaaliliikkeen on onnistuttava viestimään, että toisenlaista globalisaatiota ei tarvita vain kehitysmaiden köyhien auttamiseksi, vaan kaikkien globalisaation runtelemien tukemiseksi." Holapan kirjoitus on julkaistu "Peruste" -lehdessä.olapan tekstiin

Visio tulevasta

Sain paripäivää sitten lähes kuusikymmentä sivua käsittävän Veikko Räntilän raportin, kapitalismin kritiikkiä" ajankohtaisella ja syväälisellä tavalla käsittelevän pohditus asiakirjan. Minulla ei ole toistaiseksi lupaa julkaista itse raporttia, mutta rohkenen siitä huolimatta julkaista laatimani vastineen raportin minulle lähettäneelle Seppo Tuoviselle.

Seppo moi!
Käytin hetken aikaa Veikko Räntilän raportin lukemiseen ihan "ajatuksen kanssa" ja sitä se toki vaatiikin. Veikon kapitalismikritiikki on terävää, laaja-alaista ja osuvaa - uskon meidän itsekunkin pohtineen useimpia noista kysymyksistä. Raportti osoittaa selvästi tarpeen taloudellisen vallan suitsimiseen, taloudellisen demokratian tarpeen ja edessä olevan suuren sivistystehtävän. Tältä osin analyysi on samanlaista kuin mitä itsekin olen tehnyt ja miltä pohjalta on sitten ponnisteltava eteenpäin. Veikko puutuu kapitalistisen talouden aiheuttamiin muutoksiin kuten jopa kielen ehdollistumiseen.

Kuten raportin alkupuolella Veikko toteaa, "Kapitalismin ongelmia ja puutteita ei haluta ja ei ymmärretä järjestelmällisesti tunnistaa ja arvioida. Suurin ongelma on finanssikapitalismin kehityksen, sisällön ja vaikutusten puutteellinen esilläpito ja ymmärrys." Veikko tunnustaakin, että " Vaikka käyn kriittisesti läpi kapitalismia, esitys ei tunnista kaikkia seuraamuksia enkä pysty hahmottamaan kaikkea tarvittavaa toimintaa.​"​ Vaikutukset ovat laajamittaisia ja vaikuttavat syvästi tietoisuuteen. Tässä mielessä läntinen arvoyhteisö vaikuttaa yksiulotteiselta, kapitalistiselle taloudelle lähes täysin alistetulta ja perinpohjin vieraantuneelta "arvoyhteisöltä".
​Finanssitalouden osalta voitaisiin raportin pohjalta ja osin sitä korjaten edetä selkeästi keynesiläiseen suuntaan. Raha- ja finanssitalouden suurin ongelma on sen rajaaminen lähes pelkästään  ​ ​pankkien ja yritysmaailman käyttöön. Kuten Veikko raportin alkupuolella toteaa, "Raha ei ole, toisin kuin yleisesti ajatellaan, lähtökohtaisesti vaihdon väline, vaan velkasuhteen luomus. Pankit luovat rahaa antamalla luottoa." Sama koskee demokraattisessa valtiossa tietysti ennenkaikkea valtiota ja siihen verrattavaa julkista yhteisöä kuten Euroopan Unionia. Euroopan Unionin konsolidoidusa peruskirjassa tämä oikeus on otettu pois sekä Unionilta itseltään että sen jäsenvaltioilta. EKP:n määrällinen elvytys tarkkaan rajatulla alueella (kilpailusääntöjen vuoksi) on kuitenkin osoitus siitä, että rahapolitiikkaa tarvitaan ja sitä tarvitaan ennenkaikkea suurten yhteiskunnallisyen kysymysten, sosiaalisen eriarvosuuden poistamiseksi, hyvinvoinnin takaamiseksi sekä kantaväestölle että maanosaan muuttajille, suurten investointien tekemiseksi ja kansalaisille tarkoitettujen palvelutehtävien rahoittamiseksi. Kaikki tämä on raha- ja finanssipolitiikassa mahdollista ja sen tulisi olla sosialidemokratian suuri uudistusvaatimus finanssi- ja rahapolitiikalle. Yli puolen miljardin väestöpohjaisessa Unionissa  lähes irrationaali pelko inflaatiosta ei voi olla se syy, jolla finanssi- ja rahapolitiikan demokratisointi estetään.

Raportissa esitetty vaatimus, jonka mukaan  "Finanssitalous voidaan pitää joissakin rajoissa, kun estetään pääoman tuoton kasvu kansantuotteen kasvua nopeammin" ei ole keynesiläisen antisyklisen rahapolitiikan mukainen ajatus enkä oikein tiedä, miten tällainen estäminen voisi pakkoa käyttämättä onnistua. Oikea ratkaisu olisi EU:n konsolidoidin peruskirjan avaaminen ja rahapolitiikan demokratisointi siten että sitä voivat rauhan, demokratian ja ympäristöuhkien uhan nimissä käyttää myös EU ja sen jäsenvaltiot ja että keskeisiä toimijoita olisivat juuri parlamentaariset instituutiot, joille alisteisena yritystoiminta palvelee kansalaisia ja globaalissa maailmassa koko ihmiskuntaa. Minusta näyttää, että esim. Kiina käyttää jo nyt thokkaasti tätä rahapoliittista instrumenttia maailmanlaajuisesti. Miksi ei Eurooppakin? Se että tämä visio ei nouse keskusteluun sosialidemokraattisessa politiikassa eikä ylipäätään talouspoliittisessa keskustelussa, osoittaa demokratian kamaran ohuutta myös vanhalla mantereella.

Veikon oikeutetussa kapitalismikritiikissä ei puututa siihen, miksi enemmistö ihmiskunnasta ylipäätään tukee tätä ahneuteen ja omanvoitonpyyntiin perustuvaa järjestelmää? Sosialidemokratia tarvitsee tuekseen psykologisen, sosiaalipsykologisen ja itse asiassa myös humanistisen psykoanalyyttisen lähestymistavan, jossa osoitetaan kapitalismin taustalla ja toiminnassa olevan asennoitumisen ja suuntautumisen perustekijät ja osoitetaan niiden epäproduktiivisuus suhteessa ihmiskeiseen, yhteisöllistä lähestymistapaa korostavaan ja toteuttavaan tietoisuuteen ja toimintaan. Työväenliikkeen arvoperinnön mukainen yhteiskunta-analyysi, ja materiaalisen todellisuuden - kuten talouden - vaikutus ihmisen suuntautumiseen on ollut mm. Frankfurtin koulukunnan sosiaalipsykologin Erich Frommin elämäntyön ja kirjallisen tuotannon keskeinen lähtökohta.  Lyhyesti sanottuna marxilainen ja freudilainen lähestymistapa on yhdistettävissä, kun ymmärretään ihmisen tiedostamartomat motiivit ja vallisevan rakenteen suuri vaikutus kaikkeen ihmisen toimintaan.

Miksi ihmiskäsityksestä on puhuttava? Vetoan vain Karl Marxin lausumaan radikaalisuudesta:"Ollakseen radikaali on mentävä asioiden juuriin. Asoiden juuri on kuitenkin ihminen itse."  Sosialidemokratiassa asian lähtökohdat ilmaistiin hyvin vuoden 1952 periaateohjelmassa, kun siinä korostettiin demokratiaa elämäntapana ja yhteistoiminnan välineenä. Tämä muodostaa kaiken sivistystyömme pohjan ja siitä kasvaa käsityksemme osallistamisesta, työn arvosta, toveruudesta, solidaarisuudesta ja yhteisöllisestä tietoisuudesta.

Oman lukunsa ansaitsisi myös se, mitkä ovat niitä keskeisiä tehtäviä sitten kun demokraattista valtaa ja vastuuta on riittävästi käytettävissä. Kerättävien verojen lisäksi tarvitaan uusia rahoitusinstrumentteja ja silloin keskeistä on demokratisoitu ja yhteiskunnallistettu talous, raha- ja finanssipolitiikka - ainakin sekatalouden mittaan saakka. On luotava osallistamisen valtatie elvyttämällä kansalaisjärjestöt  uuden omaehtoisen työn muotona ja keskeisenä demokratian, aktivoitumisen ja vastuunottoon  oppimisenkanavana. On jatkettava "työn vapauttamista" omaehtoisuuden suuntaan, yhdessä sivistysliikkeen, ammattiyhdistysliikkeen, osuuskauppaliikkeen ja kulttuuri- ja kasvatusjärjestöjemme kanssa. On opittava pelkistävä, keskittynyt elämäntapa joka on sopusoinnussa ympäristön ja luonnon asettamien vaatimusten kanssa.

En osaa sanoa, koska historiallinen ikkuna murrokselle ja uudistavalle, yhteisölliseen motiiviin suuntautuvalle politiikalle avautuu. Voi olla että se ei tapahdu meidän elinaikanamme. Mutta "ei koskaan" voi olla jo tänään - kuten Bertold Brecht asian ilmaisee.

​Optimismiin on aihetta siinä mielessä, että lähestymme yhä selkeämmin konkreettisia ajatuksia ja ehdotuksia hyvän pohjatyön avulla, jota Veikko Räntilän kapitalismikritiikki ​todellakin on. Tällainen ajan ilmiöiden kuvaus on todellakin tarpeen.
Saa jakaa!
Terveisin Ilpo