Beyond Growth - kasvun tuolla puolen

Soste ry:n pääekonomisti Jussi Ahokas kirjoittaa Kansan Uutisten verkkolehdessä äskettäin pidetyn "Kasvun tuolle puolen" seminaarin keskeisestä annista:

"Samalla kun lähtisimme tavoittelemaan myös nykyistä tasaisemmin jaettuja hyvinvoinnin edellytyksiä ja toteutunutta hyvinvointia kaikille ihmisille, meidän tulisi pystyä huolehtimaan maapallomme ja ympäristömme hyvinvoinnista. Ekologinen kriisi ei liity ainoastaan ilmastonmuutokseen, vaan ekologiset hälytyskellot soivat monella muullakin saralla, luonnonvarojen riittävyys, maaperän hedelmällisyys ja luonnon monimuotoisuus tässä mainitakseni.

Kun olemme sisäistäneet nämä haasteet ja vakuuttuneet niistä, on konkreettisten ihmisten ja maapallon hyvinvointia vaalivien politiikkatavoitteiden asettamisen aika. Se ei kuitenkaan vielä riitä, vaan meidän on löydettävä myös keinot politiikan toimeenpanoon. Siinä erilaiset mittarit voivat olla suuri apu, sillä niiden kautta tavoitteemme konkretisoituvat ja politiikkatoimien onnistumisen seuraaminen tulee mahdolliseksi."

Yhteisen, julkisen toimintatilan ryöstäminen ja hävittäminen

Yhteisen ryöstäminen ja hävittäminen

Tämä teksti perustuu Social Europe -verkoehden päätoimittajan Henning Meyerin tekemään kirjailija Guy Standingin  videohaastatteluun hänen  otsikon teemasta julkaisemansa kirjan johdosta. Teksti ei ole käännöstä vaan referaattia siitä mistä haastattelussa on kysymys. Kokonaisuus on vaikuttava puheenvuoro yhteisöllisen intressin ja etiikan puolesta - ja samalla raastava kuvaus siitä mitä olemme menettäneet ja edelleen menettämässä.

Mitä yleinen, yhteinen, julkinen on?
Mitä "common", yhteinen oikein on? Se ei ole yksityistä eikä julkisessa hallinnassa olevaa.Yhteinen tila on joutunut monella tavalla ryöstämisen ja hävittämisen kohteeksi. Kirjassaan "Yhteisen ryöstäminen" Guy Standing kuvaa mitä yhteinen tila on ja miten se on joutunut ryöstämisen ja hävittämisen kohteeksi.

Magna Charta vuodelta 1217 yhteisen perustana
Kirjailija kuvaa yhteisen tilan syntymistä Britanniassa jo vsta 1217 Magna Chartan osana  ja vertaa sitä mm. Amerikan perustuslakiin ja sen suomiin vapauksiin. Kun Itävallan taloudellinen koulukunta Friedrich von Hayekin johdolla  syntyi ja pääsi vaikuttamaan 1970- ja 80-luvuilla, se totesi että sellainen millä ei ole hintaa ei ole myöskään mitään arvoa. Siten avoimilla metsillä, järvillä, vedellä, ilmalla tai puistoilla ja kirjastoilla ei tämän mukaan olisi mitään arvoa. Julkisen tilan esineellistäminen johti sitten myös sen yksityistämiseen.

Julkinen tila kuuluu kansalaisille
Kirjailijan mukaan hallituksilla ei ole oikeutta ottaa kansalaisilta pois julkista tilaa, koska se "ei kuulu yhteiskunnalle" vaan kansalaisille. Magna Chartan "metsä-charter" on vanhin brittiläisestä oikeuskäsityksestä lähes muuttumattomana pysynyt osa, vaikka vuosisatojen kuluessa on käyty jatkuvaa taistelua siitä mikä on julkista, yhteistä tilaa ja jota sitten on päätöksillä pyritty siirtämään ensisijaisesti aristokratialle.

Maa, metsä, vesi, ilma, joet ja järvet yleisenä tilana
Englannin yhteinen maa on  suurelta osin siirretty yksityisille maanomistajille, ja suurin yksityinen omistaja on 1660-luvulla kuningas Charlesin  äpäräpojan perillinen 10. sukupolvessa, joka omistaa 277 tuhatta eekkeriä (1121 neliökilometriä)  hyvää viljelysmaata. Omistamisoikeuden mukana siirtyi myös maan ja sen rikkauksien käyttöoikeus pois julkisesta, yhteisestä tilasta ja käytöstä.

Yksityistäminen, kaupallistaminen
Margaret Tatcher jatkoi ja laajensi tätä julkisen tilan yksityistämistä mm. ottamalla koulujen leikki- ja pelikentät yksityistämisen piiriin. Samoin hän yksityisti kaiken veden Britanniassa ja niin tuli vedestä yksityistä omaisuutta. Veden yksityistämisen ja "osakkeistamisen" myötä myös brittien joet siirtyivät yksityisomistukseen. Tästä seurasi pääomien siirtymistä voittojen myötä laajasti yksityisille yrityksille. Ikävänä seurauksena kävi myös niin, että yhdenkään joen vesi Britanniassa ei ole nykyisin juoma- tai uimakelpoista.

Yksityistämisen myötä Tatcher antoi 424 tuhatta eekkeriä (1715 neliökilometriä) maata vedet omistaville yhtiöille. Sitten vuonna 1993 seurasi Britannian rautatiejärjestelmän yksityistäminen. Sitä ennen se oli ollut julkista, yhteistä omaisuutta eikä Tatcherilla ollut mitään oikeutta rautatiejärjestelmän yksityistämiseen.

Julkisen tilan kolonisaatio
Julkisen yksityistäminen on Britannian esimerkin mukan johtanut julkisen tilan kolonisaatioon; kansainväliset yritykset ovat ostaneet brittiyrityksiä ja samalla joet ja vedet, rautatiet ja muu yksityistetty yhteinen on johtanut tietynlaiseen siirtomaavaltaan.

Kirjastot, museot, kansallinen terveydenhoitojärjestelmä on suurelta osin yksityistetty. Yritysostojen kautta amerikkalaiset terveydenhoitoalan yritykset ovat omineet itselleen koko brittien terveydenhoitojärjestelmän. Samalla tavoin vanhustenhoito ja lastenhoito on muuttunut osaksi yritysten voitontekokoneistoa.

Julkinen ja yleinen voimaannuttavana tekijänä
Tämän ilmiön tarkastelu "julkisen, yhteisen tilan" lähtökohdista on voimaannuttavaa, koska julkinen ja yhteinen ei ole ollut yksityistä omaisuutta eikä voitontavoittelun kohteena. Yksityistämisen
ja julkisen, yhteisen menettämisen myötä epätasa-arvo on ottanut Britanniassa huimia askeleita kokonaan uudelle tasolle.


Yleisen ja yhteisen viisi ulottuvuutta
On olemassa viidenlaista julkista tilaa: luonnollinen yhteinen - kuten metsät, vesi, joet, maapohja, mineraalit ja ilma; kaikki nämä ovat joutuneet yksityistämisen kohteeksi ja kolonialistiseen, kansainväliseen omistukseen.

Toisen ulottuvuuden muodostavat palvelut jotka on peritty edellisiltä sukupolvilta. Sosiaalinen asuminen (council-housing) on yksityistetty suurelta osin. Tällä hetkellä on kaksi miljoonaa sosiaalisen asumisen yksikköä vähemmän kuin mitä oli vuonna 1980. Opiskelija-asuntojen
menettäminen on myös julkisen, yhteisen menettämistä. Aikaisemmin opiskelija-asunnot olivat osa julkista, yhteistä yliopistokokonaisuutta, nyt 80 % opiskelija-asunnoista omistaa muuan kansainvälinen firma nimeltä Goldman Sachs.

On tapahtunut myös suuria menetyksiä julkisen tilan siirtymisessä yksityisomistukseen (POPS=Private Owned Public Space); kokonaisia kaupunkeja yksittäisten palveluiden lisäksi on siirtynyt kansainvälisten yritysten hoitoihin. Esimerkiksi suuri osa Lontoon keskustasta, joka kuului vuosisatoja yhteisen hyvän piiriin, kuuluu nyt amerikkalaisille, malesialaisille, kiinalaisille tai
arabitaustaisille suuromistajille. Heillä on myös lain mukaan oikeus valvontaan omilla alueillaan; he ovat perustaneet yksityisiä vartiointiyrityksiä alueille, jotka aikaisemmin kuuluivat yhteiseen käyttöön ja heillä on oikeus kieltää ihmisten liikkuminen noilla alueilla.

Sama koskee myös puita eri puolilla Britannia, Skotlannissa, Walesissa ja muualla; puiden ja puistojen hoito on yksityistetty. Kun suurten puiden hoitaminen käy kalliiksi, isot, vanhat, komeat puut kaadetaan pois ja tilalle istutetaan puiden taimia, joiden hoito on edullisempaa. Kaiken kaikkiaan, kysymys on valtavasta, yhteisen, julkisen tilan menettämisestä.

Kolmas yhteisen tilan ryöstämisen muoto on kansalaisoikeuksien menetys, jos vertaa sitä Britanniassa siihen mitä vuoden 1207 Magna chartassa luvattiin. Ketään ei saa pitää syyllisenä johonkin, jollei sitä ole julkisessa oikeusprosessissa sellaiseksi todettu. Kansalaisen on voitava kertoa tuomarille asiansa ja vaatia oikeudenmukaista kohtelua. Viimeisten kolmenkymmenen vuoden
aikana ja ennenkaikkea viime vuosina on tapahtunut muutoksia, jossa joku byrokraatti voi ottaa esim. opiskelijalta tai työttömältä  pois oikeuksia pelkän epäilyn perusteella. Kun ihminen menettää tulonsa ja etunsa jonkin "aktiivimallin" seurauksena, tämä voi johtaa itsemurhiin ja mielenterveyden menetyksiin, kun asianomainen jää ilman tuloja.

Sama koskee julkisen tilan siivouksen tai valvonnan yhteydessä tapahtuvaa "sakottamista"; paperinpalan pudottaminen kadulle saattaa johtaa rahallisiin korvauksiin ilman mitään oikeudenkäyntejä. Pienituloiselle ihmiselle tämä merkitsee koko elämän näköalan menettämistä.

Yksityistetty julkinen tila on Guy Standingin mielestä totaalisesti laitonta. Vankiloiden yksityistäminen muuttaa koko vankilalaitoksen tavoitetta; yksityinen vankilayrittäjä tarvitsee mahdollisimman paljon vankeja voiton maksimoimiseen.

Kulttuurisen julkisen menettäminen on seuraava ulottuvuus; kulttuuriperintö on olennainen, sisäinen osa elävää yhteiskuntaa. Museoiden, teattereiden, orkestereiden ja tanssin julkista tukea on jatkuvasti vähennetty ja koko kulttuuritila on jätetty amerikkalaiseen malliin suurille yrityksille ja yksityisille lahjoittajille. Tästä on seurannut, että kouluissa ja oppilaitoksissa kulttuuriulottuvuus on pudonnut pois  inhimillisen pääoman ilmentymänä. Esimerkiksi musiikin opetus on Britanniassa käytännössä kadonnut kouluista, koska kulttuuriaineista on helppo leikata.

Ja viimeisenä, yhteisestä julkisesta tietoisuudesta on viimeisen vuosisadan aikana ollut katoamassa tieto, tietämys ja informaatio yhteisenä, julkisena osaamisalueena. Sekä sosiaalisen median että lehdistön ovat valloittaneet raharuhtinaat, plutokraatit ja paikallinen media on käytännössä tapettu. Samoin olemme menettämässä älyllisen, intellektuaalisen yhteisöllisyyden ja julkisen tilan patenttien ja copyright oikeuksien muodossa. Ideoiden ja ajatusten privatisointi on kauhistuttavaa kehitystä.

Samoin olemme menettämässä koulutuksen julkisena ja yhteisöllisenä ulottuvuutena. Koulut ja yliopistot on suuressa määrin esineellistetty ja kaupallistettu ja suunnattu työelämälle alisteiseksi
menestymiseksi ja kriittisen ajattelun tukahduttajaksi. Koulutuksen julkisen tilan menettäminen merkitsee minulle populistisen ja fasistisen agendan astumista kriittisen ja moniulotteisen ajattelun ja opettamisen sijalle, sanoo Guy Standing.

Tänä päivänä tapaa yhä enemmän opiskelijoita jotka eivät ymmärrä mitään politiikasta tai yhteiskunnallisista asioista, koska heitä ei ole opetettu kriittisen ajatteluun esineellistetyssä koulutusjärjestelmässä.

Kun katselee yhteisen, julkisen tilan menetyksiä kokonaisuutena, ymmärtää miten syvässä kriisissä me todellisuudessa olemme. Erityisen huolestuttavaa on yhteisöllisen, julkisen kolonisaatio, siirtäminen suurten yksityisten kansainvälisten yritysten hallintaan. Sekä taloudellinen tulos että sisällöllinen rikkaus on valumassa yhteisön ulkopuolelle.

Kun suuret kansanjoukot menettävät yhteisöllisen julkisen ulottuvuuden ei voi tulla muuhun tulokseen kuin siihen, että tämä suunnaton menetys on jollakin tavalla korvattava, kompensoitava.

Entä digitaalinen yhteisöllisyys, digitaalinen julkinen?
Sellaiset suuret yritykset kuten Google, Apple, Facebook ja Microsoft keräävät valtavia voittoja digitaalisesta yhteisöllisestä ja julkisesta toimintatilasta. Aina kun menemme tietokoneen ääreen alamme tehdä heille voittoa. He käyttävät tietojamme ja dataamme voittojen kasvattamiseen.

Keskiluokka ja prekariaatti näyttävät olevan tietoisia tästä tilanteesta ja se antaa mahdollisuuden rakentaa uudelleen yhteinen, julkinen digitaalinen toimintatila. Tämä muodostaa samalla hänen kirjansa viimeisen osion, jossa pohditaan sitä, miten rakentaa uudelleen julkinen yhteisöllinen toimintaulottuvuus tilana ja sisältöinä.

Yhteinen tila ja akateeminen maailma
Yhteisen menettäminen koskettaa myös akateemista maailmaa. Tutkimustuloksia käytetään parhaan henkilökohtaisen taloudellisen tuloksen saavuttamiseen, mikä alistaa ja esineellistää tutkimustyön osaksi voitontavoittelua eikä suuntaudu takaisin kasvatus- ja opetustyöhön. Akateemisen tutkimuksen kohtalo esineellistettynä ja kaupallisuudelle alistettuna on osa yhteisen julkisen tilan menetystä. Itse opetustehtävä korruptoituu ja tulee uusliberaalin markkinan kaappaamaksi.

Akateemisesti koulutetulle tämä merkitse oman integriteetin ja eheyden menetystä, mitä ilmiötä vastaan on taisteltava. Kun akateemisia tutkimuksia julkaistaan vain paljon maksavissa akateemisessa yhteyksissä, se sulkee suuren osan akateemisessa yhteisössä työskenteleviä ulos tästä tietovirrasta ja muodostaa yhdessä kehitysmaiden yliopistojen koulutettujen akateemikkojen kanssa uuden
"akateemisen prekariaatin", jolla ei ole edellytyksiä päästä viimeisimpään tutkimustietoon.

Yhteisöllisen, julkisen toimintaulottuvuuden eroosio murtaa lopulta toimintamme eettisen ja moraalisen perustan. Siksi yhteisön, julkisen vallan on otettava uudelleen kontrolli koulutuksesta ja sen kehittämisen suunnasta. Sekä politiikan, opettajien että opiskelijoiden on saatava uudelleen ote moniarvoisesta yhteisöllisestä kasvamaan saattamisesta ja rajattava esineellistämisen ja kaupallisuuden aiheuttamaa koulutuksen, oppimisen ja tieteellisen työn eroosio ulos yhteisestä, julkisesta.

Julkisen ja yleisen menetys on kompensoitava
Omana ehdotuksenaan asioiden saamiseksi uudelleen hallintaan Guy Standing ehdottaa, että kaikki se tulo joka on lähtöisin julkisen, yhteisen toimintaulottuvuuden menettämisestä, tulisi saattaa erityisverotuksen piirriin. Nämä varat olisi kerättävä erityiseen yhteisen hyvinvoinnin rahastoon meidän työeläkerahastojemme tapaan. Yritykset jotka käyttävät vesiämme, maperäämme, metsiämme - ja Britannian tapauksessa mm. Pohjanmeren öljyvaroja - tulisi saattaa erityisen ekologisen
verotuksen piiriin. Raha joka tällä tavalla kerätään pitää kierrättää takaisin yhteisöllisen ja julkisen kehittämiseen. Muuten rahastojen keräämisellä ei ole positiivista merkitystä.

Yhteisöllinen oikeudentunto
Yhteisen ja julkisen ryöstäminen ja sen vaatiminen  takaisin yhteisön lailliseksi omaisuudeksi ei perustu kateuteen vaan yhteisölliseen oikeudentuntoon. Meidän julkinen tilamme, toimintamahdollisuutemme on otettu meiltä pois ja meille se on myös kompensoitava takaisin.

Otsikointi lisätty; käy katsomassa videohaastattelu! 

Demokratiasta Suomessa

"Demokratian tutkijat eri maissa ovat vuosikymmenien kuluessa määritelleet eri asteisia demokratian tasoja. Suomessa käytössä oleva malli — kilpailevien eliittien muodostama demokratia — on demokratian asteista alin. Se eroaa juuri ja juuri erilaisista yksin- ja harvainvallan malleista. Kyseessä on siis puhtaasti muodollinen demokratia."

Demokratiasta Suomessa kirjoittaa emeritus professori Timo Kuronen Tauno O. Mehtälän  "Vastavalkea" - sivuilla. Demokratia elämäntapana ja yhteistoiminnan välineenä on vaativa laji, jonka puutteita Timo Kuronen kirjoituksessaan mielestäni ansiokkaasti ruotii...

Valmisteilla oma maali?

Taloussanomien erikoistoimittaja Jan Hurri on kirjoittanut mielenkiintoisen kolumnin hallituksen aikomuksesta myydä omistuksiaan aikana jolloin velkaa saa miinuskorolla. Hän pitää sitä vähintäänkin hölmöläisten peiton jatkamisena ja pahimmillaan sabotaashina. Kirjoitus sisältään myös hienon analy

ysin Euroopan keskuspankin määrällisestä elvytyksestä. Teknisistä syistä olen kopioinut koko Taloussanomissa olleen kolumnin. 

Valtion tuottoisan omaisuuden myyminen miinuskorkoisen velan välttämiseksi ei ole vain hölmöä. Se on sabotaasia, kirjoittaa erikoistoimittaja Jan Hurri.

Pääministeri Antti Rinteen (sd) hallitus aikoo tehdä aivan samanlaisen talouspoliittisen oman maalin kuin edellinen Juha Sipilän (kesk) ja sitä edeltäneet Jyrki Kataisen (kok) ja Alexander Stubbin (kok) hallitukset tekivät.

Eikä tämänkertainen oma maali synny sen enempää sattumalta ja vahingossa kuin edellisten hallitusten samanlaiset mokat. Se syntyy tarkoituksella, vakain aikomuksin ja varta vasten valmistellen.

Oma maali syntyy periaatteessa yksinkertaisin keinoin, joita voi erikseen tarkastellen ehkä juuri ja juuri jopa perustella.

Mutta yhdessä näiden toimien lopputulos on kaikkea muuta kuin vastuullista tai järkevää taloudenpitoa. Ennemmin se on talouspoliittista sabotaasia.

Kyse on hallituksen aikeesta kattaa osa budjettimenoista valtion omaisuutta myymällä ja näin välttää samojen menojen rahoittaminen velkarahoituksella.

Valtion omaisuuden myymiselle voi sinänsä olla poliittisia tai aatteellisia perusteita, ja toisinaan siitä voi koitua yleistäkin etua.

Samoin velkarahoituksen välttämiseen voi olla aatteellisia ja moraalifilosofisia perusteita, ja joissakin talousoloissa velan välttäminen voi olla edullista tai jopa välttämätöntä.

Nyt näistä aikeista syntyy kuitenkin yhdessä ja erikseen enemmän ja pitkäaikaisempaa yleistä haittaa kuin minkään lajin hyötyä.

Mielekkäiden myyntien ehdot eivät täyty

Rinteen hallitus ei ole vielä kertonut, mitä omaisuuseriä se aikoo myydä, joten valmisteilla olevan oman maalin täyttä vahinkoa on mahdoton tarkalleen arvioida.

Mutta jos tarkoitus on tavoitella mahdollisimman suuria tuloja mahdollisimman pienten omaisuuserien myynneillä, on myyntiin pantava parasta päältä eikä pohjasakkaa.

Myyntiin pantaneen toisin sanoen tälläkin kerralla tuottoisaa arvopaperiomaisuutta esimerkiksi valtion sijoitusyhtiön Solidiumin tai VER-eläkerahaston omistuksia purkamalla.

Tuottoisan omaisuuden, kuten osinkotuloja tuottavien pörssiosakkeiden, myyminen tuottaa toki myyntituloja, mutta ne tulot kilahtavat kassaan vain kerran. Sen jälkeen nämä osingot ja muut tuotot jäävät saamatta ikuisiksi ajoiksi.

Tuloja tuottavan omaisuuden myyminen voi olla mielekästä, mutta vain, jos myyntituloja on tarkoitus käyttää entistä tuottoisampiin investointeihin, ja jos omaisuutta myymällä on mahdollista välttää rahoitusasemaa heikentävää kallista velkarahoitusta tai suoranaisen rahoituskriisin uhkaa.

Nyt kumpikaan näistä ehdoista ei täyty.

Hallitus aikoo myydä tuottoisaa omaisuutta jokseenkin tavanomaisten käyttömenojen rahoittamiseksi, vaikka saman voisi tehdä miinuskorkoisella velkarahoituksella eli käytännössä halvemmalla kuin ilmaiseksi.

Velkaraha halvempaa kuin ilmaista

Suomen valtio on yksi niistä maailman luottovaltioista, jotka saavat kansainvälisiltä rahoitusmarkkinoilta pitkäaikaista lainarahoitusta jopa nollaa prosenttia matalammalla negatiivisella korolla.

Nollakorko tarkoittaisi, että lainarahaa on tarjolla ilmaiseksi. Miinuskorko tarkoittaa, että valtio saa lainarahaa käyttöönsä sananmukaisesti halvemmalla kuin ilmaiseksi – ja että valtio tienaa korkotuloja ottamalla lisää velkaa.

Nolla- ja miinuskorot ovat toki monin tavoin surrealistinen rahakoe, jonka lopullisia vaikutuksia ei voi kuin arvailla.

Mutta se on kuitenkin tiedossa, että euroalueen keskuspankki EKP on juuri luvannut pitää korot nykyisellään tai nykyistäkin matalampina vielä pidemmän aikaa eli ehkä vuosien ajan.

Lisäksi EKP on juuri luvannut aloittaa uudestaan mittavat valtionlainojen tukiostot, joita se aikoo jatkaa kauemmin kuin korot pysyvät pohjalukemissa ja joka tapauksessa niin kauan kuin katsoo tarpeelliseksi.

EKP:n korko- ja tukiostolupaukset merkitsevät velkaisille eurovaltioille erittäin mittavaa rahoitustukea, sillä alijäämien rahoitukseen on luvassa uutta edullista rahoitusta enemmän kuin valtioilla on tarpeita.

Oma keskuspankki valtion suurin velkoja

Suomessa EKP:n osto-ohjelmaa panee toteen Suomen Pankki, joka palannee valtion suurimman rahoittajan rooliinsa.

Osto-ohjelman uudestaan aloittamisen jälkeen valtiolla ei ole senkään vertaa huolta uuden lainarahan saatavuudesta kuin tähän asti, sillä SP:n osuus EKP:n velkakirjaostoista on suurempi kuin Suomen valtion uuden velkarahoituksen tarve.

Osin juuri EKP:n rahaelvytyksen vaikutuksesta valtion velan keskikorko on laskenut kymmenen vuotta yhtä soittoa ja on nyt tasan prosentti. Samalla budjettitalouden korkomenot ovat laskeneet, vaikka velan määrä on kasvanut.

Valtion korkomenot laskevat lisää sitä mukaa kuin se nostaa uutta miinuskorkoista lainarahaa ja maksaa pois korkeampien korkojen aikaan ottamiaan vanhoja lainoja.

EKP ja SP ovat tarjonneet valtiolle rahoitustukea myös ”takaoven” kautta. Se on epäsuoraa mutta tuntuvaa.

SP on hivuttautunut valtion ylivoimaisesti suurimmaksi velkojaksi, jolla on hallussaan jo noin kolmasosa valtion liikkeessä olevista velkakirjoista.

Tästä velkojan asemasta johtuu, että noin kolmasosa myös valtion yhä maksamista koroista päätyy SP:lle. Ne päätyvät pääosin SP:n voitonjakona takaisin valtiolle.

Niinpä suunnilleen kolmasosa valtion velasta ja yhtä suuri osa velanhoitokuluista on omanlaistaan virallisten velkatilastojen harhaa, jonka todellinen vaikutus valtion rahoitusasemaan on yhtä tyhjän kanssa.

Piakkoin alkavat keskuspankin uudet tukiostot tarjoavat lisää samanlaista huojennusta, joten velkakirjamarkkinoilla syntyy ennemmin huolta Suomenkin valtion velkakirjojen yhä hupenevasta niukkuudesta eikä suinkaan valtion liiallisesta velkaantumisesta.

Tällaisissa oloissa velkarahoituksen välttäminen hinnalla millä hyvänsä – vaikka tuottoisaa omaisuutta myymällä – on kuin hölmöläisten peiton jatkamista.

Kallista hölmöläisten peiton jatkamista

Kuinka kallis oma maali onkaan eurolleen valmisteilla, selviää aikanaan. Mutta järkeväksi tämä tohelointi ei muutu millään.

Jos myyntiin menevän omaisuuden tuotto-oletus on vaikka Solidiumin ja VER:n osakeomistusten kymmenen viime vuoden keskituotto, on odotettavissa noin kymmenen prosentin vuosituottojen saamatta jääminen tästä ikuisuuteen.

Miljardin euron arvoisen omaisuuserän myymisestä seuraisi, että valtiolta jäisi vastedes sadan miljoonan euron vuotuiset tuotot saamatta.

Ja jos omaisuuden myynnillä vältettävän velan koroksi oletetaan valtion viimeaikaisten korkonoteerausten perusteella vaikka -0,5 prosenttia, tietää miljardin euron lisävelan välttäminen viiden miljoonan euron vuotuisen korkotulon saamatta jäämistä.

Tällaisilla oletuksilla tälle hölmöläisten peiton jatkamiselle kertyy hintaa vuodessa 105 miljoonaa euroa ja kymmenessä vuodessa vähän yli miljardi euroa kutakin miljardin euron myynti- ja velanvälttelyerää kohti.

Tämä on tolkutonta, vaikka hallitus ohjaisi myyntitulot kuinka tuottoisiin uusiin tarkoituksiin tahansa, sillä aivan samat toimet olisi edullisempaa rahoittaa miinuskorkoisella velkarahoituksella ilman tuottoisan omaisuuden myyntejä.

Kansakunta saisi hallituksen kaavailemat tulevaisuustoimet, mitä niistä koituukaan. Mutta samalla valtion omaisuus saisi tuottaa tuloja entiseen tapaan ja lisäksi valtio tienaisi vähän lisää korkotulojakin.

Jos tällaisella hölmöilyllä on tarkoitus kohentaa julkisen talouden kestävyyttä, lopputulos on täsmälleen vastakkainen.

Jan Hurri

Maaseudun asuntohinnat - ketkä ovat huolissaan?

"Harva pysähtyy silti miettimään, ketkä kenties eniten ovat suuttuneet omakotikiinteistöjen arvon romahduksesta. Asiaa eivät murehdi niinkään taloissaan asuvat maaseudun ihmiset, vaan siitä ovat harmissaan ennen kaikkea heidän kaupunkilaiset perijänsä. Tätä vain ei kukaan kehtaa sanoa ääneen, koska sehän vasta olisi julkeaa.

Suomi on väärällään 1950-, 1960- ja 1970-luvuilla maaseudun taajamiin ja pikkukaupunkeihin rakennettuja omakoti- ja rivitaloja, joihin ei enää 2020- ja 2030-luvuilla löydy asukkaita.

Maaseudulla asuvat työikäiset, joilla on kotiseudullaan työpaikka, eivät ole tämän pelin häviäjiä, pikemminkin päinvastoin. Kun kelpo tiiliverhoillun ja harjakattoisen omakotitalon saa 100 000 eurolla - ja halvemmallakin - jää jo noin 2 500 euron palkasta mukavasti rahaa elämiseen: voi hankkia auton ja tehdä vuodessa yhden ulkomaanmatkan.

Talo vaatii toki ylläpitoa eli remontointia, mutta maaseudulla remonttimiesten ja -naisten taksat ovat huomattavasti edullisemmat kuin kaupungeissa."

Yhteisöllisyydessä on voimaa

Työväen Sivistysliiton pääsihteeri Jouko Muuri:Työväen Työväenliikkeen voima perustuu yhteisöllisyyteen. Meidän on kasvatettava itsemme kansalaisina uudelleen arvostamaan toisiamme ja muiden ponnistuksia yhteisen hyvän eteen.

 Tämä sivistyksen ja yhdessä tekemisen soihdun kantaminen on aina ollut TSL:n olemassaolon oikeutuksen vahva ydin, mutta nyt sen merkitys korostuu uudestaan, sillä yleissivistys on perusta myös uudistumiskykyiselle yhteiskunnalle.

TSL haluaa toiminnallaan puolustaa myös yhteistä eurooppalaista arvopohjaa, johon kuuluvat ihmisarvon ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen, vapaus, kansanvalta, tasa-arvo ja oikeusvaltio.

https://aikamerkki.org/sivistystyo-jatkuu-yhteistyon-voimalla-eteenpain/

Yksilön voima

Yksilön voima

- tämä on käännös Die Zeit -lehdessä julkaistusta esseestä,kirjoittajia ovat Laura Cwiertina ja  Petra Pinzler (Käännös saksasta Ilpo Rossi) 

Ennemmin tai myöhemmin, etsittäessä ratkaisua  maailman ongelmiin, päädytään mikrokosmokseen: pöydällä, sohvalla, työpöydän edessä. Paikoissa, joissa löytyy ihmisiä, jotka puuttuvat maailman kulkuun. He tekevät parempaa maailmaa, joskus ymmärtämättä sitä itsekään.

Näin kirjoitti meribiologi Rachel Carson 1960-luvun alkupuolella tutkimuksessaan kirjassaan "Hiljainen kevät". Siinä hän varoitti torjunta-aineista, jotka lopettaisivat hyönteisten surinan ja lintujen sirkutuksen ikuisesti. Carson itse kuoli vähän myöhemmin sydänkohtaukseen, mutta hänen ajatuksensa pysyivät. Ne laukaisivat ensimmäisen ympäristöliikkeiden aallon, joka edelleen liikuttaa lukemattomien ihmisten mieliä. Hän oli yksi syy siihen, miksi monissa maissa on luonnonsuojelujärjestöjä, vihreää teknologiaa ja poliitikkoja, jotka ajattelevat vihreästi.

Kuusikymmentä vuotta myöhemmin ruotsalainen opiskelijatyttö istuu jalkakäytävällä ja lakkoilee ja saa liikkeelle suuren ympäristöä koskevan aallon. Greta Thunbergin nykypäivän protesti onnistuu siinä missä lukemattomissa kongresseissa on epäonnistuttu. Hän varmistaa, että nuoret ympäri maailmaa lähtevät kaduille ja vaativat hallituksiaan ottamaan ilmastomuutokset vihdoin poliittisen asialistan kärkeen.

Molemmilla naisilla, niin erilaisilla kuin he ovatkin, on yksi yhteinen asia: he eivät luultavasti koskaan kuvitelleet toimintansa seurauksia.

Yksilö ei ole vain kuluttaja

Ilmastomuutoksen ja sukupuuton kaltaisten globaalien ongelmien edessä monet ihmettelevät, mikä voi muuttaa ihmistä. Mitä hyötyä on jos yksi heistä ohittaa brasilialaisen naudanlihapihan supermarketissa, mutta toinen ostaa sen päivän päätteeksi? Mitä hyötyä on ruuvata aurinkopaneelit katolle, kun nurkan takana olevassa voimalaitoksessa poltetaan jättimäisiä määriä hiiltä ja jopa Intiassa ja Kiinassa rakennetaan uusia voimalaitoksia? Miksi luopua lentämisestä, kun naapurit lentävät lomalle Balille? Tällaisten ajatusten valossa on helppo menettää toivonsaa. Tuntea voimattomuutta. Tai jopa tuntea itsensä naurettavaksi.

On kuitenkin liian helppoa antaa oman pienuutensa olla tekosyy olla tekemättä mitään ja lohduttaa itseään tällä ajatuksella. Voimattomuuden tunne perustuu väärään käsitykseen: henkilö ei ole vain asiakas. Hänestä voi tulla keksijä, yrittäjä, aktivisti tai poliitikko.

Jos katsot uraauurtavaa työtä, joka on tähän mennessä tehty maapallon suojelemiseksi, palataan takaisin suurten menestysten lähteeseen,ja päädytään aina johonkin ihmiseen. Joku, jolla oli hyvä idea oikeaan aikaan, rohkeutta idean määrättietoiseen toteuttamiseen, kyky saada muita mukaan ja energiaa pitää kiinni ideastaan -jopa näännyttävissä olosuhteissa.

Esimerkiksi amerikkalainen yrittäjä Douglas Tompkins perusti vaatekauppayrityksen Espritin. Vuosien mittaan hänestä tuli yhä kriittisempi tekstiiliteollisuuden suhteen. Lopulta hän myi osakkeensa yhtiöstä 250 miljoonalla eurolla. Rahoillaan hän osti maata Chilestä, säästi valtavia metsäalueita yksityistämällä ne ja testamenttasi ne valtiolle kuolemansa jälkeen - vaatimalla niiden suojelemista edelleen. Nykyään Tompkinsin yksityinen metsä on Etelä-Amerikan suurin luonnonsuojelualue.

Sosiaalidemokraatti Hermann Scheer valvoi sähkövirran syöttölain (syöttötariffin) liittopäivillä 1990-luvun alussa vihreiden ja CDU: n jäsenten kanssa. Uusiutuvat energialähteet, idean mukaan, on sisällytettävä sähköverkkoon ja kiinteä ostohinta on maksettava tuottajille. Tämän innovoinnin ansiosta ei ole enää järkevää rakentaa aurinko-, vesi- ja tuulivoimalaitoksia Saksaan. Sitä on myös kopioitu maailmanlaajuisesti, ja se on jopa mahdollistanut globaalin energiavallankumouksen. Yli 60 maassa on nyt vastaavat lait, minkä vuoksi Scheer sai vaihtoehtoisen Nobel-palkinnon aloitteellisuudestaan vuosia myöhemmin.

Silmänräys joka luo sykloonin

Kun Itä- ja Länsi-Saksan rajat avattiin vuonna 1989, ympäristönsuojelijat Hubert Weiger, Inge Sielmann ja Kai Frobel saivat idean: Saksojen rajavyöhykkeelle on vuosikymmenien ajan melkein häiriöttömästi kehittynyt eläin- ja kasvien elämää on myös suojeltava tulevaisuudessa. Vuosien mittaan nämä kolme löysivät yhä enemmän seuraajia. Vaikka aukkoja on edelleen, "vihreä nauha" on edelleen Saksan suurin biotooppiketju ja tärkeä turvapaikka eläimille ja kasveille.

Eikä ole vain suuria ja tärkeitä esimerkkejä. Monet pienet erottuvat myös. Kaupunginjohtaja, joka luo kestävän naapuruston. Pikkukaupungin tyttö, joka ostaa takaisin sähköverkonsa yhdessä muiden kanssa. Opiskelija on järkyttynyt mereen heitetystä muovipussista. He ovat ihmisiä, joista harvat kuvaavat itseään sankariksi. He ovat vain kansalaisia, jotka eivät enää halua tarkkailla luonnon tuhoutumista ja jotka ottavat asiat omaan käsiinsä. Seitsemän miljardin ihmisen maailmassa he voivat vapauttaa kuuluisan perhosen siiven: puhalluksen, joka luo pyörremyrskyn.