Taloussanomien erikoistoimittaja Jan Hurri on kirjoittanut mielenkiintoisen kolumnin hallituksen aikomuksesta myydä omistuksiaan aikana jolloin velkaa saa miinuskorolla. Hän pitää sitä vähintäänkin hölmöläisten peiton jatkamisena ja pahimmillaan sabotaashina. Kirjoitus sisältään myös hienon analy
ysin Euroopan keskuspankin määrällisestä elvytyksestä. Teknisistä syistä olen kopioinut koko Taloussanomissa olleen kolumnin.
Valtion tuottoisan omaisuuden myyminen miinuskorkoisen velan välttämiseksi ei ole vain hölmöä. Se on sabotaasia, kirjoittaa erikoistoimittaja Jan Hurri.
Pääministeri Antti Rinteen (sd) hallitus aikoo tehdä aivan samanlaisen talouspoliittisen oman maalin kuin edellinen Juha Sipilän (kesk) ja sitä edeltäneet Jyrki Kataisen (kok) ja Alexander Stubbin (kok) hallitukset tekivät.
Eikä tämänkertainen oma maali synny sen enempää sattumalta ja vahingossa kuin edellisten hallitusten samanlaiset mokat. Se syntyy tarkoituksella, vakain aikomuksin ja varta vasten valmistellen.
Oma maali syntyy periaatteessa yksinkertaisin keinoin, joita voi erikseen tarkastellen ehkä juuri ja juuri jopa perustella.
Mutta yhdessä näiden toimien lopputulos on kaikkea muuta kuin vastuullista tai järkevää taloudenpitoa. Ennemmin se on talouspoliittista sabotaasia.
Kyse on hallituksen aikeesta kattaa osa budjettimenoista valtion omaisuutta myymällä ja näin välttää samojen menojen rahoittaminen velkarahoituksella.
Valtion omaisuuden myymiselle voi sinänsä olla poliittisia tai aatteellisia perusteita, ja toisinaan siitä voi koitua yleistäkin etua.
Samoin velkarahoituksen välttämiseen voi olla aatteellisia ja moraalifilosofisia perusteita, ja joissakin talousoloissa velan välttäminen voi olla edullista tai jopa välttämätöntä.
Nyt näistä aikeista syntyy kuitenkin yhdessä ja erikseen enemmän ja pitkäaikaisempaa yleistä haittaa kuin minkään lajin hyötyä.
Mutta jos tarkoitus on tavoitella mahdollisimman suuria tuloja mahdollisimman pienten omaisuuserien myynneillä, on myyntiin pantava parasta päältä eikä pohjasakkaa.
Myyntiin pantaneen toisin sanoen tälläkin kerralla tuottoisaa arvopaperiomaisuutta esimerkiksi valtion sijoitusyhtiön Solidiumin tai VER-eläkerahaston omistuksia purkamalla.
Tuottoisan omaisuuden, kuten osinkotuloja tuottavien pörssiosakkeiden, myyminen tuottaa toki myyntituloja, mutta ne tulot kilahtavat kassaan vain kerran. Sen jälkeen nämä osingot ja muut tuotot jäävät saamatta ikuisiksi ajoiksi.
Tuloja tuottavan omaisuuden myyminen voi olla mielekästä, mutta vain, jos myyntituloja on tarkoitus käyttää entistä tuottoisampiin investointeihin, ja jos omaisuutta myymällä on mahdollista välttää rahoitusasemaa heikentävää kallista velkarahoitusta tai suoranaisen rahoituskriisin uhkaa.
Nyt kumpikaan näistä ehdoista ei täyty.
Hallitus aikoo myydä tuottoisaa omaisuutta jokseenkin tavanomaisten käyttömenojen rahoittamiseksi, vaikka saman voisi tehdä miinuskorkoisella velkarahoituksella eli käytännössä halvemmalla kuin ilmaiseksi.
Nollakorko tarkoittaisi, että lainarahaa on tarjolla ilmaiseksi. Miinuskorko tarkoittaa, että valtio saa lainarahaa käyttöönsä sananmukaisesti halvemmalla kuin ilmaiseksi – ja että valtio tienaa korkotuloja ottamalla lisää velkaa.
Nolla- ja miinuskorot ovat toki monin tavoin surrealistinen rahakoe, jonka lopullisia vaikutuksia ei voi kuin arvailla.
Mutta se on kuitenkin tiedossa, että euroalueen keskuspankki EKP on juuri luvannut pitää korot nykyisellään tai nykyistäkin matalampina vielä pidemmän aikaa eli ehkä vuosien ajan.
Lisäksi EKP on juuri luvannut aloittaa uudestaan mittavat valtionlainojen tukiostot, joita se aikoo jatkaa kauemmin kuin korot pysyvät pohjalukemissa ja joka tapauksessa niin kauan kuin katsoo tarpeelliseksi.
EKP:n korko- ja tukiostolupaukset merkitsevät velkaisille eurovaltioille erittäin mittavaa rahoitustukea, sillä alijäämien rahoitukseen on luvassa uutta edullista rahoitusta enemmän kuin valtioilla on tarpeita.
Osto-ohjelman uudestaan aloittamisen jälkeen valtiolla ei ole senkään vertaa huolta uuden lainarahan saatavuudesta kuin tähän asti, sillä SP:n osuus EKP:n velkakirjaostoista on suurempi kuin Suomen valtion uuden velkarahoituksen tarve.
Osin juuri EKP:n rahaelvytyksen vaikutuksesta valtion velan keskikorko on laskenut kymmenen vuotta yhtä soittoa ja on nyt tasan prosentti. Samalla budjettitalouden korkomenot ovat laskeneet, vaikka velan määrä on kasvanut.
Valtion korkomenot laskevat lisää sitä mukaa kuin se nostaa uutta miinuskorkoista lainarahaa ja maksaa pois korkeampien korkojen aikaan ottamiaan vanhoja lainoja.
EKP ja SP ovat tarjonneet valtiolle rahoitustukea myös ”takaoven” kautta. Se on epäsuoraa mutta tuntuvaa.
SP on hivuttautunut valtion ylivoimaisesti suurimmaksi velkojaksi, jolla on hallussaan jo noin kolmasosa valtion liikkeessä olevista velkakirjoista.
Tästä velkojan asemasta johtuu, että noin kolmasosa myös valtion yhä maksamista koroista päätyy SP:lle. Ne päätyvät pääosin SP:n voitonjakona takaisin valtiolle.
Niinpä suunnilleen kolmasosa valtion velasta ja yhtä suuri osa velanhoitokuluista on omanlaistaan virallisten velkatilastojen harhaa, jonka todellinen vaikutus valtion rahoitusasemaan on yhtä tyhjän kanssa.
Piakkoin alkavat keskuspankin uudet tukiostot tarjoavat lisää samanlaista huojennusta, joten velkakirjamarkkinoilla syntyy ennemmin huolta Suomenkin valtion velkakirjojen yhä hupenevasta niukkuudesta eikä suinkaan valtion liiallisesta velkaantumisesta.
Tällaisissa oloissa velkarahoituksen välttäminen hinnalla millä hyvänsä – vaikka tuottoisaa omaisuutta myymällä – on kuin hölmöläisten peiton jatkamista.
Jos myyntiin menevän omaisuuden tuotto-oletus on vaikka Solidiumin ja VER:n osakeomistusten kymmenen viime vuoden keskituotto, on odotettavissa noin kymmenen prosentin vuosituottojen saamatta jääminen tästä ikuisuuteen.
Miljardin euron arvoisen omaisuuserän myymisestä seuraisi, että valtiolta jäisi vastedes sadan miljoonan euron vuotuiset tuotot saamatta.
Ja jos omaisuuden myynnillä vältettävän velan koroksi oletetaan valtion viimeaikaisten korkonoteerausten perusteella vaikka -0,5 prosenttia, tietää miljardin euron lisävelan välttäminen viiden miljoonan euron vuotuisen korkotulon saamatta jäämistä.
Tällaisilla oletuksilla tälle hölmöläisten peiton jatkamiselle kertyy hintaa vuodessa 105 miljoonaa euroa ja kymmenessä vuodessa vähän yli miljardi euroa kutakin miljardin euron myynti- ja velanvälttelyerää kohti.
Tämä on tolkutonta, vaikka hallitus ohjaisi myyntitulot kuinka tuottoisiin uusiin tarkoituksiin tahansa, sillä aivan samat toimet olisi edullisempaa rahoittaa miinuskorkoisella velkarahoituksella ilman tuottoisan omaisuuden myyntejä.
Kansakunta saisi hallituksen kaavailemat tulevaisuustoimet, mitä niistä koituukaan. Mutta samalla valtion omaisuus saisi tuottaa tuloja entiseen tapaan ja lisäksi valtio tienaisi vähän lisää korkotulojakin.
Jos tällaisella hölmöilyllä on tarkoitus kohentaa julkisen talouden kestävyyttä, lopputulos on täsmälleen vastakkainen.
Oma maali syntyy periaatteessa yksinkertaisin keinoin, joita voi erikseen tarkastellen ehkä juuri ja juuri jopa perustella.
Mutta yhdessä näiden toimien lopputulos on kaikkea muuta kuin vastuullista tai järkevää taloudenpitoa. Ennemmin se on talouspoliittista sabotaasia.
Kyse on hallituksen aikeesta kattaa osa budjettimenoista valtion omaisuutta myymällä ja näin välttää samojen menojen rahoittaminen velkarahoituksella.
Valtion omaisuuden myymiselle voi sinänsä olla poliittisia tai aatteellisia perusteita, ja toisinaan siitä voi koitua yleistäkin etua.
Samoin velkarahoituksen välttämiseen voi olla aatteellisia ja moraalifilosofisia perusteita, ja joissakin talousoloissa velan välttäminen voi olla edullista tai jopa välttämätöntä.
Nyt näistä aikeista syntyy kuitenkin yhdessä ja erikseen enemmän ja pitkäaikaisempaa yleistä haittaa kuin minkään lajin hyötyä.
Mielekkäiden myyntien ehdot eivät täyty
Rinteen hallitus ei ole vielä kertonut, mitä omaisuuseriä se aikoo myydä, joten valmisteilla olevan oman maalin täyttä vahinkoa on mahdoton tarkalleen arvioida.Mutta jos tarkoitus on tavoitella mahdollisimman suuria tuloja mahdollisimman pienten omaisuuserien myynneillä, on myyntiin pantava parasta päältä eikä pohjasakkaa.
Myyntiin pantaneen toisin sanoen tälläkin kerralla tuottoisaa arvopaperiomaisuutta esimerkiksi valtion sijoitusyhtiön Solidiumin tai VER-eläkerahaston omistuksia purkamalla.
Tuottoisan omaisuuden, kuten osinkotuloja tuottavien pörssiosakkeiden, myyminen tuottaa toki myyntituloja, mutta ne tulot kilahtavat kassaan vain kerran. Sen jälkeen nämä osingot ja muut tuotot jäävät saamatta ikuisiksi ajoiksi.
Tuloja tuottavan omaisuuden myyminen voi olla mielekästä, mutta vain, jos myyntituloja on tarkoitus käyttää entistä tuottoisampiin investointeihin, ja jos omaisuutta myymällä on mahdollista välttää rahoitusasemaa heikentävää kallista velkarahoitusta tai suoranaisen rahoituskriisin uhkaa.
Nyt kumpikaan näistä ehdoista ei täyty.
Hallitus aikoo myydä tuottoisaa omaisuutta jokseenkin tavanomaisten käyttömenojen rahoittamiseksi, vaikka saman voisi tehdä miinuskorkoisella velkarahoituksella eli käytännössä halvemmalla kuin ilmaiseksi.
Velkaraha halvempaa kuin ilmaista
Suomen valtio on yksi niistä maailman luottovaltioista, jotka saavat kansainvälisiltä rahoitusmarkkinoilta pitkäaikaista lainarahoitusta jopa nollaa prosenttia matalammalla negatiivisella korolla.Nollakorko tarkoittaisi, että lainarahaa on tarjolla ilmaiseksi. Miinuskorko tarkoittaa, että valtio saa lainarahaa käyttöönsä sananmukaisesti halvemmalla kuin ilmaiseksi – ja että valtio tienaa korkotuloja ottamalla lisää velkaa.
Nolla- ja miinuskorot ovat toki monin tavoin surrealistinen rahakoe, jonka lopullisia vaikutuksia ei voi kuin arvailla.
Mutta se on kuitenkin tiedossa, että euroalueen keskuspankki EKP on juuri luvannut pitää korot nykyisellään tai nykyistäkin matalampina vielä pidemmän aikaa eli ehkä vuosien ajan.
Lisäksi EKP on juuri luvannut aloittaa uudestaan mittavat valtionlainojen tukiostot, joita se aikoo jatkaa kauemmin kuin korot pysyvät pohjalukemissa ja joka tapauksessa niin kauan kuin katsoo tarpeelliseksi.
EKP:n korko- ja tukiostolupaukset merkitsevät velkaisille eurovaltioille erittäin mittavaa rahoitustukea, sillä alijäämien rahoitukseen on luvassa uutta edullista rahoitusta enemmän kuin valtioilla on tarpeita.
Oma keskuspankki valtion suurin velkoja
Suomessa EKP:n osto-ohjelmaa panee toteen Suomen Pankki, joka palannee valtion suurimman rahoittajan rooliinsa.Osto-ohjelman uudestaan aloittamisen jälkeen valtiolla ei ole senkään vertaa huolta uuden lainarahan saatavuudesta kuin tähän asti, sillä SP:n osuus EKP:n velkakirjaostoista on suurempi kuin Suomen valtion uuden velkarahoituksen tarve.
Osin juuri EKP:n rahaelvytyksen vaikutuksesta valtion velan keskikorko on laskenut kymmenen vuotta yhtä soittoa ja on nyt tasan prosentti. Samalla budjettitalouden korkomenot ovat laskeneet, vaikka velan määrä on kasvanut.
Valtion korkomenot laskevat lisää sitä mukaa kuin se nostaa uutta miinuskorkoista lainarahaa ja maksaa pois korkeampien korkojen aikaan ottamiaan vanhoja lainoja.
EKP ja SP ovat tarjonneet valtiolle rahoitustukea myös ”takaoven” kautta. Se on epäsuoraa mutta tuntuvaa.
SP on hivuttautunut valtion ylivoimaisesti suurimmaksi velkojaksi, jolla on hallussaan jo noin kolmasosa valtion liikkeessä olevista velkakirjoista.
Tästä velkojan asemasta johtuu, että noin kolmasosa myös valtion yhä maksamista koroista päätyy SP:lle. Ne päätyvät pääosin SP:n voitonjakona takaisin valtiolle.
Niinpä suunnilleen kolmasosa valtion velasta ja yhtä suuri osa velanhoitokuluista on omanlaistaan virallisten velkatilastojen harhaa, jonka todellinen vaikutus valtion rahoitusasemaan on yhtä tyhjän kanssa.
Piakkoin alkavat keskuspankin uudet tukiostot tarjoavat lisää samanlaista huojennusta, joten velkakirjamarkkinoilla syntyy ennemmin huolta Suomenkin valtion velkakirjojen yhä hupenevasta niukkuudesta eikä suinkaan valtion liiallisesta velkaantumisesta.
Tällaisissa oloissa velkarahoituksen välttäminen hinnalla millä hyvänsä – vaikka tuottoisaa omaisuutta myymällä – on kuin hölmöläisten peiton jatkamista.
Kallista hölmöläisten peiton jatkamista
Kuinka kallis oma maali onkaan eurolleen valmisteilla, selviää aikanaan. Mutta järkeväksi tämä tohelointi ei muutu millään.Jos myyntiin menevän omaisuuden tuotto-oletus on vaikka Solidiumin ja VER:n osakeomistusten kymmenen viime vuoden keskituotto, on odotettavissa noin kymmenen prosentin vuosituottojen saamatta jääminen tästä ikuisuuteen.
Miljardin euron arvoisen omaisuuserän myymisestä seuraisi, että valtiolta jäisi vastedes sadan miljoonan euron vuotuiset tuotot saamatta.
Ja jos omaisuuden myynnillä vältettävän velan koroksi oletetaan valtion viimeaikaisten korkonoteerausten perusteella vaikka -0,5 prosenttia, tietää miljardin euron lisävelan välttäminen viiden miljoonan euron vuotuisen korkotulon saamatta jäämistä.
Tällaisilla oletuksilla tälle hölmöläisten peiton jatkamiselle kertyy hintaa vuodessa 105 miljoonaa euroa ja kymmenessä vuodessa vähän yli miljardi euroa kutakin miljardin euron myynti- ja velanvälttelyerää kohti.
Tämä on tolkutonta, vaikka hallitus ohjaisi myyntitulot kuinka tuottoisiin uusiin tarkoituksiin tahansa, sillä aivan samat toimet olisi edullisempaa rahoittaa miinuskorkoisella velkarahoituksella ilman tuottoisan omaisuuden myyntejä.
Kansakunta saisi hallituksen kaavailemat tulevaisuustoimet, mitä niistä koituukaan. Mutta samalla valtion omaisuus saisi tuottaa tuloja entiseen tapaan ja lisäksi valtio tienaisi vähän lisää korkotulojakin.
Jos tällaisella hölmöilyllä on tarkoitus kohentaa julkisen talouden kestävyyttä, lopputulos on täsmälleen vastakkainen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti