Eurooppa ja Keynesiläisyys

 EUROOPPAA YHDENNETTIIN USKOSSA KEYNESILÄISYYDEN KESTÄVYYTEEN

Maailma, jossa EU:a alettiin luomaan oli taloudeltaan keynesiläinen. Talous oli politiikalle alisteinen vielä 70-luvuvun puoliväliin, jolloin monetarismi, uusliberalismi tai uusklassinen teoria alkoivat vallata alaa. Keynesiläisyys ja hyvinvointivaltio perinteisessä mielessä oli Suomessakin mennyttä 80-luvun puoliväliväliin tultaessa. Euroopan ja Suomenkin sosialidemokraateissa säilyi kuitenkin usko hyvinvointivaltioon ja poliittisen johtamisen edellytyksiin vahvana vaikka aika oli jo kulkenut näiden edellytysten ohi. Uuden Kansainvälisen Talousjärjestyksen (UKTJ) kaatuminen YK:ssa ja Kansainvälisen Valuuttarahaston (IMF) sekä Maailmanpankin (WB) roolien muutokset avustajista ”rakennesopeuttajiksi” 80-luvun alussa, ikään kuin merkitsivät sitä, että keynesiläinen talouden sykli on päättynyt, jonka olisi pitänyt herättää poliittinen päätöksentekomme hyvinvoinnin menneestä huumasta.
Suomessa vuonna -94 kansa saatiin uskomaan siihen, mihin olisi voinut uskottavasti uskoa vuonna -74. Meillehän luvattiin päätöksenteossa ”läheisyysperiaatetta”, SOTE-palveluissa puuttumattomuutta, Pohjoismaisen hyvinvoinnin levittämistä Eurooppaan, vapaata kauppaa ja hyvinvoinnin kasvua. Mitä todellisuudessa saimme, ”rakennesopeuttavan”, taloudellista- ja sosiaalista eriarvoisuutta lisäävän, globalisaatioon ja vapaisiin markkinoihin perustuvan sekä uskon inflaatiottomaan talouteen eurooppalaisina ja suomalaisina. Tämän kaiken tuli edistää ”dynaamisuudessaan” taloudellista kasvua ja hyvinvointia. Ei ole ihme, että EU on suurissa vaikeuksissa ja Euroalue vielä suuremmissa. Ns ”yhdentyvä Eurooppa” on alkanut hajaantua, pontimina kansalliset tyytymättömyydet.
Kapitalismi on taloutta eteenpäin tyrkkäävä järjestelmä, johon voi varauksetta lukea Kiinankin. Markkinaliberalismi, joka pyrkii suitsimaan yhteiskuntien roolia, on sitä vastoin noussut jo 80-luvun puolivälistä esteeksi maailmantalouden kasvulle ja ennen kaikkea hyvinvoinnin jakaantumiselle, joka on se kasvun varsinainen jarru, tarjontatalouden klassinen ongelma. Eurooppaa tämä ”ongelmallinen markkinaliberalismi” on piinannut jo sukupolven ajan kun ”kehityksen” on annettu laahustaa yritysvetoisesti, lisäämällä tarjonnan edellytyksiä poistamalla ”yhteiskunnallista byrokratiaa” ja lisäämällä yksityistä ”byrokratiaa” sen kaikilla osa-alueilla.
Taloushistoriassa markkinaliberalismilla tai klassisella teorialla ei ole maailmantaloudessa empiiristä (kokemusperäistä) näyttöä onnistumisista, sitävastoin keynesiläisellä teorialla on, Toisen Maailmasodan jälkeinen aika 70-luvun puoliväliin. Keynesiläisyyden keskeisin ”kuohitsija” oli epäilemättä Milton Friedman monetarismeineen/uusliberalismeineen, joka loi manifestin niille, jotka tunsivat liikaa veroja maksavansa, tukevansa julkista kulutusta vaikka empiria osoitti selkeästi Keynesin olleen oikeassa, julkista- ja yksityistä kysyntää tarvittiin kasvun moottoreina. Keynesiläinen kapitalismi luotti siis kysynnän voimaan kun taas monetaristinen tai klassinen toria on painottanut tarjontaa, jolta edelleenkin onnistumisen näytöt globaalissa taloudessa puuttuvat.
Jälki- tai uuskeynesiläisistä tutkimuksesta valtaosa painottaa europpalaista eheyttä ja osa näkee kansallisen tason toteuttavan Keynesin alkuperäistä ajattelua parhaiten, siis jonkinlaista protektionismia, että kansakunnat voivat omien tarpeidensa mukaan rakentaa ”tullimuureja”. Näinhän toimivat lukuisat maat USA:sta alkaen. Eurooppalaisista maistakin parhaiten ovat pärjänneet euron ulkopuolella olevat omine raha- ja finanssipolitikkoineen ja maailmalla ne maat, jotka ovat irtautuneet IMF:n ”rakennesopeutuksista”.
Suomen historian jossittelua on kysymys, oliko 1973 Kekkonen vai Tuomioja oikeassa kun EEC päätös tehtiin? Vuonna -94 eivät kuitenkaan oikeassa olleet ne, jotka meidät unioniin veivät, puutteellisin ymmärryksin maailmantaloudessa tapahtuneisiin muutoksiin sitten 70-luvun. Miten tästä eteenpäin, voidaanko virhe (EU ja euro) korjata vai tulisiko päättäjien pyörtää päätöksensä ja palata kansallisen Keynesin linjoille ja hakea vastausta esim. demarien vuoden -52 ohjelmasta, ”itsenäinen kansa yhteistyön maailma”, joka hyllytettiin markkinaliberaaliin, monetaristiseen maailmaan siirryttäessä 80-luvulla.
Hannu Ikonen
Vastavalkea vpj
Sisilia Ispica

Unohtuneet maailmanennätykset

Hannu Ikonen:

Unohtuneet maailmanennätykset

Suomalaista itsetuntoa ovat aina ylläpitäneet urheilulliset maailmanennätykset Nurmesta Vireeniin, mutta ne ennätykset jotka ovat syvimmin meihin vaikuttaneet, arvo- ja asennemailmaamme rakentaneet, painuvat unholaan. Niitä on kaksi. Maailman nopein muutos maatalousyhteiskunnasta teollisuusyhteiskunnaksi (WB) 50- ja 60-luvulla sekä 90-luvun lopulla Funktionaallisen tulonjaon muutos, työtulosta pääomatuloksi (OECD) oli myöskin maailmaennätys. Ensin mainitusta – hyvinvointivaltion synnyttäjästä – saattoi koko kansakunta olla ylpeä, jälkimmäisestä tuskin kukaan
paitsi siitä välittömästi hyötyneet.

Muutoksiin löytyvät perimmäset syyt maailmantalouden teoriapohjasta, raha- ja finanssipolitiikasta, muutoksesta keynesiläisyydestä friedmanilaiseen monetarismiin, uusliberalismiin.
Itsenäisten kansakuntien osalla on oma kehityshistoriansa kuten Suomellakin. Nopeaa teollistumista tuki sotakorvausten suuruus, jotka maksettiin teollisuustuotteina sekä asutustilat, jotka vaativat nopeaa rakentamista ja lisäsivät teollisuuden kotitarvekysyntää. Teoreettista rakennustyötä teollistuneeksi hyvinvointivaltioksi tekivät A. Karjalainen, U. Kekkonen ja P. Kuusi. Ensin mainittu kääntämällä Keynesin pääteoksen 1951 ”Työllisyys, korko ja raha”, U. Kekkonen pamfletissaan 1952 ”Onko meillä malttia vaurastua” ja hyvinvointivaltion synnyn viimeisteli P. Kuusi 1961 teoksessaan ”60-luvun sosiaalipolitiikka”.

Hyvinvointivaltio ja teollistuminen rakentui arvomaailman pohjalta, joka nojasi progressiiviseen verotukseen kaikissa tulomuodoissa ja jonka takaajana oli ns. punamultayhteistyö sekä laajat tulopoliittiset kokonaisratkaisut maataloustuista sosialipolitiikkaan.

Toinen, viheliäisempi ennätys, työtulojen surkastuessa ja pääomatulojen nopeasti kasvaessa vaikutti ensimmäisen ennätyksen, hyvinvoinnin mitätöimiseen, pysyvän köyhyyden hyväksymiseen. Tähänkin tietysti tausta löytyy maailmantaloudesta, mutta kansalliset syyt löytyvät omasta politiikasta ja sen tekijöistä. OECD:llä ei ole mittaria kuinka progressiivisten verotulojen romahdus vaikuttaa todellisen köyhyyden kasvuun.

Ahon hallitus teki ”suuren verouudistuksen” ja sen jälkeen kukin hallitus on ”joutunut leikkaamaan” menojaan. Oliko tämä pakon sanelemaa, Suomen sovittaminen EU:n ”mallioppilaan” rooliin kuin aikanaan sotakorvausten maksaminen?

Ennätysten tekeminen vaatii aina äärimmäisiä ponnistuksia kuten näissäkin tapauksissa. Teollistuttaessa se vaati ponnistukseen koko kansakunnan ja tulonjaon muuttuessa vain sen pienituloisimman, köyhimmän osan. Tätä arvopohjan muutosta kuvaa hyvin: ”onko meillä malttia..” (U.K) vastaan hokema ”mulle kaikki nyt ja heti” eli yhteisöllisyydestä jonkinlaiseen yksityisyyteen ehkä piittaamattomuuteen.

Näille arvopohjille olemme tulevaisuuttamme rakentaneet, luoneet edellytyksiä ”hyvinvointimme” edelleen kehittyä, niin kasvatuksessa kuin koulutuksessa, sosiaalipalvelussa kuin yhteiskunnan infrastruktuurissa, myydessämme yhteiskunnan omistuksia ja yksityistäessämme yhteisiksi uskottuja toimintoja.

Hannu Ikonen
Lieksa sd

Lieksassa ahdistaa Attendo

AHDISTAVA ATTENDO



Lieksassa ”attendoahdistus” ohittaa epäilemättä ilmastoahdistuksen ajallisesti ja paikallisesti. Ahdistuneimpia ovat luonnollisesti Lieksassa hoivapalvelujen piiriin kuuluvat ja heidän läheisensä koska Attendon interventio Lieksaan on epävarmuuden tilassa, tuleeko se tarjoamaan kiinteistöpalvelujen lisäksi hoivaa ja missä mittakaavassa Siun-Soten sijaan. Mitä tulevaisuus maksaa palvelujen piirissä oleville? Hoivahenkilökunnan työskentelyolosuhteet ja ansiotaso ovat tilanteessa myös ahdistuksen aihe kaikille Lieksan kehityksestä kiinnostuneille.



Kaupungin virkamies- ja poliittisen johdon tulee olla erittäin ahdistuneita, heitellessään rukkasia Siun-Soten suuntaan ja saatettuaan hoivapalvelun epävarmuuden tilaan kiinteistökaupoilla ja ”hoivaoptioiden” luomisilla. Tulevaisuuden epävarmuus synnyttää ahdistusta niin päätäjäeliitissä kuin päätösten kohteissa sekä valtuuttajissakin.



Yritysystävälliseksi itseään luonnehtiva kaupunki tappaa attendoiluillaan pienyrittäjyyden edellytykset vaikka kuinka johtoa koulutettaisiin Yrittäjien seminaareissa, niin tyhjät yritystilat lisääntyvät. Jonkinlaisena paradoksina voi pitää nappikampanjaa, ”ostan Lieksasta” kun samaan aikaan kaupungin johto vie ostovoimaa, kysyntää pois kaupungin alueelta, pois pienyrittäjiltä. ”Vienti” tapahtuu Attendon verottomuutena ja tuottojen päätyessä Ruotsiin sekä veroparatiiseihin osinkoina, henkilöstön pienempinä palkkoina ja kunnallisten verotulojen kapenemisena sekä hoivamaksujen nousuna. Ahdistusta tuntevat yrittäjät, jotka elävät kaupunkikohtaisesta kysynnästä, kaupunkilaisten ostovoiman lisääntymisestä.



Kunnallisesti ja maakunnallisesti paras tapa kehittää SOTE-palveluja on kehittää Siun-Sotea, pitää eurot kotiseudulla ja kehittää palveluja omien halujemme ja läheistemme tarpeiden mukaisiksi. EU kilpailutuksineen ei kykene SOTE-asiassa näkemään kuin ”pintakuoren” hinnan, ei ahdistuksen ja epävarmuuden hintaa, sen laaja-alaisuutta. Attendo-tyyppinen kansainvälisen pääoman interventio on puhtaan ideologinen, murtaa yhteiskunnan yhteisöllisiä rakenteita, murtaa yhteiskunnan ja yksityisten palvelun tuottajien harmooninen tila kaaokseen, toimialoittain yksityistettäväksi.



Yhteisöllisyyden katoamisen perään on huokailtu maan ylintä johtoa myöten, näkemättä kuinka sitä omin päätöksin ja valinnoin murennetaan. Yhteisöllisyyden edellytykset ovat sen materiaallisissa edellytyksissä, luoda ja ylläpitää yhteisten palvelujen omaehtoista tuotantoa. Siun-soten edellytyksiä palvelujen tuottajana on vahvistettava kiinteistömassojen omistuksin, hoiva- ja hoitopaikkojen kehittämisineen. Yhteisöllisyyden edellytys on ”attendolaisen ahdistuksen” poistaminen palvelujen tuotantoketjuista, palvelujen palauttaminen demokraattiseen valvontaan.



Hannu Ikonen sd

Lieksa