KULJEMMEKO KOHTI RAHASTOSOSIALISMIA?

Tämä on Leo Sammallahden artikkeli Viisas Raha lehdestä. Jos kuvakaappausta on vaikea lukea niin tässä on kanssa puhtaana tekstinä. Osakeomistuksilla sekä suoraan että rahastojen kautta on nykyään suuri merkitys. Olemmeko menossa kohden rahastossosialismia, kirjoittaja kysyy...



Voi olla että kukaan ei ole tehnyt niin yksinkertaista ja suoraviivaista keksintöä joka olisi mullistanut modernia talousjärjestelmää niin perustavanlaatuisella tavalla kun John Bogle vuonna 1976 perustaessaan maailman ensimmäisen indeksirahaston. Bogle oli työskennellyt sijoitusrahastoissa ja piti alaa huuhaana. Ensimmäisenä työpäivänään vuoropäällikön ensimmäisen opetus oli, että alalla kukaan ei tiedä mistään mitään. Asiakkaat sijoittivat rahastoihin, joista jokainen mainosti pystyvänsä poimimaan keskimääräistä paremmin osakkeita. Tämä ei tietenkään voinut pitää paikkansa - puolten rahastoista oli pakko suoriutua keskimääräistä paremmin ja puolten keskimääräistä huonommin.

Sijoittaminen voidaan jakaa kahteen strategiaan: passiiviseen ja aktiiviseen. Aktiivisessa sijoittamisessa pyritään poimimaan hyviä osakkeita. Passiivisessa taas sijoitetaan samoihin osakkeisiin samassa suhteessa kuin kaikki muut sijoittajat ja saadaan markkinoiden keskimääräinen tuotto. Tämä tehdään aiemmin mainittujen indeksirahastojen kautta. Esimerkiksi S&P 500 indeksi ostaa automaattisesti Yhdysvaltain 500 suurimman pörssiyhtiön osakkeita niiden markkina-arvon mukaan, eikä yritä poimia parhaimpia suuryritysten osakkeita.

Viimeiset vuosikymmenet ovat olleet passiivisen sijoittamisen voittokulkua. Vuonna 2019, samana vuonna kuin Boggle menehtyi, ensimmäistä kertaa historiassa suurempi osuus pääomasta virtasi Yhdysvaltalaisiin pörssiyhtiöiden passiivisesti kuin aktiivisesti. Tähän on yksinkertainen syy. Kuvitellaan että puolet sijoittajista on aktiivisia ja näkevät vaivaa tai maksavat muille jotka näkevät vaivaa poimiakseen keskimääräistä parempia osakkeita. Puolet sijoittajista taas ovat passiivisia, ja ostavat samoja osakkeita samassa suhteessa kun kaikki aktiiviset sijoittajat keskimäärin. Passiiviset sijoittajat saavat saman tuoton kuin aktiiviset sijoittajat keskimäärin, mutta pienemmällä vaivalla ja kuluilla. Kulut syövät tuottoja, ja vaivannäöllä on vaihtoehtoiskustannuksia, sillä saman vaivan voisi nähdä esimerkiksi palkkatyön tekemiseen. Tämän takia passiiviset rahastot lyövät aktiiviset rahastot: Yhdysvalloissa viimeisen 15 vuoden aikana vain noin 10% aktiivisista rahastoista on onnistunut lyömään yksinkertaiset indeksirahastot.

Koska indeksirahastoille keskeistä on kulujen minimointi ja rahastojen hallinnoinnissa on kiinteitä kuluja, suurimmilla toimijoilla on etulyöntiasema. Kaksi suurinta omaisuudenhoitoyhtiötä, Vanguard ja Blackrock, ovatkin suurin omistaja käytännössä kaikissa Yhdysvaltain suurissa pörssiyhtiössä, ja niiden osuus jatkaa kasvuaan. Eräs seuraus on se että kilpailevien pörssiyritysten omistus keskittyy samoille tahoille: Pepsin ja Coca-Colan suurimpia omistajia ovat samat kaksi omaisuudenhoitoyhtiötä. Vanguardin ja Blackrockin kasvava äänivalta yhtiökokouksissa tarkoittaa että ne pystyvät pitkälti palkkaamaan ja erottamaan ketkä ikinä ne haluavat käytännössä kaikkien pörssiyhtiöiden hallituksiin.

Keiden omaisuutta nämä yhtiöt sitten hallitsevat? Merkittävin asiakaskunta ovat eläkerahastot. Eläkerahastojen varallisuus kasvaa maailmantaloutta nopeammin ja yhä suurempi osuus niiden varallisuudesta on indeksirahastoissa. Tämä on järkevää ja yksi helpoimpia parannuksia eläkejärjestelmäämme. Jokaisella suomalaisella työeläkevakuuttajalla olisi nyt enemmän rahaa, jos ne olisivat tehneet sijoitukset pörssiyrityksiin yksinkertaisilla indeksirahastoilla. Sen sijaan ne ovat palkanneet osakepoimijoita jotka ovat keränneet palkkioita siitä huolimatta että eivät ole onnistuneet pitämään lupauksiaan paremmista tuotoista. Tavallinen osuuspankin asiakasomistaja joka sijoittaa yksinkertaisiin indeksirahastoihin maksaa esimerkiksi neljä kertaa pienempiä sijoituskuluja kuin Suomen eläkevakuuttajat. Vuonna 2019 eläkevakuuttajien kulut olivat 1.4 miljardia euroa, eli yli 900 euroa eläkeläistä kohti.

Sattumalta samana vuonna kun ensimmäinen indeksirahasto laukaistiin, monille maailman suurimmille yrityksille tehdyistä tilaustutkimusta tunnettu hallintotieteiden ja johtamisen guru Peter Drucker lanseerasi termin “eläkerahastososialismi”. Hänen mukaansa eläkerahastojen kasvu tarkoittaa että talousjärjestelmämme siirtyy kohti eräänlaista sosialismia. Suurimmat eläkerahastot ovat joko suoraan tai käytännössä julkisessa omistuksessa. Kun ne omistavat yhä suuremman osuuden yhä useammista yrityksistä, toteutuu sosialismin tavoite yritysten yhteisomistuksesta. Muutama viikko sitten Blackrock päätti antaa sen asiakkaille oikeuden käyttää äänivaltaa omistamiensa yritysten yhtiökokouksissa, sen sijaan että se päättää miten äänestää heidän puolestaan. Etenkin jos myös Vanguard seuraa perässä, tulee eläkerahaston vaikutusvalta, ei vain omistus, kasvamaan yritysten yhtiökokouksissa.

Toinen rahastososialismin muoto on valtion omistuksessa olevat sijoitusrahastot joilla rahoitetaan muutakin kuin eläkkeitä. Esimerkiksi Norjan valtion öljyrahasto omistaa noin 1.5% kaikista maailman pörssiosakkeista. Kokoonsa suhteutettuna sen kulut ovat muuten yli kymmenen kertaa pienemmät kuin suomalaisten eläkevakuuttajien. Toinen esimerkki on Alaskan öljyrahasto, joka maksaa noin $1,000 - $2,000 euron perustulon vuosittain osavaltion asukkaille. Perustulo voisi olla korkeampi, mutta kaikkia tuottoja ei makseta suoraan kansalaisille. Julkisesti omistettujen sijoitusrahastojen suosio kasvaa: niitä on jo 60 valtiolla ja suurin osa on perustettu vuoden 2000 jälkeen.

Indeksirahastot tekevät tämänkaltaisesta sosialismista houkuttelevaa. Valtiot saavat lainaa muita sijoittajia halvemmalla. Indeksirahastojen avulla ne voivat sijoittaa lainaamansa samalla tuotolla kuin muut sijoittajat. Neuvostoliiton sosialismi perustui suunnitelmatalouteen jossa jokainen yhtiö oli valtion omistuksessa ja markkinoiden sijaan taloutta ohjattiin keskitetysti. Se onko kyseessä suunnitelmataloudessa toimiva valtionyhtiö tai markkinataloudessa toimiva yksityinen yritys vaikuttaa yrityksen käyttäytymiseen. Se onko markkinataloudessa toimivasta yrityksestä osuuden omistamaan indeksirahastoon sijoittanut valtio tai yksityinen toimija taas on merkityksetöntä. Esimerkiksi Norjassa valtio omistaa noin kolmasosan kaikista pörssiyhtiöiden osakkeista - siitä huolimatta maan yritykset käyttäytyvät kuten muissa markkinatalouksissa, ei kuten neuvostoliittolaisessa suunnitelmataloudessa. Toisaalta Norjan rahasto onnistuu hillitsemään varallisuuseroja, kapitalismin yhtä keskeistä epäkohtaa. Jos julkinen varallisuus otetaan Norjassa huomioon, varallisuuserot rikkaiden ja köyhien välillä puolittuvat.

Tämänkaltainen valtion sijoitusrahastoihin perustuva sosialismi on saanut yllättäviä kannattajia. Kokoomuksen kansanedustaja ja Keravan rikkain mies Eero Lehti ehdotti että valtio kaksinkertaistaisi velkansa ja sijoittaisi sen indeksirahastoihin. Helsingin Pörssin entinen pääanalyytikko ja suomalaisen indeksisijoittamisen ehkä keskeisin uranuurtaja Martin Paasi sanoi että ajatus olisi täysin toteutuskelpoinen kysyessäni häneltä asiasta. Texasissa, Amerikkalaisen oikeiston vahvimmassa linnakkeessa, osavaltio rahoittaa julkista koulutusjärjestelmää omistamallaan rahastolla.

Kapitalismia puhtaimmillaan edustavien näkökulmasta olisikin vaikea perustella miksei valtion ainakin puhtaan taloudellisesta näkökulmasta kannattaisi ottaa lainaa ja sijoittaa sitä indeksirahastoihin. Näin jokainen järkevä kapitalistikin toimisi jos heillä valtion tavoin olisi ikuinen sijoitushorisontti ja lainaa saisi olemattomalla tai jopa negatiivisella korolla. Kapitalistien oma logiikka onkin lopulta se, joka ohjaa markkinataloutta kohti markkinasosialismia.

3Sinä, Petra Hyvarinen ja 1 muu

Tykkää

Kommentti