tiistai 29. joulukuuta 2020

Palvelevatko mittakaavaedut pelkästään voitontavoittelua?

Hannu Ikonen julkaisi Facebookissa mielenkiintoisen ja tärkeän kirjoituksen hallinnon ja palvelujen keskittämisestä ja keskittymisestä ei aibnoastaan kuntakeskuksiin, vaan jopa maakuntiin ja valtakunnallisiin keskuksiin. Pelastuspalvelu, poliisi, erikoissairaanhoito, avoin lihatiski, kova juusto ja tietokonen osa saattavat olla arvaamattoman pitkän matkan takana. Harvaan asutulla maaseudulla ja etenkin  sinne jääneen vanhusväestön kohdalla maalaisidylli saattaa muuttua elämiseksi selviytymisrajalla. Näin Hannu Ikonen kirjoittaa:


MITTAKAAVAEDUT SIJOITTAVAT POLIISIVOIMIAKIN


Syksyllä käyty keskustelu Lieksan poliisitoimen lakkauttamisesta tai supistamiseta hakee juuriaan vuosikymmenten takaa, suurten poliisitalojen (Kuopio, Joensuu) rakentamisesta, maakunnallisen muuttotappion jatkumisesta. Sama kehityskulku – suurien rakentaminen – on viitoittanut tietä, niin SOTE-palvelujen, kaupan, koulun, pankin, postin kuin nyttemmin kirkonkin palvelutarjontaa, mittakaavaedut, alueellinen kysyntä. Palvelujen saatavuutta koskevat kysymykset ovat aina poliittisia, ohjaako poliittinen päätöksenteko markkinataloutta vai markkinat päätöksiä/päättäjiä?

Viimekätinen ”kuluttajan suoja” on perustuslaki, miten kauaksi kansalaisesta voidaan palvelu viedä, että ”perustuslaillinen yhdenvertaisuus” toteutuu esim. SOTE-palveluissa? Korvaavatko sitä kotipalvelut? Näissä perustuslaillisissa kysymyksissä on SOTE-lakipaketti rypenyt runsaan 10:n vuoden ajan ja on nyt ”kalkkiviivoilla”, Eduskunnassa. Toivoa voi, että nyt päästään alueiden sisällä itse palvelua rakentamaan.

Keskittyvien palvelujen alueilla on kysymys monesta muustakin asiasta kuin perustuslaillisesta yhdenvertaisuudesta. Kysymys on moniulotteinen, ulottuen toimien yksityistymisistä, ympäristöllisistä tekijöistä, ihmisten ajankäytöllisistä tarpeista kasautuen alueellisikisi ja henkilökohtaisiksi eriarvoistumisiksi. Esimerkiksi kauppa on toimiaan ”yksityistänyt” kuluttajalle, että hän tarvitsee auton ja suuremmat säilytystilat (energiaa) sekä entistä enemmän aikaa asiointiin. Koulujen kohdalta emme tiedä, mitä läheisyyden (lähikoulut) menettäminen ja pitkät koulupäivät tulevat lapsien ja nuorten kehityksiin vaikuttamaan. Kylien elämään se vaikuttaa jo tässä-, elettävässä ajassa.

Kun poliisi- ja oikeustoimessa aletaan puhumaan, että ”viivan alle pitäisi jäädä jotakin”, niin ollaan erkaannuttu ”sisäisen turvallisuuden tai poliisien näkyvyyden” kysymyksistä, ehkä jopa etäännytty oikeusvaltio periaatteesta? Nämä toimet eivät ole enää hyvinvointivaltion ”oikeushyviä” vaan eriarvoisuutta- maksuineen kasvattavia. Turva- ja oikeuspalvelut ovat asteittain yksityistyneet ja etääntyneet, paikallisen palvelun vähetessä. Väkimääräänsä ”vähentävissä” kunnissa kuten Lieksassa tullaan tulevaisuudessakin vääntämään Poliisin olemassa olosta.

Palveluja keskittävä päätös voi tulla ikään kuin ”keittiön kautta”, hyper- tai supermarketin rakennusluvassa, jota myönnettäessä vähemmän ajatellaan sen monitahoisia vaikutuksia. Yhteiskunnalliset palvelut (SOTE, koulut, poliisi ym.) ja niiden lakkauttaminen sisältää astetta syvällisempää pohdintaa. Kuitenkin samat päättäjät pahoittelevat kyläkaupan tai -koulun kuolemaa, säästämisen, mittakaavaetujen ja markkinavoimien merkityksellisyyttä korostaen.


Näkökulma on kapea, ihmisyyttä vierastava.

Muuttotappiokuntien vuosikymmeniä jatkuneet kehityskuvat ovat olleet saman kaltaisia marketteineen, koulujen lakkauttamisineen, ”säästöineen”. Koronan siivittämänä vaihtoehtoja tulisi etsiä vaikka kylien elvyttämisestä.

Hannu Ikonen

Lieksa


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti