Puhe uusille ylioppilaille

Juhani Räsäsen puhe uusille ylioppilaille; tässä loistava esimerkki siitä, miten Juhani kuvaa - mielestäni ansiokkaasti - demokratiuaa elämäntapana, etsimistä elämässä ja ehkä jopa tietynlaisten totuuksien löytämistä vanhoilla päivillään - olisi vain löydettävä ne kokeneet ja tietävät vanhukset vanhainkodeista, hoitolaitoksista tai omista, usein aika yksinäisistä kodeistaan... 

"Onnea valmistumisestanne ylioppilaaksi!  Tämä on tärkeä virstanpylväs elämässänne ja saavutus, josta voitte olla ylpeitä, olettehan tehnyt töitä saavutuksenne eteen.  Koulu on antanut teille paljon. Koulu ei kuitenkaan ole kertonut teille, että älä  koskaan kysy elämältä elämän tarkoitusta, koska elämä kysyy sitä sinulta. Tämä ohje on peräisin keskitysleiriltä selvinneeltä neurologi psykiatri Viktor Frankilta, joka loi omanlaisensa filosofian  elämän tarkoituksen etsimisestä, Keskitysleireillä hän huomasi, että vangit joilla oli jotain merkitystä elämässään selvisivät todennäköisimmin kuin ne jotka olivat menettäneet kaiken toivon.

Monet suuret ajattelijat ja filosofit ovat askarrelleet kysellen mitä on toivo, joka vaikeissakin elämän kohtaloissa kantaa. Aristoteles sanoi, että toivo on valvovan uni. Arthur Schopenhauer, oli eräs 1800-luvun merkittävimpiä filosofeja. ja pidettiin  pessimistinä – elämä sinänsä oli hänen mielestään julmaa ja tarkoituksetonta – mutta toisaalta hänen kirjoituksensa käsittelevät usein toivoa. Hän sanoi, että täyttyneen toiveen sijalle astuu aina uusi. Hän tahtoi sanoi, että toivo on tunne siitä, ettei kokemasi koskaan ole pysyvää.

Toivo kannustaa elämää jatkumaan, kasvamaan, laajentumaan ja menemään eteenpäin. Toivominen merkitsee sitä, että on joka hetki valmis sille, joka ei ole vielä syntynyt. Ei ole olemassa toivottomia asioita, mutta joukossamme on ihmisiä, jotka ovat luopuneet toivosta sen suhteen. .  Jos sinulla on vain yksi toivomus, olkoon se usko tulevaan käy kuinka käy. Toivo on hyveistä ja vahvuuksista voimakkain, sillä mikään hyvä asia ei kuole koskaan. Toiveeni on, että tyydy vähään, mutta toivo silti aina enemmän.

Tänään maailman tulevaisuutta kutsutaan hämäräksi, koska maailmassa tapahtuu asioita, jotka koko ajan muuttuvat ja herättävät suurta epävarmuutta.   Yksi filosofi oli antiikin kreikkalainen Herakleito, jonka filosofian  näkemysten monitulkintaisuuden vuoksi aikalaiset antoivat hänelle lempinimen Skoteinos eli ”Hämärä”. Herakleitos katsoi, ettei aineellisessa todellisuudessa voi olla mitään pysyvää. Siksi hän ajatteli, että muutos on todellista ja pysyväisyys vain harha. Hänelle kaikki oli liikkeessä, kuten hänen tunnetuimmassa aforismissaan Panta rhei kai ouden menei. eli  Kaikki virtaa, mikään ei pysy paikallaan.» Hänet tunnetaan myös siitä, että hän sanoi, ettei kukaan voi astua kahdesti samaan virtaan, sillä sen enempää astuja kuin virtakaan ei ole sama: ”Potamois tois autois embainomen te kai ouk embainomen, eimen te kai ouk eimen. Me sekä astumme että emme astu samoihin jokiin, olemme ja emme ole.»

Herakleitos käytti tiettävästi myös länsimaisen filosofian historiassa ensimmäisenä kreikan logos-sanaa, jota arkimerkitykseltään puhutaan  ”maailman” järjeksi. Tänään joudumme kysymään, että tuleeko tekoälystä muodostumaan Herakleitoksen tarkoittama ”maailman” järki. Tänään emme tiedä mikä loppujen lopuksi tulee olemaan tekoälyn   ”maailman” järki. Sen me tiedämme, että tekoälyn suurimmat riskit liittyvät siihen, miten sitä käytetään, mutta autoritaarisille maille tekoäly antaa tehokkaita työkaluja ihmisten alistamiseen. Teidän suureksi tehtäväksenne tulee muodostumaan, että maailmassa säilyy demokratia ja ihmisen kunnioitus .

Ystävyyden Majatalon isäntä Daniel Nylund kirjoittaa ansioikkaissa blogeissaan: ”Olen yhä enemmän vakuuttunut siitä, että jos haluamme mitata sisäistä eheytymistä, ehjäksi tulemista ja kykyämme elää nykyhetken todellisuudessa yhdellä mittarilla, tämä mittari on kunnioitus. Se on kunnioitus itseämme kohtaan, ruumiimme jokaista osaa kohtaan, jokaista ajatustamme, kaipaustamme, tunnettamme ja reaktiotamme kohtaan. Se on kunnioitus muita ihmisiä kohtaan, heidän ruumiitaan, vaatteitaan, mielipiteitään, uskomuksiaan, tunteitaan ja heidän käyttäytymistään kohtaan. Se on kunnioitus maailmaa kohtaan, sen jokaista esinettä, kasvia ja eläintä kohtaan. Se on kunnioitus omaa kotiamme kohtaan ja muiden ihmisten koteja kohtaan.

Niin kauan kuin jokin herättää meissä reaktioita, pelkoa, levottomuutta, ahdistusta, vihaa, unelmia tai kaipauksia, me emme kykene kunnioittamaan sitä. Sen sijaan me haluamme kontrolloida, ohjailla ja rajoittaa sitä, jotta kokisimme turvallisemmaksi tai onnellisemmaksi. Se kunnioitus, josta tässä artikkelissa kirjoitan, on levollista arvostamista, olemassaolon oikeutuksen antamista ja halua hoitaa sitä minkä me kohtaamme. Me kykenemme tähän silloin, kun mielemme on vapaa niistä asioista joihin me törmäämme. Silloin sisältämme nouseva kunnioitus tuntuu ainoalta oikealta asenteelta. Pidän sitä yhtenä tärkeimmistä ehjäksi tulemisen mittareista. Mutta samalla se on eheytymisen väline.”

Lopuksi vielä muutama ajatus, jota sana kunnioitus johtaa miettimään.  Sukupolvien historia rakentuu muistoista. Nyky-yhteiskunta on haudannut tärkeimmät muistonsa vanhainkoteihin, eikä niitä kukaan halua kuulla. Teidänkin elämänne tulee rakentumaan  muistoista. Hyvistä muistoista valikoituu elämänne albumiin kuvia, joista kehkeytyy laatuelämä. Huonoista muistoista rakentuu kuvia, jotka lisäävät pahoinvoinnin  kuvia kaikkialle elämässänne. Teidän tehtäväksenne jää selvittää, mittaisista tekijöistä edellisen sukupolven tärkeät muistot muodostuivat. Niiden kysyminen vanhemmilta ikäpolvilta on kunniatehtävä. Kysy siis vanhemmilta, sillä näitä kysymyksiä koulu ei ole tehnyt, etkä näihin ole vastausta saanut.

Mikä on ollut tärkein elämänneuvosi? Mikä on ollut suurin haaveesi tai unelmasi? Mitkä ovat elämäsi suurimmat saavutukset? Mikä on ollut rakkain muistosi? Mikä on ollut elämäsi suurin pettymys? Mitä olet tehnyt elämäsi varrella? Mitkä olivat elämäsi suurimmat haasteet ja miten kohtasit ne? Mitä elämä on opettanut sinulle? Mitä neuvoja annat minulle tulevaisuuttani varten? Mikä on ollut rakkain harrastuksesi tai intohimosi? Mitä olet oppinut rakkaudesta ja ihmissuhteesta? Mikä on ollut elämäsi vastaavan kokemus? Mitkä ovat tärkeitä tärkeimmät arvosi elämääsi? Mikä on ollut elämäsi suurin ilo?

Kiitollisuus on sydämen muisti. Kiitollisuus vaientaa sisäiset nalkuttajat. Voit keskittyä asioihin, joista olet kiitollinen, ja tulla paremmaksi ihmiseksi tai voit keskittyä asioihin, joihin olet pettynyt ja tulla katkerammaksi ihmiseksi. Olkaa avoimia uusille kokemuksille, ihmisille ja kulttuureille. Olkaa rohkeita etsimään tapoja, jolla voitte tehdä maailmasta paremman paikan. Valinta on teidän.  Olkaa  siis kiitollisia siitä, että teidän  täytyy siivota juhlien jälkeen, sillä se merkitsee sitä, että sinulla on  ystäviä, sillä ystävyyttä ei osteta markkinoilta."

On aika miettiä uudelleen rahapolitiikan perustaa ja viitekehystä

(Käännös International Monetary Foundin julkaisusta)

MASAAKI SHIRAKAWA:

Vuonna 2008 kuningatar Elizabeth II kuului London School of Economicsin (LSE) professorien kysymistä maailmanlaajuisesta finanssikriisistä: "Miksi kukaan ei nähnyt sen tulevan?" Jos Charles III seuraisi äitinsä jalanjälkiä, hän varmasti esittäisi samanlaisen kysymyksen tänään, mutta korkeasta inflaatiosta.

Tämä kysymys on vakuuttavampi kahdesta syystä. Ensinnäkin ennen äskettäistä inflaatiopiikkiä tasolle, jota ei ole nähty 40 vuoteen, monet kehittyneiden talouksien keskuspankit olivat ylivoimaisesti huolissaan alhaisesta inflaatiosta. Toiseksi he väittivät luottavaisesti, että inflaatio oli ohimenevää, eivätkä pystyneet hillitsemään sitä, vaikka hinnat nousivat nopeasti. Laukaisevat tapahtumat, erityisesti pandemian ja Ukrainan sodan aiheuttamat kaupan ja tuotannon häiriöt, olivat tarjontapuolen tapahtumia. Näitä pidettiin rahapolitiikan ulkopuolella. Mutta laukaisevien tapahtumien vaikutus inflaatioon vaihtelee olemassa olevien rahoitusolosuhteiden mukaan, joita puolestaan ​​muokkaa rahapolitiikka. Keskuspankkiirit eivät siis ole täysin syyttömiä.

Aivan kuten kun kuningatar esitti kysymyksensä LSE:n professoreille, on jälleen aika tutkia akateemikkjen ja keskuspankkiirien syvällistä sielua vallitsevasta rahapolitiikan viitekehyksestä ja, mikä olennaisempaa, sitä tukevasta älyllisestä mallista.

Perusteeton pelko

Perinteinen pelko deflaation ja korkojen putoamisesta alimmalle mahdolliselle tasolle (ns. nolla-alaraja) ilmaisi hyvin puheessaan, jonka keskuspankin puheenjohtaja Jay Powell piti elokuussa 2020 Jackson Hole -konferenssissa: "Jos inflaatio-odotukset jäävät alle 2 prosentin tavoitteemme, korot laskisivat samanaikaisesti. Meillä puolestaan ​​olisi vähemmän mahdollisuuksia laskea korkoja työllisyyden lisäämiseksi talouden taantuman aikana, mikä heikentäisi kykyämme vakauttaa taloutta korkoja leikkaamalla. Olemme nähneet tämän kielteisen dynamiikan esiintyvän muissa suurissa talouksissa ympäri maailmaa, ja olemme oppineet, että kun se alkaa, sitä voi olla erittäin vaikea hallita. Haluamme tehdä kaikkemme estääksemme tällaista dynamiikkaa tapahtumasta täällä."

Tämä on keskuspankkien argumentin ydin perusteltaessa aggressiivista rahapolitiikan keventämistä vastauksena inflaation hidastumiseen. Kuulostaa uskottavalta, mutta se on todistettava tosiasioilla. Ja "muiden suurten talouksien" kokemukset, joilla Powell ilmeisesti tarkoitti Japania, herättivät epäilyksiä narratiivin pätevyydestä.

Japani todellakin saavutti korkotason nolla-alarajan kauan ennen muita talouksia. Mutta jos tämä olisi ollut vakava rajoite politiikalle, Japanin kasvuvauhdin olisi pitänyt olla alhaisempi kuin sen seitsemän ryhmän (G7) kasvuvauhti. Silti Japanin BKT:n kasvu henkeä kohden oli G7-maiden keskiarvon mukaista vuodesta 2000 (noin silloin, kun Japanin keskuspankin korot saavuttivat nollaan ja keskuspankki aloitti epätavanomaisen rahapolitiikan) vuoteen 2012 (juuri ennen kuin keskuspankin tase alkoi nousta ilmapalloon). ). Japanin BKT:n kasvu työikäistä henkilöä kohti oli G7-maiden suurin samalla ajanjaksolla.

Hyvänlaatuisia tarjontapuolen tekijöitä edistänyt ympäristö on uhattuna monelta suunnalta: lisääntynyt geopoliittinen riski, lisääntyvä populismi ja pandemia ovat häirinneet maailmanlaajuisia toimitusketjuja.  

Japanin keskuspankin "suuri rahakokeilu" vuoden 2013 jälkeisinä vuosina, jonka aikana keskuspankin tase kasvoi 30 prosentista 120 prosenttiin bruttokansantuotteesta, on jälleen puhutteleva. Inflaatiorintamalla vaikutus oli vaatimaton. Ja kasvurintamalla sen vaikutus oli myös vaatimaton. Näin ei ollut vain Japanissa vaan myös monissa muissa maissa, jotka seurasivat sitä noudattamalla epätavanomaista politiikkaa vuoden 2008 jälkeen.

Tämä ei tarkoita, etteikö epätavanomaisella rahapolitiikalla olisi koskaan mitään vaikutusta. Siitä voi tulla erittäin voimakas – ajastuksesta riippuen. Esimerkkinä tästä on ennakoiva ohjaus, keskuspankin vahva signaali markkinoille sen ohjauskoron suunnitellusta tiestä, jotta se voi vaikuttaa pitkiin korkoihin. Kun talous on heikko, eteenpäin suuntautuva ohjaus ei ole kovin tehokasta, koska markkinaosapuolet odottavat korkojen pysyvän joka tapauksessa alhaisina. Mutta kun taloutta kohtaa yllättävä kysynnän tai tarjonnan shokki, alhaisten korkojen jatkuvasta ohjauksesta voi yhtäkkiä tulla liian ekspansiivinen ja inflaatoorinen. Tämä saattaa osittain selittää sen, mitä nyt näemme.

Poliittista naivismia

Joustavan keskimääräisen inflaatiotavoitteen laaja ottaminen käyttöön – mikä nimenomaisesti salli inflaation ylittää tavoitteen – vaikutti myös siihen, että keskuspankkiirit eivät tiukentaneet politiikkaa aikaisemmin. Kun keskuspankkiirit päättivät sallia ylilyönnin, he unohtivat rahanlyöntikulhon poistamisen luontaisen vaikeuden – vaikka heidän edeltäjänsä olivat kohdanneet samanlaisia ​​vaikeuksia monta vuotta aikaisemmin. Kysy itseltäsi kysymys: Onko demokraattisessa yhteiskunnassa mahdollista pyytää hallitusta ja lainsäätäjiä leikkaamaan inflaatiosuunnitelmia, joiden perusteella heidät valittiin?

Ehkä keskuspankkiireillä oli liian helppoa "suuren maltillisuuden" aikana, noin 20 vuoden tasaisen kasvun ja vakaan inflaation aikana, joka alkoi 1980-luvun puolivälissä. Vallitseva narratiivi riippumattomien keskuspankkien tuona aikana harjoittamasta onnistuneesta rahapolitiikasta saattoi johtua onnesta ja sattumanvaraisista olosuhteista. Maailmantalous hyötyi suotuisista tarjontapuolen tekijöistä, kuten kehittyvien ja entisten sosialististen talouksien liittymisestä globaaliin markkinatalouteen, tietotekniikan nopeasta kehityksestä ja suhteellisen vakaasta geopoliittisesta ympäristöstä. Nämä tekijät mahdollistivat alhaisen inflaation ja suhteellisen nopean kasvun rinnakkaiselon. Keskuspankkien työ ei vaatinut paljon poliittista mandaattia.

Rauhanomaisten aikojen jälkeen, jolloin keskuspankkien riippumattomuus hyväksyttiin laajalti, keskuspankit alkoivat harjoittaa epätavanomaista rahapolitiikkaa. Oli hieman naiivi oletus, että politiikkaa voitaisiin tarvittaessa purkaa riittävän helposti. Valitettavasti maailma on muuttunut. Hyvänlaatuisia tarjontapuolen tekijöitä edistänyt ympäristö on uhattuna monelta suunnalta: lisääntynyt geopoliittinen riski, lisääntyvä populismi ja pandemia ovat häirinneet maailmanlaajuisia toimitusketjuja. Keskuspankit kohtaavat nyt inflaation ja työllisyyden välisen kompromissin, mikä tekee rentoutumisesta erittäin haastavaa.

Kehyksen uudelleen miettiminen

Kun pohdimme sitä, miksi keskuspankkiirit missasivat inflaatioaallon, meidän on harkittava uudelleen älyllistä mallia, johon olemme luottaneet – ja päivitettävä rahapolitiikkamme sen mukaisesti. Korostan kolmea seikkaa, jotka on otettava huomioon.

Ensinnäkin meidän on arvioitava uudelleen, pitäisikö meidän edelleen keskittyä deflaation vaaroihin ja korkotason nolla-alarajaan. Tämä vaatii kiireellistä harkintaa, koska se vaikuttaa nykyisen kiristyssyklin loppupisteeseen. Kun USA:n inflaatio näyttää merkkejä huipunsa ylittämisestä, jotkut taloustieteilijät vaativat jo korkeampaa inflaatiotavoitetta ja siten vähemmän lisäkiristystä, jotta säilytetään riittävä turvamarginaali eikä vaaranneta deflaatiota.

Olen skeptinen tämän väitteen suhteen. Vaikka olisimme lähteneet globaaliin finanssikriisiin korkeammalla inflaatiotavoitteella ja lisävaralla koronlaskuille, maailmantalous ei olisi ottanut olennaisesti erilaista kurssia. Olen samaa mieltä Paul Volckerin, entisen Federal Reserve -pankin puheenjohtajan kanssa, jonka ansiota 1970-luvun ja 1980-luvun alun korkean inflaation lopettamisesta Yhdysvalloissa: "deflaatio on uhka, jonka aiheuttaa rahoitusjärjestelmän kriittinen hajoaminen." Juuri näin tapahtui 1930-luvulla, mutta ei tapahtunut vuonna 2008, vaikka tulimmekin partaalle. Keskeinen ero oli, että vuonna 2008 ponnistelut rahoitusjärjestelmän hajoamisen estämiseksi olivat tehokkaampia.

Lisävara koronlaskuille ei tarjoaisi lohtua, jos taloudellinen epätasapaino ilmenisi velkaantuneina omaisuuskuplina ja finanssikriiseinä. Näin ollen keskuspankit eivät voi olla tarkkaavaisia ​​vain makrotalouden kehitykseen, kuten inflaatioon ja tuotantokuiluun. Heidän on myös kiinnitettävä huomiota siihen, mitä rahoituslaitoksissa ja rahoitusmarkkinoilla tapahtuu.

Toiseksi meidän on pohdittava, miksi keskuspankit pakotettiin pitkäkestoiseen rahapolitiikan keventämiseen ja mitä seurauksia siitä oli. Esimerkkinä tästä on Japani, jossa rakenteellisista tekijöistä – erityisesti nopeasti ikääntyvästä ja kutistuvasta väestöstä – johtuva kasvun pysähtyminen tulkittiin väärin suhdanneheikkoudeksi. Tämä johti vuosikymmeniä kestäneeseen rahapolitiikan keventämiseen. Tämä ei ole sama asia kuin sanoa, että koron lasku on vastaus luonnollisen koron laskuun. Rahapolitiikasta tuli pikemminkin nopea ratkaisu rakenteellisiin ongelmiin, jotka vaativat radikaalimpaa uudistusta.

Kummallista kyllä, rahapolitiikasta käytävässä keskustelussa oletetaan usein, että rahapolitiikan keventäminen ja kiristäminen saapuvat vuorotellen suhteellisen lyhyessä ajassa. Jos näin olisi, se oikeuttaisi perinteisen näkemyksen, jonka mukaan rahapolitiikan keventäminen vaikuttaa vain kysyntäpuolelle. Mutta jos rahapolitiikan keventäminen tapahtuu pidemmällä aikavälillä, esimerkiksi 10 vuotta tai kauemmin, resurssien väärin kohdentamisen aiheuttamat kielteiset vaikutukset tuottavuuden kasvuun muuttuvat vakaviksi. Rahapolitiikkaa ei saa ohjata tarjontapuolen näkökulmasta, mutta se ei myöskään saa jättää niitä huomiotta.

Kansalliset erot

Lopuksi meidän on kiinnitettävä huomiota kansallisiin eroihin siinä, miten kukin maa suunnittelee rahapolitiikan puitteita. Esimerkiksi erilaiset työllistämiskäytännöt synnyttävät erilaista palkkadynamiikkaa ja siten erilaista inflaatiodynamiikkaa. Japanissa kuluttajainflaatio kiihtyy, mutta paljon hitaammin kuin muissa kehittyneissä talouksissa. Tämä johtuu pääasiassa ainutlaatuisesta "pitkäaikaisen työsuhteen" käytännöstä: japanilaisia ​​työntekijöitä, erityisesti suurissa yrityksissä, suojellaan implisiittisellä sopimuksella, jonka mukaan pomot yrittävät välttää irtisanomisia hinnalla millä hyvänsä. Tämä tekee heistä varovaisia ​​pysyvien palkankorotusten tarjoamisessa, elleivät he ole aidosti varmoja tulevasta kasvusta. Se tarkoittaa alhaisempaa inflaatiota.

Myös globalisoituneessa taloudessa erot yhteiskuntasopimuksessa tai taloudellisessa rakenteessa ovat tärkeitä. Tämä heikentää "yksi koko sopii kaikille" inflaatiotavoitteen strategiaa. Meidän on muistettava, miksi emme löydä hyvää vaihtoehtoa joustavien valuuttakurssien järjestelmälle: mailla on erilaiset makrotaloudelliset mieltymykset, ja siitä johtuvat maiden väliset erot näkyvät valuuttojen nousuna ja laskuna. Valuutan ankkuri (jos sellaista koskaan on ollut) voidaan vahvistaa vain keskuspankin lujalla sitoumuksella hillitä inflaatiota rahapolitiikan kiristämisellä ja olla viimeisenä lainanantajana – ei yksinkertaisella inflaatiotavoitteen asettamisella.

Itse inflaatiotavoite oli innovaatio, joka syntyi vastauksena 1970-luvun ja 1980-luvun alun vakavaan stagflaatioon. Ei ole mitään syytä uskoa, että se on kiveen hakattu. Nyt kun tiedämme sen rajoitukset, on aika harkita uudelleen henkistä perustaa, johon olemme tukeneet viimeiset 30 vuotta, ja uudistaa rahapolitiikkamme puitteet.

---

MASAAKI SHIRAKAWA toimi Japanin keskuspankin pääjohtajana vuosina 2008–2013 ja on kirjoittanut kirjan Tumultuous Times: Central Banking in an Era of Crisis.

Kuinka Kiinan poliittinen järjestelmä toimii?

Kuinka Kiinan 1,4 miljardin asukkaan poliittinen järjestelmä toimii. Läntinen arvoyhteisö arvostelee Kiinaa ja sen poliittista järjestelmää, joka kuitenkin nostanut tämän valtavan maan nopeaan taloudelliseen nousuun.  Onko perusteltua pyrkiä tuhoamaan Kiinan kansandemokratia? Onko kiinalaisessa järjestelmässä kansalaisilla osallistumisoikeuksia, mahdollisuuksia kasvaa yhteistoimintaan, olla aktiivisia ja ottaa vastuuta yhteiskunnastaan? Tietoa on vähän ja siksi olen kääntänyt "Chiuna Today" -lehden artikkelin tästä ulottuvuudesta jonkinlaiseksi avaukseksi kuvaamaan sitä, miten kiinalainen "kansandemokratia" heidän omasta mielestään toimii.

Koko kansandemokratian prosessi palvelee parhaiten Kiinan 1,4 miljardin ihmisen todellisia etuja ja optimoi päätöksenteon ja valvonnan maailman toiseksi suurimmassa taloudessa Manilassa asuvan akateemikon mukaan.

Filippiinien yliopiston yhteiskuntatieteiden ja filosofian korkeakoulun apulaisprofessori ja apulaisdekaani Jan Robert Go sanoi, että Kiinan koko prosessin kansandemokratia sisältää vaaliprosessin, mutta se ulottuu myös politiikanteon, täytäntöönpanon ja valvonnan kautta.  Kiinalaisessa järjestelmässä "ihmiset ovat osa hallintoa", filippiiniläinen professori sanoo.

Tämä johtuu siitä, että Kiinan kommunistinen puolue asettaa "preemion koko demokraattiselle prosessille". Hän sanoo, että Kiina edistää "konsultatiivista demokratiaa" ja rohkaisee yleisöä osallistumaan päätöksiin ja päätöksentekoon.

Go, jolla on tohtorintutkinto poliittisesta teoriasta Keski-Kiinan normaaliyliopistosta Wuhanissa Hubein maakunnassa, on nähnyt Kiinan "kaksiosaisen" demokraattisen hallintojärjestelmän.

Hän sanoi, että Kiina harjoittaa "suoraa demokratiaa", jossa kansalaiset valitsevat paikalliset johtajat, jotka edustavat heitä lähiöissään tai kyläkomiteoissa. Samaan aikaan Kiinassa on myös "epäsuora demokratia", jossa valitut edustajat valitsevat myöhemmin johtajia ylemmiltä hallintotasoilta – alapiiristä keskushallintoon – kun taas valitut johtajat pitävät yhteyttä kansaan politiikan ja ohjelmien suunnittelussa.

Hän sanoo, että "ihmiset ovat osa hallintoa" maailman väkirikkaimmassa maassa suoran tai epäsuoran demokratian kautta.

Kansallisen kansankongressin ja Kiinan kansanpuolueen poliittisen neuvoa-antavan konferenssin kansallisen komitean kaksi istuntoa osoittavat, kuinka kansandemokratian  koko prosessi toimii maan ja sen kansan hyväksi, hän sanoo

NPC, Kiinan ylin lainsäätäjä, "voi määritellä hallituksen työn, asettaa standardit ja laatia suunnitelman niin, että paikalliset johtajat saavat opastusta alimmalle tasolle asti", Go sanoi ja lisäsi. että NPC noudattaa alhaalta ylös -lähestymistapaa.

Se on vastuussa "konsolidoinnista riippumatta siitä, mikä neuvottelutulos on tai mitä tahansa politiikkaa on luotu alimmilla tasoilla, jotta ne pystyvät näkemään kattavasti tilan eri osissa Kiinaa ja esittämään myöhemmin seuraavan viiden vuoden suunnitelman". .

Tämän vuoden kahdella istunnolla on vielä suurempi merkitys, koska se on ensimmäinen kerta, kun Kiina muutti COVID-19-strategiaansa. "Näissä kahdessa istunnossa on mielenkiintoista löytää toimintasuunnitelma NPC:lle ja siten Kiinan hallitukselle eteenpäin", Go sanoi.

CPPCC:llä, Kiinan korkeimmalla poliittisella neuvoa-antavalla elimellä, on myös "ratkaiseva rooli" koko prosessin kattavan kansandemokratian saavuttamisessa neuvoa-antavilla keinoilla." Jos tavoitteena on olla toimiva demokratia, jossa ihmiset ovat suoraan mukana ja kuullaan, vastuu tämä tavoite on suurelta osin CPPCC:n käsissä", hän sanoi.

Poliittiset neuvonantajat kaikilla yhteiskunnan sektoreilla pystyvät kehittämään suunnitelmia, "jotka mahdollistavat tehokkaan ja tehokkaan kuulemisen hallinnon eri tasoilla", hän sanoi. "CPPCC täydentää "demokratiasykliä" ohjaamalla kuulemisten tulokset NPC:lle päätöksenteon ja päätöksenteon ohjaamiseksi."

Lisäksi Go sanoi, että Kiina on laajentanut ja parantanut neuvoa-antavan demokratiansa järjestelmää  pyrkien koordinoidusti edistämään poliittisten voimien, kansankongressien, CPPCC:n jäsenten, kansanjärjestöjen, yhteisöjen ja sosiaalisten järjestöjen kuulemista – ja parantamaan institutionaalisia neuvoa-antavia foorumeja edistääkseen neuvoa-antavan demokratian laaja, monitasoista ja institutionalisoitua kehittämistä.

Go sanoi myös, että liberaalidemokraattinen kehys on hallinnut modernia länsimaista keskustelua, usein muiden demokratian muotojen kustannuksella. Hän uskoo, että useamman ihmisten pitäisi saada tietoa Kiinan kaltaisista sosialistisista demokratioista, jotta he ymmärtäisivät, kuinka järjestelmä on auttanut kansakuntaa toteuttamaan kansalaistensa toiveet.

"Koska demokratian pitäisi loppujen lopuksi toimia kansalaistensa, kansansa hyväksi", hän sanoi ja lisäsi, että Kiinan osalta  kansandemokratian koko prosessi toimii heidän hyväkseen.

"Tämä johtuu siitä, että he tietävät, kuinka heidän kulttuurinsa toimii, kuinka heidän yhteiskuntansa on konfiguroitu, ja he pystyvät ohjaamaan ja toteuttamaan kiinalaisten ominaisuuksien mukaisia ​​politiikkoja, mikä on herkempää sille, mitä he tarvitsevat."

EU valmistautuu hiljaisuudessa muuttamaan kurssiaan suhteissaan Venezuelaan

Martha Andujo

amerikka 21

 Bryssel/Caracas . Euroopan unioni (EU) on pannut merkille Venezuelan poliittisen tilanteen suuret muutokset ja pohtii, kuinka vastata. Viime kuukausien muutoksia ovat muun muassa "väliaikaisen presidentin" Juan Guaidón erottaminen ja suhteiden palauttaminen Kolumbiaan ja Brasiliaan.

Nämä ja muut tekijät saavat EU:n aloittamaan muutoksen asemassaan Caracasia kohtaan. EU:n ulkoministerien kokouksessa 23. tammikuuta Brysselissä, jossa ensisijaisesti oli esillä Ukrainan sota, aiheen kerrotaan vieneen epävirallista tilaa.

Asiasta kertoi Madridissa toimiva digitaalinen päivälehti Nueva Tribuna. Tämä viittasi "korkea-arvoiseen EU-virkailijaan", joka oli ennen kokousta ilmoittanut EU:n ulkopolitiikan päällikön Josep Borrellin lausunnoista aikomuksestaan ​​"sopeuttaa eurooppalaista politiikkaa Etelä-Amerikan maan uuteen todellisuuteen".

Eurooppalaisen diplomatian analyysi viittaa "merkittäviin muutoksiin" Venezuelassa, joihin kuuluu suhteiden palauttaminen Kolumbiaan ja Brasiliaan Gustavo Petron ja Luiz Inacio Lula da Silvan hallitusten astuttua virkaan. "Nicolas Maduron hallinto on vähemmän eristetty kuin muutama vuosi sitten", espanjalainen sanomalehti lainasi lähteensä sanomaa.

Lisäksi sisäisiä muutoksia tapahtuu Venezuelan oppositiossa, joka haluaa käynnistää uudelleenjärjestelyn johtajansa Guaidón erottamisella tulevia presidentinvaaleja silmällä pitäen. Myös Yhdysvaltojen hallituksen diplomaattiset toimet sekä Espanjan ja Portugalin päätökset palauttaa suurlähettiläänsä Caracasissa saavat EU:n vastaamaan.

Maanantain ulkoministerikokouksen jälkeen ei kuitenkaan vielä ole virallisia ilmoituksia.

Vuonna 2017 EU määräsi ensimmäiset pakotteet Venezuelaa vastaan ​​ja otti kantaa nykyisen hallituksen vastustajiin. Vuodesta 2019 lähtien EU jopa tunnusti oppositiopoliitikon Guaidón maan "lailliseksi presidentiksi" jonkin aikaa.

Vaikka jotkin sen jäsenmaista ovat yhtyneet läheisesti Yhdysvaltojen pakotejärjestelmään, EU ei ole kopioinut Washingtonin laajoja kauppasaartoja, jotka ovat tuhonneet Venezuelan talouden ja öljyteollisuuden. Monet eurooppalaiset yritykset ovat kuitenkin vetäytyneet Venezuelasta Washingtonin toissijaisten pakotteiden pelossa.

Siitä huolimatta riippumattomat analyytikot ja YK-järjestöt ovat kuvanneet EU:n pakotteita, kuten USA:n ja muiden maiden sanktioita "kollektiivisiksi rangaistuksiksi" ja "ihmisoikeusloukkauksiksi" (america21 raportoi ).

EU teki ensimmäistä kertaa Venezuelan alue- ja paikallisvaaleissa marraskuussa 2021 selväksi, että se voi etääntyä Yhdysvaltain hallinnonmuutospolitiikasta, jota oli noudatettu ilman kritiikkiä siihen asti. Tuolloin vaaleja tarkkaileva valtuuskunta ylisti sitä, että suuri osa oppositiosta oli kääntänyt selkänsä vaaliboikotille ja heidän mielestään maan "parantuneille vaaliolosuhteille".

Yksityistä voitontavoittelua priorisoiva järjestelmä ei tarjoa eloonjäämismahdollisuutta

MMT-professori William Mitchell on Helsingin  Yliopiston vieraileva professori ja hän on juuri pitänyt tässä ominaisuudessa avoimen yleisöluennon menneen vuoden kansainvälisestä kehityksestä makrotalouden näkökulmasta. Hänen toinen luentonsa on tarkoitettu vain alan opiskelijoille. Luento on nauhoitettu professorin kotona Australiassa - hän toivoo pääsevänsä "kylmään pohjolaan" vierailevan professuurinsa merkeissä vuonna 2024.  Tässä esitetty perustuu hänen australianenglannilla pitämänsä luennon pohjalta tehtyihin muistiinpanoihin, joten se sisältää paitsi Mitchellin ajatuksia, myös kirjoittajan tulkintaa professorin näkemyksistä.  

Keskuspankit vastanneet inflatioon korkojen nostolla - kaikkialla muualla paitsi Japanissa. 

Keskuspankkien valtavirtatalouden tavoite - kasvun tappaminen, tulotason laskeminen ja toisaalta pankkien ja energianvälittäjien tulojen  valtava kasvattaminen. Keskuspankkipolitiikka on siis tuhonnut matalan tulotason kansalaisten elämisen mahdollisuuksia ja mahdollistanut pankkisektorin ja sen keskeisten toimihenkilöiden nousevat voitot.

Toinen keskeinen piirre menneenä vuonna on sotilasmenojen huomattava kasvu. Mitchell kiinnittää huomiota sotilasmenojen massiiviseen kasvuun samalla kun kritisoidaan julkisen kulutuksen ja velanoton kasvua. Tämä on suuri ongelma progressiiviselle politiikalle, koska ulkomailta tehtävät sotilaalliset hankinnat syövät mahdollisuuksia työllisyyttä, koulutusta ja palveluja parantavalta julkisen sektorin toiminnalta.

Julkisen sektorin ja yhteisen hyvinvoinnin 1970-luvulla tapahtunutta kehitystä seurasi uusliberalismin pääomaa ja markkinaa korostava pitkä kausi, joka katkesi vasta covid19-pandemian nostamaan julkisen sektorin merkityksen uuteen nousuun. Ilman julkisen sektorin tukea oleellinen määrä markkinaa olisi romahtanut.

Mitchell on juuri palannut muutaman kuukauden kestäneeltä vierailultaan Kioton yliopistossa ja hänellä on ollut tilaisuus seurata läheltä Japanin Keskuspankin omaperäistä rahapolitiikkaa. Korkoja ei ole nostettu, inflaatio ei ole noussut länsimaita vastaaviin lukemiin, valtion obligaatioita (bondeja) ostetaan edelleen ja finanssipolitiikalla tuetaan  tulotason säilymistä - tulotaso Japanissa on ylipäätään korkea. Terveydenhoito ja koulutus ovat tärkeitä julkisen sektorin toimintoja. Mikä tekee Japaninin hyvinvoinnista poikkeavan esimerkiksi pohjoismaiseen hyvinvointivaltioon? Se on juuri keskuspankkipolitiikka, joka tukee vahvaa yleistä ja yhteistä hyvinvointia. Mitchell kutsuu Japanin politiikkaa "solidaristiseksi politiikaksi".

 Toisessa osassa Mitchell puhuu taloudellisesta tietoisuudesta ja kasvatuksesta parempaan taloudelliseen ymmärrykseen. Hän puhuu erityisesti Europan Unionista ja sen  toteuttamasta makrotalouspolitiikasta. Korona-pandemia johti hetkellisesti tietynlaiseen relaksaatioon, helpottamiseen fiskaalipolitiikassa. Määrällisen elvytyksen loppuminen yhdessä inflaation ja EKP:n korkojen noston kanssa on saattamassa Etelä-Euroopan maita erityisen hankalaan asemaan.

Ilmastomuutos aiheuttaa monia eksistentiaalsia uhkia koko planeetalla. Kysymykseen mitä voidaan tehdä "suuren vihreän sopimuksen" aikaansaamiseksi pitää myös kysymyä, onko uusliberaali ideologinen lähestymistapa paras mahdollinen tai edes sopiva tapa tämän ongelman rationaaliseen ratkaisemiseen. Progressiiviset konservatiivit roikkuvat edelleen taloudellisen valtavirta-ajattelun kahleissa ja ovat suureen ääneen vaatimassa säästötoimia julkisella sektorilla eivätkä kiinnitä huomiota makrotaloudellisiin vääristyneisiin rakenteisiin jotka muodostavat pysyvän esteen uuden vihreän sopimuksen aikaansaamiselle. 

Myös edistykselliset poliitikot näyttävät uskovan markkinapohjaisiin ratkaisuihin. Ilmastomuutos vaatii suuria rakennemuutoksia tuotannossa, kulutuksessa, liikenteessä, kommunikaatiossa ja elämäntavassa ylipäätään. Onko tämä mahdollista? Mitchell päätyy oletukseen, jonka mukaan kapitalismi ei ole kykenevä kestävään  ja pysyvään muutokseen ilmaston ja luonnon tasapainon säilyttämiseksi. Voittoa tavoitteleva järjestelmä ei ole oikea vastaus niihin haasteisiin joita ympäristö ilmastomuutos mukaanluettuna aiheuttaa. "Minulla ei ole kuitenkaan kristallipalloa, jonka avulla kykenisin vastaamaan mitä tulee tapahtumaan."

Lopuksi prof. Mitchell vastaa chatissa esiinnostettuihin kysymyksiin.

Olisiko "degrowth"(talouslasku tai nollakasvu),  kulutuksen, rahankäytön ja talouden supistaminen  mahdollinen tienä tasapainoon? Mitchell katselee aluksi tätä kysymystä hiilijalanjäljen pienentämisen näkökulmasta ja toteaa, että hallitusten ja julkisen sektorin panostukset kulttuuriinja ja palveluihin kansalaisten hyvinvoinnin ylläpitämiseksi ovat samalla osa "degrowth" -lähestymistapaa. Kulutuksen on jokatapauksessa suuntauduttava eim ateriaaliseen,  vähähiilisempään elämäntapaan, ehdottomasti.

Inflation torjunnassa hän on jo viitannut Japanista saamiinsa kokemuksiin. Edistyksellisen makrotalouspolitiikan tehtävänä on estää erityisesti alempien tuloluokkien väestöä vajoamasta kurjuuteen, minkä vuoksi solidaristinen talouspolitiikka juuri inflaation oloissa on tärkeää.

Miten Japani suhtautuu maahanmuuttoon ja vierastyövoimaan. Japanin pääministeri on juuri pitänyt parlamerntissa puheen, jossa on kiinnitetty huomiota väestön ikääntymiseen ja syntyvyyden vähenemiseen. Japani on kuitenkin geografialtaan saarivaltio, jossa tilan valtaaminen lisäasutukselle on vaikeaa, joten ainakin jossakin määrin siellä halutaan sopeutua vähenevän väestön ja siihen sopeutettavan tuotannon suuntaan, mikä on tarpeellista ympäristö- ja myös ilmastosyistä. 

Onko Euroopalla tulevaisuutta? Mitchell sanoo kannattavansa federalistista liittovaltiota, mutta ei pidä sen syntymistä nykyisissä olosuhteissa Euroopassa mahdollisena. Hän ei usko, että Saksa keskeisenä eurooppalaisena valtiona tulee hyväksymään sellaisia fiskaalisia muutoksia, jotka mahdollistaisivat bondeihin perustuvat varojensiirrot (Transfers) niitä tarvitseville EU-jäsenmaille. 

Voiko Euroopan Komissio luopua Maastrichtin kasvu- ja vakaussopimuksesta? Mitchellin mukaan Euroopan Keskuspankki voi palata velkakirjojen osto-ohjelmaan, mutta se ei tarkoita luopumista austeristisesta, riistävästä makrotalouspoliittisesta asennoitumisesta.Näissä kysymyksissä sekä Komissio että EKP ovat  masiivisen konservatiivisen painostuksen kohteena, joten ilmeisestikään keskustasolla ei olla taipumassa jäsenvaltioiden suoraan tukemiseen inflaatiosta ja sodasta huolimatta.

Mitä tulee kapitalismin tilalle, kysytään. Mitchell toistaa että hänellä ei ole kristallipalloa eikä sen vuoiksi kykene vastaamaan siihen,  mitä tulee uusliberaalin rakenteen tilalle. Ongelmat tulevat olemaan suuria yhteiskunnallisen toiminnan eri lohkoilla ja tulevaisuus näyttää siis tässä suhteessa hämärältä. Elämme hyvin lyhyen tähtäimen tavoitteita asettavissa yhteiskunnallisissa oloissa eikä tilanne näytä kovinkaan kestävältä. Tulevaisuudesta ei voi sanoa mitään varmaa.

Universaalisuusperiaate on pohjoismaisen hyvinvointivaltion ydin

 Pitkän linjan talousvaikuttaja Sixten Korkman Helsingin Sanomissa:

Tätä Kokoomuksen julkisten menojen leikkaukset tarkoittavat...

"Kyselyjen mukaan suomalaisten enemmistö kannattaa täsmentämättömiä menoleikkauksia. Vastaajat saattavat virheellisesti kuvitella, että ongelma hoituu esimerkiksi puoluetukea ja valtion byrokratiaa supistamalla.

Menoleikkauksia tarvitaan, mutta varmaa on, että ison luokan menoleikkaukset herättäisivät vahvaa vastarintaa. Tähän on hyvät syynsä: julkisen talouden tasapainottaminen vain menoleikkauksilla tarkoittaisi käytännössä universaalisuusperiaatteesta ja pohjoismaisesta hyvinvointivaltiosta luopumista."

Perun presidenttikriisi

Perun suurin työväenjärjestö ryhtyy solidaarisuusmielenosoituksiin hallitusta vastaan

Yhteiskunnalliset ja poliittiset järjestöt jatkavat mobilisaatiota. Poliisijohdon käynnistämää "rauhanmarssia" on arvosteltu perustuslain rikkomisena. 

- Antonia Rodriguez Sanchez

amerikka 21

Lima . Kahden viikon tauon jälkeen vuodenvaihteessa protestit presidentti Dina Boluarten hallitusta vastaan ​​jatkuvat. Ammattiliitot ja yhteiskunnalliset järjestöt olivat vaatineet rauhanomaisia ​​marsseja ja mielenosoituksia keskiviikkona. Perun oikeusasiamiehen toimiston mukaan Andien Cuscon, Punon, Cajamarcan, Moqueguan ja Huánucon alueilla sekä Amazonin öljykentillä on aloitettu toistaiseksi voimassa oleva lakko .

Eteläisillä alueilla sekä Juninin keskusosastolla mielenosoittajat tukkivat teitä. Poliisin kerrotaan käyttäneen kyynelkaasua tiesulkujen poistamiseen. Hallituksen tiedottaja Alberto Otarola kertoi toimittajille pääkaupungissa Limassa, jonne on perustettu kriisikeskus, että siellä on "kymmentä saartoa, pääasiassa Punon ympärillä".

Mielenosoittajat vaativat Boluarten välitöntä eroa ja kongressin hajottamista. Boluarte vannoi virkavalansa presidentti Pedro Castillon erottamisen ja vangitsemisen jälkeen 7. joulukuuta, kun syrjäytetty presidentti halusi lopettaa kongressin saartopolitiikan hajottamalla sen ja perustamalla hätähallituksen."

Useat organisaatiot ovat ilmaisseet huolensa mielenosoitusten mahdollisista kuolemista sen jälkeen, kun viranomaiset ilmoittivat, että armeija- ja poliisivoimat lähetettiin "konfliktialttiimmille alueille". Vasemmiston ja edistyksellisten poliittisten järjestöjen koordinointikomitea (COIP), joka vahvisti osallistumisensa mielenosoituksiin, varoitti vastaamasta "turvallisuusjoukkojen ja oikeistosektorin provokaatioihin".

Ensimmäiset uudet mielenosoitukset alkoivat tiistaina sen jälkeen , kun Liman keskustan lähellä sijaitsevalla Manco Capac -aukiolla leiriytyneet mielenosoittajat, jotka odottivat ilmoitettua mobilisoinnin jatkamista, häädettiin.

Ammattiyhdistysliitto CGPT (Confederación General de Trabajadores del Perú) tuomitsi valtion toiminnan mielenosoittajia vastaan: "Tässä näemme kansallisen poliisin toiminnan, joka väkivaltaisesti ja sortavasti poisti heidät [mielenosoittajat] tästä symbolisesta työväenluokkataistelun paikasta. ", sanoi sen apulaispääsihteeri Gustavo Minaya.

Perun suurin ammattiliittojen liitto CGPT, joka on sidoksissa Maailman ammattiliittojen liittoon, vaati pääkaupungissa marssia osoittaakseen solidaarisuutta mobilisaatioille eri alueilla, erityisesti maan eteläosassa. Lausunnossa todettiin , että presidentin on "tunnustettava päätöstensä seuraukset" ja otettava vastuu "veljien ja sisarten murhasta hänen hallituksensa sorron käsissä".

Puheessaan korkeimman oikeuden uuden presidentin virkaanastujaisissa tiistaina presidentti Boluarte myönsi ensimmäistä kertaa olevansa oikeuden velkaa "mielenosoituksissa kuolleiden maanmiestensä perheille". La Republican päivälehden haastattelussa hän kuitenkin jakoi vastuunsa noin 30 kuolemantapauksesta mielenosoituksiin liittyen ja syytti muita poliittisia johtajia väestön "yllyttämisestä" mielenosoituksiin.

Poliisin komentaja Raúl Enrique Alfaro Alvaradon allekirjoittaman luottamuksellisen asiakirjan mukaan kansallisen poliisin jäsenet on kuitenkin määrätty järjestämään niin sanottu "rauhanmarssi" ja osallistumaan siihen. Muuten heitä kuritetaan. 31.12.2022 päivätty asiakirja sisältää myös ohjeet marssin toteuttamiseen, joka oli määrä järjestää 3.1. Tämä sisältää poliisit aloittaen rauhanrukouksella ja kantaen mukanaan valkoisia ilmapalloja ja rauhan sanontoja.

Perustuslakitutkija Omar Cairo ja muut lakiasiantuntijat julistivat poliisiviranomaisten kehotuksen perustuslain vastaiseksi, koska 34 artiklassa määrätään, että poliisi ei saa osallistua mielenosoituksiin. 169 artiklassa määrätään myös, että poliisilla ja asevoimilla ei ole päätösvaltaa ja että ne ovat perustuslaillisen toimivallan alaisia.

Epäilyjen vuoksi poliisiviranomaiset joutuivat peruuttamaan valituksensa. Sisäministeri Victor Rojas sanoi maanantaina, että poliisi ei osallistu haluamaansa marssiin. Presidentti Boluarte kertoi La Repúblicalle, ettei hän tiennyt siitä mitään.

Limassa tiistaina "Marcha por la Paziin" osallistui satoja ihmisiä, pääasiassa konservatiivisten uskonnollisten ryhmien ja oikeistopuolueiden jäseniä , liikemiehiä, oikeistolaisia ​​kongressin jäseniä sekä eläkkeellä olevia sotilaita ja poliiseja. Joissakin maan sisäkaupungeissa järjestettiin myös niin kutsuttu "rauhanmarssi", joka oli nimenomaisesti suunnattu Castillon kukistumisen jälkeen jatkuneita mielenosoituksia vastaan. Asianomaiset huusivat muun muassa iskulauseita, joissa he yhdistävät viimeaikaiset mielenosoitukset "terrorismiin".