Keskusteluja sosialidemokratiasta

26.10.2017

Kirje Seppo Tuoviselle ja "Tampereryhmälle" Antti Rinteen 20.10. 2017 strategiaseminaarissa pitämän puheen johdosta:

Uusia, mielestäni myönteisiä ja toivoa herättäviä ääniä on tullut Antin kelloon - tällainen tunne jää päällimmäiseksi tästä Sepon lähettämästä ja Antin ilmeisesti pitämästä puheen luonnoksesta. Kriittinen uusliberalismia koskeva analyysi on yhtenevää eri yhteyksissä, erityisesti blogikirjoituksissani tekemän analyysin kanssa. Tilastolliset taustatiedot ovat vakuuttavia ja osoittavat, että eurooppalainen sosialidemokratia on ollut liian sinisilmäinen ja positivistinen  - se on vähän eri asia kuin positiivinen - suhteessa mm. Euroopan Unioniin markkinayhteisönä. Lissabonin sopimuksella oli tässä suhteessa merkitystä sikäli, että vielä silloin uskottiin Unionin todella kykenevän hyppäämään kehityksessä globaalin kilpajuoksun kärkisijoille - muistelen tässä mm. komissaari Liikasen kokouksessa pitämää esitystä kärkipaikan ottamisesta digitaalisessa kehityksessä. Toisin on käynyt, Lissabonin sopimustakin tärkeämmäksi ovat nousseet Euroopan Unionin ja Euroopan Keskuspankin perusrakenteisiin kuuluvat kirjaukset, jotka yksiselitteisesti ja kategorisesti kieltävät - ja tekevät rangaistaviksi - demokraattisten rakenteiden - siis valtion ja julkisen sektorin - varaan rakentuvat ja keskuspankin toteuttamat "valtionpankille" luonnollisina kuuluvat ja sille ominaiset toimet infrastruktuurin ja sosiaalisten rakenteiden uudistamiseksi, "uuden Euroopan" luomiseksi. Rahapoliittisen elvytyksen myötä tällaista rahapoliittista tukea on kuitenkin suunnattu yritysmaailmalle sitten 2015  alun noin 4,7 biljoonaa euroa, osin valtioiden budjettien läpi virtauttamalla, osin suoraan yksityistä yritys- ja finanssimaailmaa rahoittamalla. Toteuttamatta ovat jääneet "sosialistiset", sosialidemokratialle ja hyvinvointivaltiolle tyypilliset  jälkikeynesiläisiksi luonnehdittavat suuret uudistushankkeet. Viittaus devalvaatiomahdollisuuteen on yksi niistä, paljon tärkeämpää on kuiten suurten infra- ja sosiaalisten hankkeiden monetaristinen rahoittaminen. Inflaation pelko on 550:n miljoonan kansalaisen Euroopassa mielestäni tekosyy olla toteuttamatta sosiaalista ja tasa-arvoistavaa politiikkaa. 
Vastausta vaille Antti Rinteen puheessa jää edelleen se, miten hegemoninen, Euroopan Unionin rakenteisiin sementoitu uusliberalismi ja sen eriarvoisuutta, polarisoitumista ja yhteiskunnallisia ongelmia aiheuttava linja saadaan Euroopassa muutettua. Yhteistä sosialidemokraattista tietoisuutta ei ole ainakaan toistaiseksi Euroopan tasolla nähtävissä - ja sillä tasolla ratkaisuja olisi löydyttävä, jos emme halua vajota takaisin pelkkiin kansallisiin ratkaisuihin. Eroaminen Euroopan Unionista, vaihtoehtoisen talousalueratkaisun löytämien Pohjolan ja mahdollisesti Baltian  alueelle, rinnakkaisvaluutat - tällaisistahan keskustellaan koko ajan. Tosiasiaksi jää, että Euroopan Unioniin liittyessämme emme osanneet arvata, millaiseksi tämä "läntinen arvoyhteisö" on  muotoutumassa. Uskoimme vahvan hyvinvointiperinteemme elävän ja kehittyvän myös Euroopan Unionin oloissa. Toisin on käynyt. Vahva hyvinvointivaltiomme - meidän sukupolvemme saavutus - on näihin saakka onnistunut puskuroimaan markkina-alisteisen lähestymistavan lamoja ja taantumia, mutta nyt taitaa olla pää tulossa vetävän käteen.Onko suomalainen sosialidemokratia nostanut näitä asioita keskusteluun eurooppalaisessa yhteistyössä? Minä en ole huomannut sellaista tapahtuneen, kokouksissa on käyty, teattereissa ja oopperoissa on istuttu, kulinarismista on nautittu - mutta itse sanoma ja huoli ei ole jäsentynyt tavoitteelliseksi strategiaksi. Se sosialidemokratian ainakin pitäisi saada sanottua, että liittovaltiokehitys ilman Unionin siipirikon rakenteen korjaamista yhteisöllisempään, demokraattisempaan ja sosiaalisempaan suuntaan ei voi tulla kysymykseen. Kansalaisten oman pään on päästävä ohjaamaan pääomaa.

2.1. 2017

Perti Paasio läheti seuraavan kirjoituksensa tämän päivän sosialidemokratian tilaan liittyen: "Olemmeko olemassa?"

OLEMMEKO ME OLEMASSA?

Ilpo Rossi oli poiminut mielenkiintoisia ajankuvia eurooppalaisesta tapahtumisesta. Olisi hyvä jos esimerkiksi Suomen sosialidemokratta löytäisi itselleen pohjaa ja perinnettä osallistua eurooppalaiseen vuoropuheluun. Pulmaksi nousee ensinnäkin aika, pikemminkin ajan puute. Ajan kiivas riento makuloi parhaatkin pohdinnot tehokkaasti..

Muutama haja kuitenkin!

Meidän vinkkelistämme on välttämätöntä, että sosialidemokraattiset puolueet  Euroopassa saavat toimintakykynsä ja  arvostuksensa takaisin.

1. Maailmanhistoriallisen mitan mullistusten kuten Neuvostoliiton hajoamisen ja Saksojen yhdistymisen seuraukset arvioitiin lian optimistisesti, samoin tietyssä määrin niiden lähtökohta-asetelmat. Niin sanottuja läntisiä arvoja korostettiin kandidaattimaissa enemmän EY:n jäsenyyshakemusten menestykseksi kuin aatteellisista syistä. Näitä pyrkimyksiä edistivät omien valtapyrkimystensä vuoksi eräät merkittävät lännen johtajat yli kandidaattimaiden todellisten edellytysten.
2. Saksojen yhdistymiseen asiallisesti ja ajallisesti liittyi Die Linke – puolueen syntyminen SPD:n ja DDR- pohjaisen vasemmiston yhteistyön katkettua. Voidaan spekuloida, olisiko tällainen yhteistyö ollut tuloksellista tai edes mahdollista. Tällainen ratkaisu kuitenkin torjuttiin. Pohtia tällaisen vaihtoehdon eri puolia toki voidaan jälkikäteenkin. Se saattaisi olla hyödyllistä mm. Eurooppa-politiikan kannalta. Saksojen jako ei kuitenkaan tunnu olevan täydellisesti ohi.
3. Oikeistoradikaalien pikkupuolueiden hyvä menestys Euroopan maiden parlamenttivaaleissa heijastaa merkittävää historiallista käännekohtaa. Kun uutta Eurooppaa rakennettiin maailmansodan ja holokaustin jälkeisessä maailmassa, oli selvää, ettei natsien aatteellisella perinnöllä voinut olla sijaa eikä osaa tässä työssä. Niin monet miljoonat olivat nuo ajat konkreettisesti kokeneet. Aika on kuitenkin tapansa mukaan venyttänyt perspektiivejä ja muuttanut näköaloja . Kauhukertomukset näyttäytyvät sankaritarinoina. Demokratiaa hyödynnetään välineenä pyrittäessä epädemokraattisin tavoitteisiin. Kommunismin diktatuurista siirrytään äärioikeiston diktatuuriin kansanvaltaisessa tuulensuojassa. Maailmanpoliittiset mannerlaatat liikkuvat kaiken taustalla.
4. Euroopan unioni voisi ainakin jossain määrin toimia vakauttavana aallonmurtajana tavoitteidensa mukaisesti. Jatkuvat kriisit unionin eri toiminnoissa ja jäsenmaissa ovat vakavana esteenä EU:n t oimimisellle varsinaisten tehtäviensä mukaisesti. Kriisit on jollakin tavoin yritettävä ratkaista, eikä valmista kaavaa ole. Unkarin, Puolan ym. aiheuttamat ihmisoikeus- ja valtiosääntöongelmat ovat ilman muuta sellaisia, joihin EU:n tulee puuttua. ten prosessi käynnistetään, tulee olemaan sekä pulmallista että kiusallista, ovathan kyseessä EU:n täysivaltaiset jäsenmaat. Jäsenmaita kummallakin puolella pöytää, syytettyinä ja tuomareina. Varsinkaan EU:n puolueilla ei ole paljonkaan joustovaraa. Punnittavina ovat EU: n keskeiset arvot kuten oikeusvaltio, rasismi yms.
5. Unionin uskottavuutta kalvaa merkittävästi eri puolilla EU:ta nouseva halu erota, joko unionista tai emämaasta: Katalonia, Lombardia, Flanderi, Skotlanti tuovat jännitystä kansainväliseen uutismediaan, mutta eivät kelpaa entisessä määri eurooppalaisten turvallisuustarpeen tyydyttäjiksi
6. Merkille pantavaa on, etteivät eurooppalaiset johtohahmot visioidessaan juurikaan puhu noista EU:n suurista ongelmista. Heidän unoninsa vaatii vain määräikaishuoltoa, jonka esteenä on vain erimielisten rannaton typeryys. Suomen kannalta hyvästä esimerkistä käy iskusana liittovaltio. Sillä vooidaan laajasti kinata, merkitseekö federalismi samaa kuin liittovaltio ja jos merkitsee, mitä se merkitsee, hajautusta vai tiivistämistä. Sillä samalla sanalla voidaan syyttää ja sillä voidaan kiertää. Toteuttaminen on sitten jo toinen juttu. On johdonmukaista kuitenkin olettaa, että EU:n muuttaminen liittovaltjoksi edellyttäisi valtiosääntömuutosta EU:n jäsenmaissa. Nykyisten jäsenmaiden perustuslakia tai -lakeja olisi muutettava parlamentin määräenemmistöillä, Monissa maissa, ehkä kaikissakin olisi pidettävä kansanäänestys. Todennäköisesti ne maat, joissa kansanäänestys hylkäisi liittovaltioon liittymisen, joutusuivat eroamaan. Miten vaaleissa valittu palamentti ensi töikseen äänestäisi oman maansa lopettamisesta? Miten unioni, joka päättää hajota, olisi vahva turva. Listaa voisi jatkaa pitkään. Miten solidi EU olisi jatkossa?
7. Olisi oivallettava, ettei EU ole poliittinen puolue, jota vaaleissa kannatetaan ja vastustetaan, vaan foorumi, plattformi, jonka hegemosiasta aatteet kilpailevat. Olennaisen tärkeää on hegemoia, joka nyt on vahvasti porvareilla. Onko sosialidemokratialla rooli tulevassa Euroopassa. Miten sosialidemokratia esittäytyisi poliittiselle Euroopalle?
8. Kun vastustaja ovat (kiihko-kansallisia, meidän peristeemme on kansainvälisyys. Kansainvälisyyspolitiikan foormunit ovat hyvin erilaisia kuin 60- luvulla, jolloin puhuttiin vaikkapa apaertheidista, Vietnamin sodasta, Chilestä. Nyt typöydälle tulee terrorismia, kehitysyhteistyön aatteelllinen ja käytännöllinen järjesttys. Millaista suuurvaltapolitiikkaa?’
9. Mikä ja missä on sosialidemokratia?

1.1.2018

Pertti Paasio