UUSLIBERALISTISTA TALOUSPOLITIIKKAA VOI PITÄÄ YHTENÄ KOLONIALISMIN MUOTONA
VILLE ROPPONEN 22.12.2019 10.15
TALOUS - Seppo Tuovisen postaukseen perustuen
Viiden vuosisadan kolonialismin ja imperialismin aikakausi kairasi jälkensä maailmaan ja
löytyy monien nykyilmöiden taustalta.
Historian dosentti Antti Kujala (s. 1948) Helsingin yliopistosta sanoo, että monilla isoilla
nykyongelmilla on taustansa kolonialismissa, kuten pakolaisvirroilla, kehittyvien maiden
talousvaikeuksilla ja niissä käydyillä sodilla.
Vasta julkaistussa Kivenmurskaajat – Kolonialismin historia -teoksessaan hän luo katsauksen löytöretkien
ajalta 1500-luvulta siirtomaiden itsenäistymiseen 1900-luvun jälkipuoliskolla. Kujalan mukaan myös
uusliberalistista talouspolitiikkaa voi pitää kolonialismin muotona, joka on osaltaan vastuussa nykyisestä
äärioikeiston noususta.
– Suomalaiset eivät voi tuudittautua siihen, että emme olleet siirtomaavaltio, sanoo Kujala, sillä Suomi
on osa läntistä, kapitalistista talousjärjestelmää ja hyötynyt rikkaita maita suosivasta systeemistä.
Taustalla on se, että kolonialismi oikeutettiin sivistys- ja lähetysideologialla, joka perustui käsitykseen
eurooppalaisten ylivertaisuudesta. Länsimainen tiede toimi kolonialismin apuna.
– Suomessa on vallinnut länsimainen näkökulma kolonialismiin: asioita katsotaan enemmän
siirtomaavaltojen kuin alistettujen kansojen kannalta, sanoo Kujala.
Teollistumisen ja kapitalismin polttoaine
– Olisiko teollinen vallankumous voinut alkaa Intiasta tai Kiinasta? Käsitykseni on, että ei olisi. Myös
Intia ja Kiina olivat 1600-1700-luvuilla kehittyneitä, mutta teollistumisen edellytykset löytyivät vain
Länsi-Euroopasta, tähdentää Kujala.
Teollinen vallankumous perustui hänen mukaansa länsimaiden sisäiseen talouskehitykseen, mutta
siirtomailla oli vaikutuksensa.
– Siirtomaiden ryöstösaaliilla, verotuksella sekä orja-, kahvi- ja sokerikaupan voitoilla oli merkitystä
teollistumisen rahoittamisessa ja kapitalismin synnyssä, mutta ratkaisevaa roolia siirtomailla ei ollut,
tulkitsee Kujala.
Siirtomaista saatujen voittojen osuus Britannian, Ranskan ja Espanjan taloudessa oli korkeimmillaan
1700-luvulla, ennen teollista vallankumousta. Eniten kolonialismista hyötyi Alankomaat, joka 1800-luvun
puolivälissä sai 40 prosenttia verotuloistaan siirtomaista. 1800-luvulla Britannia hyötyi Intiasta suuresti.
Siirtomaista koitui valtioille kulujakin, eikä hyötyminen ollut aina varmaa.
Esimerkiksi Saksalle siirtomaat olivat lähinnä poliittinen hanke. Yksityiset yritykset hyötyivät paljon
enemmän ja tämä vaikutti toki valtioidenkin talouskehitykseen.
Orjuutta ja kehityksen viive
– Kolonialismi myös vahingoitti siirtomaita. Ne eivät kehittyneet ja teollistuminen myöhästyi, selittää
Kujala.
Lisäksi ihmisiä orjuutettiin, pahimpina orjakauppa Amerikkoihin ja kuningas Leopoldin Kongo.
Siirtomaiden kapinat tukahdutettiin raa’asti, alkuperäisväestöä työnnettiin syrjään ja heitä hyödynnettiin
verotuksen lisäksi hallitsemalla työvoimaa ja kauppaa.
Kolonialismin tyyppisiä ilmiöitä ovat myös Amerikan ja Australian alkuperäiskansojen tai kotoisten
saamelaisten alistaminen, samoin Euroopan sisäinen naapurien nujertaminen, mutta nämä aiheet Kujala
lähinnä vain mainitsee, sillä kolonialismia käsittelevä kirjallisuus keskittyy merentakaisiin, eksoottisiin siirtomaihin.
Venäjä on Kujalan mielestä rajatapaus. Siperian valloittaminen rinnastuu sisäiseen kolonialismiin.
Selvimmin kolonialismia on Kaukasian ja Keski-Aasian muslimikansojen kukistaminen.
– Venäjän, kuten monen muunkin valtion, suurin onnettomuus on pyrkimys suurvallaksi. Asiat menevät
paljon paremmin, kun tämä yritys lakkaa, uskoo Kujala.
Siirtomaiden vapautuminen ja kylmä sota
Toisen maailmansodan jälkeen siirtomaat vapautuivat, koska sodankäyneet siirtomaaisännät olivat
konkurssikypsiä: siirtomaat osoittautuivat liian kalliiksi; oli helpompaa antaa kolonioiden itsenäistyä.
Itsenäisyystaistelujakin tosin käytiin Algeriassa, Vietnamissa ja Angolassa.
Kylmä sota vaikutti kolonialismin purkautumisen taustalla. Kujalan mukaan Yhdysvallat näki asetelman
kolmannen maailman maissa samanlaisena kuin Euroopassa, länsi vastaan kommunistinen leiri, vaikka
tilanne oli usein aivan toinen.
– USA kuvitteli, että ellei vastusteta Pohjois-Vietnamia, niin menetetään koko Kaakkois- ja Etelä-Aasia
kommunisteille. Pohjois-Vietnamin voitettua sodan tätä ei kuitenkaan tapahtunut. Afrikassakaan
vastakkainasettelu ei toiminut: siellä oli vähän valtioita, jotka vastasivat Yhdysvaltain tai Neuvostoliiton
poliittista järjestelmää, vaan ne olivat yleensä siltä väliltä ja noudattivat sekataloutta, Kujala selittää.
”Suomi on osa läntistä, kapitalistista talousjärjestelmää ja hyötynyt
rikkaita maita suosivasta systeemistä.”
Hän näkee Vietnamin sodan vedenjakajana, jonka takia esimerkiksi Yhdysvaltain hyvinvointivaltion
kehitys lopahti ja maan demokratisoituminen pysähtyi.
– Vielä 1960-luvulla ammattiliitot olivat suurimpia vaalirahoittajia Yhdysvalloissa, mutta seuraavalla
vuosikymmenellä pallo siirtyi suuryrityksille. Kehitys johti uusliberalistiseen talouspolitiikkaan.
Kolonialismin uudet vaatteet
Nykymaailmassakaan voimapolitiikasta ei ole päästy, vaikka sitä on suitsittu kansainvälisen oikeuden
säännöillä. Isona ongelmana Kujala pitää sitä, että näitä sääntöjä rikotaan entistä enemmän.
– Suoraa uuskolonialismia on vain Ranskalla ja Yhdysvalloilla. Yhdysvaltain vallankäyttöä voisi tosin kutsua epäsuoraksi imperiumiksi – vallankäyttö on samantyyppistä kuin briteillä 1800-luvulla. Siihen kuuluvat tykkivenediplomatia, vallankaappaukset ja interventiot.
Uuskolonialismia on Kujalan mukaan myös länsimaiden harjoittama maailmantalouden ohjailu
kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n ja Maailmanpankin sekä laina- ja luototusjärjestelmien kautta.
Monet ylivelkaantuneet kehittyvät maat on pakotettu uusliberalistiseen talouskuriin, jonka seuraukset ovat
langenneet tavallisten kansalaisten selkänahkaan.
Tuoreena yrittäjänä uuskolonialismin saralla killistelee Kiina, joka pyrkii luomaan omaa epäsuoraa
imperiumiaan. Maa on levittänyt talousvaikutustaan Kaakkois-ja Etelä-Aasiaan sekä Afrikkaan.
– Elleivät kiinalaiset sotke asioitaan, niin Kiina menee väistämättä 20 vuodessa Yhdysvaltain ohi,
ounastelee Kujala.
Antti Kujala: Kivenmurskaajat. Kolonialismin historia. Atena 2019. 350 sivua.
VILLE ROPPONEN 22.12.2019 10.15
TALOUS - Seppo Tuovisen postaukseen perustuen
Viiden vuosisadan kolonialismin ja imperialismin aikakausi kairasi jälkensä maailmaan ja
löytyy monien nykyilmöiden taustalta.
Historian dosentti Antti Kujala (s. 1948) Helsingin yliopistosta sanoo, että monilla isoilla
nykyongelmilla on taustansa kolonialismissa, kuten pakolaisvirroilla, kehittyvien maiden
talousvaikeuksilla ja niissä käydyillä sodilla.
Vasta julkaistussa Kivenmurskaajat – Kolonialismin historia -teoksessaan hän luo katsauksen löytöretkien
ajalta 1500-luvulta siirtomaiden itsenäistymiseen 1900-luvun jälkipuoliskolla. Kujalan mukaan myös
uusliberalistista talouspolitiikkaa voi pitää kolonialismin muotona, joka on osaltaan vastuussa nykyisestä
äärioikeiston noususta.
– Suomalaiset eivät voi tuudittautua siihen, että emme olleet siirtomaavaltio, sanoo Kujala, sillä Suomi
on osa läntistä, kapitalistista talousjärjestelmää ja hyötynyt rikkaita maita suosivasta systeemistä.
Taustalla on se, että kolonialismi oikeutettiin sivistys- ja lähetysideologialla, joka perustui käsitykseen
eurooppalaisten ylivertaisuudesta. Länsimainen tiede toimi kolonialismin apuna.
– Suomessa on vallinnut länsimainen näkökulma kolonialismiin: asioita katsotaan enemmän
siirtomaavaltojen kuin alistettujen kansojen kannalta, sanoo Kujala.
Teollistumisen ja kapitalismin polttoaine
– Olisiko teollinen vallankumous voinut alkaa Intiasta tai Kiinasta? Käsitykseni on, että ei olisi. Myös
Intia ja Kiina olivat 1600-1700-luvuilla kehittyneitä, mutta teollistumisen edellytykset löytyivät vain
Länsi-Euroopasta, tähdentää Kujala.
Teollinen vallankumous perustui hänen mukaansa länsimaiden sisäiseen talouskehitykseen, mutta
siirtomailla oli vaikutuksensa.
– Siirtomaiden ryöstösaaliilla, verotuksella sekä orja-, kahvi- ja sokerikaupan voitoilla oli merkitystä
teollistumisen rahoittamisessa ja kapitalismin synnyssä, mutta ratkaisevaa roolia siirtomailla ei ollut,
tulkitsee Kujala.
Siirtomaista saatujen voittojen osuus Britannian, Ranskan ja Espanjan taloudessa oli korkeimmillaan
1700-luvulla, ennen teollista vallankumousta. Eniten kolonialismista hyötyi Alankomaat, joka 1800-luvun
puolivälissä sai 40 prosenttia verotuloistaan siirtomaista. 1800-luvulla Britannia hyötyi Intiasta suuresti.
Siirtomaista koitui valtioille kulujakin, eikä hyötyminen ollut aina varmaa.
Esimerkiksi Saksalle siirtomaat olivat lähinnä poliittinen hanke. Yksityiset yritykset hyötyivät paljon
enemmän ja tämä vaikutti toki valtioidenkin talouskehitykseen.
Orjuutta ja kehityksen viive
– Kolonialismi myös vahingoitti siirtomaita. Ne eivät kehittyneet ja teollistuminen myöhästyi, selittää
Kujala.
Lisäksi ihmisiä orjuutettiin, pahimpina orjakauppa Amerikkoihin ja kuningas Leopoldin Kongo.
Siirtomaiden kapinat tukahdutettiin raa’asti, alkuperäisväestöä työnnettiin syrjään ja heitä hyödynnettiin
verotuksen lisäksi hallitsemalla työvoimaa ja kauppaa.
Kolonialismin tyyppisiä ilmiöitä ovat myös Amerikan ja Australian alkuperäiskansojen tai kotoisten
saamelaisten alistaminen, samoin Euroopan sisäinen naapurien nujertaminen, mutta nämä aiheet Kujala
lähinnä vain mainitsee, sillä kolonialismia käsittelevä kirjallisuus keskittyy merentakaisiin, eksoottisiin siirtomaihin.
Venäjä on Kujalan mielestä rajatapaus. Siperian valloittaminen rinnastuu sisäiseen kolonialismiin.
Selvimmin kolonialismia on Kaukasian ja Keski-Aasian muslimikansojen kukistaminen.
– Venäjän, kuten monen muunkin valtion, suurin onnettomuus on pyrkimys suurvallaksi. Asiat menevät
paljon paremmin, kun tämä yritys lakkaa, uskoo Kujala.
Siirtomaiden vapautuminen ja kylmä sota
Toisen maailmansodan jälkeen siirtomaat vapautuivat, koska sodankäyneet siirtomaaisännät olivat
konkurssikypsiä: siirtomaat osoittautuivat liian kalliiksi; oli helpompaa antaa kolonioiden itsenäistyä.
Itsenäisyystaistelujakin tosin käytiin Algeriassa, Vietnamissa ja Angolassa.
Kylmä sota vaikutti kolonialismin purkautumisen taustalla. Kujalan mukaan Yhdysvallat näki asetelman
kolmannen maailman maissa samanlaisena kuin Euroopassa, länsi vastaan kommunistinen leiri, vaikka
tilanne oli usein aivan toinen.
– USA kuvitteli, että ellei vastusteta Pohjois-Vietnamia, niin menetetään koko Kaakkois- ja Etelä-Aasia
kommunisteille. Pohjois-Vietnamin voitettua sodan tätä ei kuitenkaan tapahtunut. Afrikassakaan
vastakkainasettelu ei toiminut: siellä oli vähän valtioita, jotka vastasivat Yhdysvaltain tai Neuvostoliiton
poliittista järjestelmää, vaan ne olivat yleensä siltä väliltä ja noudattivat sekataloutta, Kujala selittää.
”Suomi on osa läntistä, kapitalistista talousjärjestelmää ja hyötynyt
rikkaita maita suosivasta systeemistä.”
Hän näkee Vietnamin sodan vedenjakajana, jonka takia esimerkiksi Yhdysvaltain hyvinvointivaltion
kehitys lopahti ja maan demokratisoituminen pysähtyi.
– Vielä 1960-luvulla ammattiliitot olivat suurimpia vaalirahoittajia Yhdysvalloissa, mutta seuraavalla
vuosikymmenellä pallo siirtyi suuryrityksille. Kehitys johti uusliberalistiseen talouspolitiikkaan.
Kolonialismin uudet vaatteet
Nykymaailmassakaan voimapolitiikasta ei ole päästy, vaikka sitä on suitsittu kansainvälisen oikeuden
säännöillä. Isona ongelmana Kujala pitää sitä, että näitä sääntöjä rikotaan entistä enemmän.
– Suoraa uuskolonialismia on vain Ranskalla ja Yhdysvalloilla. Yhdysvaltain vallankäyttöä voisi tosin kutsua epäsuoraksi imperiumiksi – vallankäyttö on samantyyppistä kuin briteillä 1800-luvulla. Siihen kuuluvat tykkivenediplomatia, vallankaappaukset ja interventiot.
Uuskolonialismia on Kujalan mukaan myös länsimaiden harjoittama maailmantalouden ohjailu
kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n ja Maailmanpankin sekä laina- ja luototusjärjestelmien kautta.
Monet ylivelkaantuneet kehittyvät maat on pakotettu uusliberalistiseen talouskuriin, jonka seuraukset ovat
langenneet tavallisten kansalaisten selkänahkaan.
Tuoreena yrittäjänä uuskolonialismin saralla killistelee Kiina, joka pyrkii luomaan omaa epäsuoraa
imperiumiaan. Maa on levittänyt talousvaikutustaan Kaakkois-ja Etelä-Aasiaan sekä Afrikkaan.
– Elleivät kiinalaiset sotke asioitaan, niin Kiina menee väistämättä 20 vuodessa Yhdysvaltain ohi,
ounastelee Kujala.
Antti Kujala: Kivenmurskaajat. Kolonialismin historia. Atena 2019. 350 sivua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti