Hannu Ikonen
Kun demokratia alkaa ”ahdistamaan”, siinä on jotain vikaa/puutteita kansalaisyhteiskunnan näkökulmasta. Puolueilla on vaikeuksia saada ehdokkaita listoilleen, yhä harvempi käy heitä äänestämässä, yhä useampi päätös ”ajautuu valituskierteeseen” päätöksentekijöiden ”muodollisen” pätevyyden ollessa kyseenalainen. Vapaata kansalaistoimintaa ajetaan ahtaamalle, järjästötoiminnan tukia leikataan, mielenilmausten rangaistuksia kovennetaan ja median sensuuri tai itsesensuuri pannaan palvelemaan päätöksentekijöiden valtaeliittiä.
Ranskalaisprofessori Pierre Rosanvallon on pohtinut kysymystä tutkimuksessaan, ”Demokraattinen oikeutus” (Vastapaino 2019) perinpohjaisesti Ranskan vallankumouksesta (1789) nykypäivään. Olipa demokrattinen, edustuksellinen järjestelmä minkä muotoinen hyvänsä, yksipuolueinen tai monipuolueinen, niin sen uskottavuus heikkenee, jos päätöksiä ei voida kyseenalaistaa (reflektoida) virallisesti, poliittisten päättäjien päätöksenteon ulkopuolelta, ”puolueettomilta” tahoilta valvoa.
Meidän tulisi ymmärtää jotain niistä prosesseista, jotka saavat pätevät ihmiset vetäytymään päätöksenteosta ja monen haluttomuuden näihin tehtäviin. Julkisuuden suosio on ollut vahvassa kasvussa viimeiset vuosikymmenet, mikä on näkynyt politiikan ”eteen työnnetyissä”, puolueiden johdoissa, heidän pätevyyksissään, sanavalmiita ”selfie-ihmisiä”.
Perustuslakituomioistuinta on vaadittu monelta taholta, mikä on perusteltua, lainsäädäntötyö on onnahdellut viimeiset vuosikymmenet. Päätöksenteko on huonosti valvottua ja valvojilla on poliittinen riippuvuus valvottavistaan, niin valtio kuin kuntatasollakin, tarkastuslautakunta voidaan erottaa, jos se ei valtuustoa miellytä (esim. Lieksa). Valtion Talouden Tarkastusviraston tulee nauttia poliittista luottamusta. Hallinto-oikeuksien maksullisuus karsii valittajien joukkoa, köyhät eivät valita.
Kuntiin tarkastuslautakunnat tulivat kun lautakuntalaitos ajettiin alas. Lautakunnat toimivat hallinnon ”sisäisinä valvojina” moniportaisessa päätöksenteossa ja korruptionestävyydessään sitä ei voi yhdellä, poliittisesti alisteisella lautakunnalla korvata.
”Byrokratian torjunta” on epäilemättä heikentänyt hallinnon sisäistä valvontaa?
Mistä sitten valvojia, joita ei ole poliittisesti ”sitoutettu” ja ovat taloudellisesti riippumattomia? Entä tarvitsevatko he valvontaa? Kuka heidät valitsee/nimittää?
Abstrakti demoratia on prosessi, joka kehittyy jatkuvasti ja kun se alkaa ahdistamaan, kansa kaikkoaa sen ”ulottumattomiin”, on päättäjien ”katsottava peiliin”, oman poliittisen turvallisuudenkin uhalla. Yksi järjästelmän luotettavuutta kohentava asia on valvojien tehtävien pysyvyys/erottamattomuus, yli vaalikausien, ehkä eliniäksi?
Hannu Ikonen
Lieksa, Sisilia/IspicaA
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti