Keynesiläinen talousjulkaisu Makroskop, 12, joulukuuta 2025
Hyvät lukijat,
Juuri ennen kuin 2000-luku on astunut ensimmäiseen neljännekseensä, maailmantalous muistuttaa järjestelmää, joka on asentanut liikaa päivityksiä ja on nyt jumissa jatkuvassa uudelleenkäynnistyssyklissä. Valtiot pystyttävät esteitä suojellakseen teollisuuttaan. Yritykset siirtävät toimitusketjujaan kuin shakkinappuloita. Ja vaikka Kiina on pitkään asettanut suunnan keskeisille teknologioille, länsi yrittää vallata jalansijaa poissulkemisten, vientirajoitusten ja pakotteiden avulla. Yhtäkkiä Huawei, joka vuonna 1990 työllisti vain 100 ihmistä, on paitsi nopeasti kasvava yritys, myös symboli tästä vallan tektonisesta muutoksesta.
Tässä monimutkaisessa tilanteessa nousee uudelleen pintaan kysymys, jonka luultiin ratkenneen globalisaation aikakaudella: Kuinka paljon suojaa avoin talous todella tarvitsee? Keskustelu tulleista ja teollisuuspolitiikasta, jonka Keynes aloitti jo 1930-luvun alun suuren laman aikana, on jälleen kerran erittäin ajankohtainen. Se heijastaa epävarmuutta, joka syntyy, kun globaalit markkinat muuttuvat arvaamattomiksi. Ja se on myönnettävä: Ilman aktiivisen valtion strategisia kaiteita menetetään sekä globaali kilpailu että kotimainen poliittinen vakaus.
Kotimaassa ennustettavuuden ja turvallisuuden lupaus – minkä tahansa demokratian perusta – on murenemassa. Eläkepolitiikka on tästä loistava esimerkki. Itävalta osoittaa, miten järjestelmä voi toimia, kun se ymmärretään yhteisenä vastuuna. Saksa sitä vastoin kompuroi komissioiden ja osittaisten uudistusten kanssa, jotka välttävät ydinkysymyksen: tuottavuuden roolin lakisääteisen eläkejärjestelmän rahoituksessa. Viime vuosikymmeninä globalisaatio on irrottanut monien työntekijäryhmien palkkatason kokonaistaloudellisesta tuottavuudesta. Tämän seurauksena jakojärjestelmän rahoituspohja on supistunut suhteellisesti ikääntyvän väestön myötä. Mutta kun eläketurvasta tulee lottoa, yhteiskunta menettää sisäisen yhtenäisyytensä nopeammin kuin mitkään taloustilastot pystyisivät koskaan kuvaamaan.
Ja sitten on turvallisuuspolitiikka. Yhdysvaltojen uusi strateginen suunta pakottaa Euroopan löytämään tiensä huomattavasti ankarammassa maailmassa. Geopoliittisella vakaudella on yhtäkkiä jälleen huomattava hintansa; hyvää tarkoittava suojeluvalta ei ole enää valmiudessa. Tämä jättää EU:n kohtaamaan aiemman ulkopolitiikkansa rauniot. Samaan aikaan kasvavat systeemiset riskit, joita tuskin kukaan on ajatellut: varjopankit, joiden koko ja keskinäiset yhteydet tekevät valtion valvonnasta riittämätöntä, voisivat kriisissä toimia katalysaattorina globaalille rahoitusjärjestelmälle, joka on edelleen epävakaa vuoden 2008/9 romahduksen jälkeen.
Kaikki nämä kehityskulut kertovat samaa tarinaa: Viime vuosikymmenten sääntöihin perustuva järjestys oli hauraampi kuin aiemmin ajateltiin. Nyt on syntymässä uusi rakenne – eikä kukaan voi olla varma, onko se lopulta vakaampi, oikeudenmukaisempi vai rauhanomaisempi. Mutta yksi asia on selvä: Niiden, jotka haluavat selvitä näistä mullistuksista, on oltava rohkeita asettamaan prioriteettejaan. Tämä tarkoittaa sitä, ettei saa eksyä symboliseen politiikkaan, vaan kokonaiskuvaa on tarkasteltava johdonmukaisesti – teknologisesti, sosiaalisesti ja turvallisuuspoliittisesti.
Maailma on järjestäytymässä uudelleen. Euroopalle tämä tarkoittaa, että jos se ei aseta omia viitekehyksiään, sen on lopulta elettävä niiden puitteissa, jotka muut sille rakentavat.
https://mailchi.mp/makroskop/ordnungssuche-im-globalen-gewitter?e=f556496d46
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti