Werner Raza, Michael Ertl ja Michael Soder kirjoittavat Social Europe verkkolehdessä 27.9.2024 Mario Draghin Draghi "kilpailukyvystä": uutta viiniä vanhassa pullossa - saattaisi tulla paremmin ymmärretyksi muodossa "Vanhaa viiniä uudessa pullossa". Tämä artikkreli on kääntentekevä erityisesti siksi, että siinä ymmärretään ja avoimesti todetaan Euroopan Unionin peruskirjan ja Euroopan Keskuspankin uusliberaali, talouspoliittisesti "ortodoksinen" perusolemus. Käännökseni julkaisen kirjoittajilta saamallani nimenomaisella luvalla.
Draghin Euroopan Komissiolle tekemästä mietinnnöstä. Se sisältää hyödyllisiä ehdotuksia, mutta se ei vastaa Euroopan unionin kohtaamiin haasteisiin.
Euroopan keskuspankin entinen pääjohtaja ei ymmärrä, kuinka finanssialisaatio on heikentänyt sitoutuneita investointeja Euroopan reaalitalouteen (Eigenblau/shutterstock.com)
Vuonna 2000 Euroopan unionin johtajat hyväksyivät "Lissabonin strategian", joka lupasi tehdä EU:sta "maailman kilpailukykyisimmän ja dynaamisimman tietoon perustuvan talouden". Se yhdistettiin uusliberaalisiin uudistuksiin, jotka perustuivat työmarkkinoiden "joustamiseen", sääntelyn purkamiseen ja "liberalisointiin". Silti 23 vuotta myöhemmin Euroopan keskuspankin entinen pääjohtaja Mario Draghi sai Euroopan komissiolta jälleen tehtävän asettaa Euroopan "kilpailukyky" EU:n talouspolitiikan keskipisteeseen.
Vuonna 1994 amerikkalainen taloustieteilijä Paul Krugman havaitsi virheellisen ajattelun, että maat (tai alueet) voisivat "kilpailla" kuten yritykset. Ja sikäli kuin se ylipäätään merkitsee mitään, lainkäyttöalueiden "kilpailukyky" ei ole riippunut kansainvälisistä vaan kotimaisista tekijöistä, lähinnä tuottavuuden kasvusta.
Draghi pitää raportissaan tuottavuuden nostamista EU:n tärkeimpänä pitkän aikavälin kasvun ja elintasotason nousun liikkeellepanevana tekijänä. Ja hän torjuu nollasummakilpailun, joka perustuu kaupan so. viennin ylijäämiin, EU:n "mestarien" puolustamiseen tai palkkakustannusten alentamiseen. Mutta miksi sitten laajentaa "vaarallista pakkomiellettä" (kuten Krugman sen sanoi) niin ambivalentilla termillä kuin "kilpailukyky" - sen sijaan, että kutsuttaisiin tätä vain eurooppalaiseksi tuottavuuden ja kasvun ohjelmaksi?
Ortodoksinen taloustiede
Draghin tuottavuuden käsite on sinänsä kapea, suurelta osin sidottu innovaatioihin. Ja hänen raporttinsa tarjoaa runsaasti todisteita siitä, että EU:n talous on jäljessä Yhdysvalloista ja Kiinasta kehittyneiden teknologioiden suhteen. Se syyttää tätä innovaatiovajetta:
- liian paljon "byrokratiaa", joka korjataan vähentämällä yksinkertaisempia säännöksiä ja vähentämällä yritysten raportointivelvoitteita jopa puoleen;
- rahoituksen puutetta, joka johtuu pirstoutuneista ja ylisäännellyistä pääomamarkkinoista ja riskinottopääoman rajallisesta saatavuudesta, joka on ratkaistava todellisella pääomamarkkinaliitolla, laajalla (julkisella ja yksityisellä) investointiohjelmalla, jonka arvo on 800 miljardia euroa vuodessa, yhteinen turvallinen omaisuus ja yksityisten säästöjen kanavointi riskipääomamarkkinoille;
- työvoiman heikot digitaaliset taidot, mikä merkitsee T&K-menojen lisääntymistä (mukaan lukien Euroopan tutkimusneuvoston ja Horizon Europe -apurahojen kautta), lisää koulutusta teknologiaan liittyvissä 'STEM' -aineissa ja teknisten taitojen hankintaohjelmaa ammatillisen koulutuksen edistämiseksi.
Diagnoosi ja suurin osa ehdotuksista ovat siis juurtuneet ortodoksiseen tarjontapuolen taloustieteeseen. Raportissa keskitytään liiketoimintaedellytysten parantamiseen ja jätetään huomioimatta muut tuottavuutta edistävät tekijät, kuten työolot ja palkat.
Sääntelyn purkamisohjelma on ollut EU:n talouspolitiikan eturintamassa kahden vuosikymmenen ajan, ja useita aloitteita – REFIT-ohjelma, "parempi sääntely", sääntelyn valvontalautakunta ja niin edelleen - on jo olemassa. Raportissa tunnustetaan, että niillä on ollut rajallinen menestys. Siinä päättelee vakuuttavasti, että niitä olisi tehostettava.
Hyötyä yhteiskunnalle
Sääntely itsessään voi kuitenkin johtaa innovaatioihin: ajattele kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisen kannustimia energiatehokkaampiin autoihin, kodinkoneisiin ja rakennuksiin. Siitä ei seuraa vain kustannuksia yrityksille, vaan myös hyötyä yhteiskunnalle. Raportti vaatii yhtenäistä menetelmää uuden sääntelyn hyötyjen ja kustannusten arvioimiseksi, mutta sosiaalisten etujen mittaaminen ja rahallistaminen on erittäin vaikeaa.
Tärkeää on kuitenkin demokraattiseen harkintaan perustuva arviointi. Ehdotetut sääntelyn rajoitukset ja vetoomukset jäsenvaltioiden yhdenmukaiseen täytäntöönpanoon – eli ei "kultausta" – eivät ainoastaan vaikeuta lainsäätäjien mahdollisuuksia laajentaa sosiaali- ja ympäristösäännöstöä, vaan myös heikentävät nykyisen EU-lainsäädännön tehokasta kansallista täytäntöönpanoa. kuten yritysten huolellisen sosiaalisen vastuunoton (due diligencen) toteutumista.
Haetun investoinnin rahoituksesta mietinnössä tunnustetaan potilaspääoman puute EU:ssa, mutta siinä jätetään huomiotta taustalla olevat ongelmat. EU:n talouden rahoittaminen on tuonut mukanaan liialliset tuotto-odotukset, negatiiviset asenteet riskeihin ja lyhyet aikahorisontit. Viimeisen neljännesvuosisadan aikana hintavakauteen ja verotuksen tiukkuuteen keskittynyt makrotaloudellinen kehys on rajoittanut julkisia investointeja, mikä on luultavasti tärkein tekijä EU:n heikossa sjuoriutumisessa investointien suhteen Yhdysvaltoihin ja Kiinaan verrattuna. Vaikka yhteinen turvallinen omaisuus onkin kiitettävä pääomamarkkinaunionin avaintekijänä, mietinnössä ehdotetaan muutoin erittäin ongelmallisia toimenpiteitä, kuten arvopaperistaminen ja toisen pilarin eläkerahastojen tukeminen riskipääoman lähteinä.
On huomattava, että Draghi ei pyydä EU:n lisäbudjettia ilmeisesti siksi, että se aiheuttaisi pannaanjulistuksen vaikutusvaltaisissa jäsenvaltioissa, kuten Saksassa. Tämä pätee kuitenkin myös hänen ehdotukseensa yhteisestä turvallisesta omaisuudesta – muistakaa "euroobligaatioita" koskeva kiista. Näin ollen jää epäselväksi, kuinka hänen vuotuinen 800 miljardin euron investointiohjelma rahoitettaisiin.
Aggressiivinen ulkomamaankauppapolitiikka
Ulkoiseen ympäristöön keskittyvän kilpailukyvyn osalta raportissa yksilöidään EU:n riippuvuus kriittisistä raaka-aineista, energiasta sekä vihreästä ja digitaalisesta teknologiasta. Se vaatii "vakuuttavampaa" kauppapolitiikkaa, jossa kauppa- ja talouspolitiikkaa käytetään laajemmin taloudellisen turvallisuuden tavoittelemiseen. Ottaen huomioon Ukrainan sodan ja geopoliittisen konfliktin voimistumisen, mietinnössä kannatetaan eurooppalaista sotilas-teollista kompleksia yhteisten sotilashankintojen ja 500 miljardin euron turvallisuusinvestointipaketin kautta.
Liittymällä niiden kuoroon, jotka valittavat Euroopan "kovan" vallan puutetta, tämä yhä aggressiivisempi ulkomaankauppapolitiikka, joka näkyy kaikissa viimeaikaisissa EU:n strategia-asiakirjoissa, yliarvioi selvästi EU:n kansainvälisen painoarvon. Jos mikään, sen "strateginen autonomia" on heikentynyt.
Tämä pätee Yhdysvaltoihin, joista Eurooppa on ennen kaikkea riippuvainen, eritoten koskien maakaasun turvallisuutta ja toimituksia. Sama koskee Kiinaa. EU:n hiilidioksidipäästöjen vähentämisohjelman toteuttaminen on mahdotonta ilman kriittisiä raaka-aineita ja vihreitä tekniikoita Kiinasta, joka on myös tärkein markkina monille EU:n tuotteille, mukaan lukien ajoneuvot, joihin esimerkiksi saksalaiset yritykset ovat investoineet voimakkaasti.
Mutta riippuvuuksia on myös globaaliin etelään, jossa suhteet ovat kärsineet pääasiassa EU:n epätasapainoisesta kauppapolitiikasta, erityisesti suhteessa Afrikan maihin, ja "rokotenationalismista" pandemian aikana. Raportin ehdotus neuvotella suosituimmuuskauppasopimukset luonnonvararikkaiden maiden kanssa ja käyttää Global Gateway -varoja hallitusten hyvän tahdon ostamiseen haisee uuskolonialismille. Sen sijaan tuottajamaiden kehitystarpeet olisi asetettava etusijalle ja otettava täysimääräisesti huomioon luonnonvarojen hyödyntämisen massiiviset ympäristö- ja sosiaaliset vaikutukset sekä Euroopan toistaiseksi laajalti tunnustamaton ilmastovelka.
Mitä tulee puolustuspolitiikkaan, pandemian jälkeisen (tarkistettujen) finanssisääntöjen uudelleen käyttöönoton johdosta useimmat Euroopan maat siirtyvät uuteen säästökierteesen tulevina vuosina. Joten mikä tahansa "sotilaallinen keynesiläisyys" on yksinkertaisesti poissa laskuista. Raportissa ei myöskään oteta huomioon, että Pohjois-Atlantin liiton NATOn Euroopalle tarjoamalla puolustuskilvellä on hintalappu, joka muodostuu lisääntyneistä aseostoista Yhdysvalloista.
Näin ollen eurooppalaisen sotilasteollisuuden kehittyminen estyy ainakin lähitulevaisuudessa. Ottaen huomioon Ranskan ja Saksan välisen syvän jakautumisen niiden kansallisten alojen edistämisessä ja kaikkialla Euroopassa nousevan äärioikeiston syvän antipatian kaikelle ylikansalliselle vallansiirrolle, todennäköisin lopputulos on "aseita voin sijaan". ': sotilasmenojen lisäys tapahtuu sosiaaliseen hyvinvointiin ja vihreään muutokseen käytettävien varojen kustannuksella.
Voittajat ja häviäjät
Draghin rakennemuutosohjelma toisi väistämättä voittajia ja häviäjiä; sen sosiaalinen ja poliittinen hyväksyntä riippuu ratkaisevasti jakautumisen vaikutuksista. Mietinnössä ei kuitenkaan pyritä sovittamaan yhteen kilpailukykyä ja tätä sosiaalista ulottuvuutta, paitsi puolustelemalla osaamisohjelmaa. Siten se hyväksyy implisiittisesti "tihkuvan" taloustieteen olettaen, että kasvun lisääminen hyödyttää automaattisesti koko väestöä. Tämä on merkittävä askel taaksepäin, kun sitä tarkastellaan Euroopan vihreän kehityksen ohjelman verraten, ja siinä painotetaan (tosin vain vähän) oikeudenmukaista siirtymistä.
Vaikka mietinnössä ehdotetaan EU:n historian suurinta investointiohjelmaa – satojen miljardien eurojen julkisten varojen siirtämistä yksityiselle sektorille – sosiaaliset ehdot, joita tarvitaan hyötyjen oikeudenmukaisen jakamisen varmistamiseksi, puuttuvat. Siinä ei myöskään käsitellä yksityiskohtaisesti suoritusmittareita, jotka mahdollistaisivat tuen kytkemisen julkisen talouden asettamien ennalta määriteltyjen kriteerien täyttämiseen.
Ympäristötavoitteet jäävät marginaaliin, osittaisena poikkeuksena hiilidioksidipäästöjen vähentämisohjelma. Raportti keskittyy tinkimättömästi kasvuun, mutta siinä ei millään mielekkäällä tavalla käsitellä haastetta tämän irrottamista energian ja resurssien kulutuksesta, lukuun ottamatta muutamia pinnallisia viittauksia kiertotalouteen.
Mielikuvituksen puute
Vaikka raportti sisältää mielenkiintoisia analyyseja useista eri toimialoista ja joitain ajankohtaisia poliittisia ehdotuksia, se ei kuitenkaan tarjoa vakuuttavaa pakettia aikamme keskeisiin haasteisiin vastaamiseksi. Jäljelle jää tarjontapuolen ohjelma, joka perustuu sääntelyn purkamiseen ja liberalisointiin yhdistettynä aggressiivisempaan (joskin kuvitteelliseen) lähestymistapaan kansainvälisiin kauppasuhteisiin.
Tämä kertoo EU:n poliittisen eliitin mielikuvituksen ja rohkeuden puutteesta kohdata nykyiset realiteetit. Krugman naulasi sen kirjoittaessaan, että "kilpailukyvyn" käsitettä käyttävät ensisijaisesti poliitikot, kun he tarvitsevat kansan tukea epäsuosituille politiikoille. Draghin raportti on uutta viiniä vanhassa pullossa.
----
Werner Raza on Itävallan kehitystutkimussäätiön (ÖFSE) johtaja Wienissä.
Michael Ertl (michael.ertl@akwien.at) on Wienin työkamarin taloustieteilijä ja ulkopuolinen luennoitsija.
