Andris Šuvajevs julkaisee otsikon aihetta käsittelevän kirjoituksen 21. helmikuuta 2025 Social Europe verkkolehdessä. Aiheen ajankohtaisuuden lisäksi pidän tärkeänä julkaista koko kirjoitus suomeksi siksi, että Andris Šuvajevs näyttää olevan yksi ensimmäisiä Euroopan Progressiivisten joukossa, joka ymmärtää, että voidakseen kohdata ajan suuret haasteet Euroopan Unionin on kyettävä murtautumaan ulos vanhentuneesta ja tähän aikaan täysin sopimattomasta, ideologisesti muotoillusta makrotaloudellisesta perusrakenteestaan.
Euroopan on tasapainotettava kasvavat puolustustarpeet sosiaalimenojen kanssa tai kohdattava poliittinen myllerrys ja äärioikeiston voitto
Miten Euroopan puolustus rahoitetaan? Tämä on miljoonan – tai ehkä miljardin – dollarin kysymys. Jos siihen ei vastata paljon pidempään, se uhkaa kaataa hallitukset, syventää sosiaalisia jännitteitä ja antaa lisävauhtia äärioikeistolle.
Euroopassa jakolinjat ovat erehtymättömät. Lännessä olevat jäsenvaltiot ovat haluttomia lisäämään sotilasbudjetteja, koska niiden julkinen talous on jo nyt tiukalla ja viime vuosien hidas talouskasvu on kaventanut entisestään niiden finanssipoliittista liikkumavaraa. Länsi-Euroopassa Ukrainan sota on kirjaimellisesti kaukaisempi todellisuus, mikä tekee poliitikkojen paljon vaikeammaksi saada vaalitukea korkeampiin puolustusmenoihin.
Samaan aikaan Koillis-Euroopan jäsenvaltioissa Suomesta Puolaan poliittinen peruste sotilasmenojen lisäämisestä – jopa viiteen prosenttiin bruttokansantuotteesta – kohtaa vain vähän vastustusta. Siellä olevat yhteiskunnat eivät vaadi vakuuttamista Venäjän todellisesta uhkasta, vaikka Ukrainassa saavutettaisiin tulitauko tai kun tulitauko saavutettaisiin. Näille maille uusi poliittinen todellisuus on selvä: Venäjä on pitkän aikavälin turvallisuusriski, ja yhteiskuntien on aseistauduttava sen mukaisesti.
Poliittinen haaste on mobilisoida resurssit tämän tavoitteen saavuttamiseksi tinkimättä tarpeesta investoida sosiaaliseen infrastruktuuriin ja suojeluun. Puolustuksen rahoittaminen ei ole vain valintakysymys lisääntyneen lainanoton, nopeamman kasvun tai veronkorotusten välillä. Kyse on kestävän tasapainon varmistamisesta sosiaalisten ja sotilaallisten investointien välillä. Jos puolustusmenot toteutetaan yhteiskunnan haavoittuvimpien kustannuksella, hallitukset kohtaavat paradoksin: vaikka sotilaallinen turvallisuus tulee poliittiseksi prioriteetiksi, ihmisten arki tuntuu yhä epävarmemmalta.
On valitettavaa, että Euroopan unionin viime vuonna sopimat uudet talouden ohjauskehykset todella pakottavat esiin tämän ongelman. Se oli poikkeuksellinen hukattu tilaisuus luoda aikamme vaatimuksiin sopiva finanssiarkkitehtuuri. Ranskan ja Saksan poliittiset kriisit ovat selvä osoitus tämän kehyksen lyhytnäköisyydestä – kilpailevien taloudellisten etujen tasapainottaminen yhteiskunnassa näyttää nyt lähes mahdottomalta. Covid-19-pandemia yhdistettynä sodan aiheuttamaan inflaatioon on horjuttanut jokaisen suuren talouden toimijan taloudellista asemaa. Tasapainon palauttaminen vaatii joustavuutta, mutta joustavuus on juuri sitä, mitä uusista finanssisäännöistä puuttuu.
Latvia käyttää tänä vuonna noin kolme ja puoli prosenttia bruttokansantuotteestaan puolustukseen. Se on jo nyt suurimman puolustusbudjetin toteuttaja sekä Euroopan unionissa että NATOssa. Latvia onnistui kasvattamaan sotilasbudjettiaan, vaikka uusi finanssikehys pakotti hallitukset takaisin budjettikuriin. Sotilasmenot eivät vain nousseet – useimpien pieni- ja keskituloisten tuloveroja alennettiin. Tämän teki mahdolliseksi rahoitussektorin satunnainen vero, joka on tosiasiallisesti lainattu naapurimaalta Liettualta. Tuloksena oli budjetti, joka onnistui sovittamaan yhteen tämän hetken kilpailevat vaatimukset – lisäsi sotilasmenoja kotitalouksien lisätuen ohella.
Nyt tarvitaan uutta lähestymistapaa. Sotilasmenojen vaatimukset kasvavat edelleen, ja Donald Trumpin presidenttikausi Yhdysvalloissa lisää geopoliittista epävarmuutta. Silti yleiset veronkorotukset – joko tulo- tai arvonlisäveroon (ALV) – eivät vain pahentaisi sosiaalisia jännitteitä, vaan myös vaimentaisivat kasvua, joka on tällä hetkellä pitkälti yksityisen kulutuksen varassa. Viro, joka on päättänyt korottaa sekä tuloveroa että arvonlisäveroa, paljastaa pian tämän lähestymistavan seuraukset. Tämän ei pitäisi toimia mallina sosiaalisesti vastuullisille hallituksille.
Yleisesti hyväksyttävä ratkaisu olisi voimakkaampi talouskasvu. Euroopan unioni on kuitenkin samanaikaisesti kohtaamassa kasvumallinsa kriisiä. Saksan vientivetoinen strategia ei enää toimi kiihtyvien kauppajännitteiden ja Kiinan teknologisen valtakauden aikakaudella. Ei ole vain aika suunnata kasvua kotimarkkinoille, vaan myös edistää maanosan laajuista teollisuutta julkisilla investoinneilla. Puolustusteollisuus on ilmeinen ehdokas.
Tällaisen kapasiteetin kehittäminen edellyttää kuitenkin suurempaa verotuksen joustavuutta. Siksi on huomionarvoista – ja rohkaisevaa – että Euroopan johtajat keskustelevat verotussäännöistä myönnettävistä poikkeuksista. Tässä vaiheessa tämä on ainoa elinkelpoinen tie eteenpäin, jos tavoitteena on luoda poliittinen ratkaisu, joka täyttää sekä sotilaalliset että sosiaaliset tarpeet. Edistyksellisille ja vasemmistolaisille voimille tämä tarjoaa myös mahdollisuuden kyseenalaistaa itse finanssipolitiikan säännöt. Jos nämä säännöt osoittautuvat sopimattomiksi vastaamaan eksistentiaalisiin haasteisiin, kuten sotaan – kuten ne tekivät pandemian aikana – on täysin järkevää kysyä: mitä tarkoitusta ne todella palvelevat?
Puolustusrahoitus ei ole poliittiselle vasemmistolle tuttu eikä se miellytä. Historiallisesti sotateollisuuden laajentumista on pidetty yhteiskunnan vaarana ja ei-toivottavana kehityksenä. Geopoliittinen maisema on kuitenkin muuttumassa. Venäjä on todellinen turvallisuusuhka koko Euroopan unionille. Tämän seurauksena edistysmielisten on otettava johtoasema puolustusmenoja koskevan kysymyksen ratkaisemisessa – muuten äärioikeisto täyttää tyhjiön tekemällä niin vähällä huomiolla sosiaalisiin huolenaiheisiin.
Edistyksisten on vastustettava keskustaoikeiston nollasummapolitiikkaa, joka pakottaa yhteiskunnat valitsemaan sosiaalisen hyvinvoinnin ja puolustuksen välillä. Se voi saavuttaa tämän kannattamalla yhteistä eurooppalaista lähestymistapaa yhteisiin puolustusmenoihin. Puolustusmenoja koskevat poikkeukset verotuksellisista säännöistä olisi askel oikeaan suuntaan. Ennakkotapaus on jo olemassa: tällaisia poikkeuksia otettiin käyttöön Covid-19-pandemian aikana, ja kansallinen lainsäädäntö heijastelee tätä. Lopulta kestävä pitkän aikavälin ratkaisu kuitenkin viittaa Euroopan yhteiseen velkaan. Vain yhdistämällä riskejä ja pääomaa Euroopan unioni voi selviytyä nykyisestä kriisistään vahvempana.
Jos tämä osoittautuu poliittisesti mahdottomaksi, alueelliset liitot voivat tarjota pienemmän, mutta realistisemman ensimmäisen askeleen. Eurooppa tarvitsee edelläkävijöitä viedäkseen sitä eteenpäin. Jos tällaisia liittoutumia harkitaan pääomamarkkinaunionin kaltaisissa hankkeissa, ei ole mitään syytä, miksi niitä ei voitaisi soveltaa puolustusmenoihin. Tämä on haaste, joka voi kaataa hallitukset – ja edistyksellisten on varmistettava, että he ovat edelläkävijöitä.
-------
Andris Šuvajevs on Latvian parlamentin jäsen, joka edustaa Progressives-puoluetta, vihreää vasemmistopuoluetta. Hänen poliittinen työnsä keskittyy finanssi- ja veropolitiikkaan sekä julkisiin menoihin. Hän on aiemmin työskennellyt taloustoimittajana, politiikan analyytikkona ja sosiaaliantropologian luennoitsijana.