Jaques Delors Instituutti lähettää kuukausittain uutiskirjeitä. Viimeisin niistä kertoo Instituutin johtajan Sylvie Matellyn näkemyksiä Euroopan Unionin mahdollisuuksista selvitä kyisen kaltaisen budjettikehyksen kaltaisissa puitteissa suurten tehtävien, entisten ja uusien asettamista vaatimuksista ja haasteista.
Kriisien ja tavoitteiden välillä: EU:n budjetin uudelleenarviointi
Euroopan komission odotetaan esittelevän 16. heinäkuuta ehdotuksensa seuraavaksi rahoituskehykseksi vuosille 2028–2034. Tämä yleensä seitsemän vuoden ajaksi hyväksytty väline asettaa Euroopan unionin pitkän aikavälin tulo- ja menokehyksen. Edellinen hyväksyttiin vuonna 2020 vuosille 2021–2027. Sitä täydennettiin vuonna 2020 Next Generation EU -elpymissuunnitelmalla ja tarkistettiin vuonna 2024 sisällyttämällä siihen muun muassa Ukrainan tukiväline, mikä lähes kaksinkertaisti alun perin suunnitellun summan. Euroopan unioni ei ole luultavasti koskaan aiemmin viime vuosina kohdannut niin monta kriisiä samanaikaisesti, vuoden 2020 Covid-pandemiasta Ukrainan sotaan vuonna 2022, mukaan lukien energia- ja maatalouskriisit. Vuonna 2020 sovittu 750 miljardin euron yhteinen laina helpotti sen sopeutumista näihin epävarmuustekijöihin.
Kansainvälinen konteksti, jossa uutta rahoituskehystä kehitetään, ja eurooppalaisten kohtaamat haasteet eivät ennusta hyvää odottamattomien tapahtumien ja taloudellisten tarpeiden vähenemiselle. Ilmastonmuutoksen voimistuminen, talouden ja teknologian taantuma, väestön ikääntyminen – lista on pitkä, ja Enrico Lettan ja Mario Draghin raporttien ansiosta diagnoosi on hyvin tiedossa. Yhteinen budjetti edustaa kuitenkin vain 1,02 prosenttia Euroopan bruttokansantuotteesta – se on lähes olematonta, ja seuraavan rahoituskehyksen yhtälöä on lähes mahdotonta ratkaista.
Resurssipuolella valtiot ovat haluttomia lisäämään kansallisia maksuosuuksiaan, budjettiin odotetaan vain vähän uusia omia varoja ja uuden yhteislainan mahdollisuus on edelleen epävarma, vaikka vuodesta 2028 alkaen EU:n budjetin on sisällytettävä menoihinsa Covid-pandemian aikana otetun lainan takaisinmaksu, eli 25–30 miljoonaa vuodessa (lähes 20 % alkuperäisestä budjetista). Tämän edessä välimiesmenettelyt voivat olla valtavia menopuolella ja vaikeita valintoja täynnä merkitystä ja seurauksia. Mitä nuoret eurooppalaiset ajattelisivat, jos Erasmus-ohjelmalle, EU:n suosituimmalle ohjelmalle, osoitettua budjettia leikattaisiin osalla sen budjetista? Mitä Euroopan kansalaiset ajattelisivat, jos Euroopan unionin ilmastotavoitteita leikattaisiin, vaikka he ovat tämän paahtavan kesän alussa tietoisempia kuin koskaan ilmaston lämpenemisestä? Mitä maaseudun ja syrjäseutujen asukkaat, jotka ovat jo valmiiksi skeptisiä Euroopan hankkeen suhteen, ajattelisivat, jos he saisivat vähemmän taloudellista tukea alueidensa kehittämiseen? Ja samaan aikaan, miten voimme rahoittaa turvallisuutta ja puolustusta, innovaatioita ja kilpailukyvyn elvyttämistä ilman tiettyjen resurssien uudelleenohjausta?
Edellisellä varainhoitovuodella 90 prosenttia vuosien 2021–2027 monivuotisen rahoituskehyksen ja Next Generation EU -elpymisvälineen yli kahdesta biljoonasta eurosta oli ennalta kohdennettu tiettyihin tavoitteisiin, ohjelmiin tai kansallisiin määrärahoihin. Tämä jättää vain vähän varoja ennakoimattomiin menoihin. Tämä ei todennäköisesti muutu paljoakaan, joten se tarjoaa vain vähän joustavuutta ja reagointikykyä yhteisen budjetin ennakoimattomiin olosuhteisiin tulevina vuosina. Lisäksi merkittävä osa näistä summista on kohdennettu jäsenvaltioille, ja niiden nykyinen määräraha toimii pohjana tuleville neuvotteluille. Vähentyneiden resurssien seurauksena yhteistä budjettia kansallisistetaan entisestään, mikä tarkoittaa vähemmän resursseja monialaisiin ja eurooppalaisiin investointeihin. Siksi on suuri riski, että monialaiset hankkeet toimivat mukautusmuuttujina. Kuka tässä yhteydessä rahoittaa energiamurroksen, puolustusteollisuuden eurooppalaistamisen tai Euroopan suurnopeusjunaverkon laajentamisen edellyttämien sähköyhteyksien kehittämisen, ellei yhteinen budjetti? Ja silti nämä aloitteet voivat tuottaa merkittävää lisäarvoa kaikille maille, ensinnäkin siksi, että ne auttavat vähentämään kalliita ja pirstaloitunutta prosessia, joka jatkuu tai jopa lisääntyy, mutta myös siksi, että ne ovat olennainen edellytys Euroopan unionin, globaalin suurvallan, nousulle. Eurooppalaiset eivät ole väärässä, sillä eurobarometri toisensa jälkeen he ovat suosineet Euroopan yhdentymistä ainoana sopivana tasona kohtaamiinsa haasteisiin vastaamiseksi. Kunnianhimottomuus vahvistaisi varmasti kansalaisten luottamusta eliittiinsä ja euroskeptisyyttä.
Euroopan komission 16. heinäkuuta esittelemä teksti on vasta ensimmäinen luonnos tulevasta rahoituskehyksestä vuosille 2028/2034. Neuvostossa jäsenvaltiot ja sitten Euroopan parlamentin jäsenet neuvottelevat kuukausia, ja sen jälkeen Euroopan parlamentin on hyväksyttävä teksti. Keskustelut ovat väistämättä vilkkaita ja tie sopimukseen on kapea. Aiheen teknisestä luonteesta huolimatta keskustelujen on oltava tietoon perustuvia ja ymmärrettäviä, jotta kansalaiset saadaan mukaan ja vältetään haitalliset vastakkainasettelut. Prioriteettien on oltava selkeitä ja niiden on ehkä johdettava menotavoitteisiin, kuten nykyisessä budjetissa, jossa esimerkiksi 30 % määrärahoista oli tarkoitettu energiamurroksen tukemiseen. Ehdotettujen hankkeiden on oltava konkreettisia ja korostettava EU-rahoituksen tuomaa lisäarvoa. Panokset ovat valtavat ja palauttavat meidät mieleen Jacques Delorsin usein esittämän havainnon: selviytymisen ja taantumisen.
Joten meidän täytyy vain odottaa 16. heinäkuuta asti. Hyvää lomaa kaikille.
Sylvie Matelly
Jacques Delors -instituutin johtaja
----
"Euroopan yhteisö rakennettiin vuonna 1957 kaksoispelon pohjalta: pelon Neuvostoliiton imperialismia kohtaan ja pelon uudesta vastakkainasettelusta Länsi-Euroopan maiden välillä. Nykyään tätä ei enää ole. Emme voi enää rakentaa Eurooppaa pelon, vaan järjen varaan."